Get ebook downloads in full at ebookmeta.

com

Remediation of Heavy Metals 1st Edition Inamuddin

Mohd Imran Ahamed Eric Lichtfouse Tariq Altalhi

https://ebookmeta.com/product/remediation-of-heavy-
metals-1st-edition-inamuddin-mohd-imran-ahamed-eric-
lichtfouse-tariq-altalhi/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://ebookmeta.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

Flexible Supercapacitor Nanoarchitectonics 1st Edition

Inamuddin Editor Mohd Imran Ahamed Editor Rajender Boddula
Editor Tariq A Altalhi Editor
https://ebookmeta.com/product/flexible-supercapacitor-
nanoarchitectonics-1st-edition-inamuddin-editor-mohd-imran-ahamed-
editor-rajender-boddula-editor-tariq-a-altalhi-editor/
ebookmeta.com

Optical Properties and Applications of Semiconductors 1st

Edition Inamuddin Editor Mohd Imran Ahamed Editor Rajender
Boddula Editor Tariq Altalhi Editor
https://ebookmeta.com/product/optical-properties-and-applications-of-
semiconductors-1st-edition-inamuddin-editor-mohd-imran-ahamed-editor-
rajender-boddula-editor-tariq-altalhi-editor/
ebookmeta.com

Emerging Contaminants Vol 1 Occurrence and Impact 1st

Edition Nadia Morin Crini Editor Eric Lichtfouse Editor
Grégorio Crini Editor
https://ebookmeta.com/product/emerging-contaminants-vol-1-occurrence-
and-impact-1st-edition-nadia-morin-crini-editor-eric-lichtfouse-
editor-gregorio-crini-editor/
ebookmeta.com

Constitutional Crisis in the European Constitutional Area

Theory Law and Politics in Hungary and Romania 1st Edition
Armin Von Bogdandy And Pál Sonnevend
https://ebookmeta.com/product/constitutional-crisis-in-the-european-
constitutional-area-theory-law-and-politics-in-hungary-and-
romania-1st-edition-armin-von-bogdandy-and-pal-sonnevend/
ebookmeta.com
Modern South Asia History Culture and Political Economy
5th Edition Sugata Bose Ayesha Jalal

https://ebookmeta.com/product/modern-south-asia-history-culture-and-
political-economy-5th-edition-sugata-bose-ayesha-jalal/

ebookmeta.com

Bearing the Storm Hurricane Shifters Book 1 1st Edition

Milly Taiden

https://ebookmeta.com/product/bearing-the-storm-hurricane-shifters-
book-1-1st-edition-milly-taiden/

ebookmeta.com

Systems Thinking for Business and Management: Principles

and Practice 1st Edition Umit S Bititci

https://ebookmeta.com/product/systems-thinking-for-business-and-
management-principles-and-practice-1st-edition-umit-s-bititci/

ebookmeta.com

The Game Master's Book of Traps, Puzzles and Dungeons: A

Punishing Collection of Bone-Crunching Contraptions,
Brain-Teasing Riddles and Stamina-Testing Encounter
Locations for 5th Edition RPG Adventures Jeff Ashworth
https://ebookmeta.com/product/the-game-masters-book-of-traps-puzzles-
and-dungeons-a-punishing-collection-of-bone-crunching-contraptions-
brain-teasing-riddles-and-stamina-testing-encounter-locations-for-5th-
edition-rpg-adventur/
ebookmeta.com

Masked Man 1st Edition Elsie James

https://ebookmeta.com/product/masked-man-1st-edition-elsie-james/

ebookmeta.com
Curves for the Mountain Man Club Curve Series 1st Edition
Stormi Wilde

https://ebookmeta.com/product/curves-for-the-mountain-man-club-curve-
series-1st-edition-stormi-wilde-2/

ebookmeta.com
Environmental Chemistry for a Sustainable World 70

Inamuddin
Mohd Imran Ahamed
Eric Lichtfouse
Tariq Altalhi Editors

Remediation
of Heavy
Metals
Environmental Chemistry for a Sustainable
World

Volume 70

Series Editors
Eric Lichtfouse , Aix Marseille University, CNRS, IRD, INRA, Coll France,
CEREGE, Aix en Provence, France
Jan Schwarzbauer, RWTH Aachen University, Aachen, Germany
Didier Robert, CNRS, European Laboratory for Catalysis and Surface Sciences,
Saint-Avold, France
Environmental chemistry is a fast developing science aimed at deciphering
fundamental mechanisms ruling the behaviour of pollutants in ecosystems. Applying
this knowledge to current environmental issues leads to the remediation of
environmental media, and to new, low energy, low emission, sustainable processes.
The topics that would be covered in this series, but not limited to, are major
achievements of environmental chemistry for sustainable development such as
nanotech applications; biofuels, solar and alternative energies; pollutants in air,
water, soil and food; greenhouse gases; radioactive pollutants; endocrine disruptors
and other pharmaceuticals; pollutant archives; ecotoxicology and health risk;
pollutant remediation; geoengineering; green chemistry; contributions bridging
unexpectedly far disciplines such as environmental chemistry and social sciences;
and participatory research with end-users.
The books series will encompass all scientific aspects of environmental
chemistry through a multidisciplinary approach: Environmental Engineering/
Biotechnology, Waste Management/Waste Technology, Pollution, general,
Atmospheric Protection/Air Quality Control/Air Pollution, Analytical Chemistry.
Other disciplines include: Agriculture, Building Types and Functions, Climate
Change, Ecosystems, Ecotoxicology, Geochemistry, Nanochemistry,
Nanotechnology and Microengineering, Social Sciences. The aim of the series is to
publish 2 to 4 book per year. Audience: Academic/Corporate/Hospital Libraries,
Practitioners / Professionals, Scientists / Researchers, Lecturers/Tutors, Graduates,
Type of books (edited volumes, monographs, proceedings, textbooks, etc.). Edited
volumes: List of subject areas the series will cover: • Analytical chemistry, novel
methods • Biofuels, alternative energies • Biogeochemistry • Carbon cycle and
sequestration • Climate change, greenhouse gases • Ecotoxicology and risk
assessment • Environmental chemistry and the society • Genomics and environmental
chemistry • Geoengineering • Green chemistry • Health and environmental chemistry
• Internet and environmental chemistry • Nanotechnologies • Novel concepts in
environmental chemistry • Organic pollutants, endocrine disrupters • Participatory
research with end-users • Pesticides • Pollution of water, soils, air and food •
Radioactive pollutants • Remediation technologies • Waste treatment and recycling
• Toxic metals

More information about this series at http://www.springer.com/series/11480

Inamuddin • Mohd Imran Ahamed
Eric Lichtfouse • Tariq Altalhi
Editors

Remediation of Heavy
Metals
Editors
Inamuddin Mohd Imran Ahamed
Department of Applied Chemistry, Zakir Department of Chemistry, Faculty
Husain College of Engineering and of Science
Technology, Aligarh Muslim University
Aligarh Muslim University Aligarh, India
Aligarh, India
Tariq Altalhi
Eric Lichtfouse Department of Chemistry, College
Aix Marseille University, CNRS, IRD, of Science
INRA, Coll France, CEREGE Taif University
Aix en Provence, France Taif, Saudi Arabia

ISSN 2213-7114     ISSN 2213-7122 (electronic)

Environmental Chemistry for a Sustainable World
ISBN 978-3-030-80333-9    ISBN 978-3-030-80334-6 (eBook)
https://doi.org/10.1007/978-3-030-80334-6

© The Editor(s) (if applicable) and The Author(s), under exclusive license to Springer Nature Switzerland
AG 2021
This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively licensed by the Publisher, whether
the whole or part of the material is concerned, specifically the rights of translation, reprinting, reuse of
illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on microfilms or in any other physical way, and
transmission or information storage and retrieval, electronic adaptation, computer software, or by similar
or dissimilar methodology now known or hereafter developed.
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this publication
does not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are exempt from the relevant
protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors, and the editors are safe to assume that the advice and information in this book
are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the
editors give a warranty, expressed or implied, with respect to the material contained herein or for any
errors or omissions that may have been made. The publisher remains neutral with regard to jurisdictional
claims in published maps and institutional affiliations.

This Springer imprint is published by the registered company Springer Nature Switzerland AG
The registered company address is: Gewerbestrasse 11, 6330 Cham, Switzerland
Foreword

Water will become more and more vital in the context of climate change, pollution,
industrialisation, and the future circular economy. Epidemiological and eco-­
toxicological studies have shown that heavy metals have adverse impacts on living
organisms in both terrestrial and aquatic environments, in particular with genotoxic,
carcinogenic, mutagenic, and teratogenic effects, even at trace levels. Heavy metals
are both of natural and human origin, yet the human activity sources are rising fast
with industrialisation. Unlike organic pollutants, heavy metals do not degrade in
nature and thus must be removed, or their toxicity must be inactivated. Remediation
methods include ion exchange, membranes, reverse osmosis, filtration, electrodialy-
sis, precipitation, electrochemical process, biological treatments, coagulation/floc-
culation, and adsorption.
This book presents advanced knowledge on the sources, analysis, abatement, and
remediation of heavy metals, with focus on water and wastewater. Adsorbents
include nanomaterials, adsorbents, biowaste, and chelating materials, whereas tech-
niques include nanotechnology assisted treatments, membrane adsorption, advanced
oxidation processes, and eco-engineering. Chapter 1 gives an overview of the most
used analytical methods for the determination of heavy metals in water, with special
emphasis on modern developments regarding detection techniques, sample prepara-
tion, and their combinations. Additionally, the importance and latest developments
related to the speciation analysis of heavy metals are discussed in depth, along with
relevant examples and future perspectives in the field. Chapter 2 discusses the use
of by-products and waste from olive tree cultivation, olive recollection, and olive oil
extraction as low-cost materials in the removal of heavy metals from aqueous media.
Chapter 3 discusses different types of magnetic sorbents for heavy metal ion reme-
diation. The focus is on eco-friendly ferrite magnetic nanocomposite sorbent having
a high remediation rate. Case studies are illustrated based on oil palm fibres, cellu-
lose, and Ceiba pentadra as the recently developed metal-oxide composites based
on agrowastes. Chapter 4 details two-dimensional materials for heavy metal
removal. The major focus is given to communicate structures, mechanisms, and
applications of the two-dimensional materials for heavy metal removal. Chapter 5
addresses electrodialysis-based processes, focusing on electroplating and mining

v
vi Foreword

Natural landscape in New Caledonia showing the absence of plants on reddish soils that contain
naturally high contents of nickel, cobalt, chromium, and manganese. Observed living plants have
developed unique strategies to live in the presence of toxic metals. (Copyright: Eric Lichtfouse 2015)

activities. The feasibility of recovering nickel, copper, zinc, and chromium for reuse
in electroplating processes, as well as copper and zinc recovery from mining pro-
cessing solutions, is discussed.
Chapter 6 discusses the adsorption-mediated removal of heavy metal ions from
contaminated water using novel metal oxide nanostructures. High surface area, sur-
face charge, and porosity in metal oxides are the prime requisites for efficient
adsorption and removal of metal ions. The quantification of adsorption is described
with Freundlich and Langmuir isotherms. Chapter 7 presents the application of
organic and inorganic ion exchange materials for the removal of heavy metals from
water resources and industrial wastewaters. Fundamentals of the ion exchange pro-
cess and examples on the removal of various heavy metals with ion exchangers are
discussed. Chapter 8 outlines conventional wastewater treatment and potential low-­
cost methods for the removal of toxic heavy metals from wastewaters. Advanced
approaches include bionanotechnology, emerging membrane technology, and low-­
cost sorbents using zeolites and metal organic frameworks for efficient and eco-
nomical techniques. Chapter 9 presents nanomaterials as adsorbents for remediation
of water laden with heavy metal cations, with numerous examples. Chapter 10
reviews the origin, fate, and health hazards of the riverine contaminants, and then
the application of ecoengineered systems for remediation of the polluted rivers.
Foreword vii

Laboratory scale and on-site hybrid integrated treatment technologies for river bio-
remediation are detailed. Chapter 11 discusses ballast water releases from ships and
their impacts on the local marine environment as the result of transporting various
invasive aquatic species. Management options and available treatment techniques,
which can be ship or port based, are reported.
Chapter 12 details sources and effects of hexavalent chromium pollution with a
focus on carcinogenic properties. Cr(VI) removal techniques are presented, for
example chemical and electrochemical methods, ion exchange with membrane sep-
aration, adsorption, biosorption, nanozerovalent iron adsorption, and microbial
remediation. This chapter also highlights the advantages and disadvantages of pop-
ular chromium removal processes and recent advances in microbial remediation of
Cr(VI). Chapter 13 discusses the impact of heavy metals on biological systems, and
metal removal using various technologies. Chapter 14 discusses the merits and
demerits of conventional processes used for the removal of heavy metals from
water. Recent advances in removal are explained in detail, with focus on opportuni-
ties and challenges. Chapter 15 presents different modification techniques used to
increase the adsorption capacity of sugarcane bagasse, with emphasis on process
parameters such as initial concentration of metal, pH, and amount of biosorbent in
mono- and multi-component systems. Adsorption capacity, isotherm models, and
kinetic models are reported. Chapter 16 reviews the use of chelating materials such
as membranes, nanomaterials, polymers, resins, surfactants, chitosan, covalent and
metal organic frameworks, and hybrid materials to remove heavy metals from water.
Chapter 17 presents metal sources and transportation in environmental media, and
mitigation strategies.

Aligarh, India Inamuddin

Aligarh, India Mohd Imran Ahamed
Aix en Provence, France Eric Lichtfouse
Taif, Saudi Arabia Tariq Altalhi
Contents

1 Analytical Methods for the Determination

of Heavy Metals in Water������������������������������������������������������������������������    1
Mauricio Llaver, María N. Oviedo, Pamela Y. Quintas,
and Rodolfo G. Wuilloud
2 Olive-Oil Waste for the Removal of Heavy Metals
from Wastewater��������������������������������������������������������������������������������������   51
M. A. Martín-Lara, M. J. Muñoz-Batista, G. Blázquez, A. Pérez,
and M. Calero
3 Metal Oxide Composites for Heavy Metal Ions Removal��������������������   81
Safoura Daneshfozoun, Anum Tahir, Zaman Tahir, Awais Ali Aslam,
Muhammad Shahid Nazir, and Mohd Azmuddin Abdullah
4 Two-Dimensional Materials for Heavy Metal Removal ���������������������� 105
Siyuan Luo and Hong Chen
5 Membranes for Heavy Metals Removal������������������������������������������������ 135
Luciano Marder, Tatiane Benvenuti, Alexandre Giacobbo,
Marco Antônio Siqueira Rodrigues, Jane Zoppas Ferreira,
and Andréa Moura Bernardes
6 Metal Oxides for Removal of Heavy Metal Ions ���������������������������������� 157
Trishamoni Kashyap and Biswajit Choudhury
7 Organic-Inorganic Ion Exchange Materials
for Heavy Metal Removal from Water�������������������������������������������������� 179
Mesut Yılmazoğlu
8 Low-Cost Technology for Heavy Metal Cleaning from Water������������ 199
Muhammad Shahid Nazir, Zaman Tahir, Masoom Fatima,
Sadaful Hassan, Zulfiqar Ali, Majid Niaz Akhtar,
and Mohd. Azmuddin Abdullah

ix
x Contents

9 Use of Nanomaterials for Heavy Metal Remediation �������������������������� 225

Wojciech Stawiński, Katarzyna Wal, and Kamila Startek
10 Ecoengineered Approaches for the Remediation
of Polluted River Ecosystems������������������������������������������������������������������ 267
Shabnam Shaikh, Kunal R. Jain, Datta Madamwar,
and Chirayu Desai
11 Ballast Water Definition, Components, Aquatic Invasive Species,
Control and Management and Treatment Technologies���������������������� 289
Mohamed A. Hassaan and Ahmed El Nemr
12 Source, Pollution and Remediation of Carcinogenic Hexavalent
Chromium from Industrial, Mining Effluents�������������������������������������� 305
Aliya Naz, Abhiroop Chowdhury, and Brijesh Kumar Mishra
13 Pesticides in Drinking Water and Removal Techniques ���������������������� 321
Jagvir Singh and Anuradha
14 Opportunities and Challenges in Heavy Metal
Removal from Water�������������������������������������������������������������������������������� 347
Mriganka Sekhar Manna and Chanchal Bhaumik
15 Modification of Bagasse for Heavy Metal
Removal Form Water������������������������������������������������������������������������������ 367
Radwa A. El-Salamony
16 Chelating Materials for the Removal
of Heavy Metals from Water ������������������������������������������������������������������ 379
Pamela Y. Quintas, Emiliano F. Fiorentini,
and Leticia B. Escudero
17 Sources of Heavy Metals Pollution �������������������������������������������������������� 419
Vhahangwele Masindi, Philani Mkhonza, and Memory Tekere
About the Authors

Inamuddin is an assistant professor in the Department of Applied Chemistry, Zakir

Husain College of Engineering and Technology, Faculty of Engineering and
Technology, Aligarh Muslim University, Aligarh, India. He has extensive research
experience in multidisciplinary fields of analytical chemistry, materials chemistry,
electrochemistry, renewable energy, and environmental science. He has worked on
different research projects funded by various government agencies and universities
and is the recipient of the Department of Science and Technology, India, Fast-Track
Young Scientist Award and the Sir Syed Young Researcher of the Year Award 2020
from Aligarh Muslim University. He has published about 190 research articles in
various international scientific journals, 18 book chapters, and 145 edited books
with multiple well-known publishers. His current research interests include ion
exchange materials, sensor for heavy metal ions, biofuel cells, supercapacitors, and
bending actuators.

Mohd Imran Ahamed is working as research associate in the Department of

Chemistry, Aligarh Muslim University (AMU), Aligarh, India. He received his BSc
(Hons) and PhD degrees in chemistry from AMU. He has completed his MSc
(organic chemistry) from Dr. Bhimrao Ambedkar University, Agra, India. Dr
Ahamed has published several research and review articles in various international
scientific journals. He has co-edited 47 books of international repute. His research
work includes ion-exchange chromatography, wastewater treatment and analysis,
bending actuator, and electrospinning.

Eric Lichtfouse is Professor of Environmental Chemistry and Scientific Writing at

Aix Marseille University and Xi’an Jiaotong University, and chief editor and co-
founder of the journal Environmental Chemistry Letters. He has invented carbon-13
dating following the discovery of various temporal pools of a single individual
organic substance in soils. He has published the book Scientific Writing for Impact
Factors, which includes a new tool – the Micro-Article – to identify the novelty of
research results. He has received the analytical chemistry prize from the French
Chemical Society, the grand prize of the Universities of Nancy and Metz, and a

xi
xii About the Authors

journal citation award by the Essential Indicators. He is world XTerra vice cham-
pion and has won the ITU cross triathlon world bronze medal in the age category.

Tariq Altalhi, PhD, joined the Department of Chemistry at Taif University, Saudi
Arabia, as assistant professor in 2014. He received his doctorate from the University
of Adelaide, Australia, in the year 2014 with Dean’s Commendation for Doctoral
Thesis Excellence. He became head of the Chemistry Department at Taif University
in 2017 and vice dean of the Science College in 2019, a position he still holds. In
2015, one of his works was nominated for the GreenTec Awards from Germany,
Europe’s largest environmental and business prize, amongst top 10 entries. He has
co-edited various scientific books. His group is involved in fundamental multidisci-
plinary research in nanomaterials synthesis and engineering, characterisation, and
their application in molecular separation, desalination, membrane systems, drug
delivery, and biosensing. In addition, he has established key contacts with major
industries in the Kingdom of Saudi Arabia.
Chapter 1
Analytical Methods for the Determination
of Heavy Metals in Water

Mauricio Llaver , María N. Oviedo, Pamela Y. Quintas ,

and Rodolfo G. Wuilloud

Abstract The presence of heavy metals in aqueous systems is a topic of continuous

concern in the scientific community due to their high toxicity, coupled to their
increasing applications and irresponsible waste management, which demand for a
tight control and evaluation of their impact on natural systems. In this respect, ana-
lytical chemistry plays a fundamental role for the development and application of
more efficient methods and techniques for their quantification. Nevertheless, chal-
lenges related to low concentrations, species distributions and complex matrices can
only be overcome with novel, effective and cost-efficient methods that lead to reli-
able results.
This chapter presents an overview of the most used analytical methods for the
quantification of trace heavy metals in aqueous samples. It includes an in-depth
discussion of atomic spectroscopic and spectrometric techniques, electrochemical
analytical tools, ranging from potentiostatic to chemiluminescent methods, and
chromatographic and bio-based techniques for heavy metal determination.
Additionally, a section dedicated to the growing field of sample preparation is also
presented, paying special attention to novel liquid-liquid and solid phase microex-
traction techniques based on the use of modern solvents and nanomaterials.
Throughout the chapter, special emphasis is made on recent developments aimed to
the improvement of the sensitivity and limits of detection and on the importance of
speciation analysis, a fundamental yet still undervalued aspect of the integral evalu-
ation of the presence and impact of heavy metals in waters.

Keywords Heavy metal · Analytical chemistry · Preconcentration ·

Nanotechnology · Water · Speciation analysis · Sample preparation · Green
chemistry · Atomic spectroscopy · Electrochemistry

M. Llaver · M. N. Oviedo · P. Y. Quintas · R. G. Wuilloud (*)

Laboratory of Analytical Chemistry for Research and Development (QUIANID), Facultad de
Ciencias Exactas y Naturales, Universidad Nacional de Cuyo, Instituto Interdisciplinario de
Ciencias Básicas (ICB), UNCUYO/CONICET, Mendoza, Argentina

© The Author(s), under exclusive license to Springer Nature 1

Switzerland AG 2021
Inamuddin et al. (eds.), Remediation of Heavy Metals, Environmental Chemistry
for a Sustainable World 70, https://doi.org/10.1007/978-3-030-80334-6_1
2 M. Llaver et al.

1.1 Introduction

The rapid evolution of technology and industry is, without a doubt, one of the defin-
ing aspects of modern-day society. Although its influence in our everyday life is
ever present, its impact on the environment is usually ignored or understated by the
general public. Even though natural sources of chemical, physical and pathogenic
polluting agents exist, anthropogenic influence from human activities has a much
more significant impact on water, soil and air contamination (Rhind 2009). In par-
ticular, water bodies are extremely susceptible to direct contamination from indus-
trial, urban and agricultural activities. An estimate of 2 million tons (the approximate
weight of the entire human population) of sewage and industrial and agricultural
waste are discharged into the world’s water every day (WWDR 2003); among these,
the problem of heavy metal waste disposal is of paramount importance, since their
applications in technological industries are continually growing (Sharma 2014).
Even though there is not a widely accepted definition for the term, “heavy metals”
is usually applied to a group of metal elements which are known to be toxic to
humans and ecosystems at low concentrations (Dufus 2002). Furthermore, the
health threats represented by heavy metals exceed aqueous organisms, since they
have the tendency of bioaccumulating in organisms; thus, by means of trophic
chains, contamination is transferred to non-aqueous organisms.
Therefore, it is clear that the detection and quantification of heavy metals in
water samples is one of the main areas of interest in analytical chemistry. Precise
and accurate measurements allow for the evaluation of the present situation and
historical records permit the estimation of future trends concerning contamination
and necessary courses of action for its control. Furthermore, it is widely known that
the toxicity, bioavailability and environmental transport mechanisms of several
heavy metals (e.g. arsenic, mercury, lead) are highly dependent on their oxidation
state, thus making the determination of each metal species fundamental, indepen-
dently of the total concentration of the metal or metals under study (Bakirdere
2013). Moreover, the total concentration of heavy metals in aqueous samples is
usually below the parts per million (ppm, mg/L) or parts per billion (ppb, μg/L)
levels (Crompton 2015). This, in addition to the fact that the concentration of each
species is only a fraction of the total, translates into the need of highly sensitive and
selective analytical methods for the quantification and speciation analysis of heavy
metals and, in several cases, the development of sample pre-treatment methods
prior to said determinations.
In this chapter, an overview of the analytical techniques that have been most used
for the determination of heavy metals in aqueous samples is presented. Special
emphasis will be made on recent developments concerning modern environmental
aspects, such as nanoparticle contamination. Furthermore, several novel sample
preparation techniques are discussed.
1 Analytical Methods for the Determination of Heavy Metals in Water 3

1.2 Total Concentration and Speciation Analysis

Heavy metal analysis in waters has been very well benefited from innovative ana-
lytical methodologies. Up to date, this has evolved from the identification and quan-
tification of the total concentration of a given element to the identification, separation
and quantification of the different chemical species. The term speciation has become
extremely popular and is frequently used in studies related to the distribution of a
chemical element in its different forms or species (Templeton and Fujishiro 2017).
Therefore, the development of highly selective and sensitive analytical methodolo-
gies for the identification and determination of toxic and/or essential elemental spe-
cies constitutes one of the main demands on modern analytical chemistry (Clough
et al. 2018). The knowledge on the different chemical species of an element, as well
as their stability and dissociation kinetics is of vital importance, due to the high
dependence between elemental species and toxicity, bioavailability, bioaccumula-
tion, mobility and biodegradability (Achterberg et al. 2019). To cite an example,
tellurium -an increasingly popular element for the construction of solar panels- is
widely recognized as a toxic heavy metal, but the fact that the toxicity of its tetrava-
lent species is ten-fold higher than that of its hexavalent species is not much dis-
cussed in the literature (Zare et al. 2017).
The concept of speciation thus turns out to be extremely important in water pol-
lution studies, since it provides information related with the bioavailability and tox-
icity of a given element (Cornelis and Nordberg 2007). It is evident that the
determination of the different chemical forms in which an element can be present in
water samples is a fundamental need in order to obtain exact results on the risk of
exposure to certain toxic elements and, on the other hand, to establish nutritional
requirements for those which are essential at low concentrations (Bakirdere 2013).
Such is the case of chromium, which exists in nature in two stable oxidation states:
Cr(III) and Cr(VI), with completely different biological and physiological proper-
ties. Cr(III) is essential for living organisms, playing an important role in metabolic
processes, enhancing the activity of enzymes stimulating the synthesis of choles-
terol and fatty acids. On the other hand Cr(VI) is a toxic and carcinogenic agent,
which makes the differential quantitation of these species of paramount importance
(József et al. 2019).
Consequently, the ongoing development and application of cutting-edge analyti-
cal methodologies involves the coupling of highly efficient sample preparation
methods, e.g. solid and liquid microextractions or chromatographic methods, with
sensitive elemental detection techniques, such as atomic absorption spectrometry or
inductively coupled plasma-mass spectrometry. These are crucial activities in mod-
ern analytical chemistry in order to achieve a high level of elemental speciation
analysis based on the identification and quantification of species at trace concentra-
tion levels (μg/L or even lower) (Kocot et al. 2016). In all cases, a great distinction
of different chemical species is needed by means of physical, chemical or biological
processes, for an unequivocal identification.
Other documents randomly have
different content
 Hän istui äkkiä sängylle ja jähmettyi. Lyöden kätensä yhteen alkoi
hän liikkumattomana kauhistuksella tuijottaa avaruuteen silmät selki
selällään. Tämä oli hirveä katse, ja sitä kesti ainoastaan hetken. Ja
uudelleen tyttö makasi suinpäin ja itki. Ja siellä tahdissa helisivät
kannukset ja soittaja, jota nähtävästi jokin seikka joko kiihoitti tai
suututti, koetti sotkea rajun masurkan tahtia.

— Juo vettä, Ljuba!… Juo nyt vaan. Ole niin hyvä… — kuiskaili hän
kumartuneena. Tytön korvaa peittivät hiukset, ja peläten ettei se
kuullut, hän varovasti siirsi syrjään nuo mustat, kevyesti aaltoilevat
suortuvat, jotka oli karheaksi poltettu käherryksellä, ja paljasti
pienen, punaisen, hehkuvan näkinkengän.

— Juo, tee niin hyvin, minä pyydän sinua.

— En juo, en tahdo. Ei ole tarpeellista. Menee ohi muutenkin.

Tyttö todellakin alkoi rauhoittua. Lakkasi itku — jonkun kerran

kumea, pitkä nyyhkytys ja hartiat taukosivat hytkimästä muuttuen
jäykiksi ja ikäänkuin syvästi ajatteleviksi. Ja hän hiljalleen silitti
tyttöä, kaulasta paidan pitsiin saakka, ja uudelleen.

— Onko sinun nyt parempi olla Ljuba?… Ljubotshka?

Tyttö ei vastannut, huokasi syvään ja kääntyen äkkiä, katsahti

pikaisesti häneen. Sitten laski hän jalkansa alas ja istuutui hänen
viereensä, katsahti häneen vielä kerran ja hiussuortuvillaan kuivasi
hänen kasvonsa ja silmänsä. Huokasi vielä kerran ja pehmeällä
luonnollisella liikkeellä asetti päänsä hänen olalleen, ja hän yhtä
luonnollisesti syleili tyttöä ja hiljaa painoi hänet rintaansa vastaan.
Eikä se, että hänen sormensa koskettivat tytön paljasta olkapäätä,
nyt oudoksuttanut häntä. Näin istuivat he kauvan, ja vaikenivat, ja
liikkumattomina tuijottivat eteensä heidän tummenneet, äkkiä
pyöreiksi käyneet silmänsä. He huokasivat.

Yhtäkkiä alkoi käytävästä kuulua ääniä, askeleita, kilahtivat

kannukset yhteen, niin pehmeästi ja kauniisti, kuten ne kilahtavat
ainoastaan nuorilla upseereilla, ja kaikki tämä läheni — ja pysähtyi
heidän ovensa taakse. Mies nousi nopeaan — oveen jo kolkutti joku,
ensin sormilla, sitten nyrkillä, ja joku naisääni huusi kumeasti:

— Ljubka, avaa!

Hän katsoi tyttöön ja odotti.

— Anna tänne huivi! — sanoi tyttö häneen katsomatta ja ojensi

kätensä. Pyyhki kasvonsa, niisti äänekkäästi nenänsä, heitti huivin
hänen polvilleen ja läksi ovea kohti. Hän yhä katsoi ja odotti.
Mennessään sammutti Ljuba sähkövalon ja heti tuli niin pimeä, että
hän kuuli oman hengityksensä, jota koetti pidättää. Ja ties mistä
syystä istui uudelleen tuolle heikosti narisevalle sängylle.

— Mitä nyt siellä? Mitä tahdotte? — kysyi Ljuba oven läpi,

aukasematta sitä, ja hänen äänensä tuntui vähän tyytymättömältä,
mutta rauhalliselta.

Heti, toinen toistaan keskeyttäen helähti muutamia naisääniä.

Mutta yhtäkkiä ne katkesivat ja miesääni, niin oudon arvokas, alkoi
rukoilevasti pyytää.

— En minä tule.

Jälleen helähtivät naisäänet, mutta jälleen, kuten sakset leikkaavat

purkautunutta silkkilankaa, puuttui puheeseen miesääni, niin
vakuuttavana ja nuorteana, ja sen takana tuntuivat valkoset, lujat
hampaat ja viikset. Kannukset kilahtivat selvästi, ikäänkuin puhuja
olisi kumartanut. Ja omituista: Ljuba naurahti.

— Ei, ei, en tule. — Kyllä on hyvä, oikein hyvä on olla. —

Kutsukoot vain Ljubovj, en tule sittenkään.

Vielä kerran koputus ovelle, naurua, kiroussanoja, kannusten

kilinää, ja kaikki siirtyi ovelta ja taukosi jossain käytävän toisessa
päässä. Pimeässä, käsin haparoituaan, Ljuba istuutui hänen
viereensä, mutta päätään ei enää kallistanut hänen olalleen. Lyhyesti
hän sitten selitti:

— Upseerit panevat toimeen tanssiaiset. Tahtovat kaikkia mukaan.

Tanssivat kotiljonkia.

— Ljuba — pyysi hän ystävällisesti — ole hyvä, sytytä lamppu. Älä

suutu.

Ääneti nousi Ljuba ja kiersi nappulaa. Eikä istunut enää hänen

viereensä, vaan entiseen tapaan tuolille vastapäätä sänkyä. Hänen
kasvonsa olivat alakuloiset, epäystävälliset, mutta ilme oli kohtelias,
kuten emännällä, joka odottaa vastenmielisen, liian pitkään istuneen
vieraan poislähtöä.

— Ettehän te vain ole suuttunut minuun, Ljuba?

— En. Miksi sitä olisin.

— Äsken juuri minä ihmettelin kun te niin iloisesti nauroitte.

Kuinka te voitte?

Ljuba naurahti, katsomatta häneen.

 — On niin hauskaa, siksi nauran. Mutta te ette voi lähteä pois nyt.
Täytyy odottaa kunnes upseerit ovat hajaantuneet. Kyllä ne pian.

— Hyvä on, kyllä minä odotan. Minä kiitän teitä Ljuba.

Tyttö taasen hymähti.

— Mistä syystä? Olettepa te kohtelias.

— Miellyttääkö se teitä?

— Ei erityisesti. Kuka te olette syntyjänne?

— Isä on lääkäri, sotilaslääkäri. Isoisä oli talonpoika. Olemme

starovertsiä [uskonlahko Venäjällä].

Ljuba katsahti häneen nousevalla mielenkiinnolla.

— Vai niin! Eikä ole ristiä kaulassa.

— Ristiäkö?. — naurahti hän. Me kannamme ristin selässämme.

Tytön kasvot synkistyivät.

— Teitä nukutti. Panisitte ennemmin maata, kun näin aikaanne

tuhlaatte.

— En pane maata. Minua ei nyt nukuta.

— Kuten tahdotte.

Seurasi pitkä, kiusallinen vaitiolo.

Ljuba katsoi alas ja lakkaamatta pyöritti sormusta sormessaan.

Mies kiersi silmillään huonetta, tahallaan koettaen olla katsomatta
tyttöön, ja pysähtyi pieneen, kesken jätettyyn konjakkilasiin. Ja
yhtäkkiä tavattoman selvästi melkeinpä tuntuvasti hän kuvitteli, että
kaikki oli jo tapahtunut: ja tuo keltainen pikari ja juuri se että siinä
oli konjakkia, ja tyttö, joka tarkkaavaisena pyöritteli sormusta, ja hän
itse — ei ollut enää se sama, vaan joku toinen, kuin jokin erityinen,
omituinen ilmiö. Ja että juuri taukosi soitto, kuten nytkin, ja kuului
vain hiljainen kannusten kilinä. Ikäänkuin olisi hän jo elänyt joskus
ennen, mutta ei tässä talossa, vaan toisessa paikassa joka paljon
muistutti tätä, ja että hän otti osaa elämään, vieläpä oli tärkeänä
henkilönäkin, jonka ympärillä tapahtui jotain. Tämä outo tunne oli
niin voimakas, että hän pelästyneenä ravisti päätään; pian se
katosikin mutta ei kokonaan. Siitä mitä ei ollut ollut, jäi jälelle
himmeä häipymätön muisto. Sitäpaitsi tapasi hän itsensä tämän
omituisen yön kuluessa tuijottamassa johonkin esineeseen, tai
joihinkin kasvoihin, joita koetti tarkoin painaa mieleensä, hän loihti
esiin niitä menneisyyden syvästä pimeydestä, taikka jostakin
olemattomasta.

Ellei olisi tiennyt varmaan, olisi hän sanonut, että oli täällä ollut
ennenkin, niin tutunomaiselta ja tavalliselta tuntui tämä kaikki. Ja
tämä oli vastenmielistä, sillä se vähitellen vieroitti hänet omasta
itsestään ja tovereistaan ja omituisesti lähensi häntä tähän julkiseen
taloon, jossa elämä on villiä ja inhoittavaa.

Vaitiolo alkoi tuntua raskaalta. Kysäsi:

— Minkätähden te ette juo?

Tyttö säpsähti:

— Kuinka?
 — Joisitte vähän, Ljuba. Minkätähden te ette juo?

— En tahdo juoda yksin.

— Valitettavasti minä en juo.

— Ja minä en tahdo juoda yksin.

— Minä syön ennemmin päärynän.

— Syökää. Siksihän niitä ostettiinkin.

— Ettekö te tahdo päärynää?

Tyttö ei vastannut, vaan kääntyi poispäin. Mutta tuntiessaan

paljailla läpikuultavan ruusunpunaisilla olkapäillään hänen katseensa,
heitti hän niille harmaan kudotun huivin.

— Tuntuu vähän kylmältä, sanoi hän katkonaisesti.

— Niin tuntuu, — myönsi hänkin, vaikka pienessä huoneessa oli

kuuma. Ja taaskin syntyi pitkällinen painostava vaitiolo. Salista
tunkivat äänekkäät, kutsuvat tanssin sävelet.

— Siellä tanssitaan, — sanoi tyttö.

— Niin tanssitaan, — vastasi hän.

— Miksi te, Ljuba, minuun niin suutuitte… ja löitte minua?

Tyttö epäröi ja vastasi terävästi:

— Niin piti tehdä, siksi löin. Enhän tappanut, miksi sitten kysellä?
—
Hän nauroi ilkeästi.

Tyttö sanoi "niin piti tehdä". Katsoi häneen suoraan mustin

pyöristynein silmin, hymyili kalpeasti ja päättävästi ja puhui: "niin piti
tehdä". Ja hänen leuvassaan oli kuoppa. Oli vaikeata uskoa että
tämä pää — tämä vihainen kalpea pää — hetki sitten lepäsi hänen
olallaan. Ja sitä hän oli hyväillyt.

— Vai sillä tavalla! — sanoi hän synkästi. Kulki jonkun kerran

edestakaisin huoneessa, aina pysytellen askeleen matkan päässä
tytöstä, ja kun hän istui entiselle paikalleen olivat hänen kasvonsa
vieraat, synkät ja hiukan ylpeät. Vaikeni ja kohottaen kulmakarvansa
katsoi kattoon, jossa leikki kirkas punareunainen pilkku. Joku ryömi,
joku pieni ja musta, luultavasti myöhästynyt syksykärpänen, joka
virkosi lämpimästä. Se heräsi keskellä yötä eikä luultavasti ymmärrä
mitään ja pian se oli kuoleva. Hän huokasi.

Tyttö rupesi nauramaan ääneensä.

— Mikä teitä huvittaa? — äänsi hän kylmästi ja kääntyi poispäin.

— Muuten vain. Mutta te olette todellakin kirjailijan näköinen.

Ettehän pane pahaksenne? Hänkin ensin säälii, vaan sitten suuttuu,
kun en rukoile kumartelemalla hänelle kuin jumalankuvalle. Hän on
niin arkatuntoinen. Jos hän olisi Jumala, ei hän antaisi anteeksi
yhtäkään laiminlyötyä kynttilää… — tyttö nauroi.

— Mitenkä te tunnette kirjailijoita? Ettehän te lue mitään.

— Eräs käypi, — vastasi Ljuba lyhyesti.

Hän vaipui mietteisiinsä, kääntäen tyttöön liikkumattoman,

raskaan, ikäänkuin liian rauhallisesti tarkastelevan katseensa.
Ihmisenä, joka on viettänyt elämänsä taistelussa, tunsi hän
tytössäkin kapinanhenkeä uhkuvan sielun, ja tämä kiihoitti häntä
sekä pakotti tutkimaan ja arvailemaan: miksi tytön viha oli
kohdistunut juuri häneen? Ja se että tyttö oli tekemisissä kirjailijain
kanssa, ja luultavasti keskusteli heidän kanssaan, ja se että hän
toisinaan voi käyttäytyä niin tyynesti ja niin arvokkaasti ja että hän
puhui niin vihaisesti — tahtomattakin kohotti häntä ja antoi hänen
lyönnilleen vakavamman ikäänkuin merkitsevämmän luonteen, kuin
tavallisesti on puolihumalaisen puolialastoman langenneen naisen
epähienoilla hysteerisillä vihanpurkauksilla. Alussa oli hän vain
suuttunut, mutta nyt kun jo oli kulunut näin paljon aikaa, piti hän
sitä loukkauksena.

— Minkätähden te löitte minua, Ljuba? Kun jotakuta lyödään

vasten kasvoja, täytyy myöskin sanoa hänelle, miksi? — toisti hän
entisen kysymyksensä äänellä, joka oli luja ja järkähtämätön.
Itsepäisyys ja kivenkovuus ilmeni hänen ulkonevissa poskipäissään;
hänen otsassaan, joka raskaana painoi silmiä.

— En tiedä, — vastasi tyttö yhtä itsepäisesti, mutta vältti hänen

katsettaan.

Tyttö ei siis tahtonut vastata. Nykäytti hartioitaan ja uudelleen

alkoi katsella tyttöä tuimasti ja mietti. Tällä haavaa oli hänen
ajatusjuoksunsa kankea ja hidas; mutta kerran häiriytyneenä, alkoi
se toimia, melkein mekaanisella voimalla ja järkähtämättömyydellä,
muuttui hydraulisen painimen kaltaiseksi, joka laskeutuu hitaasti,
murentaa kivet, oikasee rautatiekiskot, murskaa ihmiset, jos ne
sattuvat sen alle — kylmäverisesti, hitaasti ja palauttamattomasti.
Katsomatta oikealle tai vasemmalle, välinpitämättömänä viisauksille,
tai viittauksille, hän antoi ajatuksensa liikkua raskaana jopa
ankaranakin — siksi kunnes se leimahtaa liekkiin taikka saavuttaa
sen äärimmäisen, loogillisen raja-aidan, jonka toisella puolella on
tyhjyys ja salaperäisyys. Ajatustaan ei hän eroittanut itsestään,
ajatteli kokonaan, koko ruumiillaankin, ja jokainen järkevä
johtopäätös tuntui hänestä heti luontevalta, kuten on tavallista
ainoastaan hyvin terveille, välittömille ihmisille, jotka eivät
ajatuksestaan vielä ole tehneet leikkikalua.

Ja nyt jouduttuaan epäjärjestykseen, muistuttaen veturia, joka

keskellä mustaa yötä on ajautunut kiskoilta ja jonkinlaisena
kummituksena jatkaa hyppimistään yli kantojen ja kumpujen — hän
etsi tietä, kävi miten tahansa tahtoi löytää sen. Mutta tyttö vaikeni,
eikä nähtävästi ensinkään halunnut keskustella.

Ljuba! jutelkaamme rauhallisesti. Täytyyhän…

— En tahdo puhua rauhallisesti.

Taasen!

— Kuulkaa, Ljuba. Te löitte minua, enkä minä sitä jätä sikseen.

Tyttö hymähti.

— Mitäs te minulle teette? Haastatteko oikeuteen?

— En. Mutta rupean käymään luonanne, kunnes selitätte.

— Tervetuloa! Onhan emännälle tuloja.

— Tulen huomenna. Tulen…

Äkkiä, melkein samassa kun ajatteli, ettei huomenna eikä

ylihuomenna hänen sovi tulla, selvisi arvoitus, hän oli melkein varma
asiasta, miksi tyttö menetteli niin. Hän tuli vallan hyvälle tuulelle.

— Vai sillä lailla, siis niin! Te löitte minua siksi että minä säälin
teitä, loukkasin teitä osanotollani? Niin, saattoi tuntua kömpelöltä…
Todellakaan, en sitä tarkoittanut, mutta kenties se sittenkin on
loukkaavaa. Tietenkin kun olette aivan samallainen ihminen kuin
minäkin.

— Samallainen? — tyttö naurahti.

— Riittää jo. Antakaa kätenne, sovitaan pois. Ljuba kalpeni

uudelleen lievästi.

— Te tahdotte että taaskin antaisin korvapuustin?

— Kätesi vain, toverillisesti! Toverillisesti! — huudahti hän

sydämellisesti ja ties mistä syystä bassoäänellä. Mutta Ljuba nousi,
ja siirryttyään vähän kauvemmaksi lausui:

— Tiedättekö mitä… Joko te olette tyhmä, taikka olette totisesti

saaneet liian vähän selkäänne!

Sitte katsahti mieheen ja pyrskähti äänekkääseen nauruun:

— Kautta Jumalan olette kuin kirjailijani. Täydellisesti kirjailijani!

Kuinka en löisi teitä, rakkaani!

Nähtävästi, sana kirjailija oli hänen lempisanojaan ja antoi hän

sille erityisen oman määrätyn leimansa. Nyt tyttö ei enää pitänyt
häntä esineenä eikä parantumattomana hourupäänä; halveksiva ilme
kasvoillaan kulki hän vapaasti huoneen poikki, sanoen
välinpitämättömällä äänellä:
 — No, löinkö minä kovasti sinua? Mitä siinä yhä mökötät?

Hän ei vastannut.

Minun kirjailijani sanoo, että minä lyön kipeästi. Mutta taitavatpa

hänen kasvonsa olla vähän jalosukuisemmat, kuin sinun
talonpoikaisnaamasi, jota saattaa lyödä kuinka paljon tahansa, ei se
mitään tunne? Oh, paljon olen korvapuusteja jaellut, mutta ei ole
ketään niin säälikseni käynyt kuin omaa pikku kirjailijaani. Lyö, sanoo
hän, lyö, olen sen ansainnut. Juopunut, kuolainen, inhoittaa ihan
lyödäkin. Senkin roisto. Mutta sinun naamaasi satutin kätenikin. Ota
— suutele kipeätä paikkaa.

Hän työnsi kätensä hänen huulilleen ja alkoi uudestaan kävellä

nopein askelin. Hänen mielenkiihkonsa yhä kasvoi ja väliin tuntui
ikäänkuin olisi hän läähättänyt kuumuudesta, hieroi rintaansa,
hengitti suu selällään ja vaistomaisesti hapuili akkunaverhoja. Ja
kävellessään kaasi kaksi kertaa konjakkia ja joi. Toisella kertaa hän
huomautti tytölle:

— Tehän ette tahtoneet juoda yksin?

— Ei ole tahdonlujuutta armaani — vastasi tyttö yksinkertaisesti.

— Sitäpaitsi olen myrkytetty; kun olen juomatta jonkun aikaa rupeaa
henkeä ahdistamaan. Siihen heitän henkenikin kerran.

Ja äkkiä, ikäänkuin nyt juuri olisi huomannut toisen, katseli hän

kummastuneena ja alkoi nauraa.

— Vai et sinä vielä ole mennytkään pois. Istu vähän, istu vain, —
hurja ilme silmissään heitti hän kudotun huivin pois ja uudelleen
rusottivat hänen olkapäänsä ja hoikat, lempeät käsivartensa. —
Miksihän minä näin kääriydyin? Onhan täällä muutenkin kuuma, ja
minä tässä… Tämän tein säästääkseni häntä, kuinkas muuten,
täytyyhän… Kuulkaapas, riisuisitte tekin housunne. Täällä kyllä voipi
olla housuittakin. Kenties ovat alushousunne likaiset, niin annan teille
omani. Kuulkaahan nyt, pankaa ne päällenne! No, rakkaani, mitäs se
nyt olisi…

Tyttö nauroi niin että oli siihen läkähtyä ja pyyteli häntä ojentaen
käsiään. Sitten äkkiä luisti lattialle, lankesi polvilleen ja koettaen
tarttua hänen käteensä, rukoili:

— No, rakkaani, oma armahani, minä suutelen teidän kättänne!…

Hän väistyi ja murheellisena vastasi:

— Mistä syystä te minua, Ljuba? Olenko tehnyt teille jotain?

Mielestäni olen käyttäytynyt hyvin teitä kohtaan… Miksi te siis minua,
miksi? Olenko loukannut teitä? jos olen, antakaa anteeksi. Olenhan
minä tässä, kaikissa näissä asioissa… niin kokematon.

Ravistaen halveksivasti paljaita hartioitaan, Ljuba notkeasti nousi

polviltaan ja istui. Hän hengitti raskaasti.

— Siis ette pane niitä päällenne? Vahinko, olisin tahtonut nähdä.

Hän alkoi puhua jotain, hämmentyi ja jatkoi epävarmasti, sanoja

venyttäen:

— Kuulkaahan, Ljuba… Tietysti minä… onhan tämä kaikki

joutavaa. Ja jos te niin tahdotte, niin… voihan sammuttaa valkean.
Sammuttakaa lamppu, Ljuba.

— Kuinka? — ihmetteli tyttö, heittäen silmänsä selki selälleen.

 — Minä tahdon sanoa, — kiirehti hän, — että te olette nainen, ja
minä!… Tietenkin olin minä väärässä… Älkää luulko että tämä on
sääliä, Ljuba, ei ensinkään… Minä itsekin… Sammuttakaa tuli, Ljuba.

Levottomasti hymähtäen hän ojensi kätensä tyttöä kohti

kömpelöön hyväilyyn, kuten se, joka ei koskaan ole ollut tekemisissä
naisen kanssa. Hän näki Ljuban suonenvetoisesti puristavan yhteen
sormensa ja vievän ne leukaansa ikäänkuin olisi kokonaan tahtonut
tukahuttaa suunnattoman pitkän pidätetyn hengityksen. Hänen
silmänsä olivat suuret ja katseessa ilmeni kauhu, suru ja rajaton
halveksiminen.

— Mikä teitä vaivaa, Ljuba? — kysyi hän peräytyen. Ja kylmällä

kauhulla, melkein hiljaa, lausui tyttö, sormet yhä puristuksissa.

— Oh, sinä konna! Jumalani, mimmoinen konna sinä olet!

Ja purppuranpunaisena häpeästä, hyljättynä, loukkautuneena siitä,

että itse oli itseään loukannut, hän polki jalkaansa ja heitti noihin
surunvoittoisiin kauhistuksesta pyöreiksi käyneisiin silmiin, lyhyet
raa’at sanat:

— Prostitueerattu! Lutka! Ole vaiti!

Tyttö vain hitaasti heilutti päätään ja toisteli:

— Jumalani! Jumalani, mimmoinen roisto sinä olet!

— Ole vaiti, lutka! olet humalassa. Olet kadottanut järkesi. Taidat

luulla että tarvitsen sinun saastaista ruumistasi. Taidat luulla että
olen säästänyt itseäni sinun kaltaisellesi. Julkea, lyödä sinua pitäisi!
— hän huitasi kädellään antaakseen korvapuustin, vaan ei lyönyt
kuitenkaan.
 — Jumalani! Jumalani!

— Ja näitä vielä säälitään! Hävittää ne pitäisi nämä viettelijät. Ja

myöskin ne, jotka teidän kanssanne ovat, koko roska… Ja minusta
sinä uskalsit ajatella, minusta! — hän puristi tytön kädet lujasti
yhteen ja heitti hänet tuolille.

— Kyllä olet hyvä! Totisesti? Olet hyvä? — nauroi tyttö

riemuissaan, ikäänkuin olisi rajattomasti iloinnut.

— Hyvä olenkin! Rehellinen koko elämäni! Puhdas! Mutta sinä.

Mikä sinä olet, onneton narttu?

— Kyllä olet hyvä! — jutteli tyttö riemuisasti.

— Niin olenkin. Ylihuomenna menen kuolemaan ihmisten edestä,

vaan sinä — niin sinä? Sinä sitten nukut pyövelieni kanssa. Kutsu
tänne upseerisi. Heitän sinut heidän jalkoihinsa: ottakaa raatonne.
Kutsu!

Ljuba nousi hitaasti. Ja kun hän, raivostuneen ylpeänä, sieramet

selällään, katsoi tyttöön, kohtasi hän yhtä ylpeän ja vielä
halveksivamman katseen. Kuvastuipa säälikin naisen ylpeissä
silmissä. Hän oli kuin ihmeen kautta yhtäkkiä noussut
näkymättömälle valtaistuimelle ja sieltä kylmäverisen ankarana
katseli jotain pientä, piipittävää ja säälittävää olentoa, joka makasi
hänen jaloissaan. Ei nauranut hän enää, eikä liikutuksesta näkynyt
jälkiäkään, ja silmä vaistomaisesti etsi portaita, joilla tyttö seisoi —
niin osasi tämä nainen katsoa korkeudesta alas.

— Mitä sinä nyt? — kysyi mies peräytymättä, yhä raivoissaan,

mutta oli jo altis tuon rauhallisen, halveksivan katseen vaikutukselle.
 Ja ankarasti, äänessä vihamielinen varmuus, jonka takana tuntui
piilevän miljoonia murtuneita ihmiskohtaloita, kokonaiset meret
kyyneleitä, ja tulinen katkeamaton taistelu oikeuksien puolesta, —
kysyi tyttö:

— Onko sinulla oikeutta olla hyvä, kun minä olen huono.

— Kuinka? — ei ymmärtänyt hän heti, äkkiä kauhistuen kuilua,

joka aivan hänen jalkainsa juuressa aukasi mustan kitansa.

— Olen kauvan sinua odottanut.

— Sinä minua odottanut?

— Niin. Hyvää olen odottanut. Viisi vuotta olen odottanut, kenties

enemmänkin. Kaikki ne, jotka tähän asti ovat käyneet, ovat
valittaneet että he ovat konnia. Sitä he kyllä ovatkin. Kirjailijani sanoi
ensin olevansa hyvä, mutta tunnusti viimein että hänkin on huono.
Heitä minä en tarvitse.

— Mitä sinä sitten tarvitset?

— Sinua minä tarvitsen, rakkaani. Sinua. Juuri tuollaista, —

rauhallisesti tarkasti tyttö hänet kiireestä kantapäähän ja
vakuuttavasti nyökäytti kalpeaa päätään. — Niin juuri. Kiitos, että
tulit.

Häntä, joka ei pelännyt mitään, alkoi kauhistuttaa.

— Mitä sinä tahdot? toisti hän peräytyen.

— Piti lyödä hyvää, rakkaani, todellisesti hyvää. Niitä sylkisuita ei

edes kannata lyödäkään-, kätensä siinä vain likaa. No, minä löin, nyt
sopii suudella omaa kättänsä. Armas käsi, annoit hyvälle
korvapuustin!

Tyttö naurahti ja todellakin silitti sekä kolmesti suuteli oikeaa

kättään. Hän katsoi tyttöön kauhuissaan, ja hänen hitaat
ajatuksensa kulkivat nyt rajun nopeasti; ja jo lähestyi kuin synkkä
pilvi, se kauhea, joka oli kuin kuolema, jota ei voi välttää.

— Mitä sinä sanoit?… Mitä sanoit?

— Minä sanoin: on häpeä olla hyvä. Etkö sinä ole sitä tiennyt?

‒ En ole tiennyt — mumisi hän, äkkiä vaipuen ajatuksiinsa ja

ikäänkuin unohtaen tytön läsnäolon. Istuutui.

— Tiedä siis nyt. Puhui tyttö rauhallisesti, ja ainoastaan siitä miten

rinta paidan alla kohosi ja laski voi huomata että hänen sisällään
raivosi myrsky, kaikui pidätetty tuhatääninen huuto.

— No, tiedätkö nyt?

— Mitenkä? — heräsi hän.

— Tiedätkö nyt, sanon minä?

— Odota!

‒ Odotan, rakkaani. Viisi vuotta olen odottanut, ja ettenkö nyt

viittä minuuttia odottaisi!

Tyttö laskeusihe tuolille, ja ikäänkuin aavistus jostain

odottamattomasta ilosta olisi vallannut hänet, alkoi hän väännellä
paljaita käsiään ja peitti silmänsä:
 — Voi sinä minun armaani, oma rakkahani!…

— Sinä sanoit: on häpeä olla hyvä?

— Niin, rakkaani, se on häpeä.

— Tämä on siis!… — hän pysähtyi kauhistuksesta.

— Siinäpä se onkin. Pelästyit? Ei tee mitään. Ensin vain peloittaa.

— Ja sitten?

— Kun jäät kanssani, niin saat tietää.

Hän ei ymmärtänyt.

— Kuinka jään?

Nyt kummastui tyttö vuorostaan:

— Voitko sinä nyt tämän jälkeen minnekään mennä? Varo,

rakkaani, ettet petä. Ethän sinä ole konna, kuten ne toiset. Kun olet
hyvä — niin jäät, et mene minnekään. Enhän suotta sinua odottanut.

— Sinä olet järkesi menettänyt! — sanoi mies äkäisesti. Tyttö

katsoi häneen ankarasti, uhkasipa vielä sormellakin.

— Ei ole oikein. Älä puhu niin. Kun kerran on tullut luoksesi totuus,
niin kumarra sille syvään äläkä sano: olet järkesi menettänyt.
Kirjailijani sanoo: olet järkesi menettänyt, siksipä hän onkin konna.
Pysy sinä vain rehellisenä.

— Mutta jollen jääkään? naurahti hän synkästi, huulet vaaleina.

 — Kyllä jäät! — sanoi tyttö varmasti. — Minnekä sinä nyt menisit?
Et voi minnekään mennä. Sinä olet rehellinen. Sen huomasin jo
silloin kun suutelit kättäni. Tyhmyri on, ajattelin, mutta rehellinen.
Ethän loukkaannu siitä, että pidin sinua tyhmänä? Olet itse siihen
syypää. Minkätähden tarjosit minulle viattomuuttasi? Ajattelit kai:
annan tuolle viattomuuteni, niin hän jättää minut. Voi, tyhmyriä,
sinua! Ensin minä ihan loukkaannuin ja ajattelin: mitä tämä nyt on,
eihän tuo pidä ihmisenäkään, vaan sitten huomasin, että se johtui
siitä sinun hyvyydestäsi. Ei rakkaani, se keino ei tepsi.

— Ei tepsi?

— E-i-i rakkaani, — venytti tyttö, — et joutunut tyhmän kanssa

tekemisiin. Kyllä olen tarpeekseni kauppiaita katsellut. Tämä kokoaa
miljoonat, antaa kirkolle ruplan, ja luulee että nyt on kaikki hyvin. Ei,
rakkaani, rakenna minulle koko kirkko. Anna minulle mitä sinulla on
kalleinta, nimittäin viattomuutesi! Kenties annat viattomuutesikin
vain siksi että se on käynyt tarpeettomaksi, on ruvennut
homehtumaan. Onko sinulla morsianta?

— Ei ole.

— Mutta jos olisi ja jos hän odottaisi sinua huomenna kera

kukkaisten ja suutelojen, rakastavana — antaisitko sittenkin
puhtautesi?

— En tiedä, sanoi hän miettiväisenä.

— Siinäpä se onkin. Olisit sanonut: ota ennen elämäni, mutta jätä

kunniani! Mikä huokeampi, sen tietenkin annat. Ei, vaan anna sinä
minulle kallein, anna se mitä ilman et itse voi elää!
 — Miksi minä antaisin, miksi?

— Kuinka miksi? Ainoastaan siksi ettei tarvitseisi hävetä.

— Ljuba! — huudahti hän ihmeissään: kuulehan, sinähän olet

itsekin…

— Hyvä, tahdot sinä sanoa? On se ennenkin kuultu. Kirjailijaltani

olen tuon monasti kuullut. Yhtäkaikki rakkaani, se ei ole totta. Olen
onnettomin ilotyttö.

— En jää! — huusi hän läpi hampaittensa.

— Älä huuda, rakkaani. Huutamalla et voi muuttaa totuutta.

Totuus on kuin kuolema — kun tulee ota vastaan, oli minkälainen
hyvänsä. Vaikeata on totuuden kohtaaminen, rakkaani, tiedän sen
itsestäni, — ja kuiskaamalla, häntä suoraan silmiin katsoen, hän
lisäsi:

— Jumalahan on myöskin hyvä!

— Entä sitten?

— Ei mitään… Koeta ymmärtää, minä en puhu mitään. Mutta siitä

on jo viisi vuotta kun viimeksi kirkossa kävin. Se on totuus se!

Totuus — mikä totuus? Mikä uusi tuntematon kauhu tämä vielä

on, jota hän ei ollut tuntenut kohdatessaan kuoleman kasvoista
kasvoihin, eikä keskellä elämääkään. Totuus!

Siinä istui hän, joka ei tiennyt muuta kuin kyllä ja ei, käsivarsiin
nojaten ja hitaasti liikutellen silmiään, ikäänkuin elämänsä toisesta
päästä toiseen. Ja hajosi elämä, kuten huonosti liimattu lukittu
laatikko, joka on joutunut syksyiseen sateeseen, eikä sen pirstaleista
voinut hän löytää sielunsa äskeistä ihanan kokonaista, puhdasta
rauhaa. Hänen mieleensä muistuivat rakkaat läheiset ihmiset, joitten
kanssa oli elänyt koko elämänsä ja tehnyt työtä ilon sekä surun
vallitessa. Nyt ne tuntuivat hänestä vierailta, heidän elämänsä
käsittämättömältä ja työnsä mielettömältä. Ikäänkuin joku olisi äkkiä
ottanut hänen sielunsa voimakkaisiin käsiinsä, ja taittanut sen
polviinsa kuin kepin, ja heittänyt palaset kauvaksi. Ainoastaan
muutaman tunnin oli hän ollut täällä, ainoastaan joku tunti sitten
tullut sieltä — mutta tuntui siltä kuin olisi koko elämänsä viettänyt
täällä, vastapäätä tätä puolialastonta naista, kuunnellen etäistä
soittoa ja kannusten kilinää ja niinkuin ei välillä olisi missään muualla
käynyt. Eikä hän tiedä onko korkealla vaiko matalalla — tietää vain
että hän vastustaa, intohimoisesti vastustaa kaikkea sitä mikä vielä
tänään päivällä muodosti koko hänen elämänsä ja täytti koko hänen
sielunsa. On häpeällistä olla hyvä…

Muisti kirjat, joiden mukaan oli opetellut elämään, ja hymähti

katkerasti. Kirjat! Tuossa on kirja — istuu paljain käsivarsin,
ummistetuin silmin, autuaallinen ilme kalpeilla, kärsineillä
kasvoillaan, ja odottaa kärsivällisesti. On häpeällistä olla hyvä…

Ja yhtäkkiä tuntien surua, kauhua, sietämätöntä tuskaa, huomasi

hän että se elämä oli lopussa ainiaaksi, — ettei hän voisi enää olla
hyvä. Oli elänyt ainoastaan siitä että oli hyvä, väin siitä oli iloinnut,
se oli kuolemaankin rohkaissut — ja nyt sitä ei ole, ei ole mitään.
Pimeyttä. Jääpikö hän tänne, vai palaako hän takaisin toveriensa
luokse — eihän hänellä enää ollut tovereita. Miksi tuli hän tähän
kirottuun taloon! Olisi ennemmin jäänyt kadulle, olisi antautunut
urkkijain käsiin, olisi mennyt vankilaan — vankilahan ei ole mitään,
siellä ei tarvitse hävetä sitä että on hyvä! Mutta nyt — vankilaankin
on liian myöhäistä.

— Itketkö sinä? — kysyi tyttö levottomasti.

— En! — vastasi hän vihaisesti. — Minä en itke koskaan.

— Eikä tarvitsekaan, rakkaani. Me naiset kyllä saamme itkeä,

mutta te ette saa. Jos tekin rupeatte itkemään, kuka sitten vastaa
Jumalan edessä?

Onhan tuo meikäläisiä; ihan omia.

— Ljuba, — huudahti hän murheisena; — mitä pitää minun tehdä?

— Jää kanssani! Jää minun kanssani — sinähän olet nyt minun.

— Ja ne toiset?

Tyttö kävi synkäksi.

— Mitkä toiset?

— Ne ihmiset, ihmiset! huusi hän kuin mielipuoli — ihmiset, joiden

eteen olen työtä tehnyt! Enhän itseäni varten, ei totisesti, en omaksi
huvikseni kantanut kaikkea sitä — enkä kuolemaan valmistautunut!

— Älä puhu minulle ihmisistä! sanoi tyttö ja hänen huulensa

vavahtelivat. — On parasta ettet puhu minulle ihmisistä, muuten
annan toisen korvapuustin, kuuletko!

— Mitä tarkoitat? — ihmetteli hän.

 — Rakkaani, säästä itseäsi! Piilouduit ihmisten tähden, johan siinä
kylliksi. Älä pakene totuutta, siltä et voi minnekään piiloutua. Ja jos
ihmisiä rakastat, säälit meitäkin raukkoja — ota minut. Sillä,
rakkaani, — minä sinut kyllä otan.
IV

Tyttö istui kädet ristissä, suloisen raukeuden valtaamana,

järjettömästi onnellisena, ikäänkuin mielettömänä. Heilutti päätään
ja aukasematta autuaallisesti unelmoivia silmiään, hän puhui hitaasti,
melkein laulamalla:

— Sinä oma armaani! Me juomme yhdessä sinun kanssasi. Me

itkemme yhdessä — voi miten suloisesti itkemmekään yhdessä. Saan
itkeä koko elämäni edestä! Jäit kanssani, et mennyt pois. Kun näin
sinut tänään peilissä, heti juolahti mieleeni: tuossa hän on, minun
valittuni, minun armaani. Enkä minä tiedä kuka sinä olet veljeni,
vaiko sulhaseni, olet vaan kokonaan omainen, niin läheinen.

Hänkin muisti tuon mustan, mykän, surevan parin peilin

kultakehyksissä ja silloisen ajatuksensa: ikäänkuin hautajaisissa —
yhtäkkiä tunsi hän sietämätöntä tuskaa, kuin olisi ollut painajaisen
vallassa kokonaan, ja hänen täytyi purra hammastaan. Ja siirtyen
ajatuksissaan taaksepäin, muisti hän rakkaan revolverinsa taskussa,
kaksi päivää kestäneen paon, litteän oven, jossa ei ollut ripaa, ja
miten hän haki ovikelloa ja miten pöhöttynyt tarjoilija, joka vielä ei
ollut ehtinyt pukeutua hännystakkiin, tuli pelkässä likaisessa
karttunipaidassa avaamaan, ja miten hän emännän seurassa astui
saliin ja näki ne kolme tuntematonta. —

Hänestä alkoi tuntua yhä vapaammalta ja lopulta selvisi että hän

on samallainen kuin oli ollutkin ja aivan vapaa ja että hän voipi
mennä minne ikinä haluttaa.

Ankarina kiersivät hänen silmänsä ympäri tuntematonta huonetta

ja varmana niinkuin hetkeksi humalasta selvinnyt ihminen, joka
huomaa olevansa oudossa ympäristössä, arvosteli hän kaikkea
näkemäänsä:

— Mitä tämä on! Mikä mielettömyys! Mikä hirveä uni!

*****

Mutta soitto yhä kuului. Ja nainen yhä istui, ristissäkäsin, nauroi

kun ei ollut voimia puhua, oli menehtymäisillään rajun, ennen
tuntemattoman onnen ikeen alle. Mutta tämä ei ollut unta.

*****

— Mitä tämä sitten on? Onko tämä — totta?

— Totta, rakkaani! Eroamattomat olemme sinun kanssasi. Se on —

totta. Totta — ovat nuo litteiksi rypistyneet hameet, jotka riippuvat
seinällä kaikessa alastomuudessaan. Totta — on tämä sänky, jolla
tuhannet päihtyneet miehet, ovat taistelleet ilettävän hekuman
suonenvetoisissa puistutuksissa. Totta — on tämä hajuvedellä
sekoitettu ummehtunut, kostea lemu, joka tarttuu kasvoihin ja joka
tekee elämän sietämättömäksi. Totta — on tämä nainen, jolla on
kalpeat, kärsivät kasvot ja surullisen onnellinen hymyily.
 Asetti jälleen käsien varaan raskaan päänsä, katseli kulmainsa
alta, kuin susi, jota joko tapetaan tahi joka itse aikoo tappaa, ja
ajatteli hajamielisesti:

Tässä se siis onkin totuus… Tämä merkitsee: etten huomenna,

enkä ylihuomenna mene, ja että kaikki saavat tietää miksi en tullut,
jäin naisen luo, aloin juoda ja he sanovat minua petturiksi, raukaksi,
konnaksi. Muutamat puolustavat, arvaavat asian oikean laidan… ei,
siihen ei voi luottaa, parempi on näin. Tietenkin, tietenkin näin. Kun
kerran on matka pimeyteen, niin antaa mennä. Entä sitten
etempänä? En tiedä, pimeätä. Luultavasti jotain kauheata — enhän
vielä osaa heidän tavallaan. Miten omituista: täytyy opetella olemaan
huono. Keneltä oppia sitä? Tytöltäkö?… Ei hän kelpaa opettajaksi, ei
hän itsekään tiedä mitään, vaan kyllä kai minä sen osaan. Huonoksi
täytyy tulla kokonaan niin että… Oh, minä kadotan jotain suurta! Ja
sitten? Ja sitten, joskus tulen tytön luo, taikka kapakkaan, taikka
pakkotyöhön ja sanon: nyt en häpeä, nyt ei minun tarvitse tehdä tiliä
teille mistään, nyt minä itsekin olen samallainen kuin te, likainen,
langennut, onneton. Tahi menen torille, minä langennut ja huudan:
katsokaa, mimmoinen minä olen! Minulla oli kaikkea: järkeä,
kunniaa, minua pidettiin arvossa ja vieläpä — peloittaa ajatellakin —
minulla oli sielun kuolemattomuuskin. Ja kaiken tämän heitin minä
langenneen naisen jalkoihin, kaikesta kieltäydyin ainoastaan siksi
että hän oli huono. — Mitä he sanovat? Aukasevat suunsa selki
selälleen ja ihmetellen lausuvat: "järjetön!" Tietysti, järjetön. Olenko
minä siihen syypää, että olen hyvä? Koettakoon hänkin, tyttö,
koettakoot kaikki tulla hyviksi… Jaettakoon omaisuus niille, joilla sitä
ei ole. Mutta tämä omaisuus on Kristus, johon minä en usko. Taikka
toisin: kuka antaa sielunsa — ei elämää — mutta — sielun, niin minä
tahtoisin. Mutta tekikö Kristus syntiä syntisten kanssa, joiko hän, tahi
tekikö aviorikoksia? Ei, hän vain antoi heille anteeksi, rakastikin
heitä. No, rakastanhan minäkin, annan anteeksi, säälin — miksi siis
minun itseni? Mutta eihän tyttö käy kirkossa. En minäkään. Tämä ei
tule Kristuksesta, tämä on toista, tämä on kauheampaa.

— Kauhistuttaa, Ljuba!

— Niin, rakkaani. Kauhistuttaa ihmistä totuuden kohtaaminen.

Tyttö jälleen puhuu totuudesta. Mutta miksi kauhistuttaa? Mitä

minä pelkään? Mitä minun tarvitsee pelätä — kun kerran itse näin
tahdon? Tietysti, ei ole mitään pelkäämistä. Enkö minä siellä torilla,
olisi korkeammalla kaikkia niitä avosuita? minä alaston, likainen,
repaleinen — minun kasvoni näyttäisivät hirvittäviltä — minä joka
itse olen antanut kaikki — enkö minä olisi silloin ikuisen oikeuden
ankara kuuluttaja, oikeuden, jonka alle itse Jumalankin täytyy
alistua, muutoin ei hän olisikaan Jumala!

— Ei ole mitään kauheata, Ljuba!

‒ Ei rakkaani, kyllä on. Et pelkää, sepä hyvä, mutta älä kutsu sitä.
Se ei ole tarpeellista.

Siis näin minä lopetin. En tämmöistä loppua odottanut. En

toivonut tämmöistä nuorelle, kauniille elämälleni. Jumalani, tämähän
on mieletöntä, olen tullut hulluksi! Ei vielä ole liian myöhäistä. Vielä
voin lähteä.

— Sinä minun rakkaani! — sopersi nainen väännellen käsiään. Hän

vilkaisi tyttöön. Tämän autuaallisesti ummistetuissa silmissä sekä
harhailevassa onnellisessa hymyilyssä ilmeni sammuttamaton jano,
pohjaton nälkä. Ikäänkuin olisi hän jo syönyt jotain suurta, ja
vieläkin söi. Katsahtaen synkkänä tytön laihoihin käsivarsiin ja
mustiin kainalokuoppiin, nousi hän hätäisesti. Ja ikäänkuin tahtoen
pelastaa jotain kallisarvoista — elämän, taikka järjen, taikka sen
entisen hyvän totuuden — alkoi hän hitaasti pukeutua. Ei tahtonut
löytää kaulahuiviaan.

— Kuule Ljuba, etkö ole nähnyt kaulahuiviani?

— Mihin sinä? — heräsi nainen. Ljuban kädet vaipuivat alas ja hän

itse kurottautui eteenpäin, hänen puoleensa:

— Minä lähden.

— Lähdet? —

Toisti tyttö. — Lähdet? Minne?

Naurahti katkerasti.

— Eikö minulla sitten ole paikkoja, minne mennä. Tovereitten luo

tietysti.

— Niitten hyvienkö luokse? Olet pettänyt minut?

— Niin, hyvien luokse, — naurahti jälleen.

Viimein oli pukeutunut. Koetteli kämmenillä kupeitaan:

— Anna lompakkoni.

Antoi sen.

— Entä kello?

Antoi senkin. Se oli pienellä pöydällä.

 — Jää hyvästi.

— Pelästyitkö?

Kysymys tehtiin rauhallisesti, luonnollisella äänellä. Hän katsoi ja

näki: edessään seisoi pitkä, solakka nainen, jolla oli hienot, melkein
lapselliset kädet, joka kalpeasti hymyili ja valkein huulin kyseli:

— Pelästyitkö?

Kuinka omituisesti hän muuttui: tuo juuri niin voimakas, jopa

peloittavakin nainen oli käynyt surunvoittoiseksi, hempeäksi tytöksi.
Mutta yhdentekevää. Hän otti askeleen ovea kohti.

— Ja minä kun luulin että sinä jäisit.

— Kuinka?

— Minä luulin että jäisit minun kanssani.

— Miksi?

— Avain on sinun taskussasi. Muuten vain, että minulla olisi

hauskempi.

Lukko jo narahti.

— Mene sitten. Mene hyviesi luokse, vaan minä…

… Ja silloin, viime hetkessä, kun olisi ollut vain aukaistava ovi,

jonka takaa hän olisi uudelleen löytänyt toverinsa, ihanan elämän
sekä sankarimaisen kuoleman — teki hän julman, käsittämättömän
teon, joka turmeli koko hänen elämänsä. Lieneekö johtunut
mielettömyydestä, joka joskus niin odottamatta valtaa kaikkein
voimakkaimmat ja rauhallisimmat luonteet, vai vaikuttiko sen
todellakin juopuneen viulun vikinä porttolan seinien sisällä
prostitueeratun naisen mustattujen silmien edessä — että hän nyt
keksi jonkuntapaisen viimeisen hirvittävän elämän totuuden, oman
totuutensa, jota eivät ole toiset ymmärtäneet eivätkä voi ymmärtää.
Lieneekö ollut valheellista vai todellista hänen nykyinen tilansa,
mutta hän otti sen vastaan rohkeasti ja häikäilemättä, sillä tosiasiain
välttämättömyydellä, joka teki hänen entisen elämänsä tulisen viivan
kaltaiseksi, jännittäen sen kuin jousen.

Siveli hitaasti kädellään karvaista vankkaa päätänsä, ja sulkematta

edes ovea, meni ja istui entiselle paikalleen sängylle. Kalpeana,
ulkonevine poskipäineen muistutti hän ulkomaalaista, englantilaista.

— Mitä sinä nyt? Unohditko jotain? — kummasteli nainen. Hän ei

ollut odottanut sitä, mitä nyt tapahtui.

— En.

— Mitä sinä sitten? Miksi et mene pois?

Ja rauhallisesti, kuin kivi, johon elämä raskaalla kädellään on

hakannut viimeisen julman käskynsä, hän sanoi:

— Minä en tahdo olla hyvä.

Nainen alkoi iloisena hääriä. Hän riisui häntä kuin lasta, päästeli
auki hänen kengännauhojaan, silitteli hänen päätään, hänen
polviaan, eikä edes nauranut — niin täysi oli hänen sydämensä.
Äkkiä katsahtaen hänen kasvoihinsa tyttö kauhistui:

— Kuinka kalpea sinä olet! Juo, juo pian. Sinusta on vaikeata,

Petetshka?
 — Nimeni on Aleksei.

— Yhdentekevä. Tahdotko, kaadan sinulle lasillisen? Mutta varo

ettet polta kurkkuasi, tottumattomana on vaikeata juoda
juomalasista.

Suu auki katseli tyttö miten hän joi hitaasti, hiukan epävarmoin
siemauksin. Alkoi yskiä.

— Ei tee mitään. Kyllä sinä opit hyvin juomaan, sen huomaa heti.
Olet kunnon poika. Miten iloinen olenkaan!

Viheltäen tyttö hyppäsi hänen päälleen ja tukahutti hänet lyhyillä,

tulisilla suuteloilla, joihin hän ei kerinnyt vastata. Naurettavaa:
vieras, ja noin suutelee! Lujasti puristi tyttöä käsillään, estäen häntä
liikahtamasta, ja jonkun aikaa ääneti, itsekin liikkumattomana, piteli
tyttöä ikäänkuin olisi koetellut tyyneyden voimaa, naisen mahtia —
omaa valtaansa. Ja nainen nöyränä ja alistuvana puutui hänen
käsissään.

— Olkoon menneeksi! — sanoi hän ja huokasi tuskin

huomattavasti.

Jälleen hääri nainen, hehkuen hurjassa ilossaan, kuin tulessa. Ja

niin hän täytti huoneen liikkeillään, että tuntui kuin ei hän yksin,
vaan useita tällaisia puolihulluja naisia olisi puhunut, liikkunut,
kulkenut ja suudellut. Juotti häntä konjakilla ja joi itsekin. Yhtäkkiä
muisti jotain ja löi kätensä yhteen.

— Mutta revolveri! Revolverinhan me olemme kokonaan

unohtaneet! Anna pian, se täytyy viedä konttoriin.

— Mitävarten?