Download the full version of the ebook at ebookname.

com

Introduction to Learning and Behavior Third

Edition Russell A. Powell

https://ebookname.com/product/introduction-to-learning-and-
behavior-third-edition-russell-a-powell/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD EBOOK

Download more ebook instantly today at https://ebookname.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Studying Religion An Introduction Third Edition Russell T.

Mccutcheon

https://ebookname.com/product/studying-religion-an-introduction-third-
edition-russell-t-mccutcheon/

ebookname.com

Learning From Data An Introduction to Statistical

Reasoning Third Edition Arthur Glenberg

https://ebookname.com/product/learning-from-data-an-introduction-to-
statistical-reasoning-third-edition-arthur-glenberg/

ebookname.com

Learning and Behavior Active Learning Edition and Workbook

Paul Chance

https://ebookname.com/product/learning-and-behavior-active-learning-
edition-and-workbook-paul-chance/

ebookname.com

A history of Chinese civilization 2nd Edition Gernet

https://ebookname.com/product/a-history-of-chinese-civilization-2nd-
edition-gernet/

ebookname.com
Social Work and Geriatric Services 1st Edition Sharon Duca
Palmer

https://ebookname.com/product/social-work-and-geriatric-services-1st-
edition-sharon-duca-palmer/

ebookname.com

The Hidden Plague A Field Guide For Surviving and

Overcoming Hidradenitis Suppurativa 1st Edition Tara Grant

https://ebookname.com/product/the-hidden-plague-a-field-guide-for-
surviving-and-overcoming-hidradenitis-suppurativa-1st-edition-tara-
grant/
ebookname.com

Rationalizing Culture IRCAM Boulez and the

Institutionalization of the Musical Avant Garde Georgina
Born
https://ebookname.com/product/rationalizing-culture-ircam-boulez-and-
the-institutionalization-of-the-musical-avant-garde-georgina-born/

ebookname.com

Macromedia Dreamweaver MX Fast Easy Web Development 1st

Edition Aneesha Bakharia

https://ebookname.com/product/macromedia-dreamweaver-mx-fast-easy-web-
development-1st-edition-aneesha-bakharia/

ebookname.com

Jason and the Argonauts 1st Edition Neil Smith

https://ebookname.com/product/jason-and-the-argonauts-1st-edition-
neil-smith/

ebookname.com
Mindfulness based treatment approaches clinician s guide
to evidence base and applications 2nd Edition Ruth A Baer

https://ebookname.com/product/mindfulness-based-treatment-approaches-
clinician-s-guide-to-evidence-base-and-applications-2nd-edition-ruth-
a-baer/
ebookname.com
 Introduction to
Learning and Behavior
Third Edition

RUSSELL A. POWELL
Grant MacEwan College

DIANE G. SYMBALUK
Grant MacEwan College

P. LYNNE HONEY
Grant MacEwan College

Australia • Brazil • Japan • Korea • Mexico • Singapore • Spain • United Kingdom • United States
Introduction to Learning © 2009, 2005 Wadsworth, Cengage Learning
and Behavior, Third Edition
ALL RIGHTS RESERVED. No part of this work covered by the
Russell A. Powell,
copyright herein may be reproduced, transmitted, stored, or used
Diane G. Symbaluk
in any form or by any means graphic, electronic, or mechanical,
and P. Lynne Honey
including but not limited to photocopying, recording, scanning,
Publisher: Michele Sordi digitizing, taping, Web distribution, information networks, or
information storage and retrieval systems, except as permitted
Assistant Editor:
under Section 107 or 108 of the 1976 United States Copyright Act,
Rebecca Rosenberg
without the prior written permission of the publisher.
Editorial Assistant: Ryan Patrick
Technology Project Manager: For product information
Lauren Keyes and technology assistance, contact us at Cengage Learning
Customer & Sales Support, 1-800-354-9706
Executive Marketing Manager:
Kim Russell For permission to use material from this text or product,
submit all requests online at cengage.com/permissions
Marketing Communications Further permissions questions can be e-mailed to
Manager: Talia Wise [email protected]
Project Manager, Editorial
Production: Pat Waldo
Library of Congress Control Number: 2008922450
Creative Director: Rob Hugel
ISBN-13: 978-0-495-59528-1
Art Director: Vernon Boes
ISBN-10: 0-495-59528-4
Print Buyer: Linda Hsu
Rights Acquisitions Account
Manager, Text: Mollika Basu Wadsworth
10 Davis Drive
Rights Acquisition Account
Belmont, CA 94002-3098
Manager, Image: Deanna Ettinger
USA
Text Researcher: Karyn Morrison
Photo Researcher: Terri Miller Cengage Learning is a leading provider of customized learning
Production Service: solutions with office locations around the globe, including
Deepti Narwat, International Singapore, the United Kingdom, Australia, Mexico, Brazil, and Japan.
Typesetting and Composition Locate your local office at international.cengage.com/region
Text Designer: Brenda Duke
Copy Editor: Christianne Thillen Cengage Learning products are represented in Canada by
Nelson Education, Ltd.
Cover Designer: Lisa Devenish
Cover Image: Alec Pytlowany/
Masterfile For your course and learning solutions, visit academic.cengage.com
Compositor: International Purchase any of our products at your local college store or at our
Typesetting and Composition preferred online store www.ichapters.com

Printed in Canada
1 2 3 4 5 6 7 12 11 10 09 08
To parents, mentors, and students who shaped our behavior so
well as to make this book a reality.
 Brief Contents

PREFACE xiii
ABOUT THE AUTHORS xxi
CHAPTER 1 Introduction 1
CHAPTER 2 Research Methods 50
CHAPTER 3 Elicited Behaviors and Classical Conditioning 91
CHAPTER 4 Classical Conditioning: Basic Phenomena
and Various Complexities 128
CHAPTER 5 Classical Conditioning: Underlying Processes
and Practical Applications 167
CHAPTER 6 Operant Conditioning: Introduction 211
CHAPTER 7 Schedules and Theories of Reinforcement 257
CHAPTER 8 Extinction and Stimulus Control 295
CHAPTER 9 Escape, Avoidance, and Punishment 339
CHAPTER 10 Choice, Matching, and Self-Control 379
CHAPTER 11 Biological Dispositions in Learning 421
CHAPTER 12 Observational Learning, Language,
and Rule-Governed Behavior 457
GLOSSARY 501
REFERENCES 511
INDEX 535

iv
Contents

Preface xiii
About the Authors xxi

CHAPTER 1 Introduction 1
AND FURTHERMORE: Notation for Conditioning Diagrams 4
Historical Background 6
Aristotle: Empiricism and the Laws of Association 6
Descartes: Mind–Body Dualism and the Reflex 8
The British Empiricists 8
Structuralism: The Experimental Study of Human Consciousness 9
Functionalism: The Study of the Adaptive Mind 10
The Theory of Evolution: Humans as Animals 11
Behaviorism: The Study of Observable Behavior 12
AND FURTHERMORE: John B. Watson: Behaviorism’s
Controversial Founder 15
Five Schools of Behaviorism 16
Watson’s Methodological Behaviorism 16
Hull’s Neobehaviorism 19
AND FURTHERMORE: Deliberate Practice
and Expert Performance 20
Tolman’s Cognitive Behaviorism 23
AND FURTHERMORE: How to Read Graphs 28
Bandura’s Social Learning Theory 28
Skinner’s Radical Behaviorism 30
ADVICE FOR THE LOVELORN 38
AND FURTHERMORE: The Life of B. F. Skinner 39

v
vi Contents

Summary 42
Suggested Readings 43
Study Questions 43
Concept Review 44
Chapter Test 46
Answers to Chapter Test 49

CHAPTER 2 Research Methods 50

Basic Terms and Definitions 51
Independent and Dependent Variables 51
Functional Relationships 52
Stimulus and Response 53
Overt and Covert Behavior 53
Appetitive and Aversive Stimuli 54
Establishing Operations: Deprivation and Satiation 55
Contiguity and Contingency 56
Measurement of Behavior 57
Behavioral Definitions 57
Recording Methods 58
Research Designs 64
Descriptive Research 64
Experimental Research 67
ADVICE FOR THE LOVELORN 80
Use of Animals in Behavioral Research 81
AND FURTHERMORE: Cruel Starvation or a Healthy Diet: The Ethics
of Food Restriction 83
Summary 84
Suggested Readings 85
Study Questions 85
Concept Review 86
Chapter Test 88
Answers to Chapter Test 90

CHAPTER 3 Elicited Behaviors and Classical

Conditioning 91
Elicited Behaviors 92
Reflexes 92
Fixed Action Patterns 94
Simple Mechanisms of Learning 96
Habituation and Sensitization 96
Opponent-Process Theory of Emotion 100
ADVICE FOR THE LOVELORN 105
 Contents vii

Classical Conditioning 105

Pavlov’s Discovery of Classical Conditioning 106
Basic Procedure and Definitions 107
Appetitive and Aversive Conditioning 112
AND FURTHERMORE: Classical Conditioning and Interpersonal Attraction 116
Excitatory and Inhibitory Conditioning 116
Temporal Arrangement of Stimuli 117
Summary 121
Suggested Readings 122
Study Questions 122
Concept Review 123
Chapter Test 124
Answers to Chapter Test 127

CHAPTER 4 Classical Conditioning: Basic Phenomena

and Various Complexities 128
Some Basic Conditioning Phenomena 129
Acquisition 129
Extinction, Spontaneous Recovery, and Disinhibition 130
Stimulus Generalization and Discrimination 133
Discrimination Training and Experimental Neurosis 136
Two Extensions to Classical Conditioning 138
Higher-Order Conditioning 138
AND FURTHERMORE: When Celebrities Misbehave 142
Sensory Preconditioning 143
Three Examples of Specificity in Classical Conditioning 146
Overshadowing 146
Blocking 147
Latent Inhibition 151
ADVICE FOR THE LOVELORN 153
Additional Phenomena 154
Temporal Conditioning 154
Occasion Setting 154
External Inhibition 156
US Revaluation 156
Pseudoconditioning 158
Summary 160
Suggested Readings 161
Study Questions 161
Concept Review 162
Chapter Test 163
Answers to Chapter Test 166
viii Contents

CHAPTER 5 Classical Conditioning: Underlying

Processes and Practical
Applications 167
Underlying Processes in Classical Conditioning 168
S-S Versus S-R Learning 168
Stimulus-Substitution Versus Preparatory-Response Theory 169
Compensatory-Response Model 171
AND FURTHERMORE: Conditioned Compensatory Responses
and Drug Overdose 176
Rescorla-Wagner Theory 178
ADVICE FOR THE LOVELORN 181
Practical Applications of Classical Conditioning 182
Understanding Phobias 182
AND FURTHERMORE: The Ethics of the Little Albert Experiment 186
Treating Phobias 192
AND FURTHERMORE: Was Sigmund Freud a Behavior Analyst? 197
Aversion Therapy for Eliminating Problem Behaviors 199
Medical Applications of Classical Conditioning 201
AND FURTHERMORE: Classical Conditioning, Gulf War Syndrome,
and Multiple Chemical Sensitivity 203
Summary 204
Suggested Readings 206
Study Questions 206
Concept Review 207
Chapter Test 208
Answers to Chapter Test 210

CHAPTER 6 Operant Conditioning: Introduction 211

Historical Background 213
Thorndike’s Law of Effect 213
Skinner’s Selection by Consequences 215
Operant Conditioning 217
Operant Behavior 218
Operant Consequences: Reinforcers and Punishers 220
Operant Antecedents: Discriminative Stimuli 223
Four Types of Contingencies 226
Positive Reinforcement 228
Negative Reinforcement 228
Positive Punishment 230
Negative Punishment 231
AND FURTHERMORE: Four Types of Contingencies: Tricky Examples 233
 Contents ix

Positive Reinforcement: Further Distinctions 234

Immediate Versus Delayed Reinforcement 234
Primary and Secondary Reinforcers 235
AND FURTHERMORE: Learned Industriousness 238
Intrinsic and Extrinsic Reinforcement 238
AND FURTHERMORE: Positive Reinforcement of Artistic Appreciation 240
Natural and Contrived Reinforcers 241
Shaping 243
ADVICE FOR THE LOVELORN 246
AND FURTHERMORE: Training Ishmael 247
Summary 249
Suggested Readings 250
Study Questions 251
Concept Review 251
Chapter Test 253
Answers to Chapter Test 255

CHAPTER 7 Schedules and Theories

of Reinforcement 257
Schedules of Reinforcement 258
Continuous Versus Intermittent Schedules 258
Four Basic Intermittent Schedules 259
Other Simple Schedules of Reinforcement 267
Complex Schedules of Reinforcement 275
Theories of Reinforcement 280
Drive Reduction Theory 280
The Premack Principle 282
Response Deprivation Hypothesis 284
Behavioral Bliss Point Approach 285
ADVICE FOR THE LOVELORN 287
Summary 287
Suggested Readings 288
Study Questions 289
Concept Review 289
Chapter Test 291
Answers to Chapter Test 294

CHAPTER 8 Extinction and Stimulus Control 295

Extinction 296
Side Effects of Extinction 297
ADVICE FOR THE LOVELORN 301
Resistance to Extinction 301
x Contents

Spontaneous Recovery 305

Differential Reinforcement of Other Behavior 306
AND FURTHERMORE: Extinction of Bedtime Tantrums in Young Children 307
Stimulus Control 308
Stimulus Generalization and Discrimination 309
The Peak Shift Effect 312
Multiple Schedules and Behavioral Contrast 314
AND FURTHERMORE: St. Neots’ Margin 319
Fading and Errorless Discrimination Learning 320
Stimulus Control Procedures for the Study of Memory 322
Stimulus Control: Additional Applications 325
AND FURTHERMORE: Edwin Guthrie: Stimulus Control
for the Practical Person 329
Summary 330
Suggested Readings 331
Study Questions 332
Concept Review 333
Chapter Test 334
Answers to Chapter Test 337

CHAPTER 9 Escape, Avoidance, and Punishment 339

Escape and Avoidance 340
Two-Process Theory of Avoidance 342
Avoidance Conditioning and Phobias 345
AND FURTHERMORE: Repression: Avoidance of Distressing Thoughts? 346
Avoidance Conditioning and Obsessive-Compulsive Disorder 350
Punishment 353
Types of Punishment 353
Problems with the Use of Punishment 357
Benefits and the Effective Use of Punishment 358
Theories of Punishment 361
AND FURTHERMORE: Punishment and Procrastination 362
Effects of Noncontingent Punishment 365
Learned Helplessness 365
Masserman’s Experimental Neurosis 367
ADVICE FOR THE LOVELORN 368
AND FURTHERMORE: Dissociative Identity Disorder:
A Behavioral Perspective 370
Summary 371
Suggested Readings 373
Study Questions 373
Concept Review 374
Chapter Test 375
Answers to Chapter Test 378
 Contents xi

CHAPTER 10 Choice, Matching,

and Self-Control 379
Choice and Matching 380
Concurrent Schedules 380
The Matching Law 382
Deviations from Matching 385
AND FURTHERMORE: Basketball and the Matching Law 386
Matching and Melioration 390
ADVICE FOR THE LOVELORN 393
Self-Control 394
Skinner on Self-Control 394
Self-Control as a Temporal Issue 397
AND FURTHERMORE: B. F. Skinner: The Master of Self-Control 398
Mischel’s Delay of Gratification Paradigm 400
The Ainslie–Rachlin Model of Self-Control 401
The Small-But-Cumulative Effects Model 410
AND FURTHERMORE: But Why Do I Sometimes Just Give Up? 412
Summary 413
Suggested Readings 414
Study Questions 414
Concept Review 415
Chapter Test 416
Answers to Chapter Test 419

CHAPTER 11 Biological Dispositions in Learning 421

Preparedness and Conditioning 422
Preparedness in Classical Conditioning 422
AND FURTHERMORE: Conditioned Food Preferences 428
Preparedness in Operant Conditioning 428
Operant–Respondent Interactions 429
Instinctive Drift 429
Sign Tracking 431
ADVICE FOR THE LOVELORN 433
Adjunctive Behavior 434
Basic Procedure and Defining Characteristics 434
Adjunctive Behavior in Humans 437
AND FURTHERMORE: Extreme Polydipsia: Not Just a “Rat Thing” 438
Adjunctive Behavior as Displacement Activity 438
Activity Anorexia 440
Basic Procedure and Defining Characteristics 440
Comparisons With Anorexia Nervosa 441
Underlying Mechanisms 443
xii Contents

Clinical Implications 444

AND FURTHERMORE: The Healthy Side of the Diet–Activity Connection 445
Behavior Systems Theory 446
AND FURTHERMORE: The Intelligence of Dogs 448
Summary 450
Suggested Readings 451
Study Questions 451
Concept Review 452
Chapter Test 453
Answers to Chapter Test 455

CHAPTER 12 Observational Learning, Language,

and Rule-Governed Behavior 457
Observational or Social Learning 458
Contagious Behavior and Stimulus Enhancement 459
Observational Learning in Classical Conditioning 461
Observational Learning in Operant Conditioning 463
AND FURTHERMORE: It’s An Acquired Taste . . . 464
Imitation 467
AND FURTHERMORE: Can Animals Teach? 470
Social Learning and Aggression 471
Language 475
Can Animals “Talk?” 477
Sign Language Experiments 478
Artificial Language Experiments 480
AND FURTHERMORE: Talking to the Animals (by Suzanne MacDonald) 483
Rule-Governed Behavior 484
Definitions and Characteristics 484
Some Disadvantages of Rule-Governed Behavior 486
Personal Rules in Self-Regulation 488
ADVICE FOR THE LOVELORN 489
AND FURTHERMORE: Say–Do Correspondence and Willpower 492
Summary 494
Suggested Readings 496
Study Questions 496
Concept Review 497
Chapter Test 497
Answers to Chapter Test 500

Glossary 501
References 511
Index 535
Preface

“I wouldn’t do this to my budgie,” a student once muttered following a lecture

in which I (the senior author of this text) had discussed the process of rein-
forcement. She apparently saw the use of reinforcement as manipulative and
reprehensible. I can’t remember how I responded (probably with something a
bit more diplomatic than what follows), but I could have said that she actually
does “this” to her budgie all the time and is simply not aware of it. Moreover,
because she’s not aware of it, she may be reinforcing her budgie’s behavior
quite erratically, with the result that the two of them are having a much less
fulfilling relationship than they could be having. Unfortunately, this student’s
negative reaction to behavioral principles of conditioning is not uncommon,
and most instructors who teach such courses can probably recount similar
instances. Thus, one goal of this text is to help convince students that con-
ditioning is not some dangerous form of manipulation, but rather a natural
process that we do far better to understand and apply wisely than to ignore
and apply carelessly.
Another opinion sometimes voiced is that the principles of conditioning,
many of which have been derived from research with animals, are largely
irrelevant to important aspects of human behavior. After all, how can studies
of lever-pressing rats or key-pecking pigeons say anything meaningful about
what truly matters to us? This was the very conclusion that I (the senior author
again) came to when, as an undergraduate, I first encountered a demonstra-
tion of operant conditioning in my introductory psychology class. We were
shown a film in which pigeons were taught to peck a little plastic disk (which
I later learned is called a “response key”) to earn food. The whole endeavor
struck me as so completely artificial— not to mention mind-numbingly
boring—that I couldn’t understand why any psychologist would waste his
or her time on it. Little did I know that some years later I would find myself
sitting in a pigeon lab, thrilled that I had been given an opportunity to study
something so interesting and important! What I had learned in the interim
was that (1) you have to be careful what you criticize (fate has a way of making

xiii
xiv Preface

us pay for our arrogance) and (2) many of the principles derived from con-
ditioning experiments with animals are among the most useful principles
ever discovered by psychologists. Thus, a second goal of this text is to help
convince students that the principles derived from behavioral research are
far from irrelevant, and they often have useful and provocative things to say
about human behavior.
An even more basic goal of this text is to provide students with a clear
introduction to the basic principles of learning and behavior that would be
both accessible and engaging, especially for those who may have had only
limited prior exposure to these principles (such as in an introductory psychol-
ogy course). Those students who later proceed to a higher-level course in the
subject matter (one that might utilize, for example, Domjan’s The Principles
of Learning and Behavior or Lieberman’s Learning: Behavior and Cognition as a
text) will then have a solid foundation on which to build. Students who do not
proceed to a higher-level course will nevertheless have gained an appreciation
for the behavioral perspective and learned much that may be of relevance to
their everyday lives and future careers.

Key Characteristics
The following summarizes some key characteristics of this text:
• It emphasizes basic principles of learning and behavior rather than
theory. To the extent that theory is discussed, it is either because the
theory itself has something meaningful and provocative to say about human
behavior (e.g., melioration theory as discussed in Chapter 10) or because a
simplified overview of certain theories (e.g., the Rescorla-Wagner theory,
as presented in Chapter 5) can help prepare students for a more in-depth
discussion of those theories in a higher-level course.
• It attempts to strike an appropriate balance between basic research
findings, many of which are derived from animal research, and the
application of those findings to important and interesting aspects of
human behavior. Although many texts make this claim, we feel that this
text represents a truly concerted effort in that direction. Wherever pos-
sible, examples from research paradigms with rats or pigeons are juxta-
posed with everyday examples with humans. And although some of the
applications to humans are highly speculative, they nevertheless represent
the type of speculation that behaviorists themselves often engage in and
that many students find entertaining and memorable.
• Following from the above, this text is especially innovative in the
many examples given of the application of behavioral principles to
understanding certain aspects of romantic relationships. In particular,
scattered throughout the text are Advice for the Lovelorn columns in which
hypothetical students are given behavioral-type advice concerning their
relationship difficulties. Personal relationships are, of course, a key concern
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
 The Project Gutenberg eBook of Kultarannan
impi: Historiallinen kertomus kymmenenneltä
vuosisadalta
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Kultarannan impi: Historiallinen kertomus kymmenenneltä

vuosisadalta

Author: Hilda Huntuvuori

Release date: August 28, 2021 [eBook #66158]

Language: Finnish

Credits: Tuula Temonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KULTARANNAN

IMPI: HISTORIALLINEN KERTOMUS KYMMENENNELTÄ
VUOSISADALTA ***
KULTARANNAN IMPI

Historiallinen kertomus kymmenenneltä vuosisadalta

Kirj.

HILDA HUNTUVUORI

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö otava, 1920.

SISÄLLYS:

Vartiotulella.
Koroisten markkinat.
Yönkulkijat.
Kultarannassa.
Syys-ilta Kultarannassa.
Kulkijan sydän.
Kuusien alla.
Rusko.
Kiovassa.
Talvi Gårdarikessä.
Perunin juhlassa.
Retki Miklagårdiin.
Pakomatkalla.
Viestejä.
Suomen sankarit.
Kulkija saapuu.
Hirvo.
Kulkijan kertomus.
Vainolaisiako?
Kulkijan lähtö.
Hirvon luona.
Matkalla.
Kevät-ilta.
VARTIOTULELLA.

Uisko oli pieni ja soma. Se näytti aivan tanssivan aalloilla, kun kaksi
miestä voimakkaasti souti kohti Aurajoen suulahtea. Tuossa jo
laskivat Vartiovuoren juurelle rantakoivujen alle.

Hirvo, nuorempi miehistä, nousi nopeasti vuorelle toisen jäädessä

veneen luo askaroimaan. Vuorella kokoili Hirvo oksia ja risuja, iski
tuluksilla valkeata ja aikoi virittää hyvän kokon. Mutta kun kokko ei
ottanutkaan syttyäkseen, huusi hän toverilleen vuoren juurelle:
"Katsoppa, Tuuri, eikö uiskossa ole mitään kuivaa sälöä, en saa
kokkoa syttymään!"

Hidas Tuuri oli juuri saanut eväskontin selkäänsä ja astunut

muutamia askeleita. Nyt hän palaa veneen luo ja tarkastelee sitä
sisältä ja päältä. Ei löydy mitään. Mutta kas, vierellä on mahtava
tervaskanto. Tuuri riisuu kontin, kopeloi vyöltään kirveen ja alkaa
taiten veistää tervaslastuja. Sitten hän kokoo jok'ikisen lastun, sitoo
miettien konttinsa ja lähtee läpi rantanäreikön ylös vuorelle. Kun hän
vihdoin sinne pääsi, roihusi kalliolla jo komea kokko. Hirvo viskasi
nauraen Tuurin lastut tuleen ja sanoi: "Kylläpä saisivat nyt
merenkulkijat merkkitulta vuottaa, jos sinun lastuistasi sytyttäisin."
 Tuuri ei vastanut mitään, riisui vain konttinsa ja istuutui kivelle
kokon luo. Mutta Hirvo jatkoi leikkiään: "Kertovat sinun
naimahommissakin aina myöhästyneen ja siksi jääneen ilman
eukkoa."

Tuuri kohenteli tulta.

"Et taida enään koko eukon ottamista ajatellakaan. Mutta nuorihan

olet vielä, vain muutamaa vuotta minua vanhempi. Pidä sitten vain
kiirettä, kun alotat!"

Jopa viimeinkin ärähti Tuuri: "On sitä miehellä muutakin

ajateltavaa.
Luuletkos kaikki kaltaisiksesi! Sinun päässäsi pyörii aina vain
Kultarannan Impi ja taas Kultarannan Impi, mutta kas, se lintu ei lie
otettavissasi, vaikka et hidastelekaan. Niin, niin."

Kultarannan Impin mainitseminen toi veret Hirvon poskille ja hän

muutti heti puheenaihetta.

"Koroisten markkinoista pitäisi nyt tulla niin suuret, ettei sellaisia

ikinä ole nähty näillä Suomen mailla", virkkoi hän.

"Niin, niin kerrotaan."

"Huomenna saapuu tänne suuri joukko pohjolan kuninkaita ja

sankareita. Rurikin poika Igor on kuulema jo muutaman päivän ollut
sukulaistensa luona saaristossa. Komea oli hänen seurueensa ollut,
mutta suuri on hänen valtakuntansakin Gårdarike. Sanotaan, että
Igorilla olisi jotain suuria aikeita mielessä ja siksi hän on kutsunut
tänne kaikki pohjan kuninkaat. Saammepa huomenna nähdä
komeutta Koroisten niemellä."
 "Niin, niin saamme."

"Markkinat ovat vasta ylihuomenna, mutta monta kauppa-uiskoa

näkyi jo
Ruissalon rannassa. Onko sinulla, Tuuri, nyt paljon myötäviä?"

"Eipä paljon. Muutama kihtelys oravan nahkoja ja vähän muita

turkiksia."

"Mutta mitenkä kummassa sinulla on oravan nahkoja näin

syksypuolen markkinoille. Mikset niitä myönyt jo keväällä?"

"Niin tuota, tulin markkinoille vähän myöhään. Parhaat ostajat

olivat lähteneet, enkä — tuota — myönyt polkuhinnasta nahkojani."

Hirvoa nauratti kovasti tämä Tuurin yksitoikkoinen tunnustus

myöhästymisestään. Mutta kun hän ei tahtonut enään ärtyisää
toveriaan kiusottaa, virkkoi hän: "Pane maata, Tuuri! Minä valvon
iltayön tässä vartiotulella."

Tuuri haki metsästä pehmeitä havuja, teki kokon luo tilan ja oli
pian unen mailla.

Syys-ilta pimenee yhä. Aurajoen suulahden pinnalle nousi kevyt

usva. Pian se alkaa kohota. Nyt se jo täyttää koko Vartiovuoren ja
Aningaistenmäen välin. Hirvo katselee merelle. Saaret yhä
tummuvat. Jo hukkuvat yöhön ja usvaan. Tuntui kummallisen
kolkolta, melkein kaamealta. Ikimetsäkin ympärillä huminoi niin
omituisesti, se oli kai henkien havinaa. Jospa edes linnut laulaisivat.
Eivät laula. Noh, tuo oli suden ulvahdus. Se kuului hyvin kaukaa.
Lienenkö luonnon lumoissa, tuumi Hirvo.
 Vaan siinäpä jo unohtui yön kolkkous. Hirvo katselee hiilosta,
mutta toinen kuva täyttää mielen. Kuka voisikaan unohtaa eilistä
iltaa Kultarannassa. Niin, nyt hän sen melkein jo tiesi. Impi piti
hänestä, vaikka hän olikin vain köyhän kalamiehen poika
Kultarannan alueelta. — Hirvo oli nuori ja tavattoman kaunis. Ah,
hän tiesi sen itse. Tytöt häneen ihastuivat, se on totta se. Mutta että
tuo jäykkä Impikin tuntui lämpenevän, se on jo sentään jotakin,
Impi, joka oli lähettänyt monet meren takaakin tulleet kosijat pois.
Miten Impi sanoikaan eilen illalla. Ah näin: "Kunpa läksisit, Hirvo,
mainetöille ja saisit urhon nimen, ehkäpä isäni sitten katselisi sinua
suopeimmin silmin." Niin, näin hän sanoi, näin. Ja mitä hän sillä
tarkoitti. Tietysti, että sitten saan mennä kosimaan. Oi, tuo Impi on
oikea aarre, hiljainen, totinen, ei muitten kaltainen ja vielä ainoa
lapsi. Koko Luonnon saaren hän kerran perii ja nuo Kultarannan
kuulut rikkaudet. — Ja sitten ne saa Hirvo, Kultarannan tuleva isäntä.
Silloin on Hirvollakin omat uiskot, omat miehet ja matkoja tehdään.
— — Jos Igor vain on tullut tänne, kuten kerrotaan, hankkimaan
miehiä suurta retkeään varten, silloin on Hirvo ensimäinen, joka
lähtee. Sitten hän palaa urhona, ja vanha Luonto ei kiellä häneltä
tytärtään. — — —

Aamuyön valvoi Tuuri Hirvon unelmoidessa tulevasta

mahtavuudestaan Kultarannan sankarina. Mutta Tuuri kohenteli tulta
ja mietti, miten paljon hän nyt saa nahoistaan markkinoilla. Ostaa
sitten suolaa ja vähän kangasta äidille tulijaisiksi ja soljen sille
toiselle. Miten iloiseksi vanha äiti tuleekaan — ja se toinen, jota ei
saa kotiin tuoda, äiti ei anna. — — Pieni on pirtti, mutta kaunis on
kaskimaa, ja kiltti on Kellokas. — — —

Aamu sarastaa. Valkopurjeita näkyy kymmenittäin merellä.

Kuningas-uiskoko tuo tuolla, kultakokka, monisouto!
KOROISTEN MARKKINAT.

Voi sitä ihmispaljoutta, joka saapui, jo ensimäisenä päivänä Koroisiin!

Yhä komeampia lohikäärmelaivoja, yhä loistavampia sankarijoukkoja.
Taisivat kaikki kauppiaatkin tulla jo täksi päiväksi. Ainakin oli koko
Aurajoen suulahti täynnä Koroisiin pyrkiviä kauppalaivoja. Vaan
tuossapa tuli tuimasti uisko, jonka komeudella ei vertaa:
purppurapurjeet hohtivat ja kultainen lohikäärmeenkita oli
ammollaan kuin nielläkseen kaikki vastustajat. Uisko laski rantaan ja
maihin hyppäsi ensimäisenä tummaparta Igor Rurikinpoika,
Gårdariken ruhtinas. Hänen turkisviittansa oli levällään ja sen alta
näkyi silkkipaita, kultakirjainen, loistava vyö ja komea miekka. Moni
päällikkö riensi vastaan. Siinä tervehdittiin, juteltiin.

Kohta kuitenkin rientää Igor seurueineen käräjäkentälle, nousee

kivelle ja alkaa kuuluvalla äänellä puhua noille sadoille sankareille,
jotka täyttivät käräjäkentän: "Olen Gårdariken ruhtinas Igor
Rurikinpoika. Isäni tunsitte kaikki, hänhän lähti täältä satojen saarien
maasta itään uutta seutua hallitsemaan. Ja äärettömän suuri ja rikas
on tuo hallitsemani maa. Näkisittepä vain sen verojen määrän, jonka
vuosittain saan: hunajata, vahaa, orjia loppumattomiin! Ja se tavara
menee hyvin kaupaksi Miklagårdissa, tuossa suuressa kartanossa,
jonne kaikki katoo kuin pisara mereen. Niin, Miklagård voi ostaa
vaikka koko pohjolan tuotteet ja maksaa hyvin, Miklagårdin
rikkaudella ei ole määrää. Mutta kas, sen keisarit ovat itsepäisiä,
eivät tahdo antaa pohjanmiehille niitä kauppaetuja, jotka heille
vanhastaan kuuluvat. Siksi täytyy keisaria pakottaa siihen.
Miklagårdia vastaan on tehtävä sotaretki ja hankittava kauppaedut
sellaiset, ettei niille vertaa. Sellaisen retken teki kasvatusisäni Oleg.
Kaikkihan olette kuulleet tuosta mainiosta matkasta, kun hän panetti
pyörät pursien alle, nostatti purjeet ja laski halki kenttien Miklagårdin
muurien edustalle. Ja mitkä rikkaudet ja edut hän sieltä saikaan! —
Nyt on syksy, ja ensi keväänä, kun Dnjeprin koskissa vesi
korkeimmillaan kuohuu, laskee Igor Rurikinpoika kohti Miklagårdia.
Kuka tahtoo seurata minua tälle matkalle? Hyvän maksan palkan, ja
kaksikolmannesta saa kukin pitää voittamistaan rikkauksista. — Nyt
syksyllä on jo tultava luokseni, keväällä ette ennätä, sillä niin
aikaseen lähdetään Kiovasta. Tullessani poikkesin Osmalassa, ja osa
Karjalan miehiäkin lähtee mukaan."

"Elikö vanha Osma vielä?" kysyi joku miesjoukosta.

"Elipä kyllä, mutta ihan valkoparta hän oli ja hirveän vanha hän kai
onkin, mutta kahta kieltä hän puhui yhtä hyvin kuin te täällä
rannikolla. Eipä ole ukko unohtanut, mitä nuorena oppi
Hålagalannissa."

"No, minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mutta ei kai Osma
ollut myötämielinen matkallesi, hänhän aina vastusti tällaisia retkiä.
Muistan sen hyvin niiltä ajoilta, kun vielä olin isäni luona Karjalassa,
ennenkuin tulin tänne Suomeen." Näin puhui Sarvi, Halikon sankari.

"Ei niin Osma luvannut apua, mutta Pelkosen ja Äyrämön miehiä

lähtee retkelle. Odottavat valmiina paluutani. Totta kai nyt täältäkin
saan urhoja mukaani."
 "Totta kai, totta kai", kuului joka puolelta ja miehiä alkoi tulla
Igorin luo. Siinä kaksi nuorukaista tunkihe tuimasti muita ja
pääsivätkin ensimäisiksi perille.

"Me tulemme miehinemme kanssasi", sanoi toinen nuorukainen

ylpeästi.

"Vai on noilla poikasilla jo omia miehiä ja siis jo omat purretkin",

puheli Igor. "Ketä olette?"

"Jos vielä kerrankin sanot kuningas Eerik Verikirveen poikia

poikasiksi, niin saat tuntea miekkani pureman."

"Aha, sen jo kuulee, että olette Norjan Eerikin poikia. Hurjasti

tappeli isänne läntisen meren rantamilla, vaikka olikin menettänyt
Norjan. Urhoollisia poikia! Hyvä, hyvä! Elääkö äitinne Gunhild vielä?"

"Elääpä kyllä, ja hänen luoksensa jäivät nuorimmat veljemme."

Jo saapuu toisia, piti keskeyttää juttelu. Siinä tuli Björn Svitjodista

ja toi terveiset kuninkaaltaan, joka ei joutunut niin pitkälle matkalle.
Mutta hänpä, Björn, oli vapaa lähtemään, palkasta vain vielä tiedusti.
No, riittävä tuo oli, ja Björn antoi Igorille puukapulan, johon oli
veistänyt omat merkkinsä, vakuudeksi, että hän nyt oli Igorin mies.
Samallaisia puupalasia antoivat Igorille muutkin.

"No jopa nyt jotakin, oikeinko eestitkin lähtevät mukaan", puheli

Igor, kun kuningas Keso ja Sakkalan sankari miehineen
ilmoittautuivat lähtevien joukkoon.

Ennättivätpä vihdoin jo Suomenkin kuninkaat ja sankarit ajatella

asiansa loppuun. Ja monet ilmoittivatkin lähtevänsä mukaan. Siinä
Teljon kuningas, kymmenet saarien päälliköt, leveäharteinen
Kyrönmaan kuningas, Kauko, kulkijakuningas ja monet muut olivat
lähdössä. — Miettivä Halikon Sarvi ja Kultarannan vanha Luonto
sanoivat ajattelevansa asiaa vielä huomiseen. Viimeiseksi ilmoittautui
suuri joukko yksityisiä miehiä suoraan Igorin seurueeseen, ja näitten
joukossa oli Hirvokin.

Igor oli sangen tyytyväinen tuloksiin. Mietteissään hän katseli

miesjoukkoa ja virkkoi viimein: "Yhtä minä vain ihmettelen, missä on
vanha Väinävalta, kuninkaista suurin? En ole nähnyt häntä Suomen
miesten joukossa."

Syntyi hetken hiljaisuus. Moni muukin oli kaivannut viisasta

Väinävaltaa.

Kohta kuitenkin astui hartiakas Kyrönmaan kuningas vähän

lähemmäksi ja hänen suupielissään karehti hymy, kun hän alkoi
kertoa: "Tullessani tänne, näin suurella selällä Ahvenan
pohjoispuolella purren. Luulimme sitä ensin vainolaivaksi, mutta kun
huomasimme, että sillä oli purppura purje, laskimme lähemmäksi. Ja
ajatelkaas! Väinävalta istui komeissa pukimissa uiskon kokassa,
polvillaan kantele, jota hän uneksien näppäili. Tiedustelimme, minne
matka? Ensin ukko vähän kierteli, mutta lopulta hän tunnusti, että oli
kosiomatkalla Kainuun."

Kaikki purskahtivat nauramaan tämän kuullessaan, ja Luonto

virkkoi: "Voi sitä Väinävaltaa! Viisas on mies, mutta noissa
naimispuuhissaan hän aina hupsuttelee."

Mutta Igor ajatteli vain matkaansa ja sanoi: "Lähetin sanan

Vikenin miehille kuten tröndeillekin, enkä ole nähnyt sieltä
ainoatakaan miestä."
 Nytpä joutuivat Eerik Verikirveen pojat kuohuksiin: "Minnekä he
nyt joutuisivat, kun saivat Håkonin hallitsijakseen. Sanovat häntä
parhaaksi kuninkaakseen ja ovatkin ottaneet hänelle lisänimen:
Hyvä. Mutta sanoppa, Igor, kenelle kuuluu Norja? Mekö sen
omistamme, jotka olemme Norjan laillisen kuninkaan Eerikin poikia,
vaiko Håkon, tuo paadella syntynyt palkkapiian poika?"

"Teille se tietysti kuuluu ja te sen vielä kerran omistattekin. Sen

näen jo silmänne iskusta", vastasi Igor.

"Niin tietysti meille", touhusivat pojat, eivätkä kuulleet, että joku

Suomen mies virkkoi: "Håkon on myöskin Norjan kuninkaan poika."

Igor aikoi jo lopettaa kokouksen, vaan silloinpa Hedebyn,

Voionmaan, Birkan ja Kurkelan kauppiaat ehdottivat, että otettaisiin
päätettäväksi vielä eräs yhteinen asia, kun kerran koko pohjola oli
koolla. Ja kohta eräs reima voiolainen selitti, miten kovin tärkeätä
olisi, että poltettaisiin merkkitulia vilkkaimpien kulkuväylien varsilla.
Siitä johtuvan suuren hyödyn hän kuvasi vallan loistavalla tavalla. Ja
niin päätettiinkin yksimielisesti, että tästä alkaen palaisivat joka kesä
merkkitulet Hedebystä. Laatokan rantamille asti. Kunkin maan
miehet lupasivat huolehtia omien rantojensa tulista. Niin Voionmaan,
Svitjodin, Ahvenan ja Suomen miehet, niin eestit. Ainoa, mikä tuotti
vaikeutta, oli Suomenlahden pohjoisranta. "Jäämit pelkäävät merta,
ei heistä ole merkkitulien vartijaksi, eikä heitä täällä näykkään",
nauroi joku. Mutta pian päästiin tästäkin pulasta, kun eräs vanha
kauppias selitti, että parempi väylä kulkikin Suomenlahden
etelärannalta. Kun Kumoniemessä vain oli merkkituli, voitiin siitä
kulkea Kesoniemelle ja sieltä eteenpäin Nevan suulle. Niin oli asia
päätetty.
 Ja nytpä vasta alkoi ilotouhu. Igor antoi kantaa suuren joukon
puuputinoita ja nahkasäkkejä maalle ja huusi: "Nyt, sankarit, saatte
maistaa Miklagårdin juomaa! Tällaista sitten siellä saamme
loppumattomiin!"

Voimakas viini alkoi pian vaikuttaa miehiin, jotka eivät olleet

sellaiseen tottuneet. Puhelu kävi kovaääniseksi, toiset jo rähisivät ja
hoilasivat.

Mutta äkkiä taukosi rähinä, sillä rannalta alkoi kuulua kaunista

soittoa. "Kulkija-Helkky on taas meidän mailla", huudahti moni.
Mutta Igor kuunteli kuin lumottuna harpunsoittoa. "Tuommoista
soittajaa ei ole Gårdarikessä koskaan kuultu", sanoi hän. "Mies hoi,
tuleppa tänne!"

Mutta laulaja ei lähde, soittaa vain. Igor tulistuu ja lähettää pari

miestään noutamaan soittajaa.

Kohta oli hänen edessään hoikka, kiharapäinen nuorukainen

harppuineen.

"Tuosta saat Gårdariken kauneimman ja kalleimman miekan, jos

lähdet kanssani ja jäät soittajaksi kartanooni."

"Kulkija-Helkky ei kanna miekkaa, vaan harppua ja huilua", vastasi

nuorukainen tyynesti.

"No hiis, tuossa on sitten kultarahoja enemmän kuin parhain

urhoni ansaitsee kokonaisessa kesässä."

"En huoli rahoistasi."

"Hiitten hirmu, mitä sinä sitten tahdot?"

 "En lähde kanssasi."

Nyt raivostui Igor: "Vai et lähde! Perkuna vie! Sitokaa miehet tuo
ja viekää laivaan! Sitten nähdään, lähteekö hän!"

Ympärillä oli jännityksellä seurattu keskustelun kulkua. Mutta kun

Igorin miehet aikoivat käydä käsiksi kulkijaan, juoksi siihen monta
Suomen ja Svitjodin sankaria paljastetut miekat käsissä, ja yksi
huusi:
"Jos sormellakin koskette Kulkija-Helkkyyn, niin totisesti oma päänne
ei ole varsin lujassa olkapäitten välissä!"

Nyt vetivät Igorin miehetkin miekkansa ja epäilemättä olisi

syntynyt hirveä tappelu, ellei Kultarannan vanha Luonto olisi
tunkeutunut väliin ja sanonut: "Kulkija-Helkky on kierrellyt vuosia
pohjolan maita ja ilahuttanut meitä soitollaan ja laulullaan. Kukaan ei
ole voinut häntä paikoillaan pysyttää, mutta kukaan ei myöskään
koskaan ole väkivalloin yrittänyt häntä pidättää. Siispä pankaa
miekat pois ja Kulkija kiertäköön, kuten kiertänyt on. Ja siihen on
sinunkin Igor tyydyttävä, Kulkijaa et saa. Sitäpaitsi, älä unohda, että
nyt on kaupparauhan aika."

Igor oli ennättänyt jo tyyntyä ja hän huomasi mitä vahinkoa tämä

tappelu olisi tuottanut hänen suurille aikeilleen, siksipä hän
mielellään taipui ja jätti soittajan rauhaan.

Päivä oli vasta puolillaan, ja kauppiaat havaitsivat, miten mainio

myyntitilaisuus nyt oli, kun miehet olivat ostotuulella. Kohta oli
kauppakentällä mitä erilaisimpia tavaroita myytävänä. Tuolla aseita
ja suolaa; täällä kankaita, solkia ja koristeita, varsinkin lasihelmiä;
siellä juomasarvia, kuolaimia ja päitsiä. Olipa rannalla koko
venekuorma mainioita voiolaisia kovasimiakin. Ja kauppa kävi
verrattomasti. Varsinkin aseita ostivat matkalleaikovat. Rahaa ei
näyttänyt paljon olevan, mutta kauppiaat olivat yhtä halukkaita
vaihtamaan tavaroitaan suomalaisten turkiksiin, joita olikin vallan
määrättömästi.

Muutamien suurien uiskojen luona rannalla oli kovasti hyörinätä.

"Mitähän tuolla lienee?" virkkoi Hirvo Tuurille. He menivät
lähemmäksi; ja ah, siellä oli myytävänä orjia, paljon orjia. Tuossa
joukko nuoria naisia kalpein, pelokkain kasvoin, tuossa muutamia
miehiä ja oi, tuolla itki pikku poika. Hirvo hyppeli huoletonna
uiskosta toiseen muitten mukana, mutta Tuuri kääntyi ja lähti pois,
sillä hänestä tuntui niin vaikealta nähdä näitä orjaraukkoja. Kaiken
päivää oli hänen edessään kuitenkin kaunis lapsen pää, jonka
silmistä vieri suuria kyynelhelmiä ja joka lakkaamatta soperti: "Äiti,
äiti." Mistähän oli sekin ryöstetty! — —

Useimmat yöpyivät veneisiinsä markkinapaikalle, mutta Hirvo lähti

kotiinsa. Huomenna hän lähtee Igorin mukana, oli ainoa tilaisuus
sanoa Kultarannan Impille nyt hyvästi. Hirvon sydän löi aivan
kuuluvasti. Mikä onni, ettei vanha Luonto lähtenyt kotiinsa. —
Mitähän Impi nyt sanoo, kun saa kuulla, että Hirvo lähtee
sankariretkelle, vaikkei muita Luonnon miehiä lähdekään. Sillä
kieltävän vastauksen saa Igor aamulla, — Luonto on rauhan mies ja
jo niin vanhakin. Eikä hän rikkauksiakaan enää kaipaa, niitähän
hänellä on niin määrättömästi, että hänen kotirantaansakin on
ruvettu kutsumaan Kultarannaksi, vaikka hänen saartaan tavallisesti
sanotaan Luonnoksi tai Luonnonmaaksi. Ja ne rikkaudet perii kerran
Impi, niin Impi. Ja sitten ne saa hän, Hirvo, sitten kun palaa
sankarina, jonka mainetöistä laulaa koko pohjola.
YÖNKULKIJAT.

Hämärtyi jo syksyinen ilta, kun Sarvi ja vanha Luonto astelivat

peräkkäin ylös Kärsämäen rinnettä. Polku kulki sellaisen tiheikön läpi,
että oksat aivan pieksivät kasvoja. Vihdoinkin loppui ylämaa ja Sarvi
virkkoi: "Asuuko se tietäjä kaukanakin?"

"Kyllä, hyvän matkan päässä. Mutta ennen puoltayötä siellä jo

olemme."

"Sinä uskot siis varmasti tietäjään, Luonto?"

"Niin uskon. Milloinkaan en ole häneltä huonoa neuvoa saanut. Se

vaan voi sattua, ettei tuo Musta-Peuko sano mitään, ja silloin saa
kauniisti palata kotiinsa, muu ei auta. Mutta jos niinkin kävisi, niin en
sittenkään lähde Igorin mukana. En tiedä, miksi en oikein luota
häneen. Hän kerskui niin paljon ja ajatteles, aikoi Kulkijan viedä
väkisin, Kulkijan, jonka päästä ei kukaan täällä katkaisisi
hiuskarvaakaan."

"Samaa ajattelen minäkin, etten lähde. Muistan nuoruuteni aikoja

Karjalassa, jolloin vanha Osma varotti turhista retkistä."

"Miten kummassa jouduitkaan sieltä Karjalasta tänne Suomeen?"

 "Niin, se oli silloin nuoruuden hullutusten aikana. Tapasin täällä
Suomen markkinoilla ihmeen ihanan Joensuun tyttären, enkä saanut
rauhaa ennen, kun voitin hänet omakseni. Ja niin tulin Joensuun
isännäksi ja Suomen mieheksi. Sangen onnellisia olivatkin ne
viisitoista vuotta, jotka yhdessä elimme. Nyt on juuri kolme vuotta
siitä, kun vaimoni niin odottamatta kuoli. — Kuules Luonto — tuota
— olet kai huomannut, miten usein olen tänä vuonna vieraillut
Kultarannassa. Niin, näes, sinun kuuluisa Impisi minut sinne on
vetänyt. Mitä sanot, antaisitko hänet minulle vaimoksi? Olenhan kyllä
parikymmentä talvea vanhempi Impiä, mutta mitäs tuosta, vielä olen
terve ja voimakas."

Luonto pysähtyi hämmästyneenä: "Mitä sanotkaan, Sarvi! Etkö

muista, että olen aina luvannut tyttäreni sellaiselle, joka asettuu
Kultarantaan ja ottaa koko saareni, minulla kun ei ole poikaa. Mutta
sinullahan on itselläsi komeat pirtit ja laajat alueet, viet emännän
kotiisi. Ei Sarvi, sinä et sovi, niin kunnon mies kuin oletkin."

"Ehkäpä kylläkin sovellun. Poikani tulee kohta mieheksi ja

ajattelen, että hän saakoon Joensuun alueet, koska ne kerran olivat
hänen äitinsä omia. Minä tulisin sitten Kultarannan isännäksi."

"Kas Sarvi, ei sinua suotta sanota viisaaksi! Sepä mainiota! Sinulle

annan tyttäreni, annan ilman lunnaita. Parempaa miestä ei ole näillä
ilmoilla! Mikset ole ennemmin kertonut aikeistasi?"

"Olen pelännyt, että Impi vastustaisi. Mielihyvällä ei hän

vaimokseni tule."

"Pyh! Kaikkea puhutkin, vaikka olet jo parrakas mies. Mitä

merkitsee naisen tahto — ei yhtään mitään! Tuossa on kourani, ja
Impi on sinun."
 "Kertovat, että Impi pitäisi Hirvosta."

"Niin no, kukapa naisväestä ei olisi ihastunut Hirvoon. Onko

kauniimpaa miestä Suomessa nähty! Mutta mitäs hänellä sitten
muuta onkaan! Olisipa edes sankarin poika, mutta köyhän
kalamiehen poika. Ei, Hirvo ei uskalla edes katsettaan kohottaa
tytärtäni kohti. Ja sitäpaitsi, näithän, että hän meni Igorin mieheksi,
on siis poissa koko talven ja seuraavan kesän, jos koskaan palaa.
Impi on sinun, saat tulla koska haluat."

Sarvi oli tavattoman iloinen. Se vain vähän pisti, että jos ei Impi
tahdokaan.

Jutellessa olivat miehet tulleet suuren suon rantaan. Nyt alkoi

hidas kulku. Polku kierteli kuivimpia kohtia ja milloin tuli oikein
vetelä, oli siihen kaadettu puita, joita myöten kuljettiin. Kaukana
vilahti valkea ja edellä kulkeva Luonto kuiskasi: "Kotona on Musta-
Peuko."

Vihdoin he saapuivat suosaaren rantaan, ja Luonto virkkoi taas:

"Nyt olemme tietäjän saarella."

Vaan mitä! Tiheiköstä kuului rytyä ja yht'äkkiä karhu seisoi heidän

edessään takajaloillaan ja sen etukäpälät olivat uhkaavassa
asennossa. Karhun kummallekin puolelle ilmestyi susi. Ne näyttivät
rumasti irvistellen hampaitaan. Sarvea värisytti. Mutta ennenkuin
hän ennätti mitään sanoa, huusi Luonto: "Tietäjä suuri, täällä on
ystäväsi Luonto, huuda vahtisi pois!"

"Et ole yksin", kuului kolkko ääni kuin maan alta.

 "En. Mukanani on Sarvi Karjalainen, mutta hän on kunnon mies ja
tuleva vävyni. Laske meidät luoksesi!"

Kuului pari hiljaista vihellystä ja silmänräpäyksessä katosivat sudet

ja karhu.

Yö oli hämärä ja Sarvesta tuntui kuin hän olisi tullut henkien

maahan, haltijoitten ikuisille asunnoille. Tummana kiertyi suo pienen
saaren ympäri. Ehkäpä se olikin Manalan musta virta ja tietäjä tuolla
Kalman ukko, kolmisormi. Mutta ei, kyllä hän vielä sentään oli
elävitten mailla, kuten Luontokin tuossa edellä. Miekka on tallella ja
kova maa jalkojen alla — vielä.

Kavuttiin jyrkkää polkua ylöspäin ja nyt laskeuduttiin taas alas läpi

louhikon. Ja voi ihmettä! Yhtäkkiä on heidän edessään nuotio ja sen
äärellä istuu tietäjä. Kolmella puolella kohoavat hirveät, mustat
kallionlohkareet, jotka näyttävät ulottuvan aina pilviin asti. Neljäs
puoli on vapaana ja siinä seisoo Luonto ystävineen.

Tietäjä nousee seisomaan. Sarvi säpsähtää, sillä istuallaan näytti

tietäjä mieheltä, mutta seisomaan noustuaan ulottui hän tuskin
tavallista miestä vyötäisille asti. Tietäjän jalat olivat näet naurettavan
lyhyet, kuin sylilapsen. Mutta paksu oli tietäjä ja pikimusta parta
ulottui maahan asti. Ja Sarvi mietti itsekseen: "Ei ihme, jos tietäjä on
saanut nimet Musta ja Peukalo, ne hänelle todentotta sopivat. Tuo
karvainen, koivekas puku vain näyttää niin hassulta, taitaa olla
tuohiakin välissä."

"Istukaa, tuoss' on kivet", sanoi tietäjä, ja miehet istuivat nuotion

luo. Mutta taaskin Sarvi kummeksi, sillä susi juoksi metsästä ja
heittäytyi tietäjän jalkoihin, karhu pani päänsä hänen polvilleen, ja
kallioitten välistä katseli hirvi suurin silmin vieraita.
 Luonto oli kaikkiin noihin tottunut ja kävi sen tähden
kummeksimatta asiaansa: "Mitä sanot, tietäjä, lähdemmekö Igor
Rurikinpojan kanssa sotaretkelle Miklagårdia vastaan? Miten tuo retki
päättyy?"

Tietäjä sulki silmänsä ja huojutteli hiljaa ruumistaan. Sitten hän

nousi, otti tuohukseen valkeata ja tassutteli lyhyillä jaloilla luolaansa.
Kun hän väistyi uksiaukosta, näkyi koko luola. Ja voi! Kivien kolossa
ja seinien syvennyksissä näkyi ihmisten ja eläinten pääkalloja sekä
kaikenlaisia kummallisia esineitä: sarvipäitä, pyöreitä, kulmikkaita,
kultaisia. Tietäjää ei näkynyt, hän koputteli sivulla jotain onttoa
puuta, siltä ainakin tuntui kumahduksista. Kohta hän kuitenkin tuli
takaisin ja alkoi taas silmät ummessa huojutella ruumistaan. Vihdoin
hän mumisi kuin itsekseen; "Igor Rurikinpoika, huonosti sulle kävi
kolme kesää sitten. Juomakuppina kallosi kiertää, juomakuppina
kallosi kiertää, juomakuppina kallosi kiertää…"

Muuta ei tietäjä sano. Luonto viittaa Sarvelle, ja he poistuivat

hiljaa. Kerran katsahti Sarvi taakseen. Tietäjä yhä huojutteli. Hirvi
nuoli hänen hartioitaan, ja karhun pää oli polvilla.

"Emme lähde Igorin mukana", kuiskasi Luonto louhikkoa alas

laskeutuessa.

"Emme", vastasi Sarvi.

Jo pääsivät viimeinkin suolle, ja Sarvesta tuntui kuin olisi hän

palanut haltijoitten maasta.
KULTARANNASSA.

Syys-aurinko nousi juuri metsän takaa. Kultarannan Impi oli soutanut

salmen poikki Kuparivuorelle, niinkuin oli eilen illalla sovittu. Samassa
tuli niemen takaa toinen vene, ja siinä jo seisoi Hirvo Impin vieressä
rannalla.

"Isäni vuottaa tuolla saarella, siispä hyvästi Impi. Vuoden päästä

ainakin palaan ja jos saavun sankarina, saanko sitten tulla
Kultarantaan kosimaan?"

"Ehkäpä", sanoi Impi hiljaa ja ojensi kätensä Hirvolle. Tämä

pusersi sitä hetken aikaa rajusti ja hyppäsi sitten notkeasti takaisin
veneeseensä.

Impi jäi rannalle katsomaan. Miten sanomattoman kauniina

seisoikaan Hirvo uiskossaan hyvästiksi viitaten! Vene yhä loittoni.
Impin silmiin tuli kyyneleitä. Hän nousi Kuparivuorelle ja katseli sieltä
siksi, kunnes uisko katosi saarien taa. Sitten hän souti hitaasti kohti
Kultarantaa. Palaisikohan Hirvo enään milloinkaan?

Kun Impi vihdoin pääsi kotiinsa, ei kukaan huomannut hänessä

mitään erikoista. Miehet tulivat juuri pirtistä murkinalta ja olivat
lähdössä syyskalaan. Impi antoi aitasta verkkoja ja muita tarpeita.
Sitten hän meni pirttiin, jossa naiset ahertelivat käsitöineen.
Räppänäaukko ja akkunaluukut olivat auki ja syysaurinko tulvehti
niistä sisään. Monet naisista kehräsivät värttinällä, mutta kaksi
valmisti kangasta omituisten polvipuitten välissä. Pitkillä kävyillä
pujottelivat he kuteita loimien väliin. Eräs vanha vaimo valmisti jo
talviturkkeja.

Impin äiti oli aikaisin kuollut ja siksipä oli Impi jo nuoresta pitäin
tottunut emännöimään. Nytkin hän sivumennen vilkaisi, tuliko
kankaasta kunnollista. Sitten hän kysyi naisilta, oliko mummo syönyt
mitään. Mummo, pirtin vanhin palvelusnainen, oli ollut jonkun päivän
sairaana, ja kun ei hän tänäänkään vielä ollut mitään syönyt, pisti
Impi kalakeittoa puukuppiin ja meni lavitsan luo. Mummo oli
valveilla, ja Impi kumartui huutamaan hänen korvaansa, eikö hän
söisi vähäisen. Hetken vastusteltuaan söi mummo hiukan. Impi kävi
totiseksi, kun huomasi miten sairas mummo oli. Hän haki aitasta
hunajata ja pakotti mummon ottamaan sitäkin. Sitten hän peitteli
vanhuksen hyvin nahkasilla ja jäi lavitsan reunalle istumaan.

Mummo oli hoidellut Impiä lapsena, ei ihme, jos Impi nyt oli
huolissaan. Mietteissään hän istui pirtin nurkassa, ja siinä jo oli
hänen silmiensä edessä koko lapsuusmaailma ja äiti. Niin äiti,
surunvoittoinen äiti. Kuinka huolissaan olikaan äiti katsellut, kun hän,
Impi, ratsasti hurjasti, juoksi vuoret ja metsät, kävi isän kanssa
kalassa, ui ja polski kuin pojat ikään, ja vaatteet olivat aina
riekaleina. Äiti ei voinut oikein ymmärtää, miksei hän leikkinyt toisten
tyttöjen lailla, mutta sittenkin oli äiti aina niin hyvä, sanomattoman
hyvä ja lempeä. Äidin kuoltua tuli hän hiljaisemmaksi ja vihdoin
aikuiseksi tullessaan muuttui hän toiseksi, kokonaan toiseksi. Ah,
hän oli nainen, juuriaan myöten nainen. Mutta nuorten leikeissä ei
hän sittenkään viihtynyt, yksin oli parasta, yksin, yksin. Salot olivat
kauniita, selät suuria yksin kulkea, yksin. Kaikki hänestä kuitenkin
pitivät ja hän piti myös kaikista, oi, niin äärettömästi hän piti, vaikk'ei
sitä oikein voinut osottaakaan. Ja Hirvo, miten kaunis hän olikaan! Ei
hän enään saavu Kultarantaan, tuo iloinen, vallaton Hirvo. Pitikö hän
sitten Hirvosta? Oi, kuka sen tietää. Mitähän isä sanoisi, jos tietäisi,
että hän antoi Hirvolle luvan tulla kosimaan. Oikeastaan onnellisinta
olisi, jos ei tarvitsisi kenellekään mennä, mutta kun kumminkin
täytyi, niin sitten Hirvolle ennemmin kuin kellekään muulle. Miksi
pitikään Hirvon lähteä? Niin, ei isä ainakaan nyt olisi suostunut,
mutta ehkäpä sitten, jos Hirvo palaa sankarina. On sekin
kummallista! Hirvo on palatessaan Hirvo, eihän tappeleminen tee
häntä toiseksi, ei ainakaan paremmaksi, ja sittenkin isä suostuisi.
Ihmeellistä on elämä, kuka ymmärtääkään kaikkea! — — —

Impi heräsi kuin unesta kuullessaan pihalta ääniä. Tuossa jo astui

isä muutamien miesten kanssa pirttiin. He palasivat markkinoilta, ja
alkoipa siinä nyt kyseleminen ja kertominen. Naiset kuuntelivat
yhtenä korvana, ja miehillä tuntui olevan loppumattomasti
kerrottavaa Koroisten ihmeellisistä markkinoista.
SYYS-ILTA KULTARANNASSA.

Pimeä, sateinen syksy oli saapunut. Paljon oli Kultarannassa, kuten

muuallakin Suomessa, puhuttu Igorista ja hänen aikomastaan
suuresta sotaretkestä. Mitenkähän sekin matka päättynee?
Palanevatko miehet sieltä ensi syksynä rikkauksineen, kuten Igor oli
sanonut? Kuka ymmärtääkään kaikkea!

Mutta nyt oli Kultarannassa unohdettu Igor, Miklagård, rikkaudet.

Sillä näes, Kulkija-Helkky oli saapunut harppuineen, huiluineen.
Kaikkien kasvoilla leikki hymy, ja kun tuli ilta, riensivät nuoret kaikista
Luonnonmaan pirteistä Kultarantaan kuuntelemaan Kulkijaa.

Ja Kulkija soitti vuoroin harppua, vuoroin huilua. Nyt hänen

pehmeä äänensä yhtyy harpun säveliin. Viime talven oli Kulkija
viettänyt ihmeellisessä satujen saaressa Islannissa, läntisen meren
takana. Siksipä hänellä nyt olikin uusia lauluja vallan määrättömästi.
Sanatonna istuu kuuntelijain parvi. Pirtti yhä hämärtyy, pimeät
nurkat muuttuvat ihaniksi satulinnoiksi, ja vihdoin koko tupa
suureksi, komeaksi jumalten taloksi. — Jopa tuossa viisas Ukko,
jumalten isä, ratsastaa kahdeksanjalkaisella hevosellaan, niin että
kaviot tulta lyövät. Niin todella kahdeksanjalkaisella! Ja kuule nyt,
kaksi korppia istuu Ukon olkapäillä kuiskaten hänen korvaansa
kaiken, mitä tapahtuu maan päällä ja jumalten aukeilla. Mutta Ukko
rukka, miksi olet yksisilmäinen? Niin no, — toisen silmäsi annoit
pantiksi, jotta sait kerran juoda viisauden lähteestä. Ja sinun
puolisosi, — ah, sehän on ylevin nainen jumalten maassa!— Ole
hiljaa, tässä kulkee iki-ihana rakkauden jumalatar Freja. Hän kylvää
nyt juuri lemmen-usvaa kevätyöhön; nyt sitoo katkenneita
rakkauden kieliä; nyt kuljettaa kumppaninsa kanssa jumalille ikuisen
nuoruuden omenoita. — Pois tieltä, pois tieltä! Ukon poika, raju Tor
tulee. Hän ajaa kahdella pukilla, että taivaankansi kaikuu ja pitää
kädessään hirveän suurta moukaria. Niin, tästäpä moukarista juuri
johtuu, että oikeus ja järjestys vallitsee sekä maan päällä että
jumalten talossa. Mutta jos Tor hukkaisi vasaransa, niin voi sitä
sekasortoa! Ja kauhistus! Tor nukkuu. Vasara valuu, valuu. Herää,
Tor, herää! Noin, vasara suistuu ilkeitten jättien taloon. Tor herää,
tempaa punaista partaansa. Kaikki on hukassa, kaikki, kaikki! Jätti ei
luovuta moukaria, paitsi jos saa ihanan Frejan puolisokseen, niin
sitten kylläkin. Lähde Freja, lähde toki, muuten katoaa oikeus
maailmasta. Mutta Freja ei lähde, kuka sitten kylväisi lemmenusvaa,
kuka sitoisi rakkauden säikeitä. — Ah, rakkaus on maailmassa yhtä
tärkeätä kuin oikeuskin! Freja ei lähde, Tor on tuskassa. Kokoontuu
jumalten neuvosto. Jo keksitään keino: Tor pukeutuu Frejan
vaatteisiin ja lähtee morsiusneitonsa kera jättien maahan. Jätti
ihastuu ikihyväksi; kun luuli Frejan saavansa ja tuo moukarin. Tor
sieppaa sen ja palaa ilkkuen jumalten maahan. Oikeus vallitsee taas
kaikkialla, ja jumalten talossa juhlitaan, juhlitaan. — —
Sateenkaarisilta vie maasta jumalten taloon. Vartija talon portilla
näkee tuhannen peninkulman päähän ja kuulee, miten ruoho kasvaa
maassa. Kultainen on vartijan torvi, kultainen. — — —

Yö oli tullut, kun nuoret vihdoin läksivät Kultarannasta. Polku

kierteli läpi lehtojen pimennon. Salama silloin tällöin valaisi tummaa