Get ebook downloads in full at ebookmeta.

com

Advanced Electrical Circuit Analysis Practice

Problems Methods and Solutions Mehdi Rahmani-
Andebili

https://ebookmeta.com/product/advanced-electrical-circuit-
analysis-practice-problems-methods-and-solutions-mehdi-
rahmani-andebili/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://ebookmeta.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

Precalculus: Practice Problems, Methods, and Solutions 2nd

Edition Mehdi Rahmani-Andebili

https://ebookmeta.com/product/precalculus-practice-problems-methods-
and-solutions-2nd-edition-mehdi-rahmani-andebili/

ebookmeta.com

Calculus: Practice Problems, Methods, and Solutions 1st

Edition Mehdi Rahmani-Andebili

https://ebookmeta.com/product/calculus-practice-problems-methods-and-
solutions-1st-edition-mehdi-rahmani-andebili/

ebookmeta.com

Calculus III: Practice Problems, Methods, and Solutions

1st Edition Mehdi Rahmani-Andebili

https://ebookmeta.com/product/calculus-iii-practice-problems-methods-
and-solutions-1st-edition-mehdi-rahmani-andebili/

ebookmeta.com

The Anarchist s Guide to Travel A manual for future

hitchhikers hobos and other misfit wanderers 1st Edition
Matthew Nicholas Derrick
https://ebookmeta.com/product/the-anarchist-s-guide-to-travel-a-
manual-for-future-hitchhikers-hobos-and-other-misfit-wanderers-1st-
edition-matthew-nicholas-derrick/
ebookmeta.com
Tales of Discovery: Delving into the World of Biology and
Medicine 1st Edition Miguel M. Garcia

https://ebookmeta.com/product/tales-of-discovery-delving-into-the-
world-of-biology-and-medicine-1st-edition-miguel-m-garcia/

ebookmeta.com

History of Management Thought Vadim I Marshev

https://ebookmeta.com/product/history-of-management-thought-vadim-i-
marshev/

ebookmeta.com

The Game Plan 1st Edition Allie Lasky

https://ebookmeta.com/product/the-game-plan-1st-edition-allie-lasky/

ebookmeta.com

Perceptual Control Theory An Overview of the Third Grand

Theory in Psychology 2016th Edition Powers

https://ebookmeta.com/product/perceptual-control-theory-an-overview-
of-the-third-grand-theory-in-psychology-2016th-edition-powers/

ebookmeta.com

Essentials of Organizational Behavior, Global Edition,

15th Edition Stephen. Judge Robbins (Timothy.)

https://ebookmeta.com/product/essentials-of-organizational-behavior-
global-edition-15th-edition-stephen-judge-robbins-timothy/

ebookmeta.com
IEC 60479 1 Effects of current on human beings and
livestock Part 1 General aspects IEC TS 60479 1 2005 AMD1
2016 CSV International Electrotechnical Commission
https://ebookmeta.com/product/iec-60479-1-effects-of-current-on-human-
beings-and-livestock-part-1-general-aspects-iec-
ts-60479-1-2005-amd1-2016-csv-international-electrotechnical-
commission/
ebookmeta.com
Mehdi Rahmani-Andebili

Advanced Electrical Circuit Analysis

Practice Problems, Methods, and Solutions
1st ed. 2022
Mehdi Rahmani-Andebili
Engineering Technology, State University of New York, Buffalo, NY, USA

ISBN 978-3-030-78539-0 e-ISBN 978-3-030-78540-6

https://doi.org/10.1007/978-3-030-78540-6

© The Editor(s) (if applicable) and The Author(s), under exclusive

license to Springer Nature Switzerland AG 2022

This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively
licensed by the Publisher, whether the whole or part of the material is
concerned, specifically the rights of translation, reprinting, reuse of
illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on microfilms or in
any other physical way, and transmission or information storage and
retrieval, electronic adaptation, computer software, or by similar or
dissimilar methodology now known or hereafter developed.

The use of general descriptive names, registered names, trademarks,

service marks, etc. in this publication does not imply, even in the
absence of a specific statement, that such names are exempt from the
relevant protective laws and regulations and therefore free for general
use.

The publisher, the authors and the editors are safe to assume that the
advice and information in this book are believed to be true and accurate
at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the
editors give a warranty, expressed or implied, with respect to the
material contained herein or for any errors or omissions that may have
been made. The publisher remains neutral with regard to jurisdictional
claims in published maps and institutional affiliations.

This Springer imprint is published by the registered company Springer

Nature Switzerland AG
The registered company address is: Gewerbestrasse 11, 6330 Cham,
Switzerland
Preface
Electrical circuit analysis is one of the most fundamental subjects of
electrical engineering major. This textbook includes the advanced
subjects of electrical circuit analysis that have not been covered in the
previously published textbooks, that is, DC Electrical Circuit Analysis
and AC Electrical Circuit Analysis. The subjects include state equations
of electrical circuits, Laplace transform and network function, natural
frequencies of electrical circuits, network theorems (Tellegen’s and
linear time-invariant network theorems), and two-port networks.
Like the previously published textbooks, this textbook includes very
detailed and multiple methods of problem solutions. It can be used as a
practicing textbook by students and as a supplementary teaching
source by instructors.
To help students study the textbook in the most efficient way, the
exercises have been categorized in nine different levels. In this regard,
for each problem of the textbook, a difficulty level (easy, normal, or
hard) and a calculation amount (small, normal, or large) have been
assigned. Moreover, in each chapter, problems have been ordered from
the easiest problem with the smallest calculations to the most difficult
problem with the largest calculations. Therefore, students are advised
to study the textbook from the easiest problems and continue
practicing till they reach the normal and then the hardest ones. On the
other hand, this classification can help instructors choose their
desirable problems to conduct a quiz or a test. Moreover, the
classification of computation amount can help students manage their
time during future exams and instructors give the appropriate
problems based on the exam duration.
Since the problems have very detailed solutions and some of them
include multiple methods of solution, the textbook can be useful for the
under-prepared students. In addition, the textbook is beneficial for
knowledgeable students because it includes advanced exercises.
In the preparation of problem solutions, an attempt has been made
to use typical methods of electrical circuit analysis to present the
textbook as an instructor-recommended one. In other words, the
heuristic methods of problem solution have never been used as the first
method of problem solution. By considering this key point, the textbook
will be in the direction of instructors’ lectures, and the instructors will
not see any untaught problem solutions in their students’ answer
sheets.
The Iranian University Entrance Exam for the master’s and PhD
degrees of electrical engineering major is the main reference of the
textbook; however, all the problem solutions have been provided by me.
The Iranian University Entrance Exam is one of the most competitive
university entrance exams in the world that allows only 10% of the
applicants to get into prestigious and tuition-free Iranian universities.
Mehdi Rahmani-Andebili
Buffalo, NY, USA
Contents
1 Problems:​State Equations of Electrical Circuits
2 Solutions of Problems:​State Equations of Electrical Circuits
3 Problems:​Laplace Transform and Network Function
4 Solutions of Problems:​Laplace Transform and Network Function
5 Problems:​Natural Frequencies of Electrical Circuits
6 Solutions of Problems:​Natural Frequencies of Electrical Circuits
7 Problems:​Network Theorems (Tellegen’s and Linear Time-
Invariant Network Theorems)
8 Solutions of Problems:​Network Theorems (Tellegen’s and
Linear Time-Invariant Network Theorems)
9 Problems:​Two-Port Networks
10 Solutions of Problems:​Two-Port Networks
Index
About the Author
Mehdi Rahmani-Andebili
is an assistant professor in the Department of Engineering Technology
at State University of New York, Buffalo State. He received his first M.Sc.
and Ph.D. degrees in electrical engineering (power system) from
Tarbiat Modares University and Clemson University in 2011 and 2016,
respectively, and his second M.Sc. degree in physics and astronomy
from the University of Alabama in Huntsville in 2019. Moreover, he was
a postdoctoral fellow at Sharif University of Technology during 2016–
2017. As a professor, he has taught many courses such as Essentials of
Electrical Engineering Technology, Electrical Circuits Analysis I,
Electrical Circuits Analysis II, Electrical Circuits and Devices, Industrial
Electronics, and Renewable Distributed Generation and Storage. Dr.
Rahmani-Andebili has more than hundred single-author publications
including textbooks, books, book chapters, journal papers, and
conference papers. His research areas include smart grid, power system
operation and planning, integration of renewables and energy storages
into power system, energy scheduling and demand-side management,
plug-in electric vehicles, distributed generation, and advanced
optimization techniques in power system studies.
© The Author(s), under exclusive license to Springer Nature Switzerland AG 2022
M. Rahmani-Andebili, Advanced Electrical Circuit Analysis
https://doi.org/10.1007/978-3-030-78540-6_1

1. Problems: State Equations of

Electrical Circuits
Mehdi Rahmani-Andebili1
(1) Engineering Technology, State University of New York, Buffalo, NY,
USA

Abstract
In this chapter, state equations are applied to solve the basic and
advanced problems of electrical circuit analysis. In this chapter, the
problems are categorized in different levels based on their difficulty
levels (easy, normal, and hard) and calculation amounts (small, normal,
and large). Additionally, the problems are ordered from the easiest
problem with the smallest computations to the most difficult problems
with the largest calculations.

Keywords State variables – State equations – System matrix of state

equations – State vector – Current-voltage relation of inductor –
Voltage-current relation of capacitor – Input vector – Capacitor –
Inductor – Resistor

1.1. In the circuit of Figure 1.1, vC(t) and iL(t) are the state variables
[1–2]. Write the output voltage (vo(t)) based on the state
variables.

Difficulty level ○ Easy ● Normal ○ Hard

Calculation amount ○ Small ● Normal ○ Large
 Figure 1.1 The circuit of problem 1.1
1.

2. 6iL(t) − vC(t) − vs(t)

3.

4.

1.2. In the circuit of Figure 1.2, if is assigned as the state

vector, determine matrices A and B in the relation of

.

Difficulty level ○ Easy ● Normal ○ Hard

Calculation amount ○ Small ● Normal ○ Large
Figure 1.2 The circuit of problem 1.2
1.

2.

3.

4.
1.3. In the circuit of Figure 1.3, the state equations are in the form of
. Determine matrix A, for the state vector of
.

Difficulty level ○ Easy ● Normal ○ Hard

Calculation amount ○ Small ● Normal ○ Large

Figure 1.3 The circuit of problem 1.3

1.

2.

3.
 4.

1.4. Determine matrix A of the state equations ( ) for

the circuit of Figure 1.4 if .

Difficulty level ○ Easy ● Normal ○ Hard

Calculation amount ○ Small ● Normal ○ Large

Figure 1.4 The circuit of problem 1.4

1.
 2.

3.

4.

1.5. Determine the state equations of the circuit of Figure 1.5 based on
the given voltage of the capacitor and current of the inductor.

Difficulty level ○ Easy ● Normal ○ Hard

Calculation amount ○ Small ● Normal ○ Large

Figure 1.5 The circuit of problem 1.5

1.
 2.

3.

4.

1.6. In the circuit of Figure 1.6, determine matrix A if the state

equations are in the form of .

Difficulty level ○ Easy ● Normal ○ Hard

Calculation amount ○ Small ● Normal ○ Large

Figure 1.6 The circuit of problem 1.6

1.
Other documents randomly have
different content
 — Ruotsin kuningas ei ole enää Krakovassa, — sanoi pappi
katsoen terävästi Kmiciciä silmiin.

Mutta Andrzej ei luonut silmiään alas, vaan jatkoi:

— En tiedä, onko vai ei… Tiedän vain, että Lisola oli matkalla
hänen luokseen ja Wrzeszczowicz oli lähetetty häntä vastaan ja
saattamaan. Molemmat puhuivat minun läsnäollessani saksaa
minusta välittämättä, koska luulivat, että minä en ymmärrä heidän
puhettaan. Weyhardin puheesta sain sen käsityksen, että hän aikoo
vallata luostarin ja sen aarteiston, johon hän on saanut kuninkaalta
luvan.

— Ja te kuulitte sen omin korvin?

— Niin totta kuin olen tässä!

— Tapahtukoon Jumalan tahto! — sanoi priori tyynesti.

Kmicic pelästyi. Hän luuli priorin nimittävän Jumalan tahdoksi

Ruotsin kuninkaan käskyä eikä aikovan sitä vastustaa. Hämillään hän
sanoi:

— Pultuskissa näin kirkon ruotsalaisten käsissä. Sotamiehet löivät

korttia Herran huoneessa, oluttynnyreitä oli alttarilla ja epäsiveellisiä
naisia sotamiesten mukana.

Pappi katsoi häntä yhä silmiin.

— Omituista, — sanoi hän, — rehellisyys ja vilpittömyys loistaa

silmistänne.

Kmicic punastui:
 — Kohdatkoon minua kuolema, jos se ei ole totta, mitä puhun!

— Joka tapauksessa ne ovat tärkeitä tietoja, joista täytyy

neuvotella. Sallitteko, että pyydän tänne vanhimpia isiä ja muutamia
arvossapidettyjä aatelismiehiä, jotka nyt asuvat täällä ja auttavat
meitä neuvoilla näinä vaikeina aikoina?…

— Mielelläni toistan heille, minkä kerroin. Priori Kordecki poistui ja

palasi neljännestunnin kuluttua mukanaan neljä isää.

Pian astui sisään myös miekankantaja Rózyc Zamoyski,

lipunkantaja Okielnicki, Piotr Czarniecki, nuori sotilaallisen näköinen
upseeri, ja muutamia muita eri-ikäisiä aatelismiehiä. Priori Kordecki
esitteli heille herra Babiniczin Samogitiasta ja kertoi kaikille Kmicicin
tuoman uutisen. Toiset hämmästyivät suuresti ja alkoivat katsella
Andrzejta tutkivin ja epäluuloisin katsein. Kun ei kukaan alkanut
ensimmäisenä puhua, lausui priori Kordecki:

— Jumala varjelkoon minua epäilemästä tätä ritaria pahoista

aikeista tahi valheesta, mutta hänen tuomansa uutiset näyttävät
minusta niin epätodenmukaisilta, että pidin tarpeellisena meidän
neuvotella yhdessä. Mitä parhaassa tarkoituksessa toimienkin on
tämä ritari voinut erehtyä tahi kuulla väärin tai myös väärinkäsittää,
ovatpa myös jotkin vääräuskoiset voineet hänet tahallaan johtaa
harhaan. Täyttää sydämemme pelolla, saada aikaan hämminkiä
pyhässä paikassa, estää jumalanpalvelustamme — se on heille
verraton ilo, josta ei yksikään heistä ilkimielisyydessään mielellään
luovu.

— Se tuntuu minusta sangen luultavalta,-sanoi isä Nieszkowski,

vanhin joukossa.
 — Pitäisi ensin tietää, eikö tämä ritari itse ole harhaoppinen, —
sanoi
Piotr Czarniecki.

— Olen katolilainen niinkuin tekin! — vastasi Kmicic.

— Meidän on ensin tarkattava olosuhteita, — lausui Zamoyski.

— Olosuhteet ovat nykyisin sellaiset, — sanoi priori Kordecki, —

että näyttää kuin Jumala ja Hänen pyhä Äitinsä tahallaan löisivät
tämän vihollisemme sokeudella, ettei se tietäisi määrää
vääryyksilleen. Muuten eivät vihamiehemme koskaan olisi
uskaltaneet kohottaa miekkaa tätä pyhää paikkaa vastaan. Eivät he
omalla voimallaan ole kukistaneet valtakuntaamme, vaan sen omat
pojat ovat heitä auttaneet. Mutta niin syvälle kuin kansamme onkin
vajonnut, niin paljon kuin se onkin syntiä tehnyt, niin onhan itse
synnilläkin rajansa, jonka yli se ei mene. Kansamme on luopunut
kuninkaastaan, se on pettänyt maansa, mutta äitiänsä ja
suojelijaansa, taivaan kuningatarta, se ei ole lakannut
kunnioittamasta. Vihollinen halveksii ja pilkkaa meitä kysyen, mitä
entisistä hyveistä meillä on jäljellä. Minä vastaan: ne ovat kaikki
hävinneet, mutta jotakin on sittenkin vielä jäänyt jäljelle, nimittäin
usko Pyhään Neitsyeen, ja tälle perustalle voi vielä kaiken rakentaa
uudelleen. Ja minä näen selvästi, että jos yksikin ruotsalainen kuula
tunkeutuu näihin pyhiin muureihin, niin paatuneimmatkin luopuvat
ruotsalaisista, muuttuvat ystävistä vihamiehiksi, kohottavat miekan
heitä vastaan. Mutta ruotsalaisetkin ymmärtävät hyvin tämän.
Senvuoksi he eivät koskaan uskalla käydä Jasna Góran kimppuun,
jollei, kuten mainitsin, Jumala tahallaan heitä sokaise, sillä sinä
päivänä kääntyisi onni heistä pois ja me tulisimme järkiimme.
 Kmicic kuunteli hämmästyen priori Kordeckin sanoja, jotka juuri
olivat vastaus siihen, mitä Wrzeszczowicz oli suustaan syytänyt
Puolan kansaa vastaan. Toinnuttuaan hämmästyksestään hän lausui:

— Miksi me emme, kunnioitettava isä, uskoisi itse Jumalan

soaisseen vihollisemme? Ajatelkaamme vain heidän kopeuttaan,
heidän maallisen omaisuuden tavoitteluaan, heidän kiskomisiaan ja
veroja, joita he kiristävät hengelliseen säätyyn kuuluviltakin, niin
ymmärrämme helposti, että he haikailematta voivat ryöstää
temppelinkin.

Priori Kordecki ei vastannut suorastaan Kmicicille, vaan jatkoi

kääntyen koko seuran puoleen:

— Tämä ritari kertoo nähneensä lähettiläs Lisolan matkalla Ruotsin

kuninkaan luo. Kuinka se on mahdollista, kun minulla on Krakovan
paulinilaisveljiltä saatu varma tieto, että kuningas ei ole enää
Krakovassa eikä koko Vähässä-Puolassakaan, vaan on lähtenyt heti
Krakovan antauduttua Varsovaan?

Kmicic ei osannut tähän mitään sanoa.

— Mutta minä otaksun, — jatkoi priori, — että Ruotsin kuningas ei

halunnut tavata keisarin lähettilästä, vaan tahallaan vältti häntä.
Carolus mielellään tekee niin, että hän äkkiarvaamatta tulee ja
lähtee. Hän on muuten vihoissaan keisarin välitysyrityksestä, ja olen
taipuvainen uskomaan, että hän on lähtenyt pois muka tietämättä
lähettilään tulosta. Sekään ei minua vielä ihmetytä, että niin
huomattava henkilö kuin kreivi Wrzeszczowicz on lähetetty
saattojoukon kanssa lähettilästä vastaan, sillä saattoi olla
valtioviisasta sillä tavoin sokeroida karvas pala. Mutta kuinka on
ymmärrettävä, että kreivi Wrzeszczowicz heti uskoi aikeensa paroni
Lisolalle, joka on katolilainen sekä meille ja koko valtakunnallemme
ja maanpakolaiselle kuninkaallemme myötätuntoinen?

— Mahdotonta! — sanoi isä Nieszkowski.

— Ei se mene minunkaan päähäni, — sanoi Zamoyski.

— Wreszczowicz on itse katolilainen ja meidän hyväntekijämme, —

lausui eräs toinen isä.

— Ja tämä ritari sanoo kuulleensa sen omin korvin? — kysyi Piotr

Czarniecki tylysti.

— Ottakaa huomioon sekin, — lisäsi priori, — että minulla on

turvakirja Kaarle Kustaalta. Siinä vakuutetaan, että luostari ja kirkko
ovat ainaiseksi vapautetut majoituksesta ja veroista.

— Myönnettävä on, — sanoi Zamoyski juhlallisesti, — että näissä

tiedoissa ei ole mitään paikkansa pitävää. Ruotsalaisille olisi
Częstochowon valtaus vahinko eikä etu, kuningas ei ole täällä joten
Lisola ei voinut olla menossa hänen luokseen, Wrzeszczowicz ei ole
voinut uskoa hänelle salaisuuksiaan, sitäpaitsi hän ei ole
harhaoppinen, vaan katolilainen, ei luostarin vihollinen, vaan sen
hyväntekijä, ja, loppujen lopuksi, vaikka itse saatana häntä
houkuttelisi käymään luostarin kimppuun, niin hän ei uskaltaisi tehdä
sitä vastoin kuninkaan tahtoa ja turvakirjaa.

Sitten hän kääntyi Kmicicin puoleen:

— Mitä vastaatte tähän ja miksi, missä tarkoituksessa tahdotte

peloittaa kunnianarvoisia isiä ja meitä muita täällä?
 Kmicic seisoi kuin syytetty oikeuden edessä. Toiselta puolen hänet
valtasi epätoivo, kun hän ajatteli, että luostari joutuisi vihamiehen
saaliiksi, toisaalta hän häpesi, sillä hän itse huomasi, että kaikki
puhui hänen tiedonantoaan vastaan ja häntä voitiin helposti pitää
valehtelijana. Tätä ajatellessa alkoi viha kiehua hänessä,
synnynnäinen kiivaus heräsi, loukattu ylpeys sitä vielä voimisti ja
esille tuli entinen puolivilli Kmicic. Hän taisteli sisällisesti, mutta voitti
itsensä, kokosi kaiken kärsivällisyytensä ja toistettuaan itsekseen:
»Syntieni tähden! Syntieni tähden!» — hän vastasi värin vaihtuessa
hänen kasvoillaan:

— Toistan vielä kerran, mitä olen kuullut: Weyhard Wrzeszczowicz

aikoo vallata luostarin. En tiedä milloin se tapahtuu, mutta luulen sen
tapahtuvan pian… Minä varoitan, ja teidän on syy, jos ette ota
varoitusta varteen.

Tähän vastasi Piotr Czarniecki painokkaasti:

— Hiljempaa, herra ritari, hiljempaa!… Älkää korottako ääntänne!

Sen jälkeen hän lausui kokoontuneille:

— Sallitteko, kunnioitetut isät, että teen muutamia kysymyksiä

tälle tulokkaalle?

— Teillä ei ole oikeutta loukata minua! — huusi Kmicic.

— Ei ole siihen haluakaan, — vastasi Piotr kylmästi. Mutta tässä on

kysymys luostarista ja Pyhästä Neitsyestä. Senvuoksi teidän on
nieltävä harminne tahi ainakin toistaiseksi hillittävä mieltänne. Te
tuotte meille uutisia, me tahdomme ne tarkistaa. Se on paikallaan
eikä saa teitä ihmetyttää, mutta jos ette halua vastata, ajattelemme,
että pelkäätte puhuvanne ristiin.

— Hyvä on! Kysykää! — sanoi Kmicic purren hampaitaan.

— Sanotte olevanne Samogitiasta?

— Niin.

— Ja olette tullut tänne päästäksenne palvelemasta ruotsalaisia ja

Radziwill petturia?

— Niin.

— Mutta siellä on myös semmoisia, jotka eivät palvele häntä, vaan

isänmaata, on joukkoja, jotka ovat kieltäytyneet häntä tottelemasta,
on herra Sapieha — miksi ette ole liittynyt heihin?

— Se on minun asiani!

— Ahaa! Teidän asianne! — toisti Czarniecki. — Mutta ehkä

suvaitsette vastata muihin kysymyksiini?

Andrzejn kädet vapisivat, katse kiintyi raskaaseen vaskiseen

soittokelloon, joka oli hänen edessään pöydällä, ja siirtyi siitä kysyjän
päähän. Hänet valtasi hurja halu temmata tuo kello ja lennättää se
Czarnieckin kalloon. Entinen Kmicic yhä enemmän pääsi voitolle
jumalisesta ja katuvaisesta Babiniczista. Mutta hän hillitsi vielä
kerran itsensä ja sanoi:

— Kysykää!

— Jos olette Samogitiasta, niin tiedätte, mitä petturin hovissa

tapahtuu. Mainitkaa minulle ne, jotka ovat avustaneet isänmaan
tuhoamisessa, mainitkaa everstit, jotka ovat hänen käytettävinään.

Kmicic tuli kalmankalpeaksi, mutta mainitsi kuitenkin muutamia

nimiä.
Czarniecki kuunteli ja sanoi:

— Minulla on kuninkaan hovissa palveleva ystävä, herra

Tiesenhausen, joka on minulle kertonut vielä yhdestä, kaikkein
huomattavimmasta. Ettekö tiedä mitään tuosta päälurjuksesta?

— En.

— Kuinka se on mahdollista? Ettekö ole kuullut hänestä, joka on

vuodattanut veljesverta kuin Kain?… Ettekö ole Samogitiassa kuullut
puhuttavan Kmicistä?

— Kunnianarvoisat isät! — huudahti äkkiä Andrzej väristen kuin

kuumeessa. — Kysyköön minulta joku hengellisen säädyn mies, sen
minä kestän… Mutta älkää Jumalan tähden antako tuon
pikkuaatelisen kauempaa minua kiusata!

— Jättäkää hänet rauhaan! — sanoi priori Kordecki Piotrille. -

Eihän nyt ole kysymys tästä ritarista.

— Vain yksi kysymys vielä, — sanoi Zamoyski. Ja kääntyen

Kmicicin puoleen hän kysyi:

— Te ette luullut, että uutisianne epäiltäisiin?

— En, niin totta kuin Jumala on taivaassa! — vastasi Andrzej.

— Miten suuren palkinnon toivoitte saavanne? Vastauksen

asemesta Andrzej pisti kuumeisesti väräjävät kätensä nahkasäkkiin,
joka riippui hänen vyössään, ja kun hän veti ne siitä ulos, sirotti hän
pöydälle kaksi kourallista helmiä, smaragdeja, turkooseja ja muita
kalliita kiviä.

— Kas tässä!… sanoi hän käheällä äänellä. — En tullut palkinnon

takia!… Nämä ovat helmiä ja muita jalokiviä… Kaikki on sotasaalista,
bojaareilta otettuja… Katsokaa!… Tarvitsenko minä palkintoja?…
Tarkoitukseni oli uhrata nämä Pyhälle Neitsyelle… mutta vasta ripin
jälkeen… puhtaasta sydämestä… Niin se on… Niin minä palkintoa
tavoittelin… On minulla enemmänkin!…

Ottakaa!

Kaikki vaikenivat hämmästyneinä nähdessään aarteet, jotka noin

huolimattomasti heitettiin esille. Jokainen kysyi pakostakin itseltään:
mitä syytä tuolla miehellä on pettää, jos hän ei tavoittele palkintoa?

Piotr Czarniecki joutui aivan ymmälle, sillä sellainen on ihmisen

luonto, että toisen mahdin ja rikkauden näkeminen häikäisee. Hänen
epäluulonsa haihtuivat, sillä kuinka saattoi otaksua, että mies, joka
noin sirotteli aarteita ympärilleen, olisi voitonhimossa tahtonut
peloittaa munkkeja?

Läsnäolijat katsoivat toisiinsa, mutta Kmicic seisoi aarteitten

ääressä pää pystyssä kuin ärsytetty nuori kotka, silmät säkenöivinä
ja puna poskilla. Tuore haava, joka kulki ohimosta yli posken, tuli
sinertäväksi, ja hän oli peloittavan näköinen, kun hän loi uhkaavan
katseen Czarnieckiin, johon hänen vihastuksensa etupäässä
kohdistui.

— Teidän vihastuksenne läpi kuultaa totuus, — sanoi priori

Kordecki, — mutta korjatkaa aarteenne, sillä Pyhä Neitsyt ei voi
vastaanottaa sitä, mikä sille tarjotaan vihan, vaikkapa oikeutetunkin
vihan vallassa. Muuten ei, kuten jo sanoin, ole nyt kysymys teistä,
vaan uutisista, jotka ovat saattaneet meidät pelon ja kauhun valtaan.
Jumala tietää, eikö siinä ole jokin väärinkäsitys tahi erehdys, sillä
kuten itse huomaatte, ei puheenne pidä yhtä tosiasiain kanssa.
Kuinka voimme käskeä pois uskovaiset, lakkauttaa Pyhän Neitsyen
palveluksen ja pitää portit yöt päivät suljettuina?

— Pitäkää portit suljettuina! Jumalan tähden pitäkää portit

suljettuina! — huudahti Kmicic väännellen käsiään niin että sormien
nivelet natisivat. Hänen äänensä oli niin vilpitön ja epätoivoinen, että
toiset tahtomattaan vapisivat aivan kuin vaara jo olisi ihan lähellä.
Zamoyski sanoi:

— Mehän pidämmekin tarkoin silmällä, mitä ympäristössä

tapahtuu, ja muureja korjataan parhaillaan. Päivällä voimme päästää
kansaa jumalanpalvelukseen, mutta varuillaan täytyy olla jo senkin
takia, että Carolus on mennyt pois ja Wittenberg hallitsee
rautakourin Krakovassa sortaen hengellisiä yhtä paljon kuin
maallikkojakin.

— Vaikka en usko hyökkäyksen tapahtuvan, niin ei minulla ole

mitään varovaisuutta vastaan, — sanoi Piotr Czarniecki.

— Ja minä lähetän lähettejä Wrzeszczowiczin luo, — sanoi

Kordecki, — kysymään, eikö kuninkaan turvakirja enää mitään
merkitse.

Kmicic huokasi helpotuksesta.

— Jumalan kiitos! Jumalan kiitos! — huudahti hän.

 — Herra ritari! — sanoi hänelle Kordecki. — Jumala palkitkoon
teitä hyvän tarkoituksenne vuoksi … Jos olette syystä meitä
varoittanut, niin olette ainaiseksi ansioitunut Pyhän Neitsyen ja
isänmaan edessä. Mutta älkää ihmetelkö, että otimme epäluuloisesti
vastaan ilmoituksenne. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kuin meitä
on peloitettu. Jotkut ovat tehneet sen nurjamielisyydestä uskoa
kohtaan järkyttääkseen luottamusta Pyhään Neitsyeen. Toiset ovat
tehneet sen voitonhimosta jotakin ansaitakseen. Vielä on niitäkin,
jotka ovat tehneet sen voidakseen kertoa uutisia ja herättääkseen
huomiota. Kenties joukossa on semmoisiakin, jotka on petetty,
niinkuin luulemme teille tapahtuneen. Saatana on perin kiivas tätä
pyhäkköä vastaan ja tekee kaiken voitavansa häiritäkseen täällä
jumalanpalvelusta ja uskovaisten osanottoa siihen, sillä ei mikään
saata helvetin sotajoukkoja semmoiseen raivoon kuin palveleminen
häntä, joka on rikki polkenut käärmeen pään… Mutta nyt on vesperin
aika. Rukoilkaamme Pyhältä Neitsyeltä armoa, antautukaamme
hänen suojaansa ja menköön kukin nukkumaan turvallisena, sillä
missä on turvallisuutta ja rauhaa, jos ei hänen siipiensä alla?

Kaikki erkanivat.

Kun iltajumalanpalvelus oli pidetty, ripitti isä Kordecki itse

Andrzejn. Sitä kesti kauan. Sen jälkeen oli Andrzej puoliyöhön asti
polvillaan kappelin lukittujen ovien edessä.

Sydänyöllä hän palasi koppiinsa, herätti Sorokan ja käski tämän

piiskaamaan häntä siihen asti, kunnes selkä ja hartiat alkoivat vuotaa
verta.
KAHDESTOISTA LUKU.

Aikaisin seuraavana aamuna vallitsi luostarissa outo ja tavaton liike.

Portit olivat tosin avoinna ja hurskailla oli vapaa pääsy sisälle,
jumalanpalvelus toimitettiin kuten tavallisesti, mutta sen päätyttyä
käskettiin kaikkia sivullisia poistumaan luostarin alueelta. Itse priori
Kordecki kulki Zamoyskin ja Czarnieckin kanssa huolellisesti
tarkastamassa muureja sekä sisä- että ulkopuolelta. Siellä täällä
määrättiin tehtäväksi korjauksia. Kaupungin sepiltä tilattiin keihäitä,
palokoukkuja, pitkävartisia taistelukirveitä ja nuijia. Koska tiedettiin
tämmöisiä aseita ennestään olevan luostarissa melkoisen määrän,
niin alettiin kaupungilla puhua, että oli odotettavissa hyökkäys
luostaria vastaan. Huhua vahvistivat yhä uudet toimenpiteet.

Illalla oli jo pari sataa miestä työssä muureilla. Raskaita tykkejä,

joita aikaisemmin oli lähetetty luostariin kaksitoista kappaletta,
asetettiin uusille laveteille ja asianmukaisiin paikkoihin. Luostarin
kellareista kantoivat munkit ja alokkaat kuulia, jotka ladottiin
kasoihin tykkien luo. Tuotiin ruutilaatikoita ja jaettiin varusväelle
musketteja. Torneihin ja pattereihin asetettiin vahteja, joiden piti
yötä päivää tarkoin pitää silmällä ympäristöä. Sen lisäksi lähetettiin
tiedustelijoita eri suunnille.
 Luostarin muutenkin hyvin varustettuihin aittoihin tuli uusia
elintarvevarastoja kaupungista ja luostarille kuuluvista kylistä.

Huhu hyökkäyksestä kohtasi koko seutua kuin ukkosen isku.

Porvarit ja talonpojat kokoontuivat yhteen neuvottelemaan. Monet
eivät ottaneet uskoakseen, että vihollinen uskaltaisi ahdistaa Jasna
Góraa.

Vuoroin uskottiin, vuoroin epäiltiin. Toiset vääntelivät käsiään

odottaen näkevänsä Jumalan vihan peloittavat merkit maassa ja
taivaassa, toiset vaipuivat äänettömään ja neuvottomaan
epätoivoon, jotkut taas valtasi tavaton raivo. Ja kun kerran
inhimillinen mielikuvitus oli levittänyt siipensä lentoon, niin alkoi
kierrellä yhä järjettömämpiä ja uskomattomampia huhuja. Kaupunki
kihisi kuin muurahaispesä, jota on pengottu.

Iltapäivällä suuret joukot porvareita ja talonpoikia vaimoineen ja

lapsineen piiritti luostarin muureja itkien ja vaikeroiden. Auringon
laskiessa meni priori Kordecki heidän luokseen ja kysyi:

— Mitä te täältä tahdotte?

— Tahdomme tulla luostariin puolustamaan Jumalan Äitiä! —

sanoivat miehet heiluttaen viikatteita ja heinähankoja.

— Me tahdomme viimeisen kerran nähdä Pyhän Neitsyen! —

vaikeroivat naiset.

Isä Kordecki asettui kallion kielekkeelle ja puhui:

— Helvetin portit eivät voi voittaa taivaan voimaa. Rauhoittukaa ja

rohkaiskaa mielenne! Vääräuskoisten jalka ei astu näille pyhille
muureille, ei luterilainen eikä kalvinilainen harhaoppi vietä
menojansa tässä pyhäkössä. En tiedä, tuleeko ylpeä vihollinen tänne
vai eikö, mutta sen tiedän, että jos hän tulee, niin hänen on
peräytyminen häpeällä, sillä korkeammat voimat murskaavat hänen
joukkonsa ja onni luopuu hänestä. Rohkaiskaa mielenne! Ette te
viimeistä kertaa näe suojelijaamme, vielä suuremmassa loistossa te
tulette hänet näkemään ja te saatte nähdä uusia ihmetöitä. Olkaa
rohkeat, pyyhkikää kyynelenne ja olkaa lujat uskossa, sillä minä
sanon teille — en minä, vaan Jumalan henki puhuu minun kauttani
— että ruotsalainen ei astu näille muureille. Pimeys ei sammuta
valoa, samoin kuin yö, joka nyt lähestyy, ei voi estää Jumalan
aurinkoa huomenna nousemasta!

Yö oli todellakin tulossa. Pimeys levisi jo ylt'ympäri, vain kirkko

punoitti auringon viimeisissä säteissä. Sen nähden ihmiset
polvistuivat muurien luo ja rohkeutta valahti heidän sydämiinsä.
Torneista alkoi soida angelus. Isä Kordecki viritti laulun Angelus
domini, ja siihen yhtyi koko väkijoukko. Muureilla seisovat
sotamiehet ja aateliset yhtyivät myös lauluun, uudelleen soivat
isommat ja pienemmät kirkonkellot ja koko vuori kaikui ja soi kuin
jättiläisurut.

Kun joukko alkoi lähteä, siunasi priori Kordecki sitä ja sanoi:

— Ne miehet, jotka ovat olleet sodassa, osaavat käyttää aseita ja

tuntevat miehuutta sydämessään, tulkoot huomisaamuna luostariin!

— Olen ollut sodassa! Olen palvellut jalkaväessä! Minä tulen! —

huusivat monet äänet.

Väkijoukko hajaantui hitaasti. Yö kului rauhallisesti. Herätessään

aamulla kaikki huusivat iloisesti: »Ei ole ruotsalaisia!» Se ei
kuitenkaan estänyt jatkamasta aloitettuja töitä.
 Ilomielin Kmicic katseli sotaan varustautumista, sotamiesten
harjoituksia, tykkien ja muitten aseitten kuntoon laittamista. Tämä
oli hänen elementtiänsä. Keskellä näitä hävityskoneita, tätä vilinää ja
kuumeista toimintaa oli hänen mielensä kevyt ja iloinen. Hänen oli
sitäkin hauskempi ja kevyempi olla, kun hän oli ripissä tunnustanut
koko elämänsä synnit niinkuin vain tehdään kuolinvuoteella, ja
saanut vastoin odotustaan synninpäästön, sillä isä Kordecki oli
nähnyt hänen vilpittömän pyrkimyksensä parannukseen.

Andrzej oli siis vapautettu siitä raskaasta taakasta, jonka alle hän
oli ollut miltei sortua. Ankaria katumusharjoituksia oli hänelle
määrätty, ja joka päivä hänen selkänsä veristyi Sorokan
piiskanlyönneistä. Lisäksi oli häntä käsketty olemaan nöyrä, ja se oli
vielä vaikeampaa, sillä nöyryyttä ei ollut hänen sydämessään,
päinvastoin se oli täynnä ylpeyttä ja omahyväisyyttä. Lopuksi hänen
piti hyvillä töillä osoittaa parannuksensa, ja se taas oli helpointa
kaikesta. Hän itse juuri sitä hartaasti halusikin. Hyviksi töiksi hän
käsitti taistelun ruotsalaisia vastaan aamusta iltaan ilman lepoa ja
ilman sääliä. Miten ihana toimiala hänelle tässä avautuikaan! Piestä
ruotsalaisia ei vain isänmaan puolesta ja sen hallitsijan
puolustukseksi, jolle hän oli vannonut uskollisuutta, vaan lisäksi
myös taivaallisen kuningattaren tähden — se oli suurempi onni kuin
hän oli ansainnutkaan.

Missä oli nyt se aika, jolloin hän oli seisonut kuin tien haarassa
kysyen itseltään, minne oli mentävä? Missä oli se aika, jolloin hän ei
tietänyt, mihin ryhtyisi, kun hän kaikkialla kohtasi epätoivoa ja
itsekin alkoi menettää toivonsa?

Nyt nämä ihmiset täällä, nuo valkoiset munkit ja tuo kourallinen

talonpoikia ja aatelismiehiä, valmistautuivat puolustautumaan ja
taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Tämä oli ainoa valtakunnan
kolkka, missä semmoista tehtiin, ja tänne oli Andrzej joutunut aivan
kuin onnen tähden johtamana. Voitosta hän oli aivan varma, vaikka
koko ruotsalaisten sotajoukko olisi keräytynyt näiden muurien luo.
Rukous, ilo ja kiitollisuus täyttivät hänen sydämensä.

Tässä mielentilassa hän käyskenteli muureilla ja tarkasteli töitä.

Tuntijan silmällä hän huomasi, että ne suoritettiin hyvin ja että niitä
tekemässä olivat taitavat miehet, jotka tiesivät velvollisuutensa
ratkaisevan hetken tullessa. Hän ihaili kunnioittamansa priori
Kordeckin levollisuutta ja Zamoyskin taitavuutta, eikä hän ollut
nyrpeä edes Czarnieckille, vaikka ei vielä ollut voittanut harmiaan
tätä kohtaan. Mutta Czarniecki katseli häntä tylysti ja tavattuaan
hänet muurilla tiedustelijain palaamisen jälkeen sanoi:

— Ruotsalaisia ei näy, herra ritari, ja jos he eivät tule, niin teidän

maineenne on mennyttä kalua!

— Jos heidän tulostaan on jotakin haittaa tälle pyhälle paikalle,

niin menköön sitten mieluummin minun maineeni! — vastasi Kmicic.

— Ette haluaisi haistella heidän ruutiaan. Tunnemme kyllä

tuommoiset ritarit, joilla on jäniksen nahkaa saappaissa!

Kmicic loi silmänsä alas kuin tyttö.

— Tahdotte riitaa, — sanoi hän. — Mitä pahaa minä olen teille

tehnyt?
Unohtakaa kauna niinkuin minäkin olen tehnyt.

— Te nimititte minua pikkuaateliseksi, — sanoi terävästi

Czarniecki. — Mikä te sitten olette, jos saan kysyä? Ovatko Babiniczit
jossakin suhteessa parempia kuin Czarnieckit?… Onko sukunne
senaattorisukua?

— Hyvä herra, — vastasi Kmicic iloisesti, — jos minulle ei olisi

määrätty katumusharjoitukseksi nöyryyttä eivätkä piiskan iskut joka
päivä pehmittäisi selkääni entisten syntieni sovitukseksi, niin
nimittäisinpä teitä vielä muuksikin, mutta minä pelkään lankeamista
vanhaan syntiini. Mitä siihen tulee, ovatko Babiniczit vaiko
Czarnieckit parempia, niin sehän nähdään, kun ruotsalaiset tulevat.

— Minkä viran te silloin aiotte saada?… luuletteko ehkä saavanne

päällikön tehtävän?

Kmicic synkistyi.

— Ensin syytitte minua voitonhimosta, nyt puhutte kunniaviroista.

Mutta en ole tullut tänne semmoisia tavoittelemaan, sillä paljon
korkeammalle olisin voinut päästä muualla. Aion olla tavallinen
sotamies, vaikkapa teidänkin johdossanne.

— Mitä tarkoitatte tuolla »vaikkapa»?

— Tarkoitan, että katsotte minuun karsaasti ja varmaankin teette

oloni vaikeaksi.

— Hm! Saattaa olla! On kaunista teidän puoleltanne tyytyä

olemaan halpa sotamies, sillä näkyy, että teillä on kova luonto eikä
juuri taipumusta nöyryyteen. Tappeletteko mielellänne?

— Sen näytän, kun ruotsalaiset tulevat, kuten jo sanoin.

— Entä jos ruotsalaiset eivät tule?

 — Silloin… niin, tiedättekö mitä? Menkäämme etsimään heitä! —
sanoi
Kmicic.

— Tuo miellyttää minua! — huudahti Czarniecki.

— Voisi koota verraten suuren joukon… Sleesia ei ole kaukana

täältä, ja pian olisi miehiä kertynyt…

— Ja se olisi samalla hyvänä esimerkkinä muille! — sanoi Kmicic

innostuen. — Minullakin on muutamia miehiä… Kunpa näkisitte
heidät oikein työssä!

— Hm! Niin…, — sanoi Czarniecki. — Jumaliste! Antakaa kätenne!

— Antakaa tekin! — sanoi Kmicic.

Ja enempää arvelematta he syleilivät toisiaan.

Samassa kulki isä Kordecki ohi ja nähtyään, mitä oli tapahtunut,

siunasi heitä. He kertoivat hänelle heti, mistä olivat sopineet. Pappi
vain hymähti rauhallisesti ja jatkoi matkaansa lausuen aivan kuin
itsekseen:

— Sairas alkaa tervehtyä.

Illalla valmistelutyöt päättyivät, ja linnoitus oli puolustuskunnossa.

Ei puuttunut mitään: ei elintarpeita, ei ruutia eikä kuulia. Vain muurit
olisivat saaneet olla lujemmat ja varusväki lukuisampi.

Częstochowo tahi paremminkin Jasna Góra oli valtakunnan

pienimpiä ja heikoimpia linnoituksia, vaikka sen asema oli oivallinen.
Puolustusväkeä olisi kyllä saanut miten paljon tahansa, mutta munkit
ottivat tahallaan pienimmän mahdollisen määrän säästääkseen
ruokavaroja.

Senvuoksi oli niitäkin, varsinkin saksalaisten tykkimiesten

joukossa, jotka olivat vakuutettuja siitä, että Częstochowo ei kestä
hyökkäystä.

Ah, he luulivat ymmärtämättömyydessään, että muurit olivat ainoa

turva, eivätkä tietäneet, mitä ovat uskon innoittamat sydämet! Isä
Kordecki peläten heidän levittävän mielen masennusta toisten
joukkoon erotti heidät kaikki toimistaan, yhtä lukuunottamatta, jota
pidettiin mestarina ammatissaan.

Samana päivänä tuli Kmicicin luo ukko Kiemlicz poikineen

pyytämään, että saisivat eron palveluksestaan.

Andrzejn valtasi vihastus.

— Koirat! — sanoi hän. — Vapaaehtoisesti kieltäydytte

semmoisesta onnesta ettekä tahdo puolustaa Pyhää Neitsyttä! Hyvä,
olkoon niin! Maksun hevosista olette saaneet, ottakaa loput
saatavastanne!

Hän otti kukkaron ja paiskasi sen maahan.

— Tässä on palkkanne! Tahdotte vaania saalista muurin tuolla

puolen! Olette mieluummin rosvoja kuin Neitsyt Marian puolustajia!
Pois silmistäni! Te ette ole ansiolliset täällä olemaan ja kuolemaan
semmoisen kuoleman kuin meitä täällä odottaa. Pois, pois!

— Emme ansiolliset, — sanoi ukko levittäen kätensä ja painaen

alas päänsä, — silmillämme näkemään Jasna Góran pyhäkköä!
Taivaan valtiatar! Syntisten turvapaikka! Kelvottomat, kelvottomat!
 Hän kumarsi syvään, niin syvään, että oli kaksinkerroin, ja sieppasi
lattialta kukkaron.

— Mutta muurin tuolla puolenkin, — hän sanoi, — jatkamme

palvelustamme… Teidän armonne!… Jos jotakin erikoista sattuu, niin
heti ilmoitamme kaikesta… Teemme kaiken, mitä pitää… Teidän
armollanne on muurien ulkopuolella uskollisia palvelijoita…

— Pois! — toisti Andrzej.

He poistuivat kumarrellen. Pelko painoi heidän mieltään, ja he

olivat onnellisia, että asia päättyi sillä tavoin. Illalla heitä ei enää ollut
linnoituksessa.

Tuli pimeä ja sateinen yö. Oli marraskuun kahdeksas päivä.

Aikainen talvi oli tulossa, ja sadevirtojen mukana tuli ensimmäisen
kerran lumiräntää. Hiljaisuuden keskeyttivät vain muurilla olevien
vartijain huudot, ja pimeässä vilahteli siellä täällä priori Kordeckin
valkoinen puku. Ei Kmicickään nukkunut. Hän oli muureilla
Czarnieckin kanssa, ja he keskustelivat sotaseikkailuistaan.
Czarniecki ei voinut olla jonkin verran kehuskelematta ja puhui:

— Tehtiin mitä voitiin. Jokaisen surmaamani ruotsalaisen muistoksi

laitoin solmun miekankantimeen. Minulla on nyt kuusi solmua, mutta
Jumalan avulla niitä tulee lisää. Siksi on sapelini niin korkealla. Pian
en voi käyttää koko kanninta, mutta en avaa solmuja, vaan annan
panna jokaiseen turkoosin ja sodan loputtua ripustan sapelini jonkin
pyhimyskuvan luo — siinä on minulla votum. Entä onko teillä monta
ruotsalaista omallatunnolla?

— Ei yhtään! — vastasi Kmicic häpeissään.

 — Sen sijaan olette varmaan aika joukon venäläisiä peitonnut?

— Onhan niitä.

— Ruotsalaiset ovat pahempia, sillä useimmat heistä ovat

loitsijoita. Suomalaisilta ovat he oppineet käyttämään noitakeinoja,
ja jokaisella on kaksi tahi kolme pirua palveluksessaan, onpa
sellaisiakin, joilla niitä on seitsemän. Nämä suojelevat heitä
kahakoissa… Mutta jos he tulevat tänne, niin pirut eivät voi heitä
auttaa, sillä semmoisella alalla, mihin näkyy kirkon torni, ovat pirut
voimattomia. Oletteko kuullut siitä?

Kmicic ei vastannut, kallisti päätään ja kuunteli tarkasti.

— Ne tulevat! — sanoi hän äkkiä.

— Kutka? Mitä te puhutte?

— Kuulen kavioitten kapsetta.

— Tuuli vain panee sadepisarat rapisemaan.

— Kristuksen nimessä, se ei ole tuuli, se on hevosten kavioitten

kopinaa! Minulla on erikoisen tarkka kuulo… Se on suuri ratsujoukko,
ja se on jo lähellä, vaikka tuuli estää kuulemasta. Aseihin! Aseihin!

Kmicicin huuto herätti lähellä torkkuvat vartijat, mutta se ei ollut

vielä lakannut kaikumasta, kun alhaalta pimeästä kuului torven
törähdyksiä. Kaikki heräsivät ja hyppäsivät pökertyneinä vuoteistaan
kysellen toisiltaan:

— Tuomiopasuunatko nyt soivat synkässä yössä? Sitten alkoi

munkkeja, sotamiehiä ja aatelisia virrata valleille. Kellonsoittajat
kiiruhtivat torneihin, ja pian alkoivat kaikki kellot kaikua, suuret sekä
pienet, aivan kuin tulipalossa, ja niiden kumahtelut sekaantuivat
torvien ääneen, joka yhä jatkui.

Palavia soihtuja heitettiin tervatynnyreihin, jotka oli varattu sitä

varten. Punainen loimu valaisi ympäristön, ja nyt Jasna Góran väki
näki joukon hevosen selässä istuvia torvensoittajia aivan lähellä
torvet suun edessä ja näiden takana sankat joukot ratsumiehiä
liehuvine lippuineen.

Torvensoittajat puhalsivat vielä jonkin aikaa aivan kuin tahtoisivat

näillä äänillä osoittaa ruotsalaisjoukon suurta voimaa ja lopullisesti
säikähdyttää munkit. Viimein ne vaikenivat. Yksi soittajista erkani
joukosta, lähestyi porttia heiluttaen valkoista liinaa ja huusi:

— Hänen majesteettinsa Ruotsin, Götan ja Vendein kuninkaan

nimessä,
Suomen, Viron, Karjalan, Bremenin, Werdenin, Stettinin, Pommerin
ja
Kasubian suuriruhtinaan, Rügenin ruhtinaan, Inkerin, Wismarkin ja
Baijerin herran, Pfalzin, Julichin, Kleven ja Bergin kreivin — avatkaa!

— Päästäkää hänet sisälle! — kuului priori Kordeckin ääni.

Avattiin vain pikkuportti. Tulija epäröi hetken, mutta laskeutui

sitten hevosen selästä, astui muurien sisäpuolelle ja nähdessään
joukon valkeita viittoja kysyi:

— Kuka teistä on veljeskunnan päämies?

— Minä! — vastasi priori Kordecki.

Mies antoi hänelle sinetöidyn kirjeen ja sanoi:

 — Herra kreivi odottaa Pyhän Barbaran luona vastausta.

Priori Kordecki kutsui heti munkit ja aatelin neuvottelukokoukseen.

Mennessään sanoi Czarniecki Kmicicille:

— Tulkaa tekin!

— Tulen vain uteliaisuudesta, — sanoi Andrzej, — sillä tämä ei

kuulu minuun. Muulla kuin suullani aion nyt palvella Pyhää Neitsyttä!

Kun kaikki olivat kokoontuneet neuvottelusaliin, avasi priori

Kordecki kirjeen ja luki:

»Teille on tunnettua, kunnioitetut isät, millä kunnioituksella ja

rakkaudella aina olen kohdellut tätä pyhää paikkaa ja
veljeskuntaanne samoinkuin sekin, miten alati olen teitä suojellut ja
tehnyt teille hyvää. Olkaa senvuoksi vakuutetut, että ystävyyteni
teitä kohtaan on nytkin yhä sama kuin ennenkin. En tule tänään
luoksenne vihollisena, vaan ystävänä. Jättäkää pelkäämättä
luostarinne minun suojelukseeni, kuten nykyiset olosuhteet
vaativat. Tällä tavoin saavutatte rauhan ja turvallisuuden, jota
haluatte. Minä lupaan teille juhlallisesti, että pyhäköt jäävät
loukkaamattomiksi, varanne koskemattomiksi ja minä itse suoritan
kaikki kulut. Harkitkaa siis tarkoin, mitä voitatte luovuttamalla
luostarin minulle. Muistakaa myös, että suurempi onnettomuus voi
teitä kohdata ankaran kenraali Müllerin puolelta, jonka toimenpiteet
tulevat olemaan sitäkin rasittavammat, kun hän on harhaoppinen ja
oikean uskon vihollinen. Kun hän tulee, täytyy teidän alistua
välttämättömyyteen ja täyttää hänen tahtonsa. Turhaan te silloin,
tuntien tuskaa sielussanne ja ruumiissanne, kadutte sitä, että ette
ole ottaneet varteen ystävällistä neuvoani.»
 Wrzeszczowiczin entiset hyvät työt muistuivat elävästi munkkien
mieleen. Heidän joukossaan oli niitä, jotka luottivat hänen
vakuutuksiinsa ja pitivät hänen kehoitustaan haluna torjua vaaroja ja
onnettomuuksia.

Mutta ei kukaan käyttänyt puheenvuoroa, vaan kaikki odottivat,

että isä Kordecki puhuisi. Tämä oli vaiti vähän aikaa, ja vain hänen
huulensa liikkuivat hänen hiljaa rukoillessaan. Sitten hän sanoi:

— Tuleeko todellinen ystävä yöllä ja peloittaa tuolla tavoin

torventoitotuksin nukkuvat Jumalan, palvelijat? Tulisiko hän noiden
tuhansien asestettujen miesten etunenässä, jotka seisovat nyt
muuriemme luona? Miksi hän ei tullut viiden tahi kymmenen miehen
kanssa, koska hän hyväntekijänä saattoi odottaa iloista
vastaanottoa? Mitä merkitsee tuo vahva sotavoima, jollei uhkausta
sen varalta, että emme luovuttaisi luostaria?… Rakkaat veljet,
muistakaa myöskin, että tämä vihollinen ei ole koskaan pitänyt
sanaansa eikä valaansa. Meillä on suojeluskirje kuninkaalta, joka on
meille vapaaehtoisesti lähetetty ja jossa nimenomaan luvataan, että
luostari on vapaa majoituksesta, — ja nyt on hänen väkensä
muuriemme edustalla kuuluttamassa vaskitorvin hänen
petollisuuttansa. Rakkaat veljet! Ylentäköön kukin sydämensä
Jumalan puoleen, jotta Pyhä Henki häntä valaisisi, ja puhukoon
sitten kukin, mitä omatunto ja huolenpito tästä pyhäköstä hänelle
neuvoo.

Syntyi hiljaisuus.

Sitten kuului Kmicicin ääni:

— Kuulin Kryszynissa Lisolan kysyvän: »Entä kurkistatteko

munkkien aartehistoon?» — ja tähän vastasi Wrzeszczowicz, hän,
joka nyt seisoo tuolla muurien ulkopuolella: »Jumalan äiti ei tarvitse
taalereita, jotka ovat priorin raha-arkussa.» Nyt sama Wrzeszczowicz
kirjoittaa teille, kunnioitetut isät, että hän ei kajoa omaisuuteenne ja
itse suorittaa kulut. Huomatkaa hänen rehellisyytensä laatu!

— Ilman provinsiaalia, jolle olemme velvolliset olemaan kuuliaisia,

emme voi päättää mitään, — sanoi isä Dobrosz.

Pappi Tomicki lisäsi:

— Sota ei ole meidän toimialaamme. Kuunnelkaamme senvuoksi,

mitä sanovat ne ritarit, jotka ovat kokoontuneet tähän luostariin
Jumalan Äidin suojaan.

Kaikkien katseet kääntyivät Zamoyskiin, joka oli vanhin ja

huomattavin joukossa. Hän nousi ja puhui:

— On kysymyksessä teidän kohtalonne, kunnioitettavat isät.

Verratkaa vihollisen voimaa siihen vastarintaan, jota voimienne ja
varojenne mukaan voitte tehdä, ja päättäkää itse. Mitäpä neuvoja
me, teidän vieraanne, voisimme teille antaa? Mutta koska kysytte
meiltä, kunnioitettavat isät, mitä on tehtävä, niin vastaan: olkoon
antautumisen ajatus meistä kaukana niin kauan kuin hätä ei siihen
pakota. On häpeällistä ja arvotonta pelkurimaisella
myöntyväisyydellä ostaa epävarma rauha valapattoiselta viholliselta.
Me olemme tulleet vapaaehtoisesti vaimoinemme ja läpsinemme
tänne Pyhän Neitsyen turviin ja järkähtämättömästi olemme
päättäneet elää kanssanne ja, jos se on Jumalan tahto, kuolla
yhdessä. Jumalan Äiti, joka on vuodattanut sydämiimme halun
puolustaa häntä jumalattomia vääräuskoisia vastaan, varmasti tulee
palvelijainsa avuksi ja tukee meitä oikeassa asiassamme.
 Zamoyski vaikeni. Kaikki tunsivat saavansa hänen sanoistaan
voimaa ja miehuutta. Kmicic, joka aina toimi hetken tunteitten
mukaan, juoksi hänen luokseen ja vei hänen kätensä huulilleen.

Toisia tämä innosti, ja jokaisesta oli tuon nuoren innostuksen

puuska hyvä merkki. Halu puolustaa luostaria kasvoi.

Samassa kuului ikkunan alta vanhan kerjäläisen väräjävä ääni,

joka lauloi:

— Turhaan sä, uskoton, voimaasi luotat,

helvetin joukotkin avukses tuotat,
turhaan sä myös punot juonias noita:
Et mua voita!

Vaikka mun tuhannet pakanat saartais,

lentävät liskot mun päätäni kaartais,
turhat ois sittenkin keinosi sinun:
voitto on minun!

— Siinä on meille viittaus, — sanoi priori Kordecki, — jonka Jumala

antaa vanhan kerjäläisen suun kautta. Pitäkäämme puoliamme,
veljet, sillä ei koskaan kenelläkään piiritetyllä ole ollut sellaista
turvapaikkaa kuin meillä!

— Uhraamme mielellämme henkemme! — huudahti Piotr

Czarniecki.

— Emme luota valapattoihin! Emme luota vääräuskoisiin emmekä

niihin katolilaisiin, jotka ovat antautuneet pahan hengen
palvelukseen! — huusivat toiset äänet tukahduttaen kuulumattomiin
niiden sanat, jotka olivat toista mieltä.
 Päätettiin lähettää kaksi munkkia Wrzeszczowiczin luo
ilmoittamaan, että portit pysyvät suljettuina ja että piiritetyt aikovat
puolustautua, mihin heidät oikeuttaa kuninkaan suojeluskirje.

Samalla tuli lähettiläiden nöyrästi pyytää Wrzeszczowiczia

luopumaan aikeestaan tahi ainakin lykkäämään sen, kunnes munkit
olisivat ennättäneet neuvotella veljeskunnan provinsiaalin Teofil
Broniewskin kanssa, joka nyt oli Sleesiassa.

Lähettiläät lähtivät, ja toiset jäivät odottamaan pamppailevin

sydämin neuvottelusaliin. Nämä rauhalliset, sotaan tottumattomat
munkit eivät voineet olla tuntematta pelkoa ajatellessaan, että hetki
oli nyt lyönyt ja heidän oli valittava velvollisuuden täyttämättä
jättäminen tahi vihollisen viha ja kosto.

Tuskin oli puoli tuntia kulunut, kun molemmat lähettiläät palasivat.

Heidän päänsä olivat alaspainetut, heidän kasvonsa surulliset ja
kalpeat. Ääneti he ojensivat priori Kordeckille uuden kirjeen
Wrzeszczowiczilta, ja tämä luki sen ääneen. Siinä oli kahdeksan
antautumisehtoa, joihin viitaten Wrzeszczowicz kehoitti munkkeja
luovuttamaan luostarin.

Lopetettuaan lukemisen priori katsoi kauan läsnäolijoita ja sanoi

viimein juhlallisella äänellä:

— Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Pyhän Jumalanäidin

nimeen!
Muureille, rakkaat veljet!

— Muureille! Muureille! — kaikuivat huudot salissa.

 Hetkeä myöhemmin valaisi luostarin rakennusta kirkas liekki.
Wrzeszczowicz oli antanut sytyttää tuleen Pyhää Barbaran kirkkoa
ympäröivät rakennukset. Tulipalo sai pian vallan vanhoissa taloissa ja
voimistui joka hetki. Punertavia savupatsaita kohosi taivasta kohti ja
kirkkaat tulikielet valaisivat niiden kasvua. Viimein oli koko taivas
tulimerenä.

Tulen valossa nähtiin ratsastavia sotamiesosasto ja, jotka nopeasti

siirtyivät paikasta toiseen. Alkoi sotamiesten tavallinen mielivalta.
Ratsumiehet ajoivat karjan ulos navetoista, se juoksenteli
pelästyneenä edestakaisin ja mölisi surkeasti. Joukko yhteen
painautuneita lampaita syöksyi päättömästi tuleen. Palon haju levisi
kaikille suunnille ja kohosi luostarin muureille asti. Monet
puolustusmiehistöstä näkivät ensikerran sodan kauhuja, ja heidän
sydämensä jähmettyi, kun he näkivät sotilaitten ajavan takaa miehiä
ja lyövän heitä miekalla sekä laahaavan naisia maata pitkin hiuksista.
Tulen veripunaisessa valossa näkyi kaikki niin selvästi kuin
kämmenellä. Huudot ja lausutut sanatkin tunkeutuivat piiritettyjen
korviin asti.

Koska luostarin tykit eivät vielä toimineet, hyppäsivät ratsumiehet

hevosten selästä ja lähestyivät aivan muurien luo heristellen
miekoillaan ja musketeillaan.

Tavan takaa saapui lähelle joku keltaiseen ratsumiehen takkiin

puettu miehen rumilas, pani kätensä torveksi suun eteen ja syyti
piiritetyille herjauksia ja uhkauksia, joita nämä kuuntelivat
kärsivällisesti.

Kmicic seisoi Czarnieckin vieressä aivan lähellä Pyhän Barbaran

kirkkoa ja näki kaiken selvästi. Hänen poskilleen nousi puna, silmät
kiiluivat kuin tähdet, ja kädessä hänellä oli oivallinen jousi, jonka hän
oli perinyt isältään. Hän kuuli uhkaukset ja pilkkapuheet, ja viimein,
kun jättiläiskokoinen ratsumies saapui kallion juurelle ja alkoi
sadatella, Andrzej kääntyi Czamieckiin päin:

— Jumalan tähden! Hän häpäisee Pyhää Neitsyttä! Minä

ymmärrän saksaa… hän herjaa kamalasti!… En voi sitä sietää!

Hän kohotti jousen, mutta Czarniecki tarttui hänen käteensä.

— Jumala rankaisee häntä herjauksistaan! — sanoi hän. — Isä

Kordecki on kieltänyt meitä ensin ampumasta. Alkakoot he!

Tuskin hän oli tämän sanonut, kun ratsumies kohotti musketin

perän lähelle kasvojaan ja laukaus pamahti. Luoti ei lentänyt
muurille asti, vaan putosi jonnekin kallion koloon.

— Nyt on lupa? — huudahti Kmicic.

— On! — vastasi Czarniecki

Kmicic sotaan tottuneena miehenä tuli heti aivan levolliseksi.

Ratsumies varjosti kädellään silmiään ja katseli, mihin hänen luotinsa
oli mennyt. Sillä välin Kmicic jännitti jousen ja laukaisi. Jousi visersi
kuin leivonen, mutta Kmicic nojautui eteenpäin ja huusi:

— Sattui! Sattui! Samassa kuului nuolen vingahdus. Ratsumies

pudotti musketin, nosti molemmat kätensä ylös, pää retkahti, ja mies
putosi selälleen maahan. Hetkisen hän sätkytteli kuin vedestä
nostettu kala ja penkoi maata jaloillaan, mutta ojentautui äkkiä ja jäi
makaamaan liikkumattomana.

— Se oli yksi! — sanoi Kmicic.

 — Pankaa solmu miekankantimeen! — sanoi Czarniecki.

— Ei niihin solmuihin riitä kirkonkellon nuorakaan, jos Jumala suo!

— huudahti Andrzej.

Samassa kiiruhti kaatuneen luo toinen ratsumies katsomaan, mitä

oli tapahtunut, tahi ehkä ottamaan kaatuneen kukkaron. Mutta taas
vingahti nuoli, ja mies kaatui edellisen päälle.

Nyt alkoivat paukkua kenttätykit, joita Wrzeszczowicz oli tuonut

mukanaan. Hän ei voinut niillä ampua rikki linnoitusta niinkuin hän
myöskään ei voinut sitä vallata pelkällä ratsuväellä, mutta hän tahtoi
peloittaa munkkeja. Alku oli nyt ainakin tehty.

Priori Kordecki ilmestyi Czarnieckin viereen ja hänen mukanaan oli

isä Dobrosz, joka rauhan aikana oli luostarin tykistön päällikkönä ja
pyhinä ampui juhlalaukaukset, minkä vuoksi häntä veljeskunnan
keskuudessa pidettiin aimo tykkimiehenä.

Priori siunasi tykin ja osoitti sitä isä Dobroszille. Tämä kääri hihat
ylös ja suuntasi tykin kahden rakennuksen välillä olevaan aukkoon,
jossa liikehti muutamia ratsumiehiä ja näiden joukossa upseeri
miekka kädessä. Pappi Dobrosz tähtäsi kauaa, sillä kysymyksessä oli
hänen maineensa. Viimein hän otti sytyttimen ja laukaisi tykin.

Pamahdus kajahti ja savu esti mitään näkemästä. Pian kuitenkin

tuuli haihdutti savun. Rakennusten välissä ei nyt enää näkynyt
ainoatakaan ratsumiestä liikkeessä. Muutamia makasi hevosineen
maassa, toiset olivat kadonneet.

Munkit alkoivat laulaa muureilla. Laulua säesti Pyhän Barbaran

kirkon luona olevain sortuvain rakennusten ryske. Tuli pimeämpää.