Read Anytime Anywhere Easy Ebook Downloads at ebookluna.

com

(eBook PDF) Biology: How Life Works 3rd Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-biology-how-life-
works-3rd-edition/

OR CLICK HERE

DOWLOAD EBOOK

Visit and Get More Ebook Downloads Instantly at https://ebookluna.com

 Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Biology: How Life Works Second Edition (eBook PDF)

https://ebookluna.com/product/biology-how-life-works-second-edition-
ebook-pdf/

ebookluna.com

(eBook PDF) Biology: How Life Works Volume 2

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-biology-how-life-works-
volume-2/

ebookluna.com

(eBook PDF) How Life Works 2nd Edition by James R. Morris

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-how-life-works-2nd-edition-by-
james-r-morris/

ebookluna.com

(eBook PDF) How English Works: A Linguistic Introduction

3rd Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-how-english-works-a-
linguistic-introduction-3rd-edition/

ebookluna.com
(eBook PDF) How the World Works: A Brief Survey of
International Relations 3rd Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-how-the-world-works-a-brief-
survey-of-international-relations-3rd-edition/

ebookluna.com

(eBook PDF) How Mediation Works: Resolving Conflict

Through Talk

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-how-mediation-works-resolving-
conflict-through-talk/

ebookluna.com

(eBook PDF) Getting Beyond Better: How Social

Entrepreneurship Works

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-getting-beyond-better-how-
social-entrepreneurship-works/

ebookluna.com

(eBook PDF) How Writing Works: A Guide to Composing Genres

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-how-writing-works-a-guide-to-
composing-genres/

ebookluna.com

The Illustrated Network: How TCP/IP Works in a Modern

Network 2nd Edition - eBook PDF

https://ebookluna.com/download/the-illustrated-network-how-tcp-ip-
works-in-a-modern-network-ebook-pdf/

ebookluna.com
ABOUT THE AUTHORS
JAMES R. MORRIS is Professor of Biology and Chair of the
Program in Health: Science, Society, and Policy at Brandeis
University. He teaches a wide variety of courses for majors and non-
majors, including introductory biology, evolution, genetics and
genomics, epigenetics, comparative vertebrate anatomy, and a first-
year seminar on Darwin’s On the Origin of Species. He is the recipient
of numerous teaching awards from Brandeis and Harvard. His research
focuses on the rapidly growing field of epigenetics, making use of the
fruit fly Drosophila melanogaster as a model organism. He currently
pursues this research with undergraduates in order to give them the
opportunity to do genuine, laboratory-based research early in their
scientific careers. Dr. Morris received a PhD in genetics from Harvard
University and an MD from Harvard Medical School. He was a Junior
Fellow in the Society of Fellows at Harvard University, and a National
Academies Education Fellow and Mentor in the Life Sciences. He also
writes short essays on science, medicine, and teaching at his Science
Whys blog (http://blogs.brandeis.edu/sciencewhys).

DANIEL L. HARTL is Higgins Professor of Biology in the

Department of Organismic and Evolutionary Biology at Harvard
University and Professor of Immunology and Infectious Diseases at the
Harvard T. H. Chan School of Public Health. He has taught highly
popular courses in genetics and evolution at both the introductory and
advanced levels. His lab studies molecular evolutionary genetics and
population genetics and genomics. Dr. Hartl is the recipient of the
Samuel Weiner Outstanding Scholar Award as well as the Gold Medal

8
of the Stazione Zoologica Anton Dohrn, Naples. He is a member of the
National Academy of Sciences and the American Academy of Arts and
Sciences. He has served as President of the Genetics Society of
America and President of the Society for Molecular Biology and
Evolution. Dr. Hartl’s PhD is from the University of Wisconsin, and he
did postdoctoral studies at the University of California, Berkeley.
Before joining the Harvard faculty, he served on the faculties of the
University of Minnesota, Purdue University, and Washington
University Medical School. In addition to publishing more than 400
scientific articles, Dr. Hartl has authored or coauthored 30 books.

ANDREW H. KNOLL is Fisher Professor of Natural History in the

Department of Organismic and Evolutionary Biology at Harvard
University. He is also Professor of Earth and Planetary Sciences. Dr.
Knoll teaches introductory courses in both departments. His research
focuses on the early evolution of life, Precambrian environmental
history, and the interconnections between the two. He has also worked
extensively on the early evolution of animals, mass extinction, and
plant evolution. He currently serves on the science team for NASA’s
mission to Mars. Dr. Knoll received the Phi Beta Kappa Book Award
in Science for Life on a Young Planet. In 2018, he was awarded the
International Prize for Biology. He is a member of the National
Academy of Sciences and a foreign member of the Royal Society of
London. He received his PhD from Harvard University and then taught
at Oberlin College before returning to Harvard.

ROBERT A. LUE is Professor of Molecular and Cellular Biology at

Harvard University and the Richard L. Menschel Faculty Director of

9
the Derek Bok Center for Teaching and Learning. Dr. Lue has a
longstanding commitment to interdisciplinary teaching and research
and chaired the faculty committee that developed the first integrated
science foundation in the country to serve science majors as well as
pre-medical students. The founding director of Life Sciences Education
at Harvard, Dr. Lue led a complete redesign of the introductory
curriculum, redefining how the university can more effectively foster
new generations of scientists as well as science-literate citizens. Dr.
Lue has also developed award-winning multimedia, including the
animation “The Inner Life of the Cell.” He has coauthored under-
graduate biology textbooks and chaired education conferences on
college biology for the National Academies and the National Science
Foundation and on diversity in science for the Howard Hughes Medical
Institute and the National Institutes of Health. In 2012, Dr. Lue’s
extensive work on using technology to enhance learning took a new
direction when he became faculty director of university-wide online
education initiative HarvardX; he now helps to shape Harvard’s
engagement in online learning to reinforce its commitment to teaching
excellence. Dr. Lue earned his PhD from Harvard University.

MELISSA MICHAEL is Director for Core Curriculum and Assistant

Director for Undergraduate Instruction for the School of Molecular and
Cellular Biology at the University of Illinois at Urbana-Champaign. A
cell biologist, Dr. Michael primarily focuses on the continuing
development of the School’s undergraduate curricula. She is engaged
in several projects aimed at improving instruction and assessment at
the course and program levels. Her research focuses primarily on how
creative assessment strategies affect student learning outcomes and

10
how outcomes in large-enrollment courses can be improved through
the use of formative assessment in active classrooms.

ANDREW BERRY is Lecturer in the Department of Organismic and

Evolutionary Biology and an undergraduate advisor in the Life
Sciences at Harvard University. With research interests in evolutionary
biology and history of science, he teaches courses that either focus on
one of the areas or combine the two. He has written two books: Infinite
Tropics, a collection of the writings of Alfred Russel Wallace, and,
with James D. Watson, DNA: The Secret of Life, which is part history,
part exploration of the controversies surrounding DNA-based
technologies.

ANDREW A. BIEWENER is Charles P. Lyman Professor of Biology

in the Department of Organismic and Evolutionary Biology at Harvard
University and Director of the Concord Field Station. He teaches both
introductory and advanced courses in anatomy, physiology, and
biomechanics. His research focuses on the comparative biomechanics
and neuromuscular control of mammalian and avian locomotion, with
relevance to biorobotics. He is currently Deputy Editor-in-Chief for the
Journal of Experimental Biology. He also served as President of the
American Society of Biomechanics.

BRIAN D. FARRELL is Director of the David Rockefeller Center for

Latin American Studies and Professor of Organismic and Evolutionary
Biology and Curator in Entomology at the Museum of Comparative
Zoology at Harvard University. He is an authority on coevolution
between insects and plants and a specialist on the biology of beetles.

11
He is the author of many scientific papers and book chapters on the
evolution of ecological interactions between plants, beetles, and other
insects in the tropics and temperate zone. Dr. Farrell also spearheads
initiatives to repatriate digital information from scientific specimens of
insects in museums to their tropical countries of origin. In 2011–2012,
he was a Fulbright Scholar to the Universidad Autónoma de Santo
Domingo in the Dominican Republic. Dr. Farrell received a BA in
Zoology and Botany from the University of Vermont and MS and PhD
from the University of Maryland.

N. MICHELE HOLBROOK is Charles Bullard Professor of Forestry

in the Department of Organismic and Evolutionary Biology at Harvard
University. She teaches an introductory course on plant biology as well
as advanced courses in plant physiology. Her research focuses on the
physics and physiology of vascular transport in plants with the goal of
understanding how constraints on the movement of water and solutes
between soil and leaves influences ecological and evolutionary
processes. Dr. Holbrook received her PhD from Stanford University.

ASSESSMENT AUTHORS
JEAN HEITZ is a Distinguished Faculty Associate at the University
of Wisconsin in Madison, WI. She has worked with the two-semester
introductory sequence for biological sciences majors for over 40 years.
Her primary roles include developing both interactive
discussion/recitation activities designed to uncover and modify
misconceptions in biology and open-ended investigative labs designed
to give students a more authentic experience with science. The lab
experience includes engaging all second-semester students in

12
independent research, either mentored research or a library-based meta-
analysis of an open question in the literature. She is also the advisor to
the Peer Learning Association and is actively involved in TA training.
She has taught a graduate course in Teaching College Biology, has
presented active-learning workshops at a number of national and
international meetings, and has published a variety of lab modules,
workbooks, and articles related to biology education.

MARK HENS is Associate Professor of Biology at the University of

North Carolina Greensboro, where he has taught introductory biology
since 1996. He is a National Academies Education Mentor in the Life
Sciences and is the director of his department’s Introductory Biology
Program. In this role, he guided the development of a comprehensive
set of assessable student learning outcomes for the two-semester
introductory biology course required of all science majors at UNCG. In
various leadership roles in general education, both on his campus and
statewide, he was instrumental in crafting a common set of assessable
student learning outcomes for all natural science courses for which
students receive general education credit on the 16 campuses of the
University of North Carolina system.

ELENA R. LOZOVSKY is Principal Staff Scientist in the

Department of Organismic and Evolutionary Biology at Harvard
University. She received her PhD in genetics from Moscow State
University in Russia and before joining Harvard carried out research at
the Institute of Molecular Biology in Moscow, Cornell University, and
Washington University School of Medicine in St. Louis. Her research
has focused on transposable elements and genome evolution in

13
eukaryotes and on the evolution of drug resistance in malaria parasites.
She has also had extensive experience in teaching genetics and
evolution.

JOHN MERRILL is Director of the Biological Sciences Program in

the College of Natural Science at Michigan State University. This
program administers the core biology course sequence required for all
science majors. He is a National Academies Education Mentor in the
Life Sciences. In recent years he has focused his research on teaching
and learning with emphasis on classroom interventions and enhanced
assessment. A particularly active area is the NSF-funded development
of computer tools for automatic scoring of students’ open-ended
responses to conceptual assessment questions, with the goal of making
it feasible to use open-response questions in large-enrollment classes.

RANDALL PHILLIS is Associate Professor of Biology at the

University of Massachusetts Amherst. He has taught in the majors
introductory biology course at this institution for 19 years and is a
National Academies Education Mentor in the Life Sciences. With help
from the Pew Center for Academic Transformation (1999), he has been
instrumental in transforming the introductory biology course to an
active learning format that makes use of classroom communication
systems. He also participates in an NSF-funded project to design
model-based reasoning assessment tools for use in class and on exams.
These tools are being designed to develop and evaluate student
scientific reasoning skills, with a focus on topics in introductory
biology.

14
DEBRA PIRES is an Academic Administrator at the University of
California, Los Angeles. She teaches the introductory courses in the
Life Sciences Core Curriculum. She is also the Instructional Consultant
for the Center for Education Innovation & Learning in the Sciences
(CEILS). Many of her efforts are focused on curricular redesign of
introductory biology courses. Through her work with CEILS, she
coordinates faculty development workshops across several departments
to facilitate pedagogical changes associated with curricular
developments. Her current research focuses on what impact the
experience of active learning pedagogies in lower-division courses
have on student performance and concept retention in upper-division
courses.

15
BIOLOGY: HOW LIFE WORKS
has been a revolutionary force for both instructors and students in the
majors biology course. It was the first truly comprehensive set of
integrated tools for introductory biology, seamlessly incorporating
powerful text, media, and assessment to create the best pedagogical
experience for students.

THE VISUAL PROGRAM The already impressive visual program

has been greatly improved and expanded. The powerful Visual
Synthesis tools have been reimagined, allowing for more flexibility for
both students and instructors. A new Tour Mode allows for learning
objective–driven tours of the material. We’ve also added deep-linking
from the eText to encourage the student to jump immediately from the
reading experience into a more interactive visual representation of the
content. Instructors can also create customized tours to use for
engaging in-class presentation and active learning opportunities. And
finally, new animations have been added to the library, including a new
3D animation to support the animal form and function chapters.

A FOCUS ON SCIENTIFIC SKILLS The third edition has an

increased focus on helping students develop the skills they will need to
be successful scientists. We’ve designed skills learning experiences not
separate from the core content, but aligned to it. New Skills Primers
are self-paced tutorials that guide students to learn, practice, and use
skills like data visualization, experimental design, working with
numbers, and more. New How Do We Know Activities are digital
extensions of the application-based learning tool found in the text, and
focus on further developing students’ scientific inquiry skills.

16
Visit https://testbankfan.com
now to explore a rich
collection of testbank or
solution manual and enjoy
exciting offers!
THE HUB The best teaching resources in the world aren’t of use if
instructors can’t find them. The HUB provides a one-stop destination
for valuable teaching and learning resources, including all of our well-
vetted in-class activities.

IMPROVED ORGANIZATION OF TOPICS We implemented

several organizational changes based on extensive user feedback with
the goal of creating an improved narrative for students and a more
flexible teaching framework for instructors.

A new chapter on Animal Form, Function, and Evolutionary

History leads off the animal anatomy and physiology chapters to
provide a whole-body view of structure and function and to provide
better context for the more specific systems in following chapters.

The ecology coverage has been enriched and reorganized for a more
seamless flow. A new chapter on Ecosystem Ecology combines
ecosystem concepts formerly housed in separate chapters to present a
more cohesive view of the flow of matter and energy in ecosystems.

All of these changes and improvements represent the next step in the
evolution of Biology: How Life Works. We think we have created the
best learning resource for introductory biology students, and we think
instructors will find joy in the improvements they can make in their
classes with these materials.

DEAR STUDENTS AND INSTRUCTORS,

A new edition of How Life Works provides an opportunity for us to
continue to innovate. It gives us a chance not just to update and

17
organize, but also to rethink and reimagine the resources we develop to
support teaching and learning in introductory biology. Many of our
revisions are based on what we’ve heard from you—the growing
community of students and instructors who use How Life Works.

From the start, we have written How Life Works to be a streamlined

text that focuses on concepts and skills relevant to introductory
biology. We take an integrated approach that aims to connect concepts
and processes, so students can see their interrelationships. Instead of
presenting vast amounts of content, we organize our presentation
around a few key core concepts. And we recognize that the text, media,
and assessment have to work together to provide a rich and meaningful
learning experience for students. Our digital platform is designed to
provide maximum flexibility and ease of use. With each edition, we
keep these ideas front and center.

The third edition continues and expands on this approach. We are

particularly excited about new resources that help to develop skills that
students will encounter in introductory biology and beyond, including
how to ask questions, develop hypotheses, interpret data, read graphs,
use quantitative reasoning, and apply statistical and evolutionary
thinking. In short, our new resources emphasize the skills that enable
students to think like scientists.

Every chapter includes at least one How Do We Know Figure, which

takes the time to describe how the scientific communitycame to know a
piece of information, process, or concept presented in the text. These
were so well received in the first and second editions that we decided

18
to connect them to How Do We Know Activities that ask students to
answer questions and explore the figure actively and in depth.

In addition, we have revised and expanded the Primers that we

developed in earlier editions so that they focus on skills and include
media and assessment. In this way, they are interactive and serve as
short tutorials on fundamental skills.

We also took a fresh look at the chapters on animal anatomy and

physiology. A new case focuses on the exciting field of biology-
inspired design. This interdisciplinary field taps into biology,
engineering, and material science to build tools and devices inspired by
all types of organisms, including animals. In addition, a new chapter on
animal form, function, and evolution provides a way to orient students
to main concepts before delving into detail in the subsequent chapters.
Finally, we have new media and assessment that work closely with this
section.

In response to thoughtful feedback from instructors, we reorganized

our coverage of ecological systems. We now bring together in a single
chapter an integrated discussion of flow of matter and energy in
ecosystems. This new arrangement allows us to move seamlessly from
organisms to populations to species interactions to interactions with the
physical environment to global ecology, ending with a discussion of
the impact of human activities on the biosphere.

The pace of change in biology is matched by our ever-growing

understanding of how students learn, drawing on the latest findings in
neuroscience, psychology, and education. We think about ways to

19
create a classroom that is active, inclusive, and evidence-based. We ask
ourselves questions as we work to make our material more student-
focused. Can we replace a short lecture with an activity in which
students construct their own knowledge? What are some common
misconceptions that students might encounter along the way? Do all
students feel supported and encouraged?

Toward this end, in our new edition we have added a Learning

Objective Framework while continuing to diversify our assessments.
We focus on high-order questions and visual interpretation questions
that ask students to make sense of a graph or figure. We continue to
expand our rich collection of in-class activities to provide support for
instructors who are leading student-centered classrooms. Assessments
are found everywhere in How Life Works—associated with the text,
figures, animations, simulations, maps, and in-class activities.

Finally, our media program continues to be fresh and creative, while

staying aligned with our other resources. In this edition, we have
redesigned our Visual Synthesis Maps to provide new functionality.
Students can still freely explore spaces and processes in these maps,
but we now offer “tours” based on learning objectives so that students
can follow a path as a way to focus their exploration.

As one of our recent adopters said, hearteningly, “Who is the book

for?” if not for students. That simple question guides everything we
do. With every edition and update, we aim to improve the learning
experience as students engage in discovering how life works.

Sincerely,

20
The How Life Works team

21
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 Oi Aelius! Sinä vanhan Lamuksen[2] jalo jälkeläinen — koska
kerrotaan sekä muinaisten Lamiain että koko heidän jälkeläistensä
suvunkin aina siihen aikaan asti, johon muistorikkaat aikakirjat
kestävät, tästä[3] saaneen nimensä; tuosta esi-isästä[4] johtaa
alkunsa sekin, jonka sanotaan ensimmäiseksi, lavealti-hallitsevana
kuninkaana, pitäneen hallussansa Formian[5] muureja ja tuota
Marikan[6] rantoja[7] huuhtelevaa Liristä — huomenna on
Euruksen[8] lähettämä myrsky siroittava lehtoon moninaisia lehtiä ja
merenrannalle hyödyttömiä merikasveja, joll'ei sateen ennustajatar,
vuosikas[9] varis, erehdy. Niin kauan kun ehdit,[10] kokoile kuivia
puita:[11] huomenna pitää sinun palvelijoinesi, jotka ovat vapaina
toimistansa, uhraaman Geniukselle[12] viiniä ja kahden kuukauden
vanha[13] porsas.

18 Laulu.

Faunukselle.[1]

Oi Faunus,[2] sinä vauhkojen Nymfain[3] ihailija! Kulje suopeana

alueeni ja päivänkämmenessä-olevain vainioitteni keskitse; mene
menojasi, suosien nuorta karjaani,[4] jos vaan vuoden lopulla[5]
sinun kunniaksesi teurastetaan pieni kauris, eikä runsasta viiniä
puutu maljasta, joka on Venuksen ylin ystävä, ja vanha alttarisi
suuresti savuaa hyvänhajuisesta suitsutusaineesta. Kaikki karja leikkii
ruohoisella kentällä, kun Nonae-Decembres[6] jälleen palaa sinun
kunniaksesi; koko kyläkunta[7] viettää juhlallisesti joutohetkensä
niityillänsä ikeestä-irroitettuine härkinensä; susi kiertelee
edestakaisin rohkeiden vuonain keskellä;[8] metsä varistaa
viljelemättä-kasvavat lehtensä sinun kunniaksesi[9] ja maanmies[10]
iloitsee, saadessansa kolmitahdissa[11] jaloin poljeskella[12]
vihattavaa[13] maata.[14]

19 Laulu.

Telefukselle.[1]

Paljonko lienee[2] Inakhuksen[3] ja Kodruksen[4] väliä, hänen,

joka ei kauhistunut kuolla isänmaansa puolesta; sekä Aeakuksen
suvusta[5] ja pyhän Iliumin juurella[6] tapahtuneista taisteluista,
näistä kaikista sinä kerrot; mutta millä hinnalla ostamme astian
Khioksen[7] viiniä, kuka kuumentaa vettä tulella,[8] kenen
suojaan[9] ja millä hetkellä pääsen tuosta peligniläisestä[10]
pakkasesta, näistä kaikista sinä et hiisku sanaakaan. — Oi poika!
Tarjoa nopeasti uudenkuun, tarjoa sydänyön, tarjoa auguri[11]
Murenan menestykseksi! Maljat sekoitettakoon kolmeen tahi
yhdeksään asianmukaiseen[12] mittaan. Runoilija, joka rakastaa
Musain[13] erilaista lukua,[14] anoo innostuksissansa kolme kertaa
kolme mittaa; kolmea[15] enempää kieltää tuo riitoja-kaihtava,
alastomista sisaristansa eroittamaton Gratia[16] koskettamasta.
Minua huvittaa mellastaa: miksi berekyntilaisen[17] huilun säveleet
hidastelevat? Miksi paimenpilli ynnä lyyry riippuvat ääntelemättä?
Minä vihaan kitsaita käsiä: siraittele[18] ruusunkukkia! Kateena
kuunelkoon Lykus mieletöntä meluamme, samoin tuo vanhalle
Lykukselle vallan soveltumaton naapurittaremme![19] Sinun, joka
loistat tuuheilta kiharoiltasi ja olet Vesperin[20] kaltainen, sinun
perääsi, oi Telefus, pyörii mieskuntainen Rhode; minua taas kalvaa
aikava rakkaus omaan Glykeraani.[21]

20 Laulu.

Pyrrhukselle.[1]

Oi Pyrrhus! Etkö näe, millaisella vaaralla koskettelet[2]

gaetulilaisen emäjalopeuran[3] penttuja? Ennen pitkää olet sinä
pelkurin rosvon tavoin pakeneva kovia taisteluja, kun hän[4] syöksyy
vastustelevain nuorukaislaumain[5] keskitse, perien kaunista
Nearkhustansa: tulinen taistelu,[6] tokkopa suurempi saalis sattuu
sinun vai hänen osallensa! Sillä välin, kun otat esille[7] nopeat
nuolesi ja tämä teroittaa hirveät hampaansa, sanotaan
riidanratkaisijan[8] polkeneen paljasten käpäläinsä alle palmun ja
vienossa tuulenhengessä virkistävän lemahtavain kiharainsa[9]
verhoamia hartioitansa, ollen yhtä ihana kuin Nireus[10] tahi se, joka
ryöstettiin vesirikkaalta Idalta.[11]

21 Laulu.

Viini-astialle.[1]

Oi uskollinen viini-astiani! Sinä, joka olet ilmaantunut maailmaan

samaan aikaan, kuin minäkin, Manliuksen konsulina ollessa;[2] sinä
tuot[3] seurassasi joko valituksia tahi leikkipuheita tahi riitaa tahi
mieletöntä rakkautta tahi keveää unta, ja mikä nimi tahansa
lieneekin[4] tuolla oivalla Massikus-viinillä,[5] sen säilytät sinä, joka
ansaitset ilmaistaa[6] ilopäivänä; astuppa alas,[7] kun Korvinus[8]
käskee tuomaan esille lauheampaa viiniä! Hänpä ei jyreänä halveksi
sinua, vaikka hän onkin varustettu Sokrateen puhelahjoilla.[9]
Myöskin vanhan Katon[10] urheuden sanotaan usein kiihtyneen
viininmehusta. — Sinä tavallisesti saatat hienoa pinnistystä
kovaankin mielenlaatuun; sinä ilmaiset viisasten huolet ja salaiset
tuumat tuolle leikilliselle Lyaeukselle;[11] sinä saatat toivoa ja voimia
surullisiin sydämiin jälleen ja kohotat sarven[12] köyhälle, joka sinun
seurassasi[13] ei kauhistu närkästyttäviä kuningasruunuja,[14] eikä
sotilasten aseita. — Sinua sekä Liber[15] että Venus,[16] jos hän
iloisena lähestyy, ynnä nuot solmua irroittamaan hitaat Gnatiat[17]
ja palavat lamput viivyttävät aina siihen asti, kunnes Foebus[18]
palaa ja karkoittaa tähdet.

22 Laulu.

Dianalle.[1]

Sinä vuorien ja lehtojen suojelijatar, oi Neitsy, sinä, joka, kolmesti

avuksi huudettuna, kuulet synnytystuskissa hikoilevia nuoria
naisia[2] ja pelastat heidät surman suusta,[3] sinä kolmimuotoinen
jumalatar![4] Sinulle olkoon pyhitetty tuo maataloani[5] varjostava
petäjä; tätä[6] tahdon minä iloisena joka vuoden lopulla höystyttää
sivu-iskuun valmistaivan[7] karjun verellä.
 23 Laulu.

Fidylelle.[1]

Jos sinä, oi maalainen Fidyle, kuun alussa[2] rukoillen[3] kohoitat

kämmenesi taivasta kohden, jos suitsutusaineilla ja vuoden
hedelmillä sekä ahvatulla porsaalla lepytät Larit;[4] silloin ei satoisa
viiniköynnös ole kärsivä rutonsekaisesta Afrikuksesta,[5] eikä vilja
hedelmää-tuhoavasta ruosteesta, eivätkä rehevät kasvit[6] ankarasta
säästä syksyllä.[7] Sillä tuo jumalille luvattu uhri-eläin, joka eleskelee
lumisella Algiduksella,[8] tammien ja rautatammien keskellä, tahi
kasvaa Alban[9] ruohistossa, on niskallansa punaava ylipappien
teurastustapparat.[10] Ei missään suhteessa hyödytä sinua suositella
pieniä jumalia[11] suurella lammasuhrilla, jos vaan seppelöitset ne
rosmarinikasvilla ja murtuvalla myrtillä. Jos puhdas käsi on
koskettanut alttaria, ei se suotteliaammin ole kallisarvoisella uhri-
eläimellä lepyttänyt suuttuneita Penatia, kuin pyhillä uhrijauhoilla ja
suolanrakeellakaan.[12]

24 Laulu.

Ahnaille.[1]

Vaikka olisit Arabialaisten kajoamattomia aarteita[2] ja Indian

rikkauksia[3] suuremman omaisuuden herra ja vaikka
kivimöhkäleilläsi täyttäisit koko Tyrrhenian ja Apulian meren,[4] niin
et sittenkään voi pelastaa sieluasi pelosta,[5] etkä päätäsi kuoleman
pauloista, jos vaan julma Necessitas[6] on kiinnittänyt teräksiset
naulansa palatsisi harjalle.[7] Paremmin elävät nuot kentällä-
asuskelevat Skythalaiset,[8] jotka tapansa mukaan[9] kuljettavat
vaunuillansa liikkuvaisia asunnoitansa; paremmin jäykät Getalaiset,
[10] joille jakamattomat peltovainiot tuottavat yhteisiä[11]
maanhedelmiä sekä jyviä ja joita ei miellytä vuotta pidempi viljelys;
vaan sille, joka on toimistansa uupunut, suo virkistystä yhtä-
oikeutettu[12] sijainen. Siellä[13] nuhteeton vaimo hoitaa äidittömiä
lapsipuoliansa; siellä ei myötäjäisvarainen[14] puoliso hallitse
miestänsä, eikä luota siroon rakastelijaan. Suuret myötäjäiset ovat
siellä vanhempain hyve,[15] samoin kuin tuo lujaliittoinen puhtaus,
joka kammoksuu toista[16] miestä; erhettyminen taas pidetään[17]
syntinä ja kuolema sen rankaistuksena.[18] — Oi! kukapa tahtoo
juuria nuot kauheat murhat ja tuon kansalaisraivon,[19] hän
uskaltakoon, jos tahtoo patsaisiin piirrettää isänmaan isäksi[20] ja
tulla kuuluisaksi jälkimaailmassa,[21] hillitä tuota vallatonta
itsevaltaisuutta; mihin määrään — voi kauheaa! - vihaamme eloisaa
hyvettä,[22] mutta kateellisina taas kaipaamme sitä, kun se on
kadonnut silmistämme. Mitä hyödyttävät kurjat valitukset, joll'ei
rikosta juurita rankaistuksella; mitä tyhjät lait ilman tapoja, joll'ei tuo
polttavan kuumuuden käsittämä maailmanosa,[23] joll'ei Boreaan
läheinen seutu,[24] joll'eivät sen tantereeksi[25] kovettuneet
kinokset karkoita kauppijasta; jos taitavat merimiehet selkiävät
riehuvilta meriltä ja jos köyhyys, joka on muka suuri häpeä,[26]
pakoittaa tekemään ja kärsimään mitätahansa sekä hylkäämään tuon
korkean[27] hyveen suunnan. — Heittäkäämme joko Kapitoliumiin,
[28] johon suosivan joukon huuto[29] meitä kutsuu, tahi likeiseen
mereen nuot jalokivemme, helmemme ja hyödytön[30] kultamme,
tuo suurimman onnettomuutemme alku, jos nimittäin meitä kaduttaa
rikoksiamme. Pahan himon[31] juuret ovat hävitettävät[32] ja liiaksi
hennot mielemme ovat muodostettavat vakaisemmilla harrastuksilla.
Vapasukuinen nuorukainen, harjaantumaton kun hän on, ei taida
istua hevosen[33] selässä ja pelkää metsästystä; mutta
harjaantuneempi on hän huvitteleimaan, joko käskenet
kreikkalaisella[34] kiekolla[35] tahi mieluummin la'eissa
kielletyllä[36] noppapelillä, sillä välin kun isä valapattoisilla
lupauksillansa[37] pettää osatoverinsa[38] ja kesti-ystävänsä,
pikaisesti hankkiaksensa rahaa kelvottomalle perilliselle. Kyllähän
väärät rikkaudet karttuvat; mutta aina, tietääkseni, puuttuu niukasta
omaisuudesta[39] jotakin.

25 Laulu.

Bakkhukselle.[1]

Oi Bakkhus![2] Mihin sinä kaamaiset minut, nesteestäsi

täyteläisenä?[3] Mihin lehtoihin tahi mihin luoliin[4] minä, uudessa
hengessä,[5] äkisti askellan? Missä luolissa[6] kuullaan minun
laulavan jalon Caesarin ikuisesta kunniasta ja yrittävän kohoittaa sitä
aina tähtiin ja Jupiterin neuvostoon asti? Minä tahdon säestää
oivallisen, vereksen laulun, jota ei mistään muusta suusta tähän asti
ole kuultu. Samalla lailla seisoo vuorten huipuilla[7] uneton Evias,[8]
ällistyneenä, kun hän katselee Hebrusta[9] ja lumesta kimaltelevaa
Thrakiaa sekä muukalaisen jalan polkemaa Rhodopeta,[10] kuin
minuakin viehättää[11] etäällä ihmetellä joen rantoja ja autiota
lehtoa. Oi sinä, joka hallitset Najadeja[12] ja Bakkhatinnoja, jotka
kykenevät[13] käsin kaatamaan korkeat saarnipuutkin kumoon! Minä
en laula mitään vähänarvoista, enkä alhaisella tavalla, enkä mitään
katoavaa. Suloinen on vaara, oi Lenaeus,[14] seurata sitä jumalaa,
joka ympäröi[15] ohimonsa viheriällä viiniköynnöksellä.

26 Laulu.

Venukselle.[1]

Äskettäin elin vielä tyttöjen mielen mukaan ja tein sotapalvelusta

suurella kunnialla:[2] nyt ovat tällä seinällä,[3] joka verhoaa
merestä-syntyneen Venuksen vasenta kylkeä,[4] riippuvat aseeni ja
tuo sodassa-palvellut lyyryni. Tänne, tänne tuokaa loistavat tulisoitot
ja kanget[6] sekä nuot suljettuja ovia uhkaavat joutset![7] Oi
jumalatar! Sinä, joka hallitset onnellista[8] Kyprusta[9] ja
sithonilaisesta[10] lumesta vapaata Memfistä,[11] sinä, oi
kuninkatar, iske kerran kohoitetulla piiskallasi röyhkeää Khloëta![12]

27 Laulu.

Galatealle.[1]

Jumalattomia johtakoot tuon ääntelevän parra-linnun[2] ennustus

ja kohtuinen koira tahi Lanuviumin[3] maalta juosta löllöttävä,
harmaankellertävä naarttususi ja tiine kettu! Käärme keskeyttäköön
taas heidän aletun matkansa, jos se nimittäin, nuolen nopeudella,
viteesen[4] on säikähyttänyt hevoset![5] Minä, ennalta-arvaava
ennustaja, tahdon rukouksellani manailla hänen nähtäväksensä,
jonka etua huolehdin, auringon noususta[6] koikkuvan[7] korpin,
ennenkun tuo uhkaavia sateita ennustava lintu[8] laskeuu jälleen
rauhallisille lätäköille. Oi Galatea! Ole onnellinen, missä vaan
mieluummin tahdot, ja elä, muistaen aina minua! Älköön tuo
onnettomuutta-ennustava[9] tikka tahi ympärinsä-lentelevä varis
kieltäkö sinua kulkemasta! — Sinä näet toki, millaisella myrskyllä
Orion[10] kiiruhtaa laskemaan. Minä itse olen oppinut tuntemaan,
mitä Hadrian meren musta lahti merkitsee[11] ja mitä selkeä
Japyx[12] vehkeilee. Vihollistemme vaimot ja lapset oppikoot
tuntemaan nousevan Austerin[13] sokeita liikkeitä ja synkän meren
riehuntaa sekä aaltojen pieksennästä täriseviä rantoja! — Siten
Europekin[14] uskoi lumivalkean ruumiinsa petolliselle härälle ja
rohkeasti vaaleni pedoista-kihisevää mertä ja ympäröiviä petoksia.
Hänpä vielä äskettäin niityillä kukkia poimiessansa ja Nymfeille[15]
luvattua seppelettä sitoessansa, kirkkaana tähti-yönä, ei nähnyt
muuta, kuin tähtiä[16] ja aaltoja. Kun hän vihdoin oli saapunut
tuohon sadasta kaupungista mahtavaan Kretaan,[17] lausui hän: "Oi
isäni! Voi tyttären menetettyä[18] nimeä! Voi raivon valtaamaa
lapsenrakkautta! Mistä ja mihin olen tullut? Yksi kuolema on liian
helppo[19] neidon rikokseen katsoen! Valveillaniko valitan häpeällistä
rikostani, vai pilkkaako minua viatonta haahmu, joka, paetessansa
norsunluuportista,[20] tuottaa unta? Oliko parempi kulkea pitkin
laveita laineita, vai poimia vereksiä kukkia? Jospa nyt joku antaisi
minun, joka olen vihoissani, käsiini sen häpeällisen härän, niin
koettaisin miekalla silpoa ja murskata tuon äsken niin kovin rakkaan
hirviön sarvet. Häpeällä jätin isäin Penatit,[21] häpeällä viivytän
Orkusta![22] Oi jospa jumalista sinä, joka kuulet tämän, sallisit
minun alastonna harhailla jalopeurain keskellä! Ennenkun
häpeällinen laihuus anastaa kauniit poskeni ja elonmehu häviää
nuoresta saaliista,[23] tahdon, vieläkin pulskana, syöttää tiikerejä.
'Kurja Europe!' ahdistaa etäällä-oleva isäni, 'miksi viivyt kuolemasta?
Sinä voit tuolla vyöllä, joka onneksi[24] on seurannut sinua, tässä
saarnipuussa riippuen hirttäytyä[25] tahi jos sinua viehättävät
kallionkatkelmat ja nuot kuolemaa varten terävät[26] kivimöhkäleet;
noh hyvä, uskon nopean myrskytuulen haltuun, joll'et mieluummin
tahdo[27] ryhtyä emännän tehtävään, vaikka oletkin kuninkaallista
perua, sekä jalkavaimona heittäytyä muukalaisen herrattaren
huostaan.'" — Kun hän parhaillansa näin vaikeroitsi, lähestyi häntä
Venus, viekkaasti nauraen, sekä hänen poikansa,[28]
jännittämättömin joutsin. Heti, kun oli kyllin ilveillyt,[29] sanoi hän:
"Karta vihaa ja tulista toraa, kun tuo vihaamasi härkä antaa
jälleen[30] sarvensa katkottaviksi. Sinä et ymmärrä olevasi[31]
voittamattoman Jupiterin puoliso; lakkaa nyyskyttämästä, opi oikein
käyttämään suurta onneasi! Puoli maailmaa[32] on saava nimesi."

28 Laulu.

Lydelle.[1]

Mitä mieluummin tahtoisin tehdä Neptunuksen juhlapäivänä?[2]

Tuoppa nopeasti esille, oi Lyde, säilyttämääsi Caekubus-viiniä[3] ja
käytä väkivaltaa lujaa järkevyyttäsi vastaan![4] Sinä näet puolipäivän
olevan illastumaisillansa ja kuitenkin, ikäänkuin katoava päivä
seisahtuisi, vitkastelet noutaa varastohuoneesta[5] kaksikorva-
astian, joka on ollut talletettuna aina konsuli Bibuluksen[6] ajoista
asti. Me olemme vuorotellen[7] laulavat Neptunuksesta ja
vihreäkiharaisista Nereideistä;[8] sinä taas olet käyrällä lyyrylläsi
ylistelevä Latonaa[9] ja nopean Kynthian[10] nuolia sekä laulusi
lopulla[11] myöskin tuota, joka hallitsee Knidusta[12] ja kimaltelevia
Kykladeja[13] ja joka joutsenvaljakoilla ajaa Pafuksessa.[14] Myöskin
Yötä[15] ylistellään asianmukaisella laululla.

29 Laulu.

K. Cilnius Maecenaalle.[1]

oi Maecenas, sinä Tyrrhenian[2] kuningasten jälkeläinen! Jo kauan

aikaa on minulla ollut sinun varaksesi mietoa[3] viiniä ennen-
alkamattomassa ruusun kukilla[4] kaunistetussa astiassa sekä
puserrettua terhovoidetta[5] kiharoitasi varten. Irtau kaikista
esteistä; älä alituisesti tähystele vesirikasta Tiburia,[6] älä Aesulan[7]
viertäviä vainioita, äläkä isänmurhaaja Telegonuksen[8] harjanteita!
Jätä tuo inhoittava ylellisyys sekä tuo korkealla-olevia pilviä
tavoitteleva palatsisi;[9] herkeä ihailemasta äveriään Roman
savupylväitä, sen loistoa ja melskettä! Tavallisesti ovat
vaihtelevaisuudet rikasten mieleen; köyhäin siistit atriat taas, vaikka
katalan katon suojassa sekä katteitta ja purpurapeitteittä, ovat
silittäneet[10] heidän huolien rypistämän otsansa. — Jo
Andromedan[11] loistava isä on ilmaissut salatun valonsa; jo
Prokyon[12] ja raivon Jalopeurantähti[13] riehuvat, kun aurinko
palauttaa jälleen poutaiset päivänsä. Jo uupunut paimen lanttuneine
laumoinensa etsii siimeksiä ja puroja sekä tuon pörröisen
Silvanuksen[14] tappuristoja, ja hiljainen ranta[15] kaipaa häilyviä
tuulia. — Mutta sinä pidät huolta siitä, mikä kanta paraiten sopii
valtiolle ja, valvoen kaupunkisi etuja, hätäilet siitä, mitä
Seriläiset[16] ja Kyruksen hallitsema Baktra[17] sekä Tanais-joen[18]
eripuraiset rantalaiset[19] puuhailevat.[20] — Mutta jumala on
viisaasti verhonnut synkkään yöhön koko tulevan ajan kohtalon; hän
myös hymyilee, jos kuolevainen ylinmäärin häliköitsee.[21]
Muistappa tyynesti järjestellä käsillä-olevat seikat;[22] kaikki muu
menee menoansa, niinkuin tuo virta,[23] joka milloin pitkin
keskiväyläänsä hiljaisesti[24] laskee Etrurian mereen,[25] milloin
taas vierittelee mukanansa[26] noita liikkeesen-hivuttamiansa[27]
kivimöhkäleitä ja irralle-nihuttamiansa karankoja[28] sekä karjaa ja
kartanoitakin, vuorten ja läheisen metsän kaikuessa rymäkästä
ryskeestä,[29] kun hirveä tulva paisuttaa hiljaiset virrat. — Se on
oma herransa ja viettää aikansa iloisesti, joka kunkin päivän
lopulla[30] voi sanoa: "Minä olen elänyt.[31]" Huomenna Yli-isä[32]
täyttäköön taivaslaen joko synkillä pilvillä tahi kirkkaalla
päivänpaisteella; hän[33] ei kuitenkaan voi kumota[34] sitä, mitä
kerran on tapahtunut,[35] eikä muuttaa tahi peruuttaa[36] sitä, mitä
haihtuva hetki kerran on mukanansa vienyt. — Onnetar, joka iloitsee
julmista teoistansa ja itsepäisesti lyö liiallista leikkiä, muuttelee
epävakaisesti[37] kunnianosoituksia, suosien milloin minua, milloin
jotakin toista. Jos hän[38] viipyy luonani, kiitän häntä; jos hän
räpyttää siipiänsä,[39] annan takaisin sen, mitä hän on antanut, ja
verhoun omaan hyveeseni[40] sekä etsin itselleni kunniallista
köyhyyttä ilman hänen lahjojansa.[41] Jos purjepuu ruskaa
lounaistuulten käsissä, ei suinkaan ole minun luonteeni mukaista[42]
turvautua akkamaisiin rukouksiin ja lupauksilla tinkiä, ett'eivät
Kypruksesta[43] ja Tyruksesta[44] tulevat tavarani enentäisi ahnaan
meren rikkautta. Silloin myötätuuli ja Pollux[45] kaksoisveljinensä
ovat kuljettavat minun, turvallisena kaksisoutuni suojassa, halki
Aegaean meren mylläkkäin.
 30 Laulu.

Melpomenelle.[1]

Minä olen pystyttänyt[2] vaskea vahvemman ja kuninkaallista

pyramiidirakennusta[3] korkeamman muistopatsaan, jota ei ruhjova
rankkasade, eikä riehuva[4] pohjatuuli voi hävittää, ei myöskään
ääretön vuosijono, eikä aikain vaihe. Minä en kuole kokonani, vaan
suuri osa "minua"[5] on välttävä Libitinaa.[6] Yhä olen minä kasvava
jälkimaailman maineessa, iäti nuorena, niin kauan kun[7] ylipappi
hiljaisen Virgon[8] seurassa nousee Kapitoliumiin.[9] Minun, alhaisen
suvun mahtavan jälkeläisen, kerrotaan siellä, missä raivokas
Aufidus[10] kohisee ja missä vähävesinen Daunus[11] on hallinnut
maalaiskansoja, ensiksi saattaneen aeolialaisen laulun[12] italialaisiin
runomittoihin. Omista, oi Melpomene, tuo omanarvosi tunto, jonka
ansiosi ovat sinulle hankkineet, ja sido leppeästi kiharani
delfiläisellä[13] laakerilla!
NELJÄS KIRJA.

1 Laulu.

Venukselle.[1]

Oi Venus! Herätätkö noita kauan sitten keskeytyneitä sotia

vireillensä jälleen?[2] Säästä[3] minua, sitä rukoilen, sitä rukoilen!
Minä en enää ole sellainen,[4] jommoinen olin hyvän Cinaran[5]
hallitessa. Herkeä, oi herttaisten Kupidoin[6] julma äiti,[7]
taivuttamasta enää sitä, joka on noin kymmenen lustrumia[8] vanha
sekä jo kovettunut[9] liian hellään hallitukseesi.[10] Mene sinne,
mihin nuorukaisten mairittelevat rukoukset sinua kutsuvat!
Ajanmukaisemminpa[11] saavut, loistavain joutsentesi
lennättämänä,[12] vieraspitoihin Paullus Maximuksen[13] taloon, jos
etsit hehuttaaksesi maksaa, joka on siihen sopiva.[14] Sillä hän, joka
on sekä suurisukuinen että kaunis, eikä jää mykäksi[15] kovanonnen
kohtauksissakaan, vaan on jos sadankin keinon keksivä[16]
nuorukainen, hän on kuljettava sotalippusi[17] laajalle; ja kun hän
tehokkaammin, kuin runsasantoisen[18] kilpakosijan lahjat, kerran
on voittanut[19] hänet,[20] on hän pystyttävä marmorisen
kuvasi[21] Albanus-järven[22] läheisyyteen Kypruksen[23] puusta
tehdyn katon[24] suojaan. Siellä olet runsaammin vetävä sieramiisi
suitsutussavua ja iloitseva lyyryllä ja berekyntiläisellä[25] huilulla
ynnä paimenpillillä[26] säestetyistä sävelistä; siellä ovat kahdesti
päivässä[27] pojat hentojen tyttöjen seurassa, ylistäen
jumaluusvoimaasi, vahanvalkealla jalallansa, Salilaisten[28] tapaan,
kolmesti polkevat maata. — Minua ei enää ilahuta tyttö, eikä poika,
eikä tuo keskinäistä rakkautta uskomaan hetas toivo; minua ei
ilahuta kilpailla viininjuonnissa, eikä seppelöitä ohimojani
tuoreilla[29] kukilla. Mutta miksi — voi! — oi Ligurinus,[30] miksi
valuu kyynel silloin-tällöin pitkin poskiani? Miksi kaunopuheinen[31]
kieleni, keskellä puhettani, tyrmehtyy yksitoikkoiseen hiljaisuuteen?
— Öisin unissani pitelen sinua,[32] oi armoton, milloin syliini
suljettuna, milloin taas seuraan sinua, kiitäessäsi pitkin Mars-kentän
ruohistoa, pitkin läikkyviä laineita.[33]

2 Laulu.

Julus Antoniukselle.[1]

Kukapa vaan yrittää kilpailemaan Pindaruksen[2] rinnalla, hän, oi

Julus, luottaa Daedaluksen[3] tavoin vahattuihin siipiin, antaaksensa
nimen kimaltelevalle[4] merelle. Kuten tuo vuorelta vyöryvä virta,
jonka rankkasateet ovat paisuttaneet yli tavallisten[5] törmiensä,
siten kuohuu ja tulvailee Pindaruskin äärettömästi puuttumattomin
lauserunsauksin;[6] hän, joka palkinnoksensa ansaitsee Apollon
laakerin,[7] joko hän vierittelee uusia[8] sanoja rohkeissa
dithyrambeissa[9] ja liikkuu säännöttömin[10] runomitoin tahi laulaa
jumalista tahi kuninkaista,[11] jumalain jälkeläisistä, joiden käsiin
Kentaurit[12] ansaitulla kuolemalla sortuivat ja kauhean
Khimaeran[13] liekki tukehtui; tahi hän ylistää niitä, jotka Eliksen
palmuseppele[14] saattaa jumaloittuina kotiinsa takaisin, tahi
nyrkkitaistelijaa tahi kilpahevosta, ja lahjoittaa heille kilpapalkinnon,
joka on kalliimpi, kuin sata muistopatsasta;[15] tahi hän voivottelee
nuorukaista,[16] joka riistettiin itkevältä immeltänsä, ja ylistelee aina
tähtiin asti sekä miehuutta että urhollisuutta ynnä kultaisia tapoja,
eikä salli niiden haihtuvan mustaan Manalaan.[17] Oi Antonius!
Tarmokas tuulenhengähdys kohoittaa keveästi Dirken joutsenen,[18]
niin usein kun se pyrkii pilvien ylhäisiin piireihin; minä taas,
Matinuksen[19] mehiläisen tavoin ja keinoin, joka ahkeraan
imeskelee suosimaansa ajuruohoa, minä mitätön taas sepittelen
runoni suurella vaivalla tuon vesirikkaan Tiburin metsän ja
rantain[20] tienoilla. — Koska olet lahjakkaampi[21] runoilija, niin
laulappa Caesarista, kun hän, seppelöittynä ansaitsemallansa
laakerilla, juhlasaatossa kuljettaa noita sotaisia Sygambrilaisia[22]
pyhälle vuorelle;[23] sillä Kohtalo ja hyvät jumalat eivät ole
lahjoittaneet maanpiirille mitään tätä[24] suurempaa tahi jalompaa,
eivätkä lahjoitakaan,[25] vaikka ajat palaisivat entiseen kultaiseen
aikakauteensa jälleen. Laula sekä kaupungin[26] juhlapäivistä että
julkisista leikeistä, joita vietämme jalon Augustuksen sallitun[27]
paluumatkan johdosta, sekä torista, joka on tyhjänä riita-asiain
käytännöstä.[28] Silloinpa on hyvä osa äänestäni,[29] jos nimittäin
kykenen laulamaan jotakin sellaista, joka ansaitsee kuulemista,
yhtyvä siihen ja, iloissani Caesarin paluumatkasta, olen huudahtava:
"Oi armas päivä, oi ylistettävä!" Ja kun sinä saatossasi[30] kuljet,
me, koko kaupunki, huudamme tuon-tuostakin: "Io triumfe, io
triumfe![31]" ja toimitamme suitsutusuhreja hyvänsuoville jumalille.
— Kymmenen härkää ja yhtämonta lehmää vapauttaa sinut,[32]
minut taas nuori vasikka, joka, vieroitettuna emästänsä, varttuu
rehevillä ruohikoilla[33] lupaukseni täyttämistä varten, mukaillen
otsallansa noita kaarimaisia tulia kuussa, joka tekee kolmatta
nousuansa,[34] lumivalkea katsoa[35] siitä kohden, missä[36] se
kantaa[37] pilkkua, mutta muuten[38] punakellertävä.

3 Laulu.

Melpomenelle.[1]

Ketä sinä, oi Melpomene, olet kerran silmäillyt ystävällisellä

katseellasi, hänen syntymähetkellänsä, häntä ei Isthmuksen
puuha[2] ole tekevä kuuluisaksi nyrkkitaistelijaksi, eikä uljas
hevonen kuljettava voittajana Akhajan[3] vaunuissa, eikä sotakunto
osoittava delolaisilla lehdillä[4] seppelöittynä päällikkönä
Kapitoliumissa, syystä, että hän on masentanut kuningasten ylpeät
uhkaukset; vaan ne vedet, jotka juoksevat viljavan Tiburin[5]
sivuitse, ja tiiheät vehmasten suojat ovat tekevät hänen kuuluisaksi
aeolialaisen laulun[6] kautta. — Roman, kaupunkien kaupungin,
jälkisuku on velvollinen lukemaan minut runoilijain rakastettuun
joukkoon, ja väleen vioittaa minua jotenkin vähän[7] tuo
pahansuovan hammas. Oi Pierialainen![8] Sinä, joka kultalyyrystäsi
virittelet[9] sulosäveliä; sinä, joka mykille kaloillekin voit
lahjoittaa[10] joutsenen äänen, jos niin tahdot: tämä on kokonaan
sinun lahjaasi, että minua ohitsemeneväin sormilla osoitellaan
romalaisen lyyryn isäksi; tämä on kokonaan sinun vaikutustasi, että
minä elän ja olen mieleen, jos nimittäin olen.
 4 Laulu

Klaudius Drusus Nerolle.[1]

Millaisena salaman siivekkään palvelijan,[2] jolle jumalain

kuningas, Jupiter, huomattuansa hänet uskolliseksi keltakiharaisen
Ganymedeen ryöstämisessä,[3] uskoi vallan lenteleväin lintujen
suhteen, milloin[4] nuoruuden innostus ja syntyperäinen tarmo,
vaivoista[5] tietämättä, pakoittavat pesästänsä, milloin taas
kevätuulet, usvan haihduttua, opettavat arastelevalle[6] äkkinäisiä
lento-yrityksiä, milloin vilkas taipumuksensa vihollisena syöksee
lammaslaumoihin, milloin ruoan- ja taistelunhalu yllyttää taistelevain
lohikäärmetten[7] kimppuun; tahi millaisena tuo kellertävän emänsä
utareista reheviin ruokamaihin mielistynyt metsäkauris[8] keksii
äskettäin emänsä maidosta vieroitetun jalopeuran, jonka nuoresta
hampaasta se pelkää surman saavansa; sellaisena Vindelikialaiset[9]
ovat nähneet Drusuksen,[10] kun hän kävi sotaa Raetialais-
Alppien[11] juurella — mistä näille[12] tuo ammoisista ajoista
totuttu tapa, joka asestaa heidän oikean kätensä Amazonien[13]
tapparalla, sen olen jättänyt tutkiskelematta, eikä ole
mahdollistakaan tietää kaikkia — mutta heidän aikaa ja laajalti
voittoisat laumansa,[14] lannistettuina vuorostansa[15] nuorukaisen
neuvokkaisuudella, ovat saaneet kokea, mitä mieli, mitä oikealla
tavalla ja onnellisen perheen[16] keskuudessa kasvatettu luonne ja
mitä Augustuksen isällinen sydän nuoria[17] Neroja kohtaan ovat
mahtaneet. Sankarit polveutuvat sankareista[18] ja kunnon miehistä.
Mulleissa ja varsoissakin ilmaantuu siittäjäinsä kyky; villit kotkat eivät
synnytä vauhkoja kyyhkysiä. Mutta opetus kehittää syntyperäistä
kykyä, ja kelvollinen kasvatus karkaisee sydämen. Milloin tahansa
tavat ovat rappioilla, pahuus turmelee[19] hyvätkin luonnonlahjat. —
Oi Roma! Mitä olet velkaa Neroille, siitä todistavat Metaurus-joki[20]
ja Hastrubalin löylytys sekä tuo Latiumille herttainen päivä, joka
hälvensi kaiken synkkyyden ja jona ensiksi sulo voitonkunnia hymyili
meille,[21] aina niistä ajoin, kun julma Afrikalainen[22] riehui pitkin
Italian kaupunkeja, kuten tuli pihkapetäjissä tahi Eurus[23] Sicilian
aalloilla. Tästä alkain on Roman nuoriso yhä kasvanut[24]
onnellisissa yrityksissänsä ja nuot Punilaisten[25]
jumalattomassa[26] sotamelskeessä hävitetyt temppelit ovat saaneet
jumalainsa kuvat uudellensa pystytetyiksi sekä vihdoin[27] täytyi
tuon uskottoman Hannibalin lausua: "Kuten hirvet, syöläisten susien
saalis, me ahdistelemme ehdoin-tahdoin niitä, joista pettämällä ja
pakenemalla saisimme loistavamman voiton. Tämä kansa, joka,
urhistuneena Trojan hävityksestä, on tuonut Ausonian[28]
kaupunkeihin Tuscian[29] merellä ajelehtineet pyhät esineensä[30]
ja lapsensa sekä iäkkäät isänsä,[31] tämä kansa saa, kuten
kaksiterätapparoilla karsittu rautatammi tuolla tummista lehdistä[32]
rikkaalla Algiduksella,[33] tappioiden ja verilöylyjen keskelläkin
voimaa ja urhollisuutta itse miekaltakin. Eipä tullut vesikäärmekään,
[34] sen ruumista katkomalla, väkevämmäksi Herkulesta vastaan,
jonka sydäntä kirvelteli joutua tappiolle; eivätkä Kolkhilaiset,[35] eikä
Ekhionin[36] Theba ole synnyttäneet suurempaa hirviötä.[37]
Syökse se meren syvyyteen, niin yhä upeampana sukeltaa se sieltä;
käyppä sen kimppuun, niin suurella kunnialla paiskaa se maahan
voimakkaankin vastustajansa ja harjoittaa taisteluja, joista
puolisotkin[38] pakisevat. Minä en lähetä enää Karthagoon kopeita
sanansaattajia;[39] haihtunut on koko toivomme,[40] haihtunut tuo
nimeemme kiintynyt onni, Hastrubalin kuoltua. Klaudiusten kädet
ovat kaikkea[41] toimittavat: näitä Jupiter suojelee armollisella
jumaluusvoimallansa, ja tarkka varovaisuus pelastaa heidät sodan
vaaroista."
 5 Laulu.

Caesar Augustukselle.[1]

Oi sinä, hyväin jumalain jälkeläinen, Roman[2] kansan suurin

suojelija! Liian kauan[3] olet jo poissa keskuudestamme; palaa heti,
koska olet Isäin pyhälle neuvostolle[4] luvannut pikaiseen palata!
Tuo, oi jalo johtaja, ilo[5] isänmaallesi jälleen; sillä kun kasvosi,
kevään lailla,[6] loistavat kansalle, kuluu päivä hupaisemmin ja
aurinko paistaa kirkkaammin. Kuten äiti, kääntämättä kasvojansa
mutkikkaalta rannalta, lupauksin ja aavistuksin sekä rukouksin
kutsuu kotiin poikaansa, jota Notus[7] vastaisella[8] puuskallansa
viivyttelee Karpathus-meren[9] toisella puolella ja enemmän kuin
vuoden aikaa pidättää rakkaasta kodistansa; siten isänmaakin,
uskollisten kaipauksen tunteiden valtaamana, kaipaa Caesariansa. —
Sillä härkä käyskentelee pelotta laitumella, Ceres[10] ja armas
Faustitas[11] höystyttävät vainioita, merimiehet purjehtivat
rauhassa[12] pitkin mertä, Fides[13] pelkää moittimista, mikään
häpeä[14] ei tahraa puhdasta perhe-elämää, tapa ja laki ovat peräti
poistaneet kauheat rikokset, synnyttäjättäriä kiitetään
samanmuotoisista[15] sikiöistä ja rankaistus seuraa heti rikoksen
kiintereillä.[16] — Kukapa pelkäisi Parthialaista,[17] kuka
kylmäkiskoista Skythalaista,[18] kuka niitä sikiöitä, joita villi
Germania[19] synnyttää, niin kauan kun Caesar on asiain
etunenässä? Kukapa välittäisi villin Iberian[20] sodasta? — Jokainen
päättää[21] päivänsä omilla kummuillansa[22] ja johtelee
viiniköynnöksiänsä yksinäisiin[23] puihin; sitten palaa[24] hän
iloisena maljansa ääreen ja kunnioittaa päättäjäisissä[25] sinua
jumalanansa. Sinua kunnioittaa hän hartaalla rukouksella, sinua
maljoista[26] vuodatetulla viinillä ja hämmentää sinun jumaluutesi
Lareihinsa,[27] kuten Kreikka,[28] muistellen Kastoria[29] ja suurta
Herkulesta.[30] "Oi jalo johtaja, jospa soisit pitkällistä rauhaa[31]
Hesperialle![32]" sitä me rukoilemme kuivin suin aamulla päivän
koittaessa,[33] sitä päihtyneinä, kun aurinko laskee Okeanukseen.

6 Laulu.

Apollolle.[1]

Oi Jumala! Sinä, jonka ovat tulleet tuntemaan kerskailevan kielen

kostajaksi sekä Nioben[2] suku että rosvo Tityos[3] ynnä tuo
fthialainen[4] Akhilles, joka oli kukistamaisillansa[5] kopean Trojan;
hän, joka oli kaikkia muita etevämpi soturi, mutta kehnompi kuin
sinä, vaikka hän, ollen merenjumalatar Thetiksen poika, taistelun
halusta täristeli peljättävällä keihäällänsä Dardanuksen[6] torneja.
Kuten terävällä kirveellä kaadettu petäjä tahi itätuulen rouhima
kypressi, siten hänkin[7] kaatua romahti[8] ja mökkäsi päänsä
teukrialaiseen[9] hiekkaan. Hän ei olisi sulkeutunut Minervan
hevoseen,[10] joka valheellisesti kuvaili hänelle pyhitettyä uhria, eikä
pettänyt[11] ajattomalla ajalla[12] juhlailevia Trojalaisia, eikä
Priamuksen tansseista iloitsevaa hovia;[13] vaan — voi, voi
kauheata! — hän olisi ollut säälimätön kaikkia julkisessa
taistelussa[14] voitettuja kohtaan ja polttanut akhajalaisissa[15]
liekeissä pienet puhumattomat lapset, vieläpä äitinsä kohdussa
piilevätkin, joll'ei jumalain isä, sinun[16] ja sulon Venuksen[17]
rukouksista heltyneenä, olisi sallinut Aeneaalle[18] muureja, jotka
rakennettiin onnellisemmalla enteellä. — Oi Foebus, sinä heleä-
äänisen[19] Thalian[20] runollinen[21] opettaja, sinä, joka kostutat
kiharasi Xanthus-virrassa,[22] sinä sulo Agyieus,[23] suojele Daunian
Kamenan[24] kunniaa! Foebus on antanut minulle runo-innon ja
runolahjan sekä runoilijan nimen. Oi te, ensimmäiset[25] tyttöjen
joukossa, ja te pojat, jalojen vanhempain jälkeläiset, te Deloksen
jumalattaren[26] turvatit, hänen, joka joutsellansa kaataa[27]
vauhkoja ilveksiä ja hirviä, noudattakaa lesbolaista runomittaa[28] ja
peukaloni näppäystä[29] ylistäkää totutulla tavalla Latonan poikaa,
[30] samoin tuota valoltansa vaurastuvaa Noktilukaa,[31] joka
edistää hedelmällisyyttä[32] ja on vireä vierimään nopeasti-kuluvat
kuukaudet päästä päähän. Tuota pikaa olet naituna sanova:
"Minäkin, joka olen sievä oppimaan runoilija Horatiuksen säveliä,
minäkin lauloin jumalille[33] otollisen laulun, kun vuosisata jälleen
toi meille juhlalliset päivät.[34]"

7 Laulu.

Torkvatukselle.[1]

Lumikinokset[2] ovat rauenneet,[3] ruoho virkistyy jälleen kedoilla

ja lehdet[4] puhkeavat puihin; maa muuttaa muotonsa[5] ja
vähenevät[6] virrat juoksevat parrastensa sivuitse;[7] jopa
Gratiakin[8] Nymfien[9] ja molempain sisartensa seurassa alastonna
rohkenee johtaa piirihyppyjä. Mutta ett'et toivoisi kuolemattomuutta,
siitä muistuttaa sinua vuodenkulu ja Aika,[10] joka riistää sinulta
tuon herttaisen päivän. Pakkaset lauhtuvat länsituulien henkäyksistä,
kevään karkoittaa kesä, joka itsekin vuorostansa väistyy, kun vaan
hedelmiä-tuottava syksy on jaellut antimiansa, ja kohta tulee kolkko
talvi jälleen. Kuitenkin tasoittavat nopeat kuunvaiheet aikain kulun;
[11] me taas, kun olemme tulleet sinne, mihin isä Aeneas, mihin
rikas Tullus[12] ja Ankus, olemme tomu[13] ja varjo.[14] — Kukapa
tietää, tokko taivaan jumalat lisäävät huomispäivän hetket tämän
päivän lukuun? Mutta kaikki, mitä nyt omaksi huviksesi[15] olet
puuhaillut, kaikki on väistyvä perillisten ahnaista käsistä. Kun elämäsi
lanka on kerran katkennut ja Minos[16] on sinusta julistanut
juhlallisen tuomionsa; sitten, oi Torkvatus, ei enää sukusi,[17] ei
kaunopuheliaisuutesi,[18] eikä hurskautesi voi asettaa sinua entiseen
asemaasi. Sillä eipä Dianakaan[19] voi pelastaa siveellistä
Hippolytusta[20] Manalan pimeydestä, eikä Theseus[21] kykene
palauttamaan rakasta Pirithoustansa[22] Tuonelasta elämään.[23]

8 Laulu.

K. Marcius Censorinukselle.[1]

Minä tahtoisin mielelläni, oi Censorinus, lahjoittaa tovereilleni

Maljoja[2] ja komeita vaski-astioita;[3] minä tahtoisin lahjoittaa
kolmijalkoja, noita urhollisten Kreikkalaisten kunniapalkintoja; etkä
sinäkään saisi[4] kaikkein kehnompia lahjoja, jos vaan olisin rikas
sellaisista taideteoksista,[5] joita joko Parrhasius[6] tahi Skopas[7]
ovat luoneet; näistä jälkimmäinen on taitava veistämään kivestä,
edellinen taas juoksevin värin kuvailemaan milloin ihmistä, milloin
jumalaa. Mutta tätä varaa minulla ei ole, eivätkä sinunkaan asemasi
tahi yksilösi sellaisten kalleuksien[8] tarpeessa. Sinua huvittaa laulu:
minä voin lahjoittaa lauluja ja määrätä antimeni arvon. Nuot julkisilla
piirroksilla kaiverretut marmoripatsaat,[9] joiden kautta henki ja
elämä palaavat urhollisiin päällikköihin jälleen vielä kuolemankin
jälkeen, nuot Hannibalin ripeät pakoilemiset[10] ja perin masennetut
uhkaukset[11] — sekä jumalattoman Karthagon palo[12] — ne eivät
kalabrialaisia Pieriä[13] loistavammin ikuisuuta sen sankarin[14]
mainetta, joka palasi kotiin, perittyänsä nimen Afrikan
valloittamisesta. Etkä sinäkään, jos vaan aikakirjat[15] ovat vaiti,
nauti mitään palkintoa siitä, mitä jalomielisesti ole toiminut. Mitä olisi
Ilian ja Marsin poika,[16] jos kateellinen hiljaisuus[17] hämmentäisi
Romuluksen ansioita? Eteväin runoilijain taito, suosio ja kieli ovat
pelastaneet Aeakuksen[18] stygiläisistä[19] aalloista ja vihkivät
hänet autuasten saarten[20] omaksi. Musa[21] ei salli mainehikkaan
miehen kuolla; Musa koroittaa hänet taivaasen. Näin reipas
Herkules[22] ottaa osaa Jupiterin[23] suotuisiin[24] atrioihin; näin
kuulu Tyndarideen tähtiryhmä[25] pelastaa vuotavat laivat meren
pohjasta; näin tuo ohimoiltansa vihreällä viiniköynnöksellä
seppelöitty Liber[26] saattaa toivomukset hyvään päätökseen.

9 Laulu.

M. Lolliukselle.[1]

Älä usko sattumaltakaan niiden laulujen häviävän, mitkä minä,

joka olen syntynyt tuon kovasti[2] kohisevan Aufidus-joen[3]
läheisyydessä, ennen tuntemattomin[4] keinoin[5] sepittelen,
soittimilla säestettäviksi.[6] Jos maeonialaisella Homeruksella[7]
onkin etusija, niin Pindaruksen,[8] keolaisen runoilijan,[9]
Alcaeuksen[10] uhkaavat[11] ja Stesikhoruksen[12] mahtavat
laulutkaan eivät ole unhoituksissa; aika ei ole voinut haihduttaa sitä,
mitä Anakreon[13] muinoin huviksensa sepitteli; vielä uhkuu
rakkaus, vielä elävät nuot hehkuvat tunteet, jotka uskottiin
aeolialaisen tytön[14] kitaran huostaan. Lakedaemonilainen
Helena[15] ei ollut ainoa, joka hehkui,[16] ihaillessansa
rakastelijansa[17] koristeltuja kiharoja ja kullalla kirjaeltuja vaatteita
sekä kuninkaallista komeutta ja seuruetta. Teuker[18] ei ollut
ensimmäinen, joka ampui nuolia kydonialaisella[19] joutsella; Ilios ei
ole vaan kerran ollut ahdinko-tilassa; mahtava Idomeneus[20] ja
Sthenelus[21] eivät ole ainoat, jotka taistelivat sellaisia taisteluja,
joista Musainkin[22] täytyy laulaa; uljas Hektor[23] ja tuima
Deifobus[24] eivät olleet ensimmäiset, jotka saivat ankaria iskuja
kainojen puolisoinsa ja lastensa puolustuksen tähden. Monta urosta
on elänyt ennen Agamemnonia,[25] mutta he kaikki lepäävät
itkemättä ja tuntematta kuolon pitkässä pimeydessä, koska heiltä
puuttuu pyhä runoilija.[26] — Vähän on siis unhoittuneen ansion ja
toimettoman kunnottomuuden[27] väliä. Minä en ole ilman kiitosta
sinusta, oi Lollius, lauluissani mainitsematta, enkä salli tuon
kateellisen[28] unhoituksen rankaisematta halvennella useita
urotöitäsi. Sinulla on mieli, joka on älykäs elämänkokemuksissa ja
vakava sekä myötä- että vastoinkäymisissä[29]; ahneuden ja
petoksen kostaja[30] sekä tuon kaikkivoivan rahan halveksija;[31]
eikä ainoastaan yhden vuoden konsuli,[32] vaan niin usean kuin se,
rehellisenä ja uskollisena tuomarina,[33] on pitänyt hyveen hyötyä
parempana ja kopein silmäyksin halveksinut rikollisten lahjoja sekä
voittajana levittänyt[34] aseitansa vastustelevien joukkojen keskitse.
— Sitä, jolla on paljo, ei voida kutsua oikein onnelliseksi;
suuremmalla syyllä ansaitsee onnellisen nimen se, joka osaa viisaasti
käyttää jumalain lahjoja sekä kestää kovaa köyhyyttä ja joka pelkää
virhettä kuolemaa pahemmin; hän[35] ei kammoksu[36] kuolla
rakasten ystäväin tahi isänmaan puolesta.
 10 Laulu.

Ligurinukselle.[1]

Oi sinä, joka yhä vielä olet julma ja Venuksen lahjoista mahtava!

Kun kerran utuparta odottamattasi kasvaa leukasi pöyhkeydeksi[2] ja
nuot kiharasi, jotka nyt liehuvat olkapäilläsi, ovat lähteneet[3] ja tuo
muotosi, joka nyt on purpuraista ruusunkukkaa[4] kauniimpi, on
lakastunut ja muuttunut karheaksi laadultansa;[5] silloin sinä, oi
Ligurinus, joka kerta kun näet kuvasi peilissä[6] toisenlaisena,[7]
olet sanova: "Voi, voi! Miks'ei tämä ajatus, joka minulla on tänäpänä,
ollut jo poikana? Miks'eivät tällaisessa mielenlaadussa nuot entiset
terveennäköiset[8] poskeni tule entisellensä?"

11 Laulu.

Fyllikselle.[1]

Oi Fyllis! Minulla on astia täynnä Alban viiniä,[2] joka pian täyttää

yhdeksän vuotta; minulla on puutarhassani persilja, seppelein
sitomista varten; minulla on suuri paljous[3] muratteja, joista sinä,
sidotuin suortuvin,[4] olet loistava; talo hohtaa hopeasta; alttari,
pyhillä kasveilla kaunisteltuna,[5] haluaa pirskoitettaa[6] uhrivuonan
verellä. Jokainen käsi on kiiruissansa, sinne-tänne juoksevat tytöt
poikien joukossa;[7] tulet leimuavat, tupruttaen sakeaa savua
katonharjalta.[8] — Mutta että kuitenkin tietäisit, mihin huvituksiin
sinua kutsutaan:[9] sinun pitää juhlallisesti viettää Idusta,[10] sitä
päivää, joka jakaa kahtia Huhtikuun,[11] tuon merestä-syntyneen
Venuksen[12] kuukauden; tämä on syystä minulle juhlapäivä ja
milt'ei pyhempi, kuin oma syntymäpäiväni, koska juuri tästä
päivästä[13] Maecenaani laskee kasvavat vuotensa. — Telefuksen,
jota sinä koetat lähestyä, tuon nuorukaisen, joka ei ole sinun
"ettääsi" myöden, valtasi rikas ja irstas tyttö sekä pitää
lemmenpauloihin kiedottuna. Ukonnuolen iskemä Faëton[14] pelkää
liian rohkeita[15] toiveita; tärkeän esimerkin taas tarjoaa siivekäs
Pegasus,[16] joka ylenmielin kantoi selässänsä[17] kuolevaista
ratsastajaa Bellerofonia,[18] jotta aina puuhailisit ainoastaan sitä,
joka sinulle sopii, sekä, pitäen sopimattomana toivoa enempää, kuin
on luvallista, välttäisit sitä, joka ei ole vertaisesi. — Hyvä siis! Sinä, oi
rakkauteni päämäärä[19] — sillä täst'edes en rakastu[20] enää
kehenkään muuhun naiseen - opetteleppa[21] säveliä, joita sitten
armaalla[22] äänelläsi laulelet;[23] mustat huolet ovat haihtuvat
laulun avulla.

12 Laulu.

Vergiliukselle.[1]

Pian kevään seuralaiset, nuo Thrakiasta puhaltavat tuulet,[2] jotka

asettavat meren, pullistavat purjeet; niityt eivät enää ole kankeina
kylmästä; joet eivät kohise, talven lumesta paisuneina. Surkeasti
vaikeroiten Itystänsä,[3] tekee pesäänsä tuo onneton lintu,[4]
kekropialaisen talon[5] ikuinen häpeä, koska hän[6] on kehnosti
kostanut kuninkaan[7] raa'at himot. Istuen[8] nuorella ruohikolla,
laulelevat lihavain lammasten paimenet laulujansa, paimenpillillä
säestäen, ja ilahuttavat sitä jumalaa,[9] jota karjalauma ja
Arkadian[10] varjoisat kummut viehättävät. — Vuodenaika on tehnyt
janon, oi Vergilius; mutta jos sinua, oi jalosukuisten
nuorukaisten[11] turvatti, haluttaa juoda Kaleessa[12] puserrettua
viiniä, pitää sinun ostaa sitä nardus-öljyllä. Pieni pullo nardus-öljyä
voi houkutella esille astian, joka nykyään on Sulpiciuksen[13]
varastohuoneessa,[14] astian, joka on aulis lahjoittamaan uusia
toiveita ja tehokas poistamaan katkeria huolia.[15] Jos kiiruhdat
näihin huvituksiin, niin tule pian tavaroinesi! Minä en aijo juottaa
sinua maksutta omista pokaaleistani, kuten rikas varakkaassa
talossansa. — Mutta herkeä todellakin hidastelemasta ja
voitonhimosta! Ajattele mustaa tulta[16] ja sekoita, koska se sinulle
on vielä luvallista,[17] tuo lyhytaikainen tyhmyys viisaudellasi:[18]
suloista on kohdallansa[19] tyhmystelläkin.

13 Laulu.

Lycelle.[1]

Oi Lyce! Jumalat ovat kuulleet rukoukseni; jumalat ovat kuulleet

ne, oi Lyce: sinä tulet akaksi, mutta kuitenkin tahdot näyttää
kauniilta, sinä riehut ja juot ujostelematta sekä tahdot vapisevalla
laulullasi humalapäissäsi ärsytellä hidasta[2] Kupidoa.[3] Hän[4]
väijyilee kukoistavan ja kitaraa-taitavan Khian[5] kauniilla poskilla.
Sillä vastenmielisesti lentää hän kuivettuneiden tammien ylitse ja
siten pakenee sinua, koska kellertävät hampaasi, koska kurtut
kasvoillasi ja lumi päälaellasi[6] rumentavat sinut. Ko'oksen[7]
purpura ja loistavat jalokivet eivät enää tuo takaisin niitä aikoja,
jotka katoava päivä kerran on kirjoittanut noihin tunnettuihin aika-
kirjoihin säilytettäviksi.[8] — Voi! Mihin Venus[9] on paennut, mihin
värisi, mihin sievä liikkeesi? Mitä sinulla on enää tuosta, tuosta,[10]
joka uhkui rakkaudesta, joka minutkin valtasi omalta itseltäni, oi sinä
Cinaran jälkeen[11] onnellinen, kaunis ja lemmenseikoista viehättävä
olento? Mutta Cinaralle Onnetar[12] on suonut lyhyen elinajan,
säilyttääksensä kauan Lyceä, jotta tämä tulisi iässä vanhan variksen
vertaiseksi,[13] niin että tuliset nuorukaiset hymyillen voisivat
silmäillä tuota tuhaksi rauennutta tulisoittoa.

14 Laulu.

Caesar Augustukselle.[1]

Mikä senaatin tahi mikä kansan toimi[2] voisi täydellisillä

kunnianosoituksilla, kirjoituksien[3] ja muistoja-säilyttävien
aikakirjain avulla, ikuisuuttaa iäksi päiviksi ansioitasi, oi Augustus,
sinä ruhtinasten ruhtinas, niin laajalti kuin aurinko valaisee
asuttavia[4] seutuja;[5] sinä, jonka Latinalais-la'ista[6]
riippumattomat Vindelikialaiset[7] nykyään ovat tulleet tuntemaan,
mitä mahdat sodassa?[8] Sillä sinun sotilastesi[9] avulla on Drusus
useammin kuin yhden erän urhollisesti kukistanut Genaunit,[10]
tuon rauhattoman kansakunnan, ja reippaat Breunit[11] sekä heidän
noille kauhistuttaville Alppituntureille rakentamansa linnoitukset; heti
sen jälkeen vanhempi Neroista[12] ryhtyi tuliseen taisteluun ja voitti
onnellisesti[13] villit Raetialaiset;[14] hän, jota olisi pitänyt nähdä
tuossa tuimassa tappelussa, kummoisellako miestapolla hän uuvutti
heidän vapaehtoisesti kuolemaan vihityt rintansa;[15] melkein
niinkuin Auster[16] mylleröi masentamattomia aaltoja, kun
Plejadein[17] joukko halkoo pilviä, niin hänkin oli innokas
ahdistelemaan vihollisten laumoja ja kannustelemaan korskuvaa
hevostansa tulien keskitse. Siten vyöryy sonninmuotoinen Aufidus,
[18] joka juoksee apulialaisen Daunuksen[19] valtakunnan sivuitse,
kun se kuohuen valmistaa hirveää tulvaa viljelysvainioille, kuten
Klaudius hirveän suurella hyökkäyksellä syöksi hajalle muukalaisten
rautavaruiset laumat, sekä, tuhoamalla ensimmäiset ja viimeiset,
peitti kentän kaatuneilla, voittaen saamatta mieshukkaa, kun sinä
annoit hänelle sotaväkeäsi, neuvoasi ja jumalasi.[20] Sillä samana
päivänä, jona Alexandria[21] nöyrästi avasi sinulle satamansa ja
tyhjän[22] kuningaslinnansa, samana päivänä, kolmantena
lustrumina[23] sen jälkeen, on Fortuna[24] suotuisasti tehnyt
onnellisen lopun sodasta sekä hankkinut sinulle mainetta ja
lopetetuille sotatoimillesi toivottua kunniaa. — Sekä tuo ennen
masentamaton Kantabrialainen[25] että Medialainen[26] että
Indialainen[27] että kuljeskeleva Skythalainen[28] kunnioittavat
sinua, oi Italian ja ruhtinatar Roman tehokas turva. Niilinvirta,[29]
joka salaa alkulähteensä, Ister,[30] vuolas Tigris,[31] elävikäs
Okeanus,[32] joka pauhaa etäisen Britannian[33] rannoilla, nuot
Gallian[34] kuolemaa-kammomattomat ja Iberian[35] niskoittelevat
asukkaat,[36] ne kaikki kuulevat sinua; nuot murhaa-rakastavat
Sygambrilaiset[37] laskettuansa aseensa maahan,[38] kunnioittavat
sinua.

15 Laulu.

Caesar Augustukselle.[1]
 Foebus[2] on lyyryllänsä varoittanut minua, kun tahdoin laulaa
taisteluista ja kaupunkien valloituksista, ett'en pienillä purjeillani
lähtisi Tyrrhenian[3] merelle. Sinun aikakautesi, oi Caesar, on sekä
pelloille saattanut. niiden runsaan hedelmällisyyden entisellensä[4]
että Jupiterillemme hankkinut takaisin sotalippumme, jotka riistettiin
Parthialaisten muhkeista pihtipielistä;[5] sulkenut sodista vapaana
tuon Kvirinus-Januksen temppelin;[6] hillinnyt mielivaltaisuutta, joka
hylkää kaiken hyvän järjestyksen; tukahuttanut virheet ja virkistänyt
vanhat hyveet, joiden kautta Latinalaisten nimi ja Italian voima ovat
kohonneet ja Romalaisvallan maine ja mahtavuus ovat levinneet
auringon laskusta sen nousuun asti. — Niin kauan kun Caesar on
asiain etunenässä ei kansalaisraivo, eikä väkivalta häiritse rauhaa,
eikä puoluevihakaan, joka teroittaa miekkoja ja saattaa
eripuraisuutta onnettomiin kaupunkeihin. Nekään, jotka sammuttavat
janonsa syvästä Danubius-virrasta,[7] eivät voi kumota Julialais-
säädöksiä,[8] samoin Getalaiset,[9] Seriläiset,[10] epäluotettavat
Persialaiset[11] tahi ne, jotka ovat syntyneet Tanais-joen[12]
läheisyydessä.[13] — Mutta me olemme sekä arki- että juhlapäivinä,
nauttiessamme leikillisen Liberin[14] lahjoja, lapsinemme ja
vaimoinemme velvollisuutemme mukaan, jumalia rukoiltuamme, esi-
isäin tavoin lydialaisten huilujen[15] säestämällä laululla ylistävät
noita urheista urotöistänsä uupuneita sankareja ynnä Trojaa ja
Ankhisesta[16] sekä armaan Venuksen jälkeläistä.[17]
II.
Karmen-Seekulaare

eli

Vuosisataislaulu.

"Hora praeterita nunquam revertitur."

Lyhyt johdanto Vuosisataislauluun.

Meillä on jokseenkin hämärää tietoja tuon Roman kuuluisan

Vuosisataisjuhlan alku-ajoilta. Arvellaan sitä vietetyn jo
kuningastenkin aikakaudella; vaikka kaikki lähempi määritteleminen
kuitenkin uinuu tuon häilyvän tarumaailman helmassa. Muutaman
hämärän tarun mukaan olisi juhla alkuansa ollut ainoastaan
jonkunlainen n.k. sukujuhla. Eräs Valerius-niminen mies olisi nim.
keksinyt Marskentällä (Terentumissa l. Tarentumissa), lähellä Tiberin
rantaa, muutaman tulta-suitsevan luolan, johon pystytettiin
jonkinlainen maanalainen alttari Pluton (Dis pater) ja Proserpinan
palvelemista varten. Luola pyhitettiin Valerius-suvulle (gens Valeria)
ja siellä uhrailtiin aluksi ainoastaan tämän suvun menestykseksi.
Varsinaiseksi Vuosisataisjuhlaksi tahi ainakin siltä vivahtavaksi lienee
tuo mainittu Valerius-suvun uhritoimitus muuttunut vasta tasavallan
aikana, jolloin ensimmäisen konsulin, Publius Valerius Publikolan,
sanotaan (toisten mukaan v. 509, toisten v. 456 e.Kr) Terentumissa
ensi kerran juhlallisesti uhranneen koko kansan puolesta. — Sibyllan
kirjain mukaan piti Vuosisataisjuhlaa vietettämän säännöllisesti joka
sadas vuosi, kolme vuorokautta kestävillä leikeillä ("ludi terentini vel
seculares") ja uhreilla Marskentällä. Kuitenkaan mitään
säännöllisyyttä juhlan viettämisessä ei liene ollut, koska eri kirjailijat
kertovat sen tapahtuneen aivan eri aikoina. Ainakin ajan pitkään, sen
voimme varmuudella sanoa, joutui juhla joutumistansa unhoituksiin
ja vihdoin v. 126 e.Kr. mainitaan viimeisen Vuosisataisjuhlan tapaisen
juhlallisuuden vietetyn. — Kun Augustus oli kymmenen vuotta
hoitanut yksinvaltaa Roman valtakunnassa ja ottanut sen vieläkin
viideksi vuodeksi, antoi hän käskyn Vuosisataisjuhlan viettämiseen,
nähtävästi tämän suuren valtansa vakavammaksi vahvistamiseksi.
Sibyllan pappein avulla, jotka, Etrurialaisten tapaan, arvattavasti
Augustuksen mieliksi, kavalasti selittelivät Sibyllan kirjain mukaan
vuosisataan kuuluvan satakymmenen vuotta, ja erään Volkatius-
nimisen ennustajan (haruspex) julistuksen nojalla, koska muka eräs
suuri "Maailmanvuosi", jonka piti tuoda aivan uusi järjestys
(ανάστασισ τών πάντων) maailmaan, oli loppunut ja se sattunut
juuri v. 17 e.Kr., pani Augustus hätämältänsä tuon loistavan juhlan
toimeen. Mitä muuten itse juhlaan tulee, näkyy se Augustuksen
mahtavissa käsissä saaneen kokonansa toisen tarkoituksen, kuin sillä
ennen oli ollut. Kuten jo edellä on huomautettu, oli juhla vähitellen
muuttunut yksityisestä "sukupalveluksesta" valtakunnan yhteiseksi,
etupäässä Manalan jumalain kunnioittamisjuhlaksi. Mutta
Augustuksen toimesta muuttui se taivaan jumalain, varsinkin niiden,
jotka suosivat Roman kaupunkia ("quibus septem placuere colles"),
siis tavallansa itse Roman ja sen menestyksen kunniaksi. — Juhlaa
vietettiin kolme vuorokautta. Lähettiläät kutsuivat aluksi kansan
juhlailemaan ja Sibyllan papit l. Viisitoistamiehet ("quindecimviri
sacris faciundis") jakelivat kaikille vapaille kansalaisille
suitsutusaineksia ("suffinzenta" s.o. soihtuja, tulikiveä, pikiä y.m.,
joita uhrauksissa tarvittiin), samalla kun nisuja, ohria ja herneitä oli
saatavissa Jupiterin, Apollon ja Dianan temppeleissä, niin kutsuttujen
"esikoisuhrien" toimittamista varten. Auringon laskun jälkeen alkoi
keisari Viisitoistamiesten seurassa varsinaisen toimituksen
Marskentallä (Terentumissa), uhraamalla kolme pukkia Parkoille,
Ilithyialle ja Tellukselle. Seuraavana päivänä uhrattiin Kapitoliumissa
Jupiterille valkeita härkiä ja Junolle valkeita lehmiä sekä pidettiin
Apollon kunniaksi juhlaleikit ("ludi scenici") teaatterissa; toisen
päivän pyhittivät vaimot (matronat) Junon kunniaksi Kapitoliumissa
ja vasta kolmantena toimitettiin uhrit Apollon ja Dianan kunniaksi
sekä laulettiin Vuosisalaislaulu ("Carmen-Seculare") Apollon
temppelissä Palatinus-vuorella. — Tätä tilaisuutta varten oli Horatius
Augustuksen kehoituksesta sepittänyt kysymyksessä-olevan
Vuosisataislaulun. Laulamaan tätä uutta juhlalaulua valittiin
ylhäisempien Romalaisten lapsia ("patrimi et matrimi" s.o. sellaisia,
joiden molemmat vanhemmat vielä olivat elossa). Näitä oli luvullansa
viisikymmentäneljä, jaettuina kahteen vuorotellen laulavaan kööriin,
poika- ja tyttökööriin, joissa kummassakin oli
kaksikymmentäseitsemän henkeä. Laulu laulettiin seuraavaan
tapaan:

Säkehistö 1 ja 2: (προσωδός) Pojat ja Tytöt.

Säkehistö 3: Pojat. Säkehistö 4: Tytöt.
Säkehistö 5: Pojat. Säkehistö 6: Tytöt.
Säkehistö 7: Pojat. Säkehistö 8: Tytöt.
Säkehistö 9: (μεσωδός). Säkeet 1 ja 2 Pojat. Säkeet 3 ja 4 Tytöt.
Säkehistö 10: Pojat. Säkehistö 11: Tytöt.
Säkehistö 12: Pojat. Säkehistö 13: Tytöt.
Säkehistö 14: Pojat. Säkehistö 15: Tytöt.
Säkehistö 16-19: (επωδός). Pojat ja Tytöt.
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookluna.com