Experience Seamless Full Ebook Downloads for Every Genre at textbookfull.

com

Computer Systems Engineering Management 1st

Edition Robert S. Alford

https://textbookfull.com/product/computer-systems-
engineering-management-1st-edition-robert-s-alford/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://textbookfull.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

Software Engineering for Embedded Systems Robert Oshana

https://textbookfull.com/product/software-engineering-for-embedded-
systems-robert-oshana/

textboxfull.com

Service Systems Engineering and Management First Edition

Griffin

https://textbookfull.com/product/service-systems-engineering-and-
management-first-edition-griffin/

textboxfull.com

Computer systems for occupational safety and health

management Second Edition Ross

https://textbookfull.com/product/computer-systems-for-occupational-
safety-and-health-management-second-edition-ross/

textboxfull.com

Beneficial Insects 1st Edition David V Alford

https://textbookfull.com/product/beneficial-insects-1st-edition-david-
v-alford/

textboxfull.com
System Engineering Management 5th Edition Benjamin S.
Blanchard

https://textbookfull.com/product/system-engineering-management-5th-
edition-benjamin-s-blanchard/

textboxfull.com

Fundamentals of Transportation Engineering A Multimodal

Systems Approach 2nd Edition Robert K Whitford

https://textbookfull.com/product/fundamentals-of-transportation-
engineering-a-multimodal-systems-approach-2nd-edition-robert-k-
whitford/
textboxfull.com

An Elegant Puzzle Systems of Engineering Management Will

Larson

https://textbookfull.com/product/an-elegant-puzzle-systems-of-
engineering-management-will-larson/

textboxfull.com

Engineering Systems and Networks The Way Ahead for

Industrial Engineering and Operations Management 1st
Edition Marlene Amorim
https://textbookfull.com/product/engineering-systems-and-networks-the-
way-ahead-for-industrial-engineering-and-operations-management-1st-
edition-marlene-amorim/
textboxfull.com

Sustainable solid waste management A Systems Engineering

Approach 1st Edition Ni-Bin Chang

https://textbookfull.com/product/sustainable-solid-waste-management-a-
systems-engineering-approach-1st-edition-ni-bin-chang/

textboxfull.com
Computer Systems
Engineering Management
ELECTRICAL ENGINEERING AND ELECTRONICS

A Series of Reference Books and Textbooks

Editors
Marlin O. Thurston William Middendorf
Department of Electrical Department of Electrical
Engineering and Computer Engineering
The Ohio State University University of Cincinnati
Columbus, Ohio Cincinnati, Ohio

1. Rational Fault Analysis, edited by Richard Saeks and S. R. Liberty

2. Nonparametric Methods in Communications, edited by P. Papantoni-
Kazakos and Dimitri Kazakos
3. Interactive Pattern Recognition, Yi-tzuu Chien
4. Solid-State Electronics, Lawrence E. Murr
5. Electronic, Magnetic, and Thermal Properties of Solid Materials,
Klaus Schrdder
6. Magnetic-Bubble Memory Technology, Hsu Chang
7. Transformer and Inductor Design Handbook, Colonel Wm. T. McLyman
8. Electromagnetics: Classical and Modern Theory and Applications, Samuel
Seely and Alexander D. Poularikas
9. One-Dimensional Digital Signal Processing, Chi-Tsong Chen
10. Interconnected Dynamical Systems, Raymond A. DeCarlo and Richard
Saeks
11. Modern Digital Control Systems,Raymond G. Jacquot
12. Hybrid Circuit Design and Manufacture, Roydn D. Jones
13. Magnetic Core Selection for Transformers and Inductors: A User's Guide
to Practice and Specification, Colonel Wm. T. McLyman
14. Static and Rotating Electromagnetic Devices, Richard H. Engelmann
15. Energy-Efficient Electric Motors: Selection and Application, John C
Andreas
16. Electromagnetic Compossibility,/fez«zAf. Schlicke
17. Electronics: Models, Analysis, and Systems, James G. Gottling
18. Digital Filter Design Handbook, FredJ. Taylor
19. Multivariable Control: An Introduction,/*. K. Sinha
20. Flexible Circuits: Design and Applications, Steve Gurley, with contribu-
tions by Carl A. Edstrom, Jr., Ray D. Greenway, and William P. Kelly
21. Circuit Interruption: Theory and Techniques, ThomasE. Browne, Jr.
22. Switch Mode Power Conversion: Basic Theory and Design,^. Kit Sum
23. Pattern Recognition: Applications to Large Data-Set Problems, Sing-Tze
Bow
24. Custom-Specific Integrated Circuits: Design and Fabrication,
Stanley L Hurst
25. Digital Circuits: Logic and Design, Ronald C Emery
26. Large-Scale Control Systems: Theories and Techniques, Magdi S.
Mahmoud, MohamedF. Hassan, andMohamed G. Darwish
27. Microprocessor Software Project Management, Eli T. Fathi and Cedric
K W. Armstrong (Sponsored by Ontario Centre for Microelectronics)
28. Low Frequency Electromagnetic Design .Michael P. Perry
29. Multidimensional Systems: Techniques and Applications,
edited by Spyros G. Tzafestas
30. AC Motors for High-Performance Applications: Analysis and Control,
Sakae Yamamura
31. Ceramic Materials for Electronics: Processing, Properties, and Applications,
edited by Relva C. Buchanan
32. Microcomputer Bus Structures and Bus Interface Design, Arthur L.
Dexter
33. End User's Guide to Innovative Flexible Circuit Packaging,/^ /. Miniet
34. Reliability Engineering for Electronic Design, Norman B. Fuqua
35. Design Fundamentals for Low-Voltage Distribution and Control, Frank W.
Kussy and Jack L. Warren
36. Encapsulation of Electronic Devices and Components, Edward R.
Salmon
37. Protective Relaying: Principles and Applications,/ Lewis Blackburn
38. Testing Active and Passive Electronic Components, Richard F. Powell
39. Adaptive Control Systems: Techniques and Applications, K V. Chalam
40. Computer-Aided Analysis of Power Electronic Systems, Venkatachari
Rajagopalan
41. Integrated Circuit Quality and Reliability, Eugene R. Hnatek
42. Systolic Signal Processing Systems, edited by Earl Swartzlander
43. Adaptive Digital Filters and Signal Analysis, Maurice G. Bettanger
44. Electronic Ceramics: Properties, Configuration, and Applications, edited
by LionelM. Levinson
45. Computer Systems Engineering Management,Robert S. Alford
 Additional Volumes in Preparation

Systems Modeling and Computer Simulation, edited by Nairn A. Kheir

Transformer and Inductor Design Handbook, Second Edition, Revised and
Expanded, Colonel Wm. T. McLyman
Signal Processing Handbook, edited by C H.Chen

Electrical Engineering-Electronics Software

1. Transformer and Inductor Design Software for the IBM PC,

Colonel Wm. T. McLyman
2. Transformer and Inductor Design Software for the Macintosh,
Colonel Wm. T. McLyman
3. Digital Filter Design Software for the IBM PC,
Fred J. Taylor and Thanos Stouraitis
Computer Systems
Engineering Management

Robert S. Alford
BBN Communications Corporation
Cambridge, Massachusetts

Boca Raton London New York

Marcel Dekker, Inc. New York and Basel

CRC Press is an imprint of the
Taylor & Francis Group, an informa business
First published 1988 by CRC Press
Taylor & Francis Group
6000 Broken Sound Parkway NW, Suite 300
Boca Raton, FL 33487-2742

Reissued 2018 by CRC Press

© 1988 by CRC Press, Inc.

CRC Press is an imprint of Taylor & Francis Group, an Informa business

No claim to original U.S. Government works

This book contains information obtained from authentic and highly regarded sources. Reasonable efforts have
been made to publish reliable data and information, but the author and publisher cannot assume responsibility for
the validity of all materials or the consequences of their use. The authors and publishers have attempted to trace the
copyright holders of all material reproduced in this publication and apologize to copyright holders if permission to
publish in this form has not been obtained. If any copyright material has not been acknowledged please write and
let us know so we may rectify in any future reprint.

Except as permitted under U.S. Copyright Law, no part of this book may be reprinted, reproduced, transmitted, or
utilized in any form by any electronic, mechanical, or other means, now known or hereafter invented, including
photocopying, microfilming, and recording, or in any information storage or retrieval system, without written
permission from the publishers.

For permission to photocopy or use material electronically from this work, please access www.copyright.com
(http://www.copyright.com/) or contact the Copyright Clearance Center, Inc. (CCC), 222 Rosewood Drive, Dan-
vers, MA 01923, 978-750-8400. CCC is a not-for-profit organization that provides licenses and registration for a
variety of users. For organizations that have been granted a photocopy license by the CCC, a separate system of
payment has been arranged.

Trademark Notice: Product or corporate names may be trademarks or registered trademarks, and are used only for
identification and explanation without intent to infringe.

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Alford, Robert S.

Computer systems engineering management.

(Electrical engineering and electronics ; 45)
Includes index.
1. Computer engineering—Management. 2. Systems
engineering—Management. I. Title. II. Series.
TK7885.A64 1988 004 87-24312
ISBN 0-8247-7643-9

A Library of Congress record exists under LC control number: 87024312

Publisher’s Note
The publisher has gone to great lengths to ensure the quality of this reprint but points out that some imperfections
in the original copies may be apparent.

Disclaimer
The publisher has made every effort to trace copyright holders and welcomes correspondence from those they
have been unable to contact.

ISBN 13: 978-1-315-89172-9 (hbk)

ISBN 13: 978-1-351-07082-9 (ebk)

Visit the Taylor & Francis Web site at http://www.taylorandfrancis.com and the
CRC Press Web site at http://www.crcpress.com
For Poppy
Preface

This is a book about success in computer systems engineering. It

is organized as a reference book, to be read once and then used as
a reference again and again. It describes the techniques and pro-
cedures used in numerous successful projects and warns of pitfalls
commonly encountered by the unwary. It describes organizations
and how to build a team that can get the job done. It addresses
the steps involved in developing successful products and gives the
reader a set of tools with which to plan a project, organize a team,
develop specifications, design hardware and software, and take the
result to production. It addresses systems engineering, hardware
development, software development, documentation, testing, and
configuration control.
This book does not present a set of standards or a new tech-
nique for project management. It describes techniques used in many
shops and recommends variations on proven methods to suit the in-

V
vi Preface

dividual organization's requirements. It is a set of guidelines and

commonsense procedures that have proved their worth in the past.
It is expected that this book will find a place on the desks
of both engineers and managers. Some will adopt the procedures
and techniques described more rigidly than others. Some will use
it as a source from which to develop their own custom set of pro-
cedures. Others will simply use it as a reference and a general set
of guidelines.
The tools, techniques, and procedures described in this book
have all been proved to be of significant value in developing real
products for numerous applications. If what is here helps your or-
ganization run a little smoother or helps bring your next major
project in on time, it will have been worth the effort.
I would like to thank all the engineers who worked for me
over the last 15 years, and all my colleagues during that period, who
taught me so much of what is in this book. I would especially like
to thank Chuck Hevenor, who was for many years my mentor and
later my partner in my first great adventure as an entrepreneur, and
Larry Reeder, who believed in my dreams and has stood by me in
good times and bad. A special thanks to Rich Rutkowski, Howard
Plude, and David Cane, for all they taught me, for reviewing this
manuscript, and for always being willing to tell me I am wrong
when I am. I am honored to have had them as colleagues and
proud to call them my friends.

Roberts. Alford
Introduction

The rapid growth of the computer industry and the widespread ap-
plication of microprocessor technology have led to an explosion in
the number of engineering organizations that are involved in some
form of computer systems engineering. From the small shop de-
veloping a simple microprocessor-based controller to the large teams
of engineers working on space programs, literally hundreds of thou-
sands of engineers are engaged today in expanding the application
of this technology and changing the world in which we live.
The computer systems engineering world is not all roses,
however. For every great success there are many more failures,
and—perhaps worse—there are many, many more projects that
finish way behind schedule and/or over budget, and with less than
expected results. While there is risk involved in any high technology
venture that pushes the state of the art, there are much more funda-
mental reasons for the overwhelming successes and the much more
common failures.
vii
viii Introduction

Everyone wants to be associated with the successful en-

deavor. No one likes slipping a schedule, or working long hours to
finish what should have been done last week. It is in everyone's
interest, from management on down, to be successful. It is not
magical or mystical that some achieve great success while others
fail. What the winners have that is usually lacking elsewhere is
direction, discipline, organization, and a team effort. The results
are high productivity and high quality products delivered on time
and in budget.
Engineering is not an art, it is a discipline. Computer sys-
tems engineering is no different in that respect than bridge build-
ing. One would never take a group of construction engineers to a
river bank, set the goal of reaching the other side, and say "go to
it." Yet some computer system projects seem to come close to that
approach. This book is a guide to the overall effort of computer sys-
tems "bridge building." It describes what to do before you reach
the river, how to build and organize the team, how to manage the
construction, and what to do when you finally reach the other side.
Its real objective is to help reduce the number of half-built bridges
in the world of computer systems.
There are common characteristics among the successful en-
gineering organizations. These groups have focus and direction.
The engineers involved understand their responsibilities and what
is expected of them. They are part of a well-directed team. They
tend to be very satisfied in their profession, fiercely proud of their
achievements, and very loyal to their team. Turnover rate is low in
such organizations, and productivity high. These organizations
can be found in large companies and small, and in all segments of
the industry.
Unfortunately these types of organizations are not the norm.
For every well-run, highly productive group, there are many more
Introduction ix

where chaos prevails and slipped schedules are a way of life. It is

not that the people in these groups don't work hard; they often
put in many long hours. Rather it is a case of not achieving the
goals as planned. This is often caused by a lack of focus, direction,
and control. In these organizations the first 90% of the project
seems to run on schedule, but the last 10% takes forever. Job
satisfaction tends to be low and turnover rates high.

USING THIS BOOK

If you are a newly appointed manager or an experienced manager

assuming responsibility for a new organization, you will find this
book a very useful reference. Likewise if you are an engineer put-
ting together your first major development plan or want a better
way to manage a project that you are responsible for, there are spe-
cific chapters which will be of particular interest to you. Finally,
if you are an engineer or an engineering manager simply looking
for ideas on better ways to do things, you will find a lot of straight-
forward techniques in the pages that follow, techniques that have
been used over and over by numerous people to successfully de-
velop computer system products.
Chapter 1 introduces concepts that are important to the
creation and continuance of a successful engineering organization.
Chapter 2 discusses the general subject of the modern en-
gineering environment. It describes organizations, methodologies,
tools, and quality assurance. It serves both as an introduction to
the material that follows and as a general set of guidelines for the
new manager establishing a new organization, or the manager of
an existing organization looking for ways to improve quality and
productivity.
x Introduction

Chapter 3 describes in detail how to plan a development ef-

fort. It should be especially useful to project managers and others
responsible for planning. It describes both the process and the de-
velopment plan itself. The methodology described in this chapter
can be used to develop plans for large or small projects effectively
and efficiently.
Chapters 4 through 8 describe the functional areas of sys-
tems engineering, hardware development, software development,
technical publications, and integration and test. These chapters
describe the responsibilities and operation of each of these areas
and the interaction between them.
Chapters 9 and 10 deal with the more global subjects of
technical reviews and configuration control. These subjects should
be of interest to everyone involved in the development effort, re-
gardless of their functional area.
This book may be used in many ways. It may be read
casually for general information, serve as a source book for people
developing procedures, used as a reference, or adopted as a set of
guidelines. It is intended to be useful in a broad range of applica-
tions. This is very much a how-to book, and should prove useful
as a reference even to those who have a well-defined methodology
within their organization.
Contents

Preface v
Introduction vii

1. Engineering and Development Overview 1

1.1 The Scope of Engineering and Development 5
1.2 Productivity, Quality, and Cost Control 7
1.3 Computer Systems 8
1.4 Engineering Organizational Overview 10
1.5 Engineering Methodologies 11
1.6 A Word About Standards 12
Further Reading 14

2. The Modern Engineering Environment 17

2.1 Management vs. Technical Skills 20
2.2 Responsibilities and Objectives 22

xi
xii Contents

2.3 Organizing to Suit Requirements 25

2.4 Establishing a Methodology 30
2.5 Tools: A Key to Success 40
2.6 Quality Assurance and Control 44
2.7 Summary 45
Further Reading 46

3. The Project Plan 47

3.1 The Importance of Good Planning 50
3.2 The Purpose of the Plan 52
3.3 The Planning Process 54
3.4 Scoping the Project 56
3.5 Work Breakdown Analysis 59
3.6 The Activity Analysis 63
3.7 Critical Path Analysis 66
3.8 Schedules 73
3.9 Identifying Resource Requirements 77
3.10 A Plan Outline 79
3.11 Summary 81
Further Reading 82

4. Systems Engineering 85
4.1 The Systems Engineer 88
4.2 Product Planning 89
4.3 Developing the System Architecture 95
4.4 Project Management 100
4.5 Build vs. Buy Decisions 100
4.6 Major Component Selection 102
4.7 Prototype Systems 105
4.8 System Integration and Test 107
4.9 Summary 109
Further Reading 109
Contents xiii

5. Hardware Development 111

5.1 Hardware Development Steps 114
5.2 Hardware Development Inputs 116
5.3 Starting a Task 118
5.4 External Design 119
5.5 Implementation Planning 128
5.6 Hardware Design 130
5.7 Unit Test 148
5.8 System Integration 150
5.9 System Test 151
5.10 Release Procedures 152
5.11 Hardware vs. Software vs. Systems 153
Further Reading 153

6. Software Development 155

6.1 Software Development Inputs 160
6.2 Starting a Task 162
6.3 External Design 163
6.4 Implementation Planning 174
6.5 Structural Design 176
6.6 Software Engineering for Small Projects 194
6.7 Module Development 198
6.8 System Integration 224
6.9 System Test 224
Further Reading 225

7. Technical Publications 227

7.1 Documentation Development Steps 230
7.2 Technical Publications Inputs 232
7.3 Documentation Planning 233
7.4 Documentation Development 240
7.5 Types of Documentation 245
xiv Contents

7.6 Document Review and Control 249

Further Reading 250

8. Integration and Test 251

8.1 Organizing for Quality 254
8.2 Configuration Control 262
8.3 The Integration and Test Methodology 263
8.4 Integration 263
8.5 System Testing 275
8.6 Alpha Testing 287
8.7 Beta Testing 288
8.8 Summary 290
Further Reading 291

9. Technical Reviews 293

9.1 Basic Principles 296
9.2 Planning Reviews 298
9.3 Team Technical Reviews 303
9.4 Peer Reviews 311
9.5 Project Status Reviews 316
9.6 Technical Presentations 322
9.7 Review Requirements 325
9.8 Summary 326
Further Reading 327

10. Configuration Control Procedures 329

10.1 Plans and Specifications 335
10.2 Prototypes 342
10.3 Drawings and Manufacturing Specifications 347
10.4 Software 359
Contents xv

10.5 Technical Publications 364

10.6 Summary 364
Further Reading 365

Index 367
1
Engineering and Development Overview

1.1 The Scope of Engineering and Development 5

1.2 Productivity, Quality, and Cost Control 7
1.3 Computer Systems 8
1.4 Engineering Organizational Overview 10
1.5 Engineering Methodologies 11
1.6 A Word About Standards 12
Further Reading 14

1
Throughout the history of engineering a principle seems to emerge:
Great engineering is simple engineering. Ideas which become too
cumbersome, inflexible, and problematic, tend to be replaced with
newer, conceptually cleaner ideas which, compared with the old,
are aesthetic in their simplicity.
James Martin

Thirty years ago or so, a new age was born, the age of the compu-
ter. It did not take long for this new creation of man to become an
important part of our daily lives, and with the advent of the micro-
processor in the mid 1970s, the computer rapidly spread to many
new applications. By the early 1980s, the computer had become
so commonplace that children began learning programming along
with their fundamental reading and writing skills, and the home
computer had started to become a reality.
3
4 Engineering and Development Overview

Along with this great new age came a whole new engineer-
ing field. By the late 1960s, electrical engineers with skills in the
computer and digital design area became very much in demand,
and the industry's appetite for software people became almost in-
satiable. Universities began to offer degree programs in computer
science, and a whole new set of professions came into being. The
race was on to create new products and services, all based on the
technology of the computer system. Microprocessors now control
everything from children's toys to locomotives, personal computers
are so commonplace that they seem natural in the office or the
home, and supercomputers of tomorrow are under development to
tackle problems whose solutions have eluded us for ages.
The age of the computer, and the extremely rapid growth
of the industry it fostered, have brought their own problems with
them. The pressure to get products to market (or win a contract,
or get to space first), coupled with a new and somewhat undisci-
plined engineering field, has resulted in as many failures as suc-
cesses. Engineering organizations presented with the task of de-
signing and maintaining computer-based systems continue to strug-
gle with the problems associated with applying advanced technol-
ogy to commercial ventures effectively and efficiently.
Computer systems engineering and development can be
managed, as numerous successful efforts attest. There are, however,
many organizations that do not manage the process well at all, re-
sulting in the infamous cost overruns and inferior products that we
all have heard about. What, then, is the difference between the
successful and the not-to-successful engineering organization in
the computer systems field? A major difference is in the manage-
ment and leadership within the organization. The tools and tech-
niques for success are the topic of this book.
Scope of Engineering and Development 5

1.1 THE SCOPE OF ENGINEERING AND DEVELOPMENT

There is little question as to the importance of the activities of the

Engineering and Development Department within any high-tech-
nology company. Where the development of computers and com-
puter-based products are concerned, the creative skills of the en-
gineers, and the ability of the engineering organization to deliver
a high quality product is essential to the success of the company.
The overall scope of responsibility may vary depending on
the organization and the product, but in general is very broad, ex-
tending from early product planning and research to the delivery
of a completely integrated and tested product. Carefully defining
this scope of responsibility is important to the success of the organ-
ization and its interactions with other departments.
Typically, the Engineering and Development Department
is the technology drive behind the company. Working closely with
Marketing and other departments, they assist in strategic planning
and requirements development. When the requirements for a new
product have been defined, it is the responsibility of Engineering
and Development to determine the best technical solution to meet
the overall needs of the company. All of this occurs prior to what
is normally considered the development effort.
Given a defined set of requirements and objectives, and a
technical approach, Engineering must plan a development effort
consistent with the requirements and capabilities of the company.
The product then enters the development phase, when it must be
designed and implemented. This includes electronic, electrical,
mechanical, packaging, software, firmware, diagnostics, and docu-
mentation considerations.
Once the development is completed, the product must be
integrated and tested. Often this is the most difficult and challeng-
6 Engineering and Development Overview

ing part of the effort. Finally the whole product must be readied
for release, and then turned over to Manufacturing so that it can
be reliably and cost-effectively produced in quantity. This step is
often referred as "taking it from the lab to the cookie cutter."
Effectively accomplishing this vital step of the project often makes
the difference between a successful product and an "also ran."
Many otherwise good designs have not succeeded because Engineer-
ing did not know how to accomplish this step.
Finally there is product support. It is my belief that sup-
port does not belong within the Engineering and Development or-
ganization, but rather in a dedicated support group. This point is

Figure 1.1 The scope of engineering and development.

Productivity, Quality, and Cost Control 7

elaborated in Chapter 2 in the discussions on organization. It is,

however, important to establish whether normal support is within
the scope of the Engineering and Development organization, and
if so, to budget, plan, and staff for it.
The scope of Engineering and Development is, therefore,
very broad, and goes well beyond what many think of as develop-
ment. This is illustrated in Figure 1.1. In the following chapters
we will address all of these areas. References to additional sources
where more detailed information can be obtained are provided at
the end of each chapter.

1.2 PRODUCTIVITY, QUALITY, AND COST CONTROL

The major objective of every engineering organization is (or should

be) to deliver quality product on time and within budget. The
areas on which to focus to achieve this objective are productivity,
quality, and cost control. These are much more than buzzwords,
they are the primary focus of many successful efforts.
Productivity is an often abused term. Productivity is much
more than the number of lines of code per day or the number of
designs completed per year. It implies value. That which is pro-
duced must be of value, and value must be factored into the pro-
ductivity. It is also very difficult to measure productivity with any
precision. However, it is often easy to tell by comparison which
organization is most productive, and most engineers and managers
can readily recognize when they themselves are in a productive en-
vironment.
Quality is somewhat easier to define and quantify. Quality
implies error-free software that performs the intended function
easily and efficiently, and hardware that seldom fails, and if it does
is easy to repair or replace. Quality is designed into products, and
8 Engineering and Development Overview

good quality assurance is as important within the engineering de-

partment as it is in manufacturing.
Cost control is always a critical element, and takes on added
importance in the computer systems field where a large part of the
value of the product is related to engineering costs. Engineering
cost overruns in mass-produced products, where the engineering is
amortized over a large number of units, have less of an impact on
overall profit margins than manufacturing costs. With computer
systems, however, this is often not the case, especially when the
system has a large software content. In these cases, a large portion
of the cost of each unit is the cost of engineering that went into
the initial development and must be recovered over the life of the
product. A large cost overrun in engineering, or a high ongoing
support cost, can severely impact or eliminate profits.
Productivity, quality, and cost control are three issues that
are important to managers, engineers, and the success of any en-
gineering and development organization. Why then are there so
many organizations where the productivity is low, the product has
problems, and where cost overruns and schedule slippages are com-
mon? And much more importantly, what steps can be taken to in-
sure success? That is what we will explore in this book. Tools and
techniques that can be used to increase productivity, improve qual-
ity, and contain costs will be presented, as will real-world tested
methods and procedures used in successful computer systems de-
velopment efforts that can be adapted to the needs of your organi-
zation and projects.

1.3 COMPUTER SYSTEMS

What is a computer system? For that matter what is a system?

System is another one of those much abused words in the age of
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
XIV.

Kemin markkinat.

Nautittuani lääkärinhoitoa Oulussa vuonna 1825, siirryin vähitellen

pohjoisempaan ja saavuin Rovaniemelle samaan aikaan kun siellä
valmistauduttiin matkalle Kemin kuuluisille markkinoille. Muutaman
päivän siellä oltuani lähdin Turun pappienkokoukseen. Melkein joka
mies tarjosi minulle vapaan paikan veneessään Kemiin saakka, ja
minä kiitollisuudella otin erään vanhan tuttavan tarjouksen vastaan.
[Tästä matkasta on kirkkoherra Fellman kirjottanut laveat
muistiinpanot, kuvaten sen ohessa koko suuren Kemijoen vesistöä
sekä taloudellisia ja henkisiä oloja tämän joen varrella. Otamme
tähän vain hänen kertomuksensa Kemin markkinoista.]

Kemin pitäjän kirkonkylä on vanha kauppa- ja markkinapaikka. Jo

ennenkuin perustettiin kaupunkeja maan pohjoiseen osaan, oli Kemi
jo semmoisena tunnettu, ja kunink. kirjeessä vuodelta 1531
"laittomasta kaupasta, laillisista ja laittomista satamista
pohjoismaissa", säädetään, "että Hernösand, Huddiksvall ja muut
laittomat satamat ovat kiellettävät, eikä mitään laivakulkua saa
harjoittaa paitsi neljään satamaan, jotka ovat Tornio, Oulu, Kemi ja
Ii". Tämänkin vuoksi halusin tutustua näihin markkinoihin, joihinka
siis samosin mukana.

Ensi markkinapäivänä kokoontui paljon väkeä markkinapaikalle, ja

minäkin sinne suuntasin askeleeni. Markkinat olivat ennen pidetty
saarella kirkon luona, mutta tulipalo 1821 hävitti kaikki siellä olevat
markkinakojut, joita oli noin 40 — 50, Oulun ja Tornion porvarien
omistamia. Osa niistä oli jo semmoisessa asussa, että ne näyttivät
olevan Kustaa Aadolfin ajoilta, jolloin aijottiin-tänne perustaa
kaupunki. Oli päivällisaika kauniina suvipäivänä jolloin tulipalo syttyi
näissä hökkeleissä. Sadottain ihmisiä saapui paikalle, enemmin
suojeluksensa pappilaa, joka oli läheisyydessä, kuin vielä tuleen
syttymättömiä rakennuksia markkinapaikalla. Ne olivat aikanaan
olleet kaiken irstaisuuden tyyssijoja ja luultiin että niissä riehui itse
paholainen. Valistuneet ihmiset paikkakunnalla kertoivatkin minulle,
että rahvas tarkasti silmäili tulipaloa nähdäksensä pakeniko
paholainen liekeistä. Tuli tarttui pian pahimpaan kapakkaan, jota
kutsuttiin "Orren tuvaksi", siitä syystä että se aikanaan oli ollut Orre-
nimisen kapakoitsijan oma, ja sitten monessa polvessa perintönä
kulkenut. Siellä oli tapahtunut paljon varkauksia, murhia ja muita
ilkeyksiä. Kun kaikkien silmät olivat siihen kiinnitetyt, ajoi
tuulenpuuska, joka tulipaloissa ei ole harvinainen, savutorvesta
patsaan savua, santaa ja tuhkaa, joka sihisevällä äänellä osaksi
putosi veteen, jolloin savupatsas kääntyi pappilaan päin. Silloin
kuului äänekkäitä huutoja hämmästyneestä väkijoukosta, joka ei
tietänyt minne paeta. Mutta kun paholainen — sehän se tietysti
savutorven kautta pakeni — huomasi useiden pappien seisovan
rannalla, kääntyi se pohjoiseen, ja sitä tervehti väki hurraahuudolla.
Siellä se kuitenkin kohtasi paikkakunnan vanhan pyhäkön "Mikaelin",
— se oli kirkon nimi — jolloin paholainen kiireesti kääntyi etelään ja
pakeni verrattomalla vauhdilla kirkon ja pappilan lomitse Tornioon
päin, jonne Hiiden väkikin, kun se katoliseen aikaan karkoitettiin
Kemistä, oli paennut.

Nykyinen markkinapaikka oli avara ja tilava, mutta sittenkin oli

tungos toisin paikoin suuri. Paikkakunnan käsitöitä ei kyllä näkynyt
siellä laisinkaan, mutta sitä runsaammin oli ulkomaan
teollisuustuotteita ja siirtomaiden tavaroita saatavissa. Taloissa olivat
kaikki huoneet niitä täynnä, tallitkin. Jotkut viinikauppiaat Oulusta ja
Torniosta olivat jo hyvään aikaan ennen markkinoita hankkineet
itselleen suojan. Pahimpien kapakoitsijain täytyi tyytyä saunoihin tai
tilapäisiin kojuihin, joissa heillä oli pöytä, tai ainoastaan lautaan,
jonka päällä he kokon ääressä valmistivat kahviplöröjänsä. Ja jos
haloista sattui puute, tavattiin kyllä aina hyväntahtoisia ihmisiä, jotka
niitä ryypystä hankkivat. Läheisyyteen oli asettunut myöskin jokunen
vanha merimies tai merimiehen vaimo, joka koetti rahaksi muuttaa
pienen varastonsa neuloja ja halpaa kiiltokalua. Moni ostaa jos
jotakin. Rahvaan kunniaksi toki mainittakoon, että kultasepillä
sittenkin kauppa kävi paraiten, josta huomaa, että se yleensä on
hyvinvoipaa ja sitä paitsi siksi järkevää, että se mieluummin ostaa
kunnon tavaraa kuin kaikenmoista roskaa, jota ei luulisi kenenkään
ilmaiseksikaan haluavan. Voitonhimoiset ihmiset sekä maalta että
kaupungeista ovat keksineet kaikkia mahdollisia keinoja täällä rahaa
kerätäkseen. Joka on keksinyt jotakin uutta, siltä käy kauppa yhä
paremmin. Mutta ei semmoisessa melussa hiljainen katselija viihdy.
Poikkesin kauppiaan luo, jolle minulla oli tili suoritettava. Kaupanteko
oli vireä, eikä hänellä tällä kertaa ollut aikaa puuhata minun
kanssani, pyysi vaan odottamaan. Hänen apulaisensa oli ahkerassa
toimessa, palvellen ostajia.

Olihan kuva eloisa, mutta yksitoikkoiseksi sittenkin jo kävi sen

katseleminen, kun samassa astui sisään kookas vanha ukko, päätään
pitempi muita läsnäolijoita. Hänen ryhtinsä ja virkamieselkeensä
olisivat kyllä valmistaneet hänelle tilaa tungoksessa, vaikka sitä nyt ei
olisikaan annettu siitä yleisestä kunnioituksesta, jota hän sai
osakseen kaikilta, jotka hänet tunsivat. Hän oli paikkakunnan
arvossa pidetty ruununvouti, assessori N., jo kauvan tällä
paikkakunnalla asunut vanhus, joka oli ollut yleisön palveluksessa yli
50 vuotta. Hänellä oli sama asia kuin minullakin — tilattujen tavarain
maksu — mutta siihen hänkään nyt ei saanut tilaisuutta. Hän istuutui
rinnalleni vuoteen syrjälle. Kun hän tiesi miksi olin tänne tullut, ryhtyi
hän keskusteluun ja pyysi minua luoksensa. Siihen suostuin sitä
kernaammin, kun hän lupasi ruveta oppaakseni ja neuvojakseni
paikkakunnan oloissa, jotka hän perinpohjin tunsi. Lähdimme siis
kävelylle, ja hän huomautti minulle kaikesta mikä huomiota ansaitsi.
Hän tunsi tarkoin tavarain tuonnin markkinoille, lohipatojen luvun ja
rakennuksen, kuinka paljon kalastus tuotti, sekä yleensä
paikkakunnan tavat ja olot. Aika kului hupaisesti, ja kun olimme
kulkeneet tunnin ajan, lausui ukko: "Nyt saatamme vähitellen
poistua täältä tullaksemme kotia teeaikaan". Ystävällisellä
kädenlyönnillä hän minua tervehti kodissaan, jossa järjestys ja
vieraanvaraisuus oli ilmeinen. Tuolla vanhalla miehellä tosin ei ollut
erinomaisia luonnonlahjoja, eikä hänen kirjalliset tietonsa olleet
suuria, mutta hän oli mitä kunnollisin virkamies, nautti täysin määrin
päällikköjensä luottamusta ja kanssaihmisten kunnioitusta, sillä hän
oli rehellinen ja säännöllinen, yleisöä altis palvelemaan ja rahvaalle
myötätuntoinen. Hän ei viihtynyt ilman työtä, ja huveista hän ei
välittänyt, ellei niihin liittynyt jotakin hyödyllistäkin. Ahtaammassa
seurapiirissä, jossa hän sai esittää mietteitänsä hyödyllisistä
elinkeinoista, siitä mimmoinen kansa oli, ja mimmoisen sen tuli olla,
ja kuinka sitä oli sen pyrinnöissä avustettava, häntä mielellään
kuunteli. Hänen nuoruudessaan hätä oli opettanut hänet
säästäväisyyteen ja kieltäymyksiin, niin että hän yli 70-vuotiaana
kuollessaan jätti jälkeensä melkoisen omaisuuden. Hän oli syntynyt
eräässä kappelissa Vaasan läheisyydessä ja oli kasvanut ylen
niukoissa oloissa. Aliupseeri, joka nuorempana oli ollut sotavankina
Siperiassa, ja siellä tottunut rukoukseen ja hartauteen, oli hänen
ensimmäisenä opettajanaan. Mutta opettajallakaan ei ollut sen
laveampia tietoja kuin yksinkertainen uskonnon käsitys, lukutaito ja
vähäinen taito laskuopissa. Kaiken muun hän sanoi oppineensa omin
neuvoin. Rutiköyhiä kun olivat, hän kuin opettajansakin, olivat he
sunnuntaisin menneet kirkkoon takki ja saappaat kainalossa,
jotteivät kuluisi. Jumala auttoi hänet ensin kirjuriksi, ja silloin hän jo
sai pieniä säästöjä kokoon; Pian hän sitten pääsi Pohjanmaan
rykmenttiin kirjuriksi. Kun ruununvoudin virka Kemin piirissä oli
kuolemantapauksen kautta joutunut avoimeksi ja kassassa
huomattiin vajaus, pidettiin se lähinnä pääsemään virkaan, joka
tahtoi ja voi täyttää vajauksen. Lääninkamreeri tarjosi nyt viran N:lle,
joka toki piti sitä pilkantekona. Mutta asiasta tuli täysi tosi, ja 20
vuotiaana N. pääsi voudiksi. Säästäväisenä hän pysyi
vaurastuttuaankin, mutta antelias hän oli niille, jotka ilman omaa
syytänsä olivat köyhyyteen joutuneet, ja myös sukulaisilleen avulias.
Tietystikin semmoinen mies ei voinut hyväksyä yhä lisääntyvää
ylellisyyttä rahvaassa. Talonpojan pitää pysyä säädyssään, sanoi hän,
eikä ruveta herraksi. Nyt hän juo kahvia ja rommia, sekä pukeutuu
herrasmieheksi, ja se se ukkoa harmitti.

Lohihinnoista kinasteltiin markkinoilla. Kauppiaat eivät tahtoneet

määrätä hintaa, koettivat saada tavarat avonaisella kaupalla, kuten
sanotaan, siis hinta riippuvaksi siitä, mitä Tukholmassa kalasta
saadaan. Semmoisessa kaupassa myyjä saa käsirahana noin 3/4
arvatusta hinnasta, mutta lopputili suoritetaan vasta seuraavana
talvena, kun tavara on Tukholmassa myyty. Kohtuullisena pidetään,
että kauppias kustakin lohitynnyristä pidättää korvauksena 12 à 15
riksiä. Yritteliäimmät talonpojat kuitenkin eivät aina myy, vaan
päinvastoin ostavat kaloja, kuljettaaksensa ne sitten Tukholmaan, ja
he tyytyvät vähempään välittäjäpalkkioon kuin kauppiaat.

Toisena markkinapäivänä tuotiin isännälleni yhä tietoja siitä,

kuinka yöllä oli mässätty ja pelattu ravintoloissa. Vanhuksen harmaat
hapset nousivat pystyyn, hänen näitä kuullessansa. "En ymmärrä",
sanoi hän, "nykyajan ihmisiä, jotka jo nuoruudessaan, jolloin heidän
paremmin sopisi juoda maitoa ja vettä, tottuvat laiskuuteen ja
väkeviin juomiin. Heitä nähdään, ei ainoastaan iltasin vaan edellä
puolenpäivänkin istumassa totilasin ääressä, joka turmelee sekä
heidän ruumiinsa että sielunsa. He kerskailevat opinnoistaan, mutta
sittenkin heiltä puuttuu siivo käytös ". Siten ukko valitteli.

Markkinapaikalla kaikki ovat touhussa. Miehet yleensä käyvät

pitkävartisissa pieksusaappaissa, housut varsiin pistettyinä.
Jonkinmoisella ylpeydellä osa heistä kuleksii rannalla olevien
veneittensä lähellä keskustellen tärkeimmistä asioistaan, kun taas
toiset, jotka jo ovat myyneet tavaransa avonaisella kaupalla,
kiertelevät täydellisessä markkinahumalassa. Tuolla pistetään
talonpojan ja kauppiaan puumerkit lohi- ja voitynnyreihin, jotka
numeroidaan ja pannaan kirjoihin. Tuolla kuleksivat talonpoikien
pojat ja tyttäret, rengit ja piiat. Joskus näkee veneessä morsiamen
ompeluksineen vanhemman naisen seurassa, jonka kanssa hän
sitten, joenrantaa seuraten, jalkaisin kulkee talosta taloon
keräämässä morsiusapua. Morsiamet ovat mitä komeimmin puetut,
sormus melkein joka sormessa.

Tätä vaeltavaa joukkoa kartuttavat huijarit ja laiskurit omasta ja

vieraista seurakunnista, ostavat ja myyvät, mutta enimmäkseen
töllöttävät. Niiden paras tuntomerkki on horjuva käynti, sininen takki
ja merivahapiippu, sekä äsken ostettu huivi kaulassa. Paremmat
talonpoikaistyttäret esiintyvät hienoissa kotikutoisissa villapuvuissa,
ilman ulkomaan koristeita, paitsi ehkä yllään joku silkkihuivi.
Huonomaineisia naisia liikkuu makeisia tarjoten ja pyytäen. Jos joku
siivo tyttö on tullut niin petetyksi, että hän on joutunut
huomattavaan humalaan, on hänen vaikea enään saada kelpo ylkää.
Satama on täynnä veneitä ja jaaloja. Toisia tyhjennetään, toisia
täytetään. Lohi- ja voikauppa on täydessä vauhdissa. Tavarain
joukossa tavataan myös muuramilla täytettyjä nelikoita, mutta
marjat niissä eivät ole sen arvoiset ja niin siistit, kuten ovat Venäjän
Kuolassa. Rannalla ja maantiellä vilisee näiden tositoimessa olevien
joukossa ihmisiä, jotka toisiinsa nojaten tai käsikynkässä
osottautuvat yhä enemmän olevansa toisten tuen tarpeessa. On
joukossa kerjäläisiäkin pussineen. Raajarikko tyttö istuu
kainalosauvojensa vieressä, pussi täynnä ruokatavaroita, ja yhä
siihen tipahtaa rinkilä tai lantti. Siten oli ulkona.

Rouva H:n ja mamselli B:n "hyvinjärjestetyissä" tahi kuten

sanottiin "siivoissa" ravintoloissa, joissa vain "parempi kansa" saattoi
juopotella, huvitteli toisenkaltainen yleisö. Kävin niiden ohi erään
kauppamiehen seurassa. Kaukaa jo kuului: "kuutoset kaikki",
"neloset kaikki" y.m. Kumppanini tiesi kertoa monista, jotka
edellisestä päivästä saakka olivat olleet täällä hienommassa
ryöstelyssä, jossa he lopuksi kaikki menettävät, ja kapakoitsija yksin
voittaa. Tutustuakseni tähänkin markkinain puoleen, astuimme
sisään. Kyllä siellä riitti piippuja, tupakkaa, viiniä ja punssia. Siellä oli
koossa säätyläisiä likeltä ja kaukaa. Istuipa siellä myös oven tai
uunin ääressä joku varakkaampi talonpoikakin, jonkun herrasmiehen
tuoma. Tarjoiltiin toinen toiselleen "puolikorttelia". Tämä aamupuolen
kestitys oli mitä ilettävin, sillä ei ollut puhettakaan muusta kuin
"puhdistetusta" ja "karvaasta", joita sanoja jokainen sisääntulija
toisti. Epämiellyttävämpää ei voi nähdä kuin nähdä nämät ihmiset
mässäämässä ja antautumassa onnensattumalle, himon kasvoista
kuvastuessa. Mutta siivous estää lähemmin kertomasta tästä
seurasta. Eräs 30-vuotias herrasmies, joka jonkun aikaa oli ollut
valtion palveluksessa, mutta siitä jo luopunut, istui huoneen
sopukassa suuren uunin varjossa. Hän ei ottanut osaa peliin, kun
hänellä ei ollut rahaa, ei rahan arvoista eikä luottamusta. Hänen
peräti rappeutunut ulkomuotonsa ilmaisi kyllästymistä elämään,
itseensä ja koko maailmaan, ja hän näytti valmiilta ampumaan luodin
aivoihinsa. Hän oli kauvan työskennellyt humalatarhassa. Se, jolla oli
hyvä onni pelissä, antoi viedä lasillisen tälle surkealle ihmisvihaajalle.
Mietteisiinsä syventyneenä hän ikäänkuin heräsi, kun huomasi lasin.
Hän näytti iloisemmalta, mutta myös kamalammalta, kun hän mitä
suurimmalla ahneudella joi ensimäisen kulauksen. Jotkut Ruotsin
upseerit istuivat muutamien Tornion kauppiaiden seurassa tyhjä
malja edessään, odottaen lisää, jota myös tuotiin. Tässä iloisessa
seurassa keskusteltiin politiikasta. Siellä osattiin antaa hyviä neuvoja
korkeille virkamiehille, opetettiin valtiosäätyjä laatimaan viisaita
lakeja ja kuningasta hallitsemaan valtakuntaansa. Kuului pilkkaa ja
moitetta, parjausta, ivaa ja naurua ilman käsitettävää aihetta. Eipä
tuo ollut mikään ylentävä esimerkki rahvaalle. Olimme jo nähneet
riittävästi ja poistuimme.

Hämärässä vielä vilisi valkoisia, sinisiä ja punaisia olentoja, mutta

pimeän tultua oli ulkona kaikki hiljaista, eikä ollut helppo käsittää
mihin oli joutunut tuo ihmisjoukko. Ajetaan, tai kävellään kotiin,
kohdataan käveleviä ja ajavia, mutta melua ei kuulu. Rahvaan
kunniaksi on sanottava, että täällä harvoin sattuu tappeluja ja vielä
harvemmin varkauksia. Sittenkun rahvas oli mennyt levolle mikä
veneisiinsä, mikä taloihin, ja kauppaliike oli keskeytynyt, lisääntyi
herrojen ja puoliherrojen luku ravintoloissa, asetuksissa kiellettyjen,
mutta salaisesti siedettyjen pelipöytien ympärillä. Täällä kolisevat
taas nopposet, täällä huudetaan "pankkoota" päivän sarastukseen
saakka, jolloin kauppias rientää liikkeeseensä, mutta toiset jäävät,
ottavat "päänparannuksia", laskevat voittoansa ja tappiotansa,
ajattelevat miten saada menetetyt rahat takaisin tai voitot vieläkin
suuremmiksi kolmantena markkinapäivänä.

Kolmantena päivänä kauppias oli jo aamusta alkaen samassa

toimessa kuin edellisinä päivinä, ja kyllä huomasi, että ainoastaan se
oli tervetullut, joka toi myytäviä tai rahaa; nyt oli markkinain
viimeinen päivä. "Paljon", sanoi hän, "oli tehty vähemmän edullista,
paljon oli jäänyt tekemättä". Toinen harmitteli yhtä paljon kuin
toinenkin. Rahvas niinikään oli vireässä liikkeessä ja järjesti asiansa.
Ainoastaan ne ihmiset, jotka olivat viettäneet yönsä "kunnollisissa"
ravintoloissa, saivat vielä tuntea noppapelissä ja yö-valvonnassa
väsyneiden silmiensä ympärillä tuon pienen, unikukilla seppelöidyn
jumalan kääreet.

Jos tuli kysyneeksi jotakin mahtavampaa talonpoikaa, voi saada

vastaukseksi: "Tiesi missä hän makaa, hän on yöllä ollut herrain
kanssa juomingeissa". Ja kaduilla ja maanteillä tapasikin vielä
herroja, jotka tulivat suorastaan yöllisistä hurjailuistaan. Eräs, jolle
tie näkyi olevan liian kapea, huusi jo kaukaa vastaantulevalle
ystävälleen: "Minulla on tusina täynnä".

Rannalla oli vilkasta elämää. Yläpuolen asujat, siksi sanottiin

Rovaniemeläisiä, Kemijärven ja Tervolan miehiä, olivat irroittamassa
veneistään väliaikaiset sivulaudat, jotka jätettiin maanomistajan
käytettäviksi, tahi olivat he kantamassa matkatavaransa niihin,
siivoina ja raittiina kuten heidän tapansa on. Toiset olivat jo
lykänneet veneensä vesille ja sauvoivat sitä ylös vuolaassa joessa.
Takin he olivat lämmön vuoksi riisuneet, ja punaraitaisen liivin
sanottiin olevan vuorattuna pankkoseteleillä, joilla, jos hänellä ei ole
lohikalastukseen osallisuutta, hän ensi sijassa maksaa veron
maanomistajalle, jolta hän on kalastusoikeuden vuokrannut, ja uhraa
sitten rovon seurakunnan kirkolle tai vaivaiskassaan. Tänne oli
niinikään kokoontunut joukko Torniolaisia, Arkangelin talonpoikia ja
reppuryssiä, metsästäjiä y.m. Kuultiin rovaniemeläisen kimakalla
äänellä huutavan: "ei silmhäänkhään", kemiläisen: "varokhoon
torniolainen kinthaithaan", torniolaisen: "perkele viekhöön" y.m.
Täällä käytettiin ruotsia ja suomea monenlaisissa murteissa tavalla,
johon hyvin sopii Holbergin lause: "se mesopotaamian kieli on
kummallinen kieli". Yleinen riemu syntyi, kun kalalokki iski
suurempaan kalaan, kuin minkä jaksoi nostaa, ja siipiään räpyttäen
jonkun aikaa täytyi seurata kalaa veden syvyyteen.

Minä astuin ajopeliini ja jätin nämä kummalliset markkinat.

XV.

Käynti Venäjän Lapissa.

Helmikuussa 1829 ollessani Inarissa sain sen surullisen sanoman,

että äitini oli kuollut, ja että hautaus oli tapahtuva huhtikuun 5 p:nä.
Lähdin sentähden maaliskuun keskivaiheilla Rovaniemelle, ja suoritin
siellä viimeisen palveluksen äidilleni, tällä minulle muistorikkaalla
paikkakunnalla, jossa olen syntynyt.

(Otamme tähän aluksi erään lapsuudenmuiston Rovaniemeltä,

joka on kerrottu muistelmien neljännessä osassa.)

Syksyllä 1809 oli pohjois-Suomessa jäätävä pakkanen jo

marraskuussa, jolloin sodan kauheudet jo olivat levinneet maamme
napapiirin seuduillekin. Aina Lapin rajoille saakka saapui äkkiä tieto
Olkijoen sopimuksesta, jonka mukaan Suomen armeijan täytyi
marraskuun 25 p:nä luovuttaa Oulun kaupunki venäläisille. Kaikki
kruunun omaisuus, jota Suomen armeija ei voinut kuljettaa
mukanaan, ja myöskin sairaat sotilaat, jäivät venäläisten haltuun.
Sairaita sotilaita Oulussa olikin suuri joukko ja monet suuret sairaalat
olivat niitä täynnä, joka olikin kyllä luonnollista, koska peräytymässä
oleva armeija oli pakotettu kylmänä vuodenaikana liikkumaan mitä
kurjimmissa vaatteissa ja muutoinkin välttämättömimmänkin
puutteessa. Väestössäkin raivosivat taudit. Kansa oli kauhulla kuullut
vanhanaikaisia kertomuksia vihollisen elämöimisestä ison vihan
aikana, ja se koetti senvuoksi piilottaa arvokkaimman omaisuutensa
metsiin. Minäkin, silloin 13-vuotiaana, olin avustamassa äitiäni, kun
kätkettiin talon hopeat ja mitä muutoin arvokkainta oli, sillä yhä
saapui pakolaisia Kemistä, kertoen että venäläiset jo olivat siellä.

Eräänä lauvantaina adventtiaikana olivat kaikki talon piiat, paitsi

erästä vanhaa vaimoa, lähteneet pakoon. Renkitupakin oli tyhjä, sillä
rengit olivat lähetetyt kokoomaan pappilaan vanhoja, köyhiä ja rumia
muijia, jotka, joutumatta yhtä suureen vaaraan kuin nuoret tytöt,
uskaltaisivat hoitaa talon karjaa. Isäni, silloin jo seitsemännellä
kymmenellä, oli lähtenyt sairaan luo, ja äitini puuhasi otsansa hiessä
talon askareissa, palvelusväkeä kun ei ollut. Silloin ajoi reki pihaan.
Siitä syntynyt suuri hälinä tyyntyi pian, sillä heti kun toinen tulijoista
karkealla sotamiesäänellä oli minulle huutanut: hyvää päivää Jaakko,
niin huomattiin, että ne olivatkin kodissamme hyvin tuttuja
upseereja. Tuo tervehtijäni, joka oli syntynyt ja kasvanut pappilan
läheisessä naapuritalossa, oli ensimäinen opettajani luutnantti
Clementeoff. Nykyään hän palveli Kajaanin pataljoonassa. Toinen,
myöskin kotonani hyvin tuttu, oli luutnantti W. Stjerncreutz,
Kuusamon hiihtäjäkomppanian päällikkö. He olivat venäläisten
saapuessa Ouluun lähteneet kotiseudulleen Kuusamoon, ja olivat nyt
paluumatkalla armeijaan. Kumpikin ajoi omalla taisteluratsullaan ja
matka-tavaroita hoiti sotamies Flink, joka istui kuormallaan
urhoollisuudesta saamansa mitali rinnassaan ja ladattu kivääri
kupeellaan. Täydessä kenttäpuvussa, heiluvat sapelit vyöllä ja
kiiltävät pistoolit muassaan, astuivat tervetulleet upseerit sisään;
kiväärit vain jäivät rekeen.
 Isäni palasi pian, ja häiritsemättä puhuttiin sodasta ja sen
yhteydessä olevista asioista. Mutta juuri kun oltiin levolle menossa,
astui sisään talonisäntä Olli Poikila. Hän toi Tervolan kappalaisen Isak
Montinin isälleni osoittaman kirjeen, jossa Montin ilmoitti että
venäläinen kapteeni, kuuden kasakan seuraamana ja tulkkina
jalkasotamies, oli kievarikyydillä matkalla Rovaniemeen, ja että ne
luultavasti jo tänä yönä saapuisivat pappilaan. Ei pidä paeta, oli
Montin neuvonut, eikä säikähtyä, sillä ne eivät tee kellekään pahaa.

Tuo tieto oli omiansa panemaan jo puoliksi riisuneiden

vieraittemme sotilasveren kuohumaan. Äkkiä he taas olivat täysissä
pukimissa ja Flinkin käskettiin asettumaan sopivan nurkan taakse
pitämään silmällä tulijoita, joille ensi hädässä aijottiin tehdä
vastarintaa. Clementeoff kuitenkin pian tyyntyi. Ei, sanoi hän, emme
tahdo saattaa isäntäväkeämme niihin ikävyyksiin, jotka
auttamattomasti seuraavat jos jäämme tänne. Lähdemme nyt Olli
Törmäselle. Sieltä jatkamme huomenna matkaa metsien kautta
Länsipohjan rajalle ja sitten armeijaan. Niin kävikin.

Mainittu tiedonanto ei ollut omiansa vaikuttamaan tyynnyttävästi

mielialaan pappilassa. Mentiin kuitenkin levolle. Mutta tuskin oltiin
nukuttu, kun noin kello l:n aikaan kuusi rekeä ajoi pihaan. Venäläiset
olivat siis jo täällä. Vaikkei heistä ollut monikaan siksi raitis, että olisi
kyennyt kunnollisesti kävelemään, astuivat he kuitenkin reistään ja
miehittivät päärakennuksen sisäänkäytävän. Kun ovi oli aukaistu,
astui tulkki sisään huutaen: "Kapteeni on kartanolla." "Käske
kapteeni sisään", vastasi isäni, joka oli pukeutumaisillaan.
Ystävämme olivat jo lähtenet, eivätkä pyytämättömät vieraamme
mitään haittaa meille tehneet, vaan pohmelossaan laskeutuivat heti
levolle. Sunnuntaiaamuna kestitettiin heitä runsaasti viinalla ja
ruualla. Sillä mihin tulivatkin, pyysivät he aina "viinuskaa", ja
säikähtynyt kansa antoi heille sitä, minkä verran he vain halusivat.

"Laplandia" sanoivat kun aamulla lähtivät jatkaaksensa matkaa

pohjoiseen. Heidän matkansa kulki aivan sen talon ohitse, jossa
upseerimme Flinkin kanssa silloin vielä lepäsivät. Clementeoff, joka
akkunasta katseli venäläisten ohimenoa ja oli heitä siksi likellä, että
huomasi heidän olevan täydessä humalassa, oli huudahtanut: "Voi
perkele kun ei saa noitten kanssa tapella", ja ne sanat hän vielä
toisti ruotsiksi kumppanilleen, vaikka tämäkin osasi suomea.
Käännös oli kuitenkin vapaa, sillä ruotsiksi oli hän lausunut: "Sata
miljoonaa tynnyriä kun ei saa tapella noiden perkeleitten kanssa."
Sopimuksen mukaan olisi nimittäin kaikkien meidän upseeriemme
pitänyt jo silloin olla Länsipohjassa.

Samassa humalassa sanottiin ryssäin jatkaneen matkaansa

Kittilään saakka. Heidän tehtävänänsä oli vain tutkia, löytyikö Oulun
läänissä vielä sotaväkeä tai kruunun omaisuutta. Kittilä kuului
kuitenkin siihen aikaan Länsipohjaan, ja heidän olisi siis jo siitäkin
syystä pitänyt olla siellä käymättä. Kittiläiset käsittivät, että tuo
tunkeminen Länsipohjan alueelle oli epäoikeutettu. He olivatkin
kokoontuneet noin 50:n miehen suuruisena joukkona venäläisiä
vangitsemaan tai, jos tappelu syntyisi, surmaamaan heidät. Mutta
onneksi luopuivat he siitä, kun vaimoväki ja vanhat muistuttivat
isonvihan aikoja, ja vakuuttivat, että jos näille tehtäisiin väkivaltaa,
tulisi kyllä toisia polttamaan heidän omaisuutensa, jopa heidät
itsensäkin. Häiritsemättä saivat siten venäläiset palata matkaltaan.
Hevosia he ottivat mistä löysivät, mutta muuta vauriota he eivät
tehneet, paitsi että vaativat vapaan kyydin ja ruuan.
 Oulun sairashuoneessa parantuneista saapui alituisesti
asumattomien Pudasjärven metsäseutujen kautta Suomen armeijaan
kuuluvia henkilöitä, sekä päällystöä että miehistöä, Rovaniemelle,
josta he synkkien metsämaiden kautta pyrkivät Länsipohjan rajalle,
siten yhdistyäksensä armeijaan, joka kamppaili Tornion ja Ylitornion
välillä. Joko siitä syystä, tai estääksensä niitä lukuisia viljakuormia,
joita väestö, tyytyen näistä palveluksistaan saamaan rahan verosta
paperilapulle kirjoitetun kuitin, samojen metsäseutujen halki kuljetti
Suomen armeijalle, asettivat venäläiset kasakkaketjun Kemistä
Rovaniemelle saakka.

Monet näistä pakolaisista joutuivat sentähden kaikenlaisiin

seikkailuihin. Niiden joukossa, jotka pitkän jalkapatikkansa jälkeen
etsivät muutaman päivän tyyssijaa Rovaniemen pappilassa, oli
myöskin eräs kersantti Ammondt, jo lähes 60-vuotias mies, ja hänen
seuralaisensa, eräs sotamies Hämeen rykmentistä. Kun he täällä,
melkeinpä maailman äärimmäisessä sopukassa, hetken ajan
nauttivat kylläkin tarpeellista lepoa, saapui meille äkkiarvaamatta
tusina Venäjän husaareja. Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Kiireesti
puettiin Ammondt isäni vanhaan pappiskauhtanaan ja sotamies
rengin takkiin. Niissä valepuvuissa he pääsivät huomaamatta
pujahtamaan pois. Toinen aliupseeri Ammondt, 20-vuotias
nuorukainen, oli Pudasjärvellä hankkinut itselleen hevosen ja
siviilipuvun. Myöskin hän oli pitkän metsämatkansa jälkeen
muutamia päiviä levännyt pappilassa, mutta silloinkin sattui sinne
tulemaan venäläisiä. Hätäisesti kätkettyänsä univormulakkinsa, joka
oli näkyvissä, hän nosti kellon seinältä ja rupesi sitä hypistelemään,
eivätkä venäläiset kellosepästä huolineet.

Luutnantti Björksten, sittemmin eversti Ruotsin palveluksessa, oli

kokonaista kuusi viikkoa venäläisten saapumisen jälkeen sairaana
virunut eräässä riihessä, mutta sittemmin hyvin hoidettuna majaillut
erään kauppamiehen perheessä. Parantuneena hän oli lähtenyt
samalle tielle kuin edellä mainitut, liittyäksensä armeijaan. Mutta
vain yhden yön levättyänsä vanhempieni luona tuli venäläisiä pihaan.
Björksten oli univormussa ja hämmästys oli suuri. Onneksi
huomattiin toki heidän olevan reppuryssiä, joten päästiin pelkällä
säikähdyksellä.

Mutta kaikkien näiden epälukuisten isänmaallisuuden

innostuttamien miesten sankarilliset ponnistukset tyydyttivät tosin
heitä itseään, mutta muuta hyötyä niistä ei ollut. Sillä useimmat
niistä, jotka siten Iin, Pudasjärven, Rovaniemen ja Tornion
erämaiden halki etsivät rykmenttejänsä ja armeijaa, joutuivat
Seivisten sopimuksen mukaan venäläisten käsiin, ja heiltä riisuttiin
aseet Kemin kirkon edustalla. Sotamiesten oli siellä luopuminen
aseistaan, mutta he heittivät ne mieluummin kiroten maahan, tai
löivät ne rikki kiviin, purkaen yhä suuttumustaan yli-päälliköitä
kohtaan.

Upseerit saivat myöhemmin suuriakin etuja, mutta sotamiesten

täytyi luopua torpistaankin ja ruveta palkollisiksi, muutoin kohdeltiin
heitä irtolaisina. Moni heistä, kestettyänsä sodan kärsimykset, vietti
lopun elämästään köyhyydessä ja sairaudessa, ja useat kuolivat
ruotuvaivaisina. Harvat vielä elossa olevat ovat nyt vihdoin 50
vuoden rauhan jälkeen saaneet maanmiestensä kunnioituksen ja
kiitollisuuden osakseen. [Kirjoitettu 1850-luvun lopussa.]

*****

Mutta palatkaamme matkakertomukseen. Tultuani Ouluun, oli

minun suunniteltava matkaani takasin Utsjoelle, jonne lähdin
huhtikuun 23 päivänä. Monesta syystä päätin palata sinne Venäjän
Karjalan ja Venäjän Lapin kautta. Matkustin siis Puolangan,
Hyrynsalmen, Vuokkiniemen, Jyvälahden, Uhtuan, Paanajärven ja
Usmanalan kautta Vienanmeren rannalle. En kuleksinut runoja
keräämässä, mutta mitä lähemmäksi ylänkömaata tulin, sitä
yleisemmin kuulin laulettavan. Laulua kaikui pihalta, huoneessa
ollessani, ja samoin huoneista, kun olin ulkona. Kun hevosta
odottaessani pyysin heitä laulamaan, niin lauloivat pienestä
palkkiosta nuoret ja vanhat, miehet ja naiset — tytöt enimmiten hää-
ja hautauskuluja. Idempänä lauloivat naiset kehrätessään, miehet
verkkoa kuteessaan. Tämän tavan huomasin kumminkin vallitsevan
rajamme länsipuolella vasta Järvelässä, ja Venäjän puolella
Jyvälahteen saakka, jossa se loppui. Pyytämällä sai vielä jonkun
laulamaan kauvempanakin Venäjän Kemijoen seuduilla.

Tässä laulujen ja runojen kotimaassa ovat vielä metsästys ja

metsäeläinten pyynti pääelinkeinona. Auringon noustessa miehet
laulaen ja jutellen palasivat metsonsoidinnasta. Vielä sata vuotta
sitten pidettiin seutua Lapinmaana, vaikka lappalaiset jo silloin olivat
täältä kadonneet. Lappalainen on kuitenkin vielä ivanimenä monelle
suomalaiselle, joka asuu sisämaan harjanteilla eikä vielä ole
ruvennut maata viljelemään, vaan elää, kuten sanotaan, Lapin
tavalla. Mutta kyllä täällä jo on laulettu ennen suomalaisten tuloa,
sillä lappalaisiltakin on, kuten edellisessä on kerrottu, ollut
kansanlauluja, vaikka kehittymättömämmässä muodossa kuin
suomalaisilla.

Rajaseuduissa — Kivijärvellä ja Vuokkiniemellä — en vielä

huomannut, että minua, vaikka olin muukalainen, olisi kohdeltu
suvaitsemattomuudelta. Kreikkalaisoikeauskoiset ovat yleensä
suvaitsevaisia, mutta starovärtsit, vanhauskoiset, jotka täällä ovat
enemmistönä, eivätkä tahdo olla missään yhteydessä valtiokirkon
kanssa, ovat suvaitsemattomia, ei yksistään muukalaisia, vaan
toisinuskovia maanmiehiäänkin kohtaan. Heidän johtajiaan en
valitettavasti tavannut, enkä siis saanut selvää käsitystä heidän
opeistaan. Omia pappeja heillä tavaltansa on. Ne toimittavat lasten
kasteen, hautaavat, ripittävät ja suorittavat muut tavalliset
papintehtävät. Starovärtsit maksavat kuitenkin palkkaa myöskin
oikeauskoiselle papistolle, mutta he eivät käy valtiokirkon
jumalanpalveluksessa, koska se heidän mielestä ei ole
puhdasoppinen. Aniharva heistä on lukutaitoinen, jonka vuoksi
erotus starovärtsien ja oikeauskoisen kirkon välillä lieneekin vain
muutamissa ulkonaisissa menoissa, esim. siinä, että oikeauskoinen
tekee ristinmerkin peukalolta, etu- ja keskisormelta, starovärtsit
peukalolta, nimettömällä ja pikkusormelta.

Jokaisessa paremmassa talonpoikaistalossa Venäjän Kemin

seuduilta oli "vääräuskoisia" varten eri astioita, "mieron kupit," koska
starovärtsit eivät syö samoista astioista kuin "vääräuskoiset". Kun
kylissä pyysin ruokaa tai juomaa, oli ensimäinen kysymys: oliko
minulla oma kuppini. Janossani täytyi minun kerran juoda suorastaan
kaivosta. Mutta tuskin olin siihen ryhtynyt, kun jo joukko raivoisia
muijia syöksyi asuinrakennuksesta täyttä kurkkua huutaen:
"Pakanoitset kaivon". "Pakana" onkin tavallinen muukalaisesta
käytetty nimitys. Eräässä paikassa minua sanottiin "Ruotsin
pakanaksi", kun en tehnyt ristinmerkkiä huoneeseen astuessani.

*****

Vaikka olin matkustanut yöt päivät Kajaaninläänin itärajalta,

saavuin leutojen ilmojen tähden vasta toukokuun 2 p:nä Kemiin.
Olisin sieltä jo seuraavana päivänä saanut matkakumppanin Kuolaan,
mutta väsymys ja vilustuminen pakottivat minut kieltäytymään
hyväntahtoisesta tarjouksesta. Sairastuinkin, vaikka en vaarallisesti.
Oloni sairaana aivan oudolla paikkakunnalla, pelkkien
suvaitsemattomien starovärtsien ympäröimänä, ei mitenkään ollut
miellyttävä. Lääkäriä ei ollut, täytyi turvautua pieneen matka-
apteekkiini, sillä eihän käynyt luottaminen loitsuihinkaan. Talonväki
kohteli minua ystävyydellä, ja hyvä olisi ollut, kun vain olisin voinut
luopua tupakoimisesta. Mutta olihan piippu jonkun helpomman
kirjallisuuden ohessa ainoana huvinani. Tupakoimiseni vuoksi tulin
kuitenkin vastenmieliseksi talonväelleni, jotka ystävällisesti olivat
luovuttaneet minulle parhaan huoneensa, ja siinä oli runsaasti
pyhien kuvia, jotka eivät tupakkaa sietäneet.

Täytyi siis etsiä toinen asunto, ja siinä sainkin luvan tupakoida,

kun talossa ei ollut starovärtsejä muita kuin itse isäntä, vanha,
raihnainen hurskasmielinen mies. Kun olin toipunut senverran, että
olisin voinut lähteä matkalle, oli jää jo siksi heikkoa, ettei se
kannattanut, ja maalla keli oli vieläkin mahdottomampi. Täytyi siis
odottaa sulaa vettä. Asunnossani viihdyin hyvin, kävin paikkakunnan
virkamiesten ja arvokkaimpien säätyläisten luona, niin että aika kului
jotenkin miellyttävissä oloissa.

Kuudenkymmenen virstan päässä Kemistä on muhkeasti

rakennettu, mainio Solovetskin luostari. Kun se kansan keskuudessa
nauttii suurta arvoa, käy siellä suunnaton joukko pyhiinvaeltajia
läheltä ja kaukaa. Pyhiinvaeltajat saavat luostarissa kolmen päivän
aikana maksuttomasti asunnon ja ruuan, ja kauemminkin jos
myrskyt estävät lähtemästä. Siitä hyvästä ja sielunsa autuuden
tähden he lähtiessään antavat luostarille suuriakin lahjoja. Niinpä
eräs rouva Kalugasta lahjoitti 80,000 ruplaa, ehdolla että hänen
kuolemansa jälkeen vuosittain vietettäisiin sielumessua, ja melkein
saman verran sanottiin erään rouvan Astrakanista antaneen. Mutta
näitä anteliaita joskus petkutetaankin. Ainakin kerrottiin, että eräs
eron saanut virkamies Kemistä, joka usein vaelsi luostariin, hankki
itselleen tuloja sillä, että hän luostarissa kävijöille valitti tahtovansa
antaa lahjoja pyhäkölle, mutta rahoja hänellä ei ollut. Tätä varten
hurskaat pyhiinvaeltajat antoivat hänelle runsaita summia, jotka hän
kuitenkin käytti omiin tarpeisiinsa.

Toukokuun 17 p:nä laski maihin aivan akkunani alle kaksi venettä,

jotka toivat mukanaan pyhiinvaeltajia sisämaasta: Paanajärveltä,
Jyskyjärveltä ja kauvempaakin. Näitä sanottiin Kemissä Järveläisiksi,
koska he asuivat järviseuduilla, ja myös "Karjalan miehiksi," kun
olivat Venäjän karjalaisia. Luostariin lähdössä oli useita muitakin
veneitä. Päätin seurata heitä erään Jyskyjärveltä olevan sairaalloisen
makasiininhoitajan ja hänen vaimonsa seurassa. Aamulla tehtiin
lähtöä, ja hiljalleen liitelivät venekunnat eteenpäin. Melkein jokaisella
kalliolla ja saarella käytiin munia kokoomassa luostarille vietäviksi.
"Ketä te kuljetatte veneessänne", kysyttiin toisesta veneestä
ankaralla äänellä. Vastattiin: "Svenski pastoria". Mutta tämä vastaus
näytti herättävän yleistä tyytymättömyyttä.

Eräällä saarella ruvettiin aterioimaan. Naisetkin näyttivät

tyytymättömiltä siitä, että oli otettu mukaan vääräuskoinen. Mutta
sen veneen omistaja, jossa kuljin, ja makasiininhoitajakin puhuivat
minun puolestani. Saaren kukkuloilta tarkastaessamme merta
näimme jäälauttoja, ja nyt arveltiin, tahtoivatko pyhimykset
laisinkaan päästää meitä perille. Matkaa kumminkin jatkettiin, ja
parin penikulman päästä näkyivät jo luostarin korkeat tornit. Mutta
kl. 9 aikaan lisääntyivät uiskentelevat jäälautat yhä, ja vihdoin oli
edessämme laaja jääkenttä. Raaka sumu nousi niistä ja jähmettyi
jääksi veneiden laidoissa. Ei tietty enään missä oltiin, mutta vihdoin
pääsimme eräälle saarelle, jossa löysimme kalastajien rakentaman
saunan.

Toisena päivänä yritettiin vielä eteenpäin ja luvattiin runsaita

lahjoja pyhimyksille jos ne auttaisivat meitä perille, mutta eipä
auttanut yksikään heistä; ja jääsuhteet pakottivat siis lähtemään
paluumatkalle. Syypäänä onnettomuuteen tahdottiin pitää minua.
Sisämaan asukkaat puhuivat suomea, rannikkoasukkaat venäjää, ja
kuulin minusta sanottavan: "Sinä pakana pakanoitset meidän
seuramme", ja "Kristus branit tebja" (Kristus kiroo sinut).

Kohta tämän onnistumattoman matkan jälkeen Kemin

kaupunkilaiset rupesivat panemaan aluksiansa kuntoon lähteäkseen
kalastukseen Jäämerelle. Kesäkuun 27 p:nä lähtivät viimeiset alukset
Kemin satamasta, ja samaan aikaan minäkin vapauduin Kemistä ja
jatkoin matkaani pohjoiseen päin, seuraten Vienan meren läntistä
rantaa. Meri oli tyyni ja kulku erittäin miellyttävää. Jotkut
valaansukuiset eläimet leikkivät veneeni läheisyydessä.

Gridina on viimeinen kylä Kemin alueella. Suonostroffissa,

ensimäinen paikka Kuolan piirissä, jossa tapasimme ihmisiä, on
starovärtseillä munkkiluostari. Kaksikymmentä virstaa sieltä on
nunnaluostari, jossa kävin. Solakka metsä sen ympärillä oli hyvin
hoidettu ja rakennusten ympäristö huolellisesti siivottu ja laastu,
olipa siellä vielä pieni perunamaakin. Vanhin nunnista, joka oli
Arkangelista kotoisin, sanoi asuneensa täällä 50 vuotta. Toiset olivat
kaukaisista seuduista, jotkut heistä paljonkin sivistyneempiä kuin
yleensä täkäläinen rahvas.

Kieretin kylä, johonka sieltä saavuin, sijaitsee kohisevan kosken

varrella, ja näyttää kaupungilta, joksi sitä joskus sanotaankin. Se on
rakennettu samaan tapaan kuin yleensä kylät Vienanmeren
rannikolla. Kylän läpi kulkee pääkatu, josta lähtee joku poikkikatukin.
Rakennukset ovat yksikerroksisia, mutta tapaapa jonkun
kaksikerroksisenkin. Lattiat pidetään huolellisesti puhtaina, ja
sylkeminen ei ole ainoastaan luvaton vaan vieläpä uskontoakin
loukkaava. Teekeittiön (samovaarin) näkee melkein jokaisessa
perheessä; sillä jos ei jääkään muuta perintöä, niin ainakin täytyy
olla samovaari.

Matkustin kansan keskuudessa, joka hyväntahtoisesti auttoi minua

eteenpäin. Miehet olivat jo yleensä kaukaisilla kalastusmatkoilla.
Suvisin kuljettavat sentähden naiset postia ja matkustavaisia; joskus
vain on mukana joku vanha ukko. Kansa on sävyisää ja naiset
reippaita ja taitavia purjeiden hoidossa. Minua tosin pidettiin
pakanana ja kastamattomana, eikä minua uskottu papiksi koska
minulla ei ollut partaa, vaan olin heidän luulonsa mukaan joko
vakooja tai jalojen metallien etsijä. Mutta mitään pahaa minulle ei
tapahtunut. Kieretistä tullaan Koudan kylään, jossa on hyvä
lohensaalis.

Muinoisina aikoina ovat suomalaiset polttaneet Koudankylän ja

upottaneet kirkon kellot. Vanhasta kirkosta oli pelastettu taulu, joka
vielä oli tallessa. Siinä sanottiin olevan monta vihollisen keihään
pistämää läpeä, mutta sitä tietysti ei näytetty "pakanalle".

Roudasta on Näsän kylään 30 virstaa. Matkallani sinne

huomasimme eräällä niemellä kurjan hökkelin, ja siellä tapasimme
nuorenpuoleisen vaimon mitä surkeimmassa tilassa. Hän kulki
rauhattomana lapsi kummallakin käsivarrella, jota paitsi kaksi
kelmeätä ja laihaa lasta, pitäen kiinni hänen hameestaan ja leipää
itkien, kulki hänen jälessään. Mies oli otettu sotapalvelukseen, ja
vaimo oli sentähden aivan surun ja epätoivon vallassa. Me
annoimme hänelle tuoretta kalaa, leipää ja rahaa ensi hätään. —
Senkin kylän polttivat muinoin suomalaiset.

Nyt on kylässä 20 taloa. Raunioista päättäen oli kylä muinoin ollut

nykyistä kylää paljon suurempi. Kirkkokin oli ollut 8 syltä pitkä ja 4 s.
leveä. Ei missään Vienanmeren kylässä minua kohdeltu niin
ystävällisesti kuin täällä. Siisteys oli suurempi kuin muualla, ja
sivistyskin näytti olevan tavallista korkeammalla. Pari talon isäntää oli
tänne siirtynyt Kuusamosta. He olivat jo täysin venäläistyneet, lapset
eivät osanneet suomea, sillä äidit olivat venakoita. Venäjä onkin
pääkielenä kaikissa Vienanmeren kylissä.

Paitsi varsinaisia lappalaiskyliä on Kuolan piirissä 26 kylää, osaksi

venäläisiä, osaksi suomalaiskarjalaisia. Niitä seutuja, joissa on
suomalaisia kyliä, sanotaan yhteisesti "Korelskoiksi". Ainoastaan
näissä kylissä harjoitetaan maanviljelystä, mutta harvalla on
enemmän kuin 2 lehmää, eikä hevosta laisinkaan, vaan he ajavat
poroilla. Tärkeämpänä elinkeinona on järvikalastus, metsästys ja
majavan pyynti.

Näsästä suuntasin matkani Kantalahdelle ja saavuin sinne

iltapäivällä. Kohtasin kylän starostan (vanhimman), joka nähtyänsä
passini oli heti valmis neuvomaan minulle asunnon. Mutta minua ei
kukaan suostunut ottamaan taloonsa, koska poltin tupakkaa. Minulla
oli kuitenkin näytettävänä Kemin ispravnikalta avoin kirje, jossa
käskettiin kaikkia avustamaan minua matkallani; ja seuraus siitä oli,
että kapineeni heti kannettiin suureen, jotensakin siistiin
huoneeseen. Talonisäntä ei kuitenkaan tahtonut olla minun kanssani
missään tekemisissä, jota vastoin kylän rättäri oli halukas rupeamaan
palvelukseeni. Ruokaa kyllä oli tarjona, mutta millään ehdolla ei
annettu käytettäväkseni astiaa. Omat astiani olivat matkalla
särkyneet, paitsi kahta teevatia. Lihan, kalan, voin ja mitä muuta oli,
kaatoivat sentähden pöydälle. Oli joku tuonut maitoakin 10
kopeekan arvoisessa saviastiassa. Saadakseni tätä herkkua
juodakseni tarjosin hänelle astiasta 80 kopeekkaa, mutta vastattiin,
ettei sitä myydä 8 ruplastakaan, koska Kristus kieltää uskovaisen
myymästä käyttämiään astioita pakanalle.

Oli siis kyllin ruokaa ja juomaa. Olin nälissäni, mutta näytti siltä,
kuin tulisin täällä kärsimään Tantaluksen tuskia. Muun muassa oli
minulle tuotu kaunis lohi, mutta pataa sen keittämiseksi ei tahtonut
kukaan antaa, koska olin kalaa kädelläni koskenut. Kyllä minua
säälittiin, mutta ei kukaan rohjennut minua auttaa. Väkijoukossa oli
myöskin Kuusamosta tänne siirtynyt nainen, kreikan uskoon
kääntynyt, mutta ei hän kuitenkaan ollut starovärtsi. Hän sääli
tilaani, lähti asiasta puhumaan papille, ja palasi tuoden häneltä
kyökki- ja pöytäastioita, vieläpä tuoden tervehdyksenkin papilta, että
ei voinut itse saapua, sillä hän oli rakennustöissä. Tätä naista sain
kiittää siitä, että vihdoin pääsin ikävästä pulasta.

Noin puoliyön aikana, kun olin jo aikeissa panna levolle omille

päällysvaatteilleni — sillä vuodevaatteita minulle tietysti ei annettu —
saapui arvaamattani tuo hyväntahtoinen pappi, lopetettuaan päivän
työnsä. Hän oli ennen ollut lukkarina Kuolassa, sitten päässyt papiksi
tänne, ja oli sangen tyytyväinen asemaansa. Eikä ihmekään.

Seuraavana päivänä halusin käydä eräällä korkealla vuorella joen

toisella rannalla, mutta se minulta ankarasti kiellettiin. Sain kuitenkin
rättärini taivutetuksi soutamaan minut sinne. Sillä puolella oli kirkko
ja osa kylää. Mutta heti kun sinne saavuin sai rättärini kovan käskyn
viemään minut takaisin. En halunnut totella; mutta kun, väestöä
peläten, en rohjennut yksin mennä vuorelle, lähdin papin luo
pyytämään, että hän hankkisi minulle saattomiehen sinne. Mutta hän
vakuutti ei voivansa minua tässä kohden auttaa, ellei antautuisi
väestön vihan alaiseksi. Luultiin, näet, että vuoresta etsin hopeata ja
kultaa, ja että minä, jos niitä löytäisin, hankkisin itselleni väestön
oikeuksia loukkaavia etuja, tai että kruunu laittaisi sinne kaivoksia,
joissa väestöä pakotettaisiin tekemään työtä.

Noin 200 vuotta sitten eräs suomalainen partiokunta Iistä ja Oulun

seuduilta erään Paso-nimisen Iin talonpojan johdolla hävitti
Kantalahden kylän. Sekä Suomen että Venäjän puolella mainitaan
useita semmoisia suomalaisten talvisaikaan tekemiä ryöstöretkiä.
Vanhat tietävät kertoa, että johtajat olivat puetut rautapantsareihin
ja kypäriin, mainitsevatta venäläiset, että näiden talonpoikien
joukossa oli "Ruotsin knihtejäkin". Siitä ovat kaikki kertomukset
yhtäpitävät, että kylä ainakin kaksi kertaa ryöstettiin ja poltettiin.

Karamsinkin otaksuu että Pohjanmaan talonpojat tekivät tänne

kaksi retkeä. Tästä asiasta löytyy Iin kirkkoarkistossa käsikirjoitus,
joka enemmän kuin sata vuotta sitten on laadittu laamanni-oikeuden
lautamiehen Antti Hiltusen ja kihlakunnan lautamiehen Antti Sävelän
kertomusten mukaan, ja jossa muun muassa sanotaan:

"Kerrotaan täytenä totena, että muinoisina sota-aikoina Venäjää

vastaan eräs tämän pitäjän Kiimingin kylän talonpoika Pietari Vesa
valloitti venäläisen Kantalahti nimisen kaupungin Venäjän eli Rudjan
meren tällä puolella, Lapin rajalle päin, siten, että hänen johdossaan
oli suuri joukko talonpoikia, jotka hän juhannus-aattoyönä vei
muassaan kaupungin läheiseen metsään, kieltäen jokaista
liikkumasta tai ääntä päästämästä, kunnes hän käskee. Kun väki
huoletonna tuli ulos kaupungista, tavan mukaan leikkiäksensä
juhannuspäivänä, ja he aamulla auringon noustessa palasivat
kaupunkiin, hyökättiin heidän kimppuunsa, jolloin osa heistä
tapettiin, osa vangittiin; hyökkääjät menettivät vain yhden miehen ja
saivat suuren saaliin".

Kantalahdesta lähdin heinäkuun 10 p:nä. Vuolas Nivajoki on

ainoastaan osittain veneellä kuljettava, jonka vuoksi matka Imandra-
järvelle on suureksi osaksi suoritettava jalkapatikassa. Sekä joen että
järven rannat ovat enimmäkseen kivisiä, mutta viheriäin metsien
ympäröimiä. Imandra, lapiksi Averjavre, on 90 Venäjän virstaa pitkä
ja veneellä kuljettava.

Kantalahden ja Kuolan välillä on kunkin 15:n tai 30:n virstan

päässä asemia matkustavaisia varten. Paikoin on turvekojuja, paikoin
hirsisalvoksia, joissa on lavat ja karjalaissaunan tapaiset uunit. Niissä
asuu aina lappalaisia, joiden velvollisuus on kyyditä matkustavaisia.
Siihen ovatkin he hyvin nopsia. Toista on Suomen, Norjan ja Ruotsin
Lapissa. Siellä näitä, tosin vaatimattomia, mutta sittenkin
matkustaville mieluisia laitoksia ei ole, ja välimatkat asuttujen
paikkojen välillä ovat usein suunnattomat. Etenkin talvimatkat ovat
Venäjän Lapissa monestakin syystä paljon mukavammat kuin
läntisessä Lapissa. Tie kulkee täällä tasaisten maiden poikki ja tiheät
metsät lieventävät pakkasia. Tuskin koskaan käynee täällä, niinkuin
etenkin Ruijassa, että matkustaja, saavuttuaan vihdoin suurten
vaivojen jälkeen autioissa tunturiseuduissa kurjaan hökkeliin, on
siellä pakotettu päiväkausia odottamaan parempaa keliä tai
kyytiporoja. Jokaisella asemalla on sitä paitsi käytettävänä n.s.
kibitka. Tämä ajopeli on paljon mukavampi kuin tavallinen ahkio. Se
on katettu ja suurempi kuin meidän pulkkamme, niin että siinä voi
maata pitkänään, jopa nukkuakin, mutta se on raskaampi ja sitä
vetääkin kaksi poroa. Tämä kaikki ei ole mahdollista meidän
tuntureillamme, joilla ei ole teitä ja joilla usein täytyy laskea vuoria ja
kallioita myöten alas tai kavuta niitä ylöspäin.

Vaikka kyytimieheni täälläkin tahtoivat minua estää, onnistui

minun kuitenkin nousta seudun suurimmalle vuorelle. Tällä vuorella,
joka on nimeltään Kipinä tahi Umptek ja sijaitsee Imandran rannalla,
oli kasvullisuus aivan toisenlainen kuin Utsjoella. Juhlallista on
vuoren korkeimmalta huipulta katsella kaunista järveä lahtineen,
salmineen, niemineen ja saarineen ja sen majesteettisen ympäristön
mahtavia vuoria, joiden vielä osaksi lumen peittämät huiput
kimmelsivät auringonvalossa, samalla kun alemmat osat olivat
viheriöiden metsien verhoomina ja kauniina kuvastuivat tyynen
järven pintaan.

Mutta kauvan en saanut nauttia tätä lumoavaa näköä enkä poimia

harvinaisia kasveja, sillä oppaani, kun pienellä vasarallani koputin
vuorta, suuttuneella äänellä huusi: "mitä siellä teet", ja vaati
pontevasti lähtemään paluumatkalle. Kun en ollut halukas
taipumaan, uhkasi hän että hukka minut perii, ellen heti lähde; ja
samassa hän juoksi vuorta alas, ikäänkuin olisi tahtonut minut
jättää. Hän katosikin näköpiiristäni, mutta ilmestyi taas hetken
kuluttua ja pyysi nyt sydämellisesti minua tulemaan pois, koska
häntä ankarasti rangaistaisiin, jos hän sallisi minun vielä täällä viipyä.
Lähdin siis.

Kantalahdesta pohjoiseen ei asu venäläisiä muualla kuin Kuolassa.

Muutoin koko Kuolan niemimaalla, paitsi sen eteläistä rantamaata
Ponoijoen suulle saakka, asuu yksinomaan lappalaisia. Niinikään on
Imandran ja Kuolanlahden länsipuolet heidän hallussaan. Tällä
alueella
asuu noin 2,000 lappalaista. Ne jakautuvat kolmeen ryhmään:
 1. Imandran lappalaiset, jotka asuvat Ekostrofin, Babian,
Rasnjargan, Maanselän, Akkalan ja Kildinin kylissä.

2. Kuolasta itäänpäin, Semiostrofissa, Lavoserossa, Voroninskissä

sekä Svjätoinosin ja Ponoijoen seuduilla asuvat; ja

3. Lappalaiset, jotka asuvat Kuolanlahden länsipuolella, osaksi

merenrannalla, osaksi myös Tuloman vesijakson alueella. Tuloman
lappalaisia on kaksi ryhmää, Nuottijärven-lappalaiset ja Suniel-
lappalaiset, yhteensä noin 60 perhettä.

Kaikki ovat kastetut Kreikkalaiseen uskoon, mutta lukea ei osaa

yksikään. Joka kylässä on kirkontapainen, mutta varsin kurja
rakennus, ja monessa ei vuosikausiin pidetä jumalanpalvelusta.

Venäjänkin lappalaiset kutsuvat itseään Saameiksi tai

Saamekansaksi, ja maatansa Saamemaaksi. Venäläistä nimeään
"Lopar" en kuullut lappalaisten koskaan käyttävän, vaikka kyllä
muutoin heidän kielessä löytyy lukemattomia venäläisiä sanoja.
Imandran lappalaisten puku on varsin Inarilappalaisten puvun
kaltainen, milloin eivät käytä venäläistä pukua. Naisten päähineet
ovat enimmäkseen venäläisiä. Sitä vastoin ovat jalkineet
kummallakin sukupuolella lappalaiset ja Inarilaisten jalkineiden
kaltaiset. Tervehdystapakin on sama kuin Inarissa. Yhden erotuksen
huomasin kumminkin. Kun inarilaiset pitkän eron jälkeen tapaavat
jonkun sukulaisen tai tuttavan, syleilevät he toisiansa lausuessaan
tervehdyssanan "puorest", ja koskettavat poskellaan toisen poskea.
Imandran lappalaiset sitä vastoin työntävät nenänpäät yhteen.

Imandran lappalaiset ovat ainoat Lapin asukkaat, jotka vielä

tuntuvassa määrässä harjoittavat majavanpyyntiä. Saalis on joskus
runsaskin. Paitsi arvokasta nahkaa saadaan siitä myös
majavanhaustaa, joka on hyvin kallishintaista. Mutta majavanpyynti
on jo muuttunut täydelliseksi hävityssodaksi. Tapetaan säälimättä
sekä tiineitä naaraksia että poikasiakin.

Säälimättömästi kohtelevat nämä lappalaiset yleensä eläimiä. Kun

tulevat johonkin, jossa viinaa on saatavana, täytyy onnettomien
porojen usein seisoa vuorokausia ilman ruokaa. Matkoilla he ajavat
paljon kovemmin kuin muut lappalaiset. Koiraansakin kohtelevat he
varsin tylysti. Sutta kohtaan ovat he erittäin julmia. Kun se tavataan
elävänä raudoissa, kidutetaan sitä julmasti, koska sitä pidetään kylän
jonkun poron, tappajana. Erään kerran oli susi ensin kahlehdittu niin,
ettei se voinut käyttää hampaitaan, ripustettiin sitten takajaloista
puuhun ja nyljettiin elävältä sekä kidutettiin vielä sittenkin monella
tavalla, kunnes se vihdoin heitti henkensä.

Täällä sanotaan lappalaisten vielä palvelevan seitoja, jota

kumminkaan en sattunut näkemään, ja noituuttakin harjoitetaan.
Rasnjargassa Imandran rannalla tapasin poppamiehen, joka nautti
suurta arvoa tietäjänä. Hänen luonaan käydään läheltä ja kaukaa,
jopa Suomestakin. Joku vuosi sitten oli hänen luokseen saapunut
eräs Jurvanen Pudasjärveltä ja eräs Körkö-niminen mies
Rovaniemeltä. Poppamies oli "langennut loveen" (tainnoksiin) ja
herättyänsä vastannut Jurvaselle, joka haki apua vaimolleen:
"Vaimosi on loukannut itsensä heinänkorjuussa, lähde kotiin, siellä
tapaat hänet terveenä"; Körkölle taas, joka poti kaatumatautia, sanoi
hän: "Sairautesi ei ole satunnainen, eikä sitä sentähden voida
parantaa."

Jotensakin samaan aikaan tuli hänen luokseen Liperistä mies, joka

haki apua, koska hän ja hänen talonväkensä olivat useita vuosia
olleet sairaalloisia. Siihen hän sai vastauksen: "Sairaalloisuus
talossasi tulee siitä, että kaivoosi on viskattu ihmisluita. Kaiva uusi
kaivo toiseen paikkaan, niin tulette terveiksi."

Tämä muka yliluonnollisella kyvyllä varustettu mies oli yksi

kyyditsijöistäni. Hänen kumppaneiltaan sain kuulla hänen
maineestaan. Aluksi hän kielsi omaavansa moisia ominaisuuksia ja
kielsi voivansa sairaita parantaa, mutta myönsi vihdoin, kun toiset
yhä pysyivät väitteissään. Kysyttyäni, tahtoiko hän opettaa taitoansa
minulle, selitti hän ettei hänen ennustuskykynsä riippunut mistään
taidosta vaan luonnollisesta taipumuksesta.

Siitä, mitä tässä olen kertonut, huomaa että täkäläisten

lappalaisten valistus on varsin alhainen. En tavannut yhtäkään, joka
osasi lukea. Mitään yhteistä jumalanpalvelusta kodeissa heillä ei ole,
kuten Suomen, Ruijan ja Ruotsin lappalaisilla. Eivätkä he yleistäkään
jumalanpalvelusta harrasta, harvoin sinne saapuvatkaan. Syynä
siihen ei ole yksistään puuttuva uskonnollisuus eikä tietämättömyys,
vaan muutkin asianhaarat sen vaikuttavat. Osaksi pelkäävät he
semmoisissa tilaisuuksissa joutuvansa itsekkäiden naapurien
petkutettaviksi, sillä nämät koettavat viinalla ja petoksella houkutella
heiltä heidän tavaroitansa ja pieniä rahasäästöjänsä, osaksi, ja sepä
pahin kaikesta, heillä ei ole mitään halua tavata pappiansa. Sillä
papit, samoinkuin siviilivirkamiehetkään, eivät nauti kansan
luottamusta ja kunnioitusta. Virkamiehillä kyllä onkin niukat palkat,
jonka tähden ne ovat riippuvaisia antimista, jotka nähtävästi jo ovat
käyneet velvollisuudeksi, ja ovat kansassa herättäneet katkeruutta ja
alentaneet virkamiesten arvoa. Papeilla taas ei ole mitään vakinaista
palkkaa. He ovat siis riippuvaisia seurakuntalaisten anteliaisuudesta
ja toimituksista saaduista tuloista. Olin kerran saapuvilla ristiäisissä,
ei lappalaisen vaan venäläisen luona. Pappi oli humalassa, ja
toimituksen kestäessä hän useampaan kertaan riiteli kummien
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

textbookfull.com