Clinical Skills Lecture Notes 4 Sub Edition R.

Turner pdf download

https://ebookfinal.com/download/clinical-skills-lecture-
notes-4-sub-edition-r-turner/

Explore and download more ebooks or textbooks

at ebookfinal.com
Here are some recommended products for you. Click the link to
download, or explore more at ebookfinal

Lecture Notes Clinical Skills 4th Edition Robert Turner

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-clinical-skills-4th-
edition-robert-turner/

Lecture notes Clinical pharmacology and therapeutics 9th

Edition Gerard A Mckay

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-clinical-pharmacology-
and-therapeutics-9th-edition-gerard-a-mckay/

Lecture Notes 6th Edition Ian Todd

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-6th-edition-ian-todd/

Lecture Notes Urology 6th Edition John Blandy

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-urology-6th-edition-
john-blandy/
Lecture Notes General Surgery 12th Edition Harold Ellis

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-general-surgery-12th-
edition-harold-ellis/

Lecture Notes Dermatology 11th Edition Robin Graham-Brown

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-dermatology-11th-
edition-robin-graham-brown/

Lecture Notes Respiratory Medicine 9th Edition Stephen J.

Bourke

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-respiratory-
medicine-9th-edition-stephen-j-bourke/

Lecture Notes Orthopaedics and Fractures Fourth edition T

Duckworth

https://ebookfinal.com/download/lecture-notes-orthopaedics-and-
fractures-fourth-edition-t-duckworth/

USMLE Step 1 Lecture Notes 2016 Anatomy 1st Edition Kaplan

https://ebookfinal.com/download/usmle-step-1-lecture-
notes-2016-anatomy-1st-edition-kaplan/
Clinical Skills Lecture Notes 4 Sub Edition R. Turner
Digital Instant Download
Author(s): R. Turner, Chris Hatton, Roger Blackwood
ISBN(s): 9781405144865, 1405144866
Edition: 4 Sub
File Details: PDF, 2.45 MB
Year: 2003
Language: english
LECTURE NOTES ON

Clinical Skills
ROBERT TURNER
MD, FRCP
The late Professor of Medicine and
Director of the Diabetes Research Laboratories,
University of Oxford,
Oxford

CHRIS HATTON
FRCP, FRCPath
Consultant Haematologist,
Department of Haematology,
The John Radcliffe Hospital,
Oxford

ROGER BLACKWOOD
MA, FRCP
Consultant Physician,Wexham Park Hospital, Slough,
and Honorary Consultant Physician at
Hammersmith Hospital, London

Fourth edition

Blackwell
Science
© 1983, 1991, 1997, 2003 by Blackwell Science Ltd
a Blackwell Publishing company
Blackwell Science, Inc., 350 Main Street, Malden, Massachusetts 02148-5020, USA
Blackwell Publishing Ltd, 9600 Garsington Road, Oxford OX4 2DQ, UK
Blackwell Science Asia Pty Ltd, 550 Swanston Street, Carlton,Victoria 3053,Australia

The right of the Authors to be identified as the Authors of this Work has been asserted in
accordance with the Copyright, Designs and Patents Act 1988.

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval
system, or transmitted, in any form or by any means, electronic, mechanical,
photocopying, recording or otherwise, except as permitted by the UK Copyright, Designs
and Patents Act 1988, without the prior permission of the publisher.

First published (under the title Lecture Notes on History Taking and Examination) 1983
Second edition 1991
Four Dragons edition 1991
Third edition 1997
International edition 1997
Reprinted 1998 (twice), 2000
Fourth edition 2003
Reprinted 2004

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Blackwood, Roger.
Lecture notes on clinical skills.— 4th ed./
Roger Blackwood, Chris Hatton.
p. ; cm.
Rev. ed. of: Lecture notes on clinical skills/
Robert Turner, Roger Blackwood. 3rd ed. 1997.
Includes index.
ISBN 0-632-06511-7
1. Medical history taking—Handbooks, manuals, etc.
2. Physical diagnosis—Handbooks, manuals, etc.
[DNLM: 1. Medical History Taking—Handbooks.
2. Physical Examination—Handbooks. WB 39 B632L 2002]
I. Hatton, Chris. II. Turner, Robert (Robert Charles), 1938—
Lecture notes on clinical skills. III. Title.
RC65 .T87 2002
616.07¢5—dc21
2002002838

ISBN 0-632-06511-7

A catalogue record for this title is available from the British Library

Set in 9/11.5 Gill sans by SNP Best-set Typesetter Ltd., Hong Kong
Printed and bound in India by Replika Pewss Pvt. Ltd.

For further information on Blackwell Publishing, visit our website:

http://www.blackwellpublishing.com

The publisher’s policy is to use permanent paper from mills that operate a sustainable
forestry policy, and which has been manufactured from pulp processed using acid-free and
elementary chlorine-free practices. Furthermore, the publisher ensures that the text
paper and cover board used have met acceptable environmental accreditation standards.
 Contents

Preface, v
Acknowledgements, vii
Introduction:The First Approach, 1
1 History Taking, 6
2 General Examination, 26
3 Examination of the Cardiovascular System, 50
4 Examination of the Chest, 76
5 Examination of the Abdomen, 87
6 Examination of the Mental State, 101
7 Examination of the Nervous System, 111
8 Assessment of Disability Including Care of the
Elderly, 154
9 Basic Examination, Notes and Diagnostic Principles, 161
10 Presenting Cases and Communication, 172
11 Imaging Techniques and Clinical Investigations, 181
12 The 12-Lead Electrocardiogram, 235
13 Interpretation of Investigations, 268
14 Laboratory Results — Normal Values, 271
15 Common Emergency Treatments, 278
Appendices, 289
1: Jaeger reading chart, 289
2:Visual acuity 3 m chart, 292

iii
iv Contents

3: Hodkinson ten point mental test score, 294

4: Barthel index of activities of daily living, 296
5: Cardiac arrest instructions, 298
Index, 300
Colour plates 1–6 between pp. 152 and 153
 Preface

Clinical Skills was the inspiration of Profesor Robert Turner. Roger

Blackwood was his senior registrar in Oxford when, together, they
planned and wrote the first edition. Roger Blackwood took his clinical
skills into cardiology and has remained an inspirational teacher to many
medical students and MRCP candidates. Sadly, Robert Turner died
suddenly in 1999 leaving the book bereft of its senior author. Robert
Turner was an outstanding clinical scientist and clinician and most of the
content and flavour of the book remain his.The main focus of the book is
careful history taking and clinical examination. Whilst these skills remain
the mainstay of all medical practice, clinical medicine is changing. Inceased
sophistication of imaging and diagnostic techniques is resulting in greater
diagnostic accuracy; however, the first meeting with the patient remains
much the same.The ‘bedside manner’ is still important and your approach
to appropriate imaging and diagnostic procedures largely depends on the
simple history and examination taken at the outset.
The preface to previous editions started with the statement that when
a medical student first approaches a patient, he has to:
Develop a suitable doctor–patient relationship
° Master many relevant skills and techniques
° Develop an enquiring and intelligent approach
° Nothing has changed. I should add that we have stuck with the same
convention of using the he pronoun when rferring to doctors, medical
students or patients.This is not meant to offend anyone, simply economi-
cal linguistic convention.
In this new edition we have added some new sections on imaging and
simple ‘bedside relevant’ pathology tests. We have updated a number of
the other chapters and we are gretly indebted to friends and colleagues
who have helped us.We are particularly indebted to Dr Dennis Briley for

v
vi Preface

his help with the neurology section. Remember, the most important skill
for any doctor is to be able to take a good history and perform a careful
examination. Good Luck.

Chris Hatton
Oxford 2003
 Acknowledgements

We are grateful to many colleagues and students who have made sugges-
tions. The book has benefited from their suggestions, but any faults or
omissions are those of the authors. Specific advice was received from:

History Bill Rosenberg,Tony Hope

Skin Terence Ryan, Sue Burge
Eyes Peggy Frith
Orthopaedics Roger Smith, Chris Bulstrode
Surgery Jack Collins, Michael Greenall
Heart Oliver Ormerod
Lungs Donald Lane
Gastroenterology Derek Jewell
Mental state Michael Sharpe
Neurology Michael Donaghy, Robin Kennett, Dennis
Briley
Disability Simon Winner, Sebastian Fairweather
Imaging Niall Moore, David Lindsell, Wattie Fletcher,
Andy Molyneux, Basil Shepstone
Evidence-based medicine David Sackett
Therapies Chris Garrard, Lucy Belson, Ben Aszali
Biochemistry and Jonathan Kay, Nicki Metson, Louise Bowman
endocrinology
History and examination Becky Rippon

The visual acuity reading charts (Appendices 1 and 2) are reproduced

courtesy of Keeler Ltd; and the cardiac arrest instructions (Appendix 5)
are redrawn courtesy of the European Resuscitation Council (© 1994).

vii
viii Acknowledgements

The colour plates are reproduced courtesy of Department of Medical

Illustration, Heatherwood andWexham Park HospitalsTrust (Plates 1a–d,
2d, 2f, 3a, 3c–e, 4b, 5b–f, 6a, 6c–f), King Edward VII Hospital, Windsor
(Plates 1e, 1f, 2a, 2b, 4a, 4c, 4e), Department of Medical Illustration, John
Radcliffe Hospital, Oxford (Plates 2e, 4d, 5a, 6b), Department of Medical
Illustration, Radcliffe Infirmary, Oxford (Plates 3f, 4f).
 INTRODUCTION

The First Approach

General principles
General objectives
When the student (or doctor) approaches a patient there are four
initial objectives:
Obtain a professional rapport with the patient and gain his
° confidence.
Obtain all relevant information which allows assessment of
° the illness, and provisional diagnoses.
Obtain general information regarding the patient, his back-
° ground, social situation and problems. In particular it is nec-
essary to find out how the illness has affected him, his family,
friends, colleagues and his life.
The assessment of the patient as a whole is of utmost
importance.
Understand the patient’s own ideas about his problems, his
° major concerns and what he expects from the hospital
admission, outpatient or general practice consultation.
Remember medicine is just as much about worry as disease.
Whatever the illness, whether chest infection or cancer,
anxiety about what may happen is often uppermost in the
patient’s mind. Listen attentively.
The following notes provide a guide as to how one obtains the
necessary information.

Specific objectives
In taking a history or making an examination there are two comple-
mentary aims:

1
2 Introduction: The First Approach

° Obtain all possible information about a patient and his illness

(a database).

° Solve the problem as to the diagnoses.

Analytical approach
For each symptom or sign one needs to think of a differential
diagnosis, and of other relevant information (by history, examination or
investigation) which one will need to support or refute these possible
diagnoses. A good history combines these two facets, and one should
never approach the patient with just a set series of rote questions. How-
ever, until one knows more medicine, one cannot know the possible
significance of the information one gains, and the obvious change of
questioning which this might entail. These notes provide background in-
formation enabling a full history and examination to be taken. This pro-
vides a necessary basis for a later, more inquisitive approach which should
develop as knowledge about illnesses is acquired.

Self-reliance
The student must take his own history, make his own examina-
tion and write his own clinical records. After 1 month he should be
sufficiently proficient that his notes could become the final hospital
record. The student should add a summary including his assessment of
the problem list, provisional diagnoses and preliminary investigations.
Initially these will be incomplete and occasionally incorrect. Neverthe-
less, this exercise will help to inculcate an enquiring approach and to
highlight areas in which further questioning, investigation or reading is
needed.

What is important when you start?

At the basis of all medicine is clinical competence. No amount of
knowledge will make up for poor technique.
Over the first few weeks it is essential to learn the basic ABC of
clinical medicine, covered in these notes:
how to relate to patients
° how to take a good history efficiently, knowing which ques-
° tion to ask next and avoiding leading questions
 General Principles 3

° how to examine patients in a logical manner, in a set routine

which will mean you will not miss an unexpected sign
You will be surprised how often students can fail an exam, not
because of lack of knowledge but because they have not mas-
tered elementary clinical skills.These notes are written to try
and help you to identify what is important and to help relate
findings to common clinical situations.
There is nothing inherently difficult about clinical medicine. You will
quickly become clinically competent if you:
apply yourself
° initially learn by rote which skills are appropriate for each
° situation

Common sense
Common sense is the cornerstone of medicine
Always be aware of the patient’s needs.
° Always evaluate what important information is needed:
° – to obtain the diagnosis
– to give appropriate therapy
– to ensure continuity of care at home
Many mistakes are made by being side-tracked by aspects that are not
important.

Learning
Your clinical skills and knowledge can soon develop with good
organization.
Take advantage of seeing many patients in hospital, in clinics and
° in the community. It is particularly helpful to be present when patients
are being admitted as emergencies or are being seen in a clinic for the
first time.
Obtain a wide experience of clinical diseases, how they affect
° patients and how they are managed.
Medicine is a practical subject and first-hand experience is
invaluable. The more patients you can clerk yourself, the
sooner you will become proficient and the more you will
learn about patients and their diseases.
4 Introduction: The First Approach

Building up knowledge
At first medicine seems a huge subject and each fact you learn
seems to be an isolated piece of information. How will you ever
be able to learn what is required?You will find after a few months that
the bits of information do interrelate and that you are able to put new bits
of information into context. The pieces of the jigsaw puzzle begin to fit
together and then your confidence will increase. Although you will need
to learn many facts, it is equally important to acquire the attitude of ques-
tioning, reasoning and knowing when and where to go to seek additional
information.
Choose a medium-sized student’s textbook in which you
° read up about each disease you see or each problem you
encounter.
Attaching knowledge to individual patients is a great
help in acquiring and remembering facts. To practise
medicine without a textbook is like a sailor without a chart,
whereas to study books rather than patients is like a sailor
who does not go to sea.
Understand the scientific background of disease, including the ad-
vances that are being made and how these could be applied to improve
care.
Regularly pick up and read the editorials or any articles which
° interest you in a general medical journal such as New England Journal
of Medicine, Lancet or British Medical Journal.
Even if at first you are not able to put information into con-
text, they will keep you in touch with new developments that
add interest. Nevertheless, it is not sensible to delve too
deeply into any one subject when you are just beginning.

Relationships
Training to become a doctor includes the distinct challenges of learning:
to have a natural, sincere, receptive and, when necessary,
° supportive relationship with patients and staff
the optimum means of working with patients and colleagues
° to facilitate good care
 General Principles 5

Presentation of your findings and

communication in general
Chapter 10 indicates how you should present patients on ward rounds or
at meetings.

Ancillary investigations
Introductory information about several common clinical investigations is
given in Chapter 11, together with a simple guide to reading an electro-
cardiogram (ECG) in Chapter 12.

Treatment of illness
You will soon witness various treatments being given. Chapter 15 details
the essentials of common emergency therapies that you will encounter.

Evidence-based medicine, statistical

analyses and interpretation of tests
Many advances in medicine are occurring. It is helpful to have the back-
ground knowledge to allow evaluation of new information, clinical trials
and techniques. Chapter 13 provides overviews of interpretation of data.

Bon voyage
In training to become a doctor, you have:
the privilege of developing supportive relationships with
° patients and staff
the chance to develop special practical skills
° the opportunity to appreciate the academic developments
° that are being made
We wish you good luck with your career and the all-important master-
ing of basic clinical skills.
CHAPTER 1

History Taking

General procedures
Approaching the patient
° Look the part of a doctor and put the patient at ease. Be
confident and quietly friendly.

° Greet the patient:‘Good morning, Mr Smith’.

Shake the patient’s hand or place your hand on his if he is ill.
° State your name and that you are a student doctor helping
° staff care for patients.
° Make sure the patient is comfortable.
Explain that you wish to ask the patient questions to find out
° what happened to him.
Inform the patient how long you are likely to take and what to
expect. For example, after discussing what has happened to
the patient, you would like to examine him.

Usual sequence of events

History Investigations

Examination Diagnosis confirmed

Problem list Treatment

Differential diagnosis

6
 General Procedures 7

Importance of the history

It identifies:
– what has happened
– the personality of the patient
– how the illness has affected him and his family
– any specific anxieties
– the physical and social environment
– It establishes the physician–patient relationship.
– It often gives the diagnosis.
Find the principal symptoms or symptom.Ask:
° – ‘What has the problem been?’
– ‘What made you go to the doctor?’
Avoid:
– ‘What’s wrong?’ or ‘What brought you here?’
Let the patient tell his story in his own words as much as
° possible.
At first listen and then take discreet notes as he talks.
When learning to take a history there can be a tendency to ask
too many questions in the first 2 minutes.After asking the first
question you should normally allow the patient to talk
uninterrupted for up to 2 minutes.
Do not worry if the story is not entirely clear, or if you do
not think the information being given is of diagnostic signifi-
cance. If you interrupt too early, you run the risk of overlook-
ing an important symptom or anxiety.
– You will be learning about what the patient thinks is
important.
– You have the opportunity to judge how you are going to
proceed.
Different patients give histories in very different ways. Some
patients will need to be encouraged to enlarge on their an-
swers to your questions; with other patients you may need to
ask specific questions and to interrupt in order to prevent too
rambling a history.Think consciously about the approach you
will adopt. If you need to interrupt the patient, do so clearly
and decisively.
8 Chapter 1: History Taking

° Try, if feasible, to conduct a conversation rather than an

interrogation, following the patient’s train of thoughts.
You will usually need to ask follow-up questions on the main
symptoms to obtain a full understanding of what they were
and of the chain of events.
Obtain a full description of the patient’s principal
° complaints.
Enquire about the sequence of symptoms and events.
° Beware pseudomedical terms, e.g.‘gastric flu’ — enquire what
happened
Do not ask leading questions.
° A central aim in taking the history is to understand patients’
symptoms from their own point of view. It is important not to
tarnish the patient’s history by your own expectations. For
example, do not ask a patient whom you suspect might be thy-
rotoxic: ‘Do you find hot weather uncomfortable?’ This
invites the answer ‘Yes’ and then a positive answer becomes
of little diagnostic value. Ask the open question: ‘Do you par-
ticularly dislike either hot or cold weather?’
Be sensitive to a patient’s mood and non-verbal responses.
° e.g. hesitancy in revealing emotional content.
Be understanding, receptive and matter-of-fact without
° excessive sympathy.
Rarely show surprise or reproach.
° Clarify symptoms and obtain a problem list.
° When the patient has finished describing the symptom or symptoms:
– briefly summarize the symptoms
– ask whether there are any other main problems
For example say ‘You have mentioned two problems: pain on
the left side of your tummy, and loose motions over the last 6
weeks. Before we talk about those in more detail, are there
any other problems I should know about?’

Usual sequence of history

– nature of principal complaints, e.g. chest pain, poor home
circumstances
 General Procedures 9

– history of present complaint — details of current illness

– enquiry of other symptoms (see Functional enquiry, p. 10)
– past history
– family history
– personal and social history
If one’s initial enquiries make it apparent that one section is
° of more importance than usual (e.g. previous relevant ill-
nesses or operation), then relevant enquiries can be brought
forward to an earlier stage in the history (e.g. past history
after finding principal complaints).

History of present illness

° Start your written history with a single sentence summing up
what your patient is complaining of. It should be like the banner
headline of a newspaper. For example:
c/o chest pain for 6 months
Determine the chronology of the illness by asking:
° – ‘How and when did your illness begin?’ or
– ‘When did you first notice anything wrong?’ or
– ‘When did you last feel completely well?’
Begin by stating when the patient was last perfectly well.
° Describe symptoms in chronological order of onset.
Both the date of onset and the length of time prior to
admission should be recorded. Symptoms should never
be dated by the day of the week as this later becomes
meaningless.
Obtain a detailed description of each symptom by asking:
° – ‘Tell me what the pain was like’, for example. Make sure you ask
about all symptoms, whether they seem relevant or not.
With all symptoms obtain the following details:
° – duration
– onset — sudden or gradual
– what has happened since:
– constant or periodic
– frequency
– getting worse or better
10 Chapter 1: History Taking

– precipitating or relieving factors

– associated symptoms
° If pain is a symptom also determine the following:
– site
– radiation
– character, e.g. ache, pressure, shooting, stabbing, dull
– severity, e.g. ‘Did it interfere with what you were doing?
Does it keep you awake?’
– have you ever had this pain before?
– is the pain associated with nausea, sweating, e.g. angina?
Avoid technical language when describing a patient’s his-
tory. Do not say ‘the patient complained of melaena’, rather:
‘the patient complained of passing loose, black, tarry
motions’.

Supplementary history
When patients are unable to give an adequate or reliable his-
tory, the necessary information must be obtained from friends
or relations. A history from a person who has witnessed a sud-
den event is often helpful.
Accordingly, the student should arrange with the houseman
to be present when the relatives or witnesses are inter-
viewed. This is particularly important with patients suffering
from disease of the central nervous system. The date and
source of such information should be written in the notes.
When necessary, arrange for an interpreter.
Make use of GP’s letter and contact GP if necessary.

Functional enquiry
This is a checklist of symptoms not already discovered.
Do not ask questions already covered in establishing the principal
symptoms.This list may detect other symptoms.
Modify your questioning according to the nature of the
° suspected disease, available time and circumstances.
If during the functional enquiry a positive answer is obtained,
 Functional Enquiry 11

full details must be elicited. Asterisks (*) denote questions

which must nearly always be asked.

General questions
° –Ask*Appetite:‘What
about the following points:
is your appetite like? Do you feel like eating?’
– *Weight:‘Have you lost or gained weight recently?’
– *General well-being:‘Do you feel well in yourself?’
– Fatigue:‘Are you more or less tired than you used to be?’
– Fever or chills:‘Have you felt hot or cold? Have you shivered?’
– Night sweats:‘Have you noticed any sweating at night or any other
time?’
– Aches or pains.
– Rash:‘Have you had any rash recently? Does it itch?’
– Lumps and bumps.

Cardiovascular and respiratory system

° –Ask*Chest
about the following points:
pain:‘Have you recently had any pain or discomfort in the
chest?’
The most common causes of chest pain are:
Ischaemic heart disease: severe constricting, central chest
pain radiating to the neck, jaw and left arm. Angina is this pain
precipitated by exercise or emotion; relieved by rest. In a my-
ocardial infarction the pain may come on at rest, be more
severe and last hours.
Pleuritic pain: sharp, localized pain, usually lateral; worse on
inspiration or cough.
Anxiety or panic attacks are a very common cause of chest
pain. Enquire about circumstances that bring on an attack.
– *Shortness of breath:‘Are you breathless at any time?’
Breathlessness (dyspnoea) and chest pain must be accurately
described.The degree of exercise which brings on the symp-
toms must be noted (e.g. climbing one flight of stairs, after
0.5 km (1/4 mile) walk).
– Shortness of breath on lying flat (orthopnoea): ‘Do you get
12 Chapter 1: History Taking

breathless in bed? What do you do then? Does it get worse or

better on sitting up? How many pillows do you use? Can you sleep
without them?’
– Waking up breathless: ‘Do you wake at night with any symp-
toms? Do you gasp for breath? What do you do then?’
Orthopnoea (breathless when lying flat) and paroxysmal noctur-
nal dyspnoea (waking up breathless, relieved on sitting up) are
features of left heart failure.
– *Ankle swelling.
Common in congestive cardiac failure (right heart failure).
– Palpitations:‘Are you aware of your heart beating?’
Palpitations may be:
– single thumps (ectopics)
– slow or fast
– regular or irregular
Ask the patient to tap them out.
Paroxysmal tachycardia (sudden attacks of palpitations)
usually starts and finishes abruptly.
– *Cough:‘Do you have a cough? Is it a dry cough or do you cough up
sputum? When do you cough?’
– Sputum: ‘What colour is your sputum? How much do you cough
up?’
Green sputum usually indicates an acute chest infection. Clear
sputum daily during winter months suggests chronic bronchitis.
Frothy sputum suggests left heart failure.
– *Blood in sputum (haemoptysis):‘Have you coughed up blood?’
Haemoptysis must be taken very seriously. Causes include:
carcinoma of bronchus
pulmonary embolism
mitral stenosis
tuberculosis
bronchiectasis
– Black-outs (syncope): ‘Have you had any black-outs or faints? Did
you feel light-headed or did the room go round? Did you lose con-
sciousness? Did you have any warning? Can you remember what
happened?’
Discovering Diverse Content Through
Random Scribd Documents
NELJÄSTOISTA LUKU

Papitar ja kuitenkin vain nainen

Aluksi La sulki silmänsä ja puristautui kauhuissaan Tarzania

vasten, mutta ei kuitenkaan huutanut. Mutta pian hän sai kylliksi
rohkeutta katsoakseen ympärilleen ja allensa maahan, vieläpä
pitääkseen silmänsä auki, kun tehtiin pitkiä vaarallisia hyppyjä
puusta puuhun. Ja sitten hänet valtasi turvallisuuden tunne, koska
hän luotti siihen ruumiillisesti täydelliseen olentoon, jonka voimien,
urheuden ja ketteryyden varassa hänen kohtalonsa oli. Kerran hän
kohotti silmänsä polttavaa aurinkoa kohti ja mumisi kiitosrukouksen
epäjumalalleen siitä, ettei hänen ollut sallittu tuhota tätä jumalaista
miestä, ja silloin hänen pitkät silmäripsensä vettyivät kyynelistä.

Oparin La oli omituinen ilmiö — olosuhteiden muovaama olento,

jota raastoivat ristiriitaiset mielenliikutukset. Hän oli toisin ajoin
sydämettömän jumalan julma ja verenhimoinen palvelijatar ja taas
hento nainen, joka oli täynnä sääliä ja hellyyttä; milloin hän oli
mustasukkaisuuden ja koston ruumiillistuma, milloin nyyhkivä neito,
jalo ja anteeksi antava; hän oli sekä neitsyt että kiihkeä intohimon
orja, mutta aina kuitenkin — nainen. Sellainen oli La.
 Hän puristi poskensa Tarzanin olkaa vasten. Hitaasti hän käänsi
päätään, kunnes hänen kuumat huulensa olivat painettuina
apinamiehen ihoa vasten. La rakasti häntä ja olisi ilomielin kuollut
hänen puolestaan, mutta tuntia aikaisemmin hän oli ollut valmis
iskemään veitsen hänen sydämeensä ja olisi ehkä taas tunnin
kuluttua siihen valmis.

Muuan kovaonninen pappi, joka etsi suojaa viidakosta, sattui

näyttäytymään raivostuneelle Tantorille. Suuri eläin kääntyi toiselle
puolelle, hyökkäsi köyryisen pikku miehen kimppuun, nitisti hänet ja
eksyen sitten suunnasta läksi samoamaan etelää kohti. Muutaman
minuutin kuluttua toitotuksen ääni häipyi kaukaisuuteen.

Tarzan pudottautui maahan, ja La liukui alas hänen selästään.

"Kutsu väkesi kokoon", sanoi Tarzan.

"He tappavat minut", vastasi La.

"He eivät tapa sinua", väitti apinamies. "Ei kukaan tapa sinua, kun
Apinain Tarzan on täällä. Kutsu heidät, niin puhumme heille."

La korotti äänensä päästäen kaamean huilumaisen kutsuhuudon,

joka kantautui kauas viidakkoon joka taholle. Läheltä ja kaukaa tuli
Oparin pappien haukahtelevia vastaushuutoja: "Me tulemme! Me
tulemme!" La uudisti kutsunsa yhä uudestaan, kunnes suurin osa
hänen seuruettaan lähestyi yksitellen ja parittain ja pysähtyi lyhyen
matkan päähän ylipapittaresta ja hänen pelastajastaan. Miehet
tulivat otsa synkkänä ja ilme uhkaavana. Kun kaikki olivat saapuvilla,
ryhtyi Tarzan puhumaan heille.

"Ylipapittarenne on turvassa", sanoi apinamies. "Jos hän olisi

tappanut minut, olisi hän itse nyt kuolleena samoin kuin vielä monet
muut teistä. Mutta hän säästi minut, jotta minä pelastaisin hänet.
Menkää hänen kanssaan takaisin Opariin; Tarzan menee omalle
suunnalleen viidakkoon. Vallitkoon Tarzanin ja Lan välillä aina rauha.
Mikä on vastauksenne?"

Papit murisivat ja pudistivat päätään. He puhelivat keskenään, ja

La ja Tarzan saattoivat nähdä, etteivät he olleet ehdotukselle
suosiollisia. He eivät halunneet viedä Lata takaisin, ja toisaalta he
tahtoivat lopultakin uhrata Tarzanin liekehtivälle jumalalle. Viimein
apinamies kävi kärsimättömäksi.

"Te tottelette kuningattarenne käskyjä", hän sanoi, "ja menette

takaisin Opariin hänen kanssaan; muutoin Apinain Tarzan kutsuu
kokoon viidakon muut asujamet ja surmauttaa teidät kaikki. La
pelasti minut, jotta minä pelastaisin teidät ja hänet. Olen
hyödyttänyt teitä paremmin elävänä kuin olisin hyödyttänyt
kuolleena. Jollette ole kaikki hulluja, annatte minun mennä rauhassa
tieheni ja palaatte itse Lan kanssa Opariin. En tiedä missä pyhä veitsi
on, mutta voitte tehdä toisen. Jollen olisi ottanut sitä, olisitte
tappanut minut, ja nyt teidän jumalanne on varmaan iloinen että
otin sen, koska olen pelastanut hänen papittarensa hullulta
Tantorilta. Menettekö takaisin Opariin Lan kanssa ja lupaatteko, ettei
hänelle tapahdu mitään pahaa?"

Papit kokoontuivat pieniksi ryhmiksi, kiistellen ja väitellen asiasta.

He löivät nyrkillään rintaansa; he kohottivat kätensä ja silmänsä
tulisen jumalan puoleen; he murisivat ja haukahtelivat keskenään,
kunnes Tarzanille kävi selväksi, että yksi heistä vastusti hänen
esityksensä hyväksymistä. Tämä mies oli ylipappi, jonka sydän oli
täynnä mustasukkaisuuden raivoa, koska La avoimesti tunnusti
rakastavansa muukalaista, vaikka hänen olisi pitänyt heidän
uskontonsa ikivanhain tapojen mukaan kuulua ylipapille. Kiista näytti
sovittamattomalta, kunnes eräs toinen pappi astui esiin ja nostaen
kättään kääntyi Lan puoleen.

"Kadsh, ylipappi", hän ilmoitti, "uhraisi teidät molemmat

liekehtivälle jumalalle, mutta me kaikki muut, Kadshia
lukuunottamatta, palaisimme ilomielin Opariin kuningattaremme
kanssa."

"Teitä on monta yhtä vastassa", aloitti Tarzan. "Miksi ette saisi

tahtoanne perille? Menkää Lan kanssa Opariin ja jos Kadsh puuttuu
asiaan, niin tappakaa hänet."

Oparin papit tervehtivät tätä ehdotusta raikuvin

hyväksymishuudoin. Se näytti heistä melkein jumalaisen innoituksen
antamalta neuvolta. Kun he olivat kautta aikojen kysymättä totelleet
ylipappeja, oli seurauksena se, että heistä näytti mahdottomalta
epäillä hänen arvovaltaansa. Mutta huomatessaan, että he voisivat
pakottaa hänet mukautumaan tahtoonsa, olivat he yhtä onnellisia
kuin lapset uusista leluista.

He hyökkäsivät eteenpäin ja ottivat Kadshin kiinni. He puhuivat

äänekkäästi ja kiivaasti hänen korvaansa. He uhkasivat häntä
ryhmysauvalla ja veitsellä, kunnes hän lopulta myöntyi heidän
vaatimuksiinsa, vaikkakin synkkänä. Silloin Tarzan astui Kadshin
eteen.

"Pappi", hän sanoi, "La menee takaisin temppeliinsä, ja hänellä on

suojana pappiensa ja Apinain Tarzanin uhkaus, että se, joka tekee
hänelle pahaa, on kuoleman oma. Tarzan tulee takaisin Opariin
ennen ensi sadekautta, ja jos hänelle on tehty pahaa, niin voi sinua,
Kadsh, ylipappi."
 "Suojelkaa häntä", huusi Tarzan toisille oparilaisille. "Suojelkaa
häntä, niin että Tarzan tullessaan uudestaan tapaa Lan Oparissa
tervehtimässä häntä."

"La on siellä tervehtiäkseen sinua", huudahti ylipapitar, "ja La

odottaa kaihoten, yhtä mittaa kaihoten, kunnes tulet takaisin. Oi,
sano minulle, että tulet!"

"Kukapa sen tietää?" kysyi apinamies, ja heilahti nopeasti puihin

kiiruhtaen itää kohti.

Hetken aikaa La seisoi katsellen hänen jälkeensä; sitten hänen

päänsä vaipui, huokaus pääsi hänen huuliltaan, ja hän lähti vanhan
naisen kaltaisena matkalle kaukaista Oparia kohti.

Apinain Tarzan kiiti puiden läpi, kunnes yön pimeys oli laskenut
viidakkoon. Sitten hän paneutui nukkumaan ajattelematta huomista
kauemmaksi; myöskin La oli vain hämäränä muistona hänen
tietoisuudessaan.

Vain muutaman päivämatkan päässä pohjoiseen päin odotti lady

Greystoke sitä hetkeä, jolloin hänen mahtava herransa ja mestarinsa
huomaisi Ahmet Zekin rikoksen ja kiiruhtaisi auttamaan ja
pelastamaan. Ja juuri hänen kuvitellessaan John Claytonin tuloa
kyyristeli hänen ajatustensa esine melkein alastomana kaatuneen
puunrungon vieressä, jonka alta hän likaisin sormin etsi siellä
mahdollisesti piileviä kuoriaisia tai mehukkaita toukkia.

Kului kaksi päivää jalokivien varastamisen jälkeen, ennenkuin

Tarzan ajattelikaan niitä. Kun ne sitten sattuivat juolahtamaan hänen
mieleensä, sai hän halun leikkiä niillä taas, ja koska hänellä ei ollut
parempaakaan tehtävää kuin tyydyttää ensimmäinen mieleen tullut
oikku, nousi hän ja läksi tasangolle metsästä, jossa oli viettänyt
edellisen päivän.

Vaikka mikään merkki ei osoittanut, mihin jalokivet oli haudattu, ja

paikka oli samanlaista koskematonta maata kuin monien kilometrien
laajuudelta ympärillä, missä kaislikko loppui ruohoalueen reunalla,
meni apinamies kuitenkin erehtymättömän tarkasti suoraan sitä
paikkaa kohti, johon hän oli kätkenyt aarteensa.

Hän kaivoi metsästysveitsellään kuohkeata maata, jonka alla

pussin piti olla, mutta vaikka hän kaivoi syvemmän kuopan kuin
alkuperäinen oli ollut, ei pussista eikä jalokivistä ilmennyt jälkeäkään.
Tarzanin otsa synkkeni, kun hän huomasi joutuneensa ryöstön
uhriksi. Hänen tarvitsi harkita asiaa vain vähän tai ei ollenkaan,
päästäkseen selville syyllisestä, ja hän lähti seuraamaan varkaan
jälkiä yhtä nopean päättävästi kuin oli alkanut kaivaa jalokiviä
maasta esiin.

Vaikka latu oli kahden päivän vanha ja monessa paikassa

suorastaan hävinnyt, seurasi Tarzan sitä verrattain helposti.
Valkoinen mies ei olisi voinut sitä noudattaa edes kahtakymmentä
askelta, jos se olisi ollut kahdentoista tunnin vanha; musta mies olisi
kadottanut sen ensimmäisellä kilometrillä, mutta Apinain Tarzanin oli
lapsuudessaan ollut pakko kehittää aisteja, joita tavallinen
kuolevainen tuskin milloinkaan tarvitsee.

Me saatamme tuntea sipulin ja viinan hajun raitiovaunun

kattohihnasta pitelevän lähimmäisemme hengityksestä tai
halpahintaisen hajuveden tuoksun, joka lähtee vastassamme
istuvasta ihmeenihanasta rouvashenkilöstä, ja valitella nenämme
herkkyyttä. Mutta tosiasia on, että emme kykene ollenkaan
haistamaan; meidän hajuaistimme on suorastaan hävinnyt
verrattuna sen kehittymiseen villieläimillä.

Paikassa, johon jalka on astunut, pysyy siitä lähtenyt eritys

melkoisen ajan. Meidän aistimme eivät sitä huomaa, mutta
alempiarvoisille olennoille, etenkin metsästäville ja metsästetyille, se
on yhtä mielenkiintoinen ja usein selvempikin kuin painettu
kirjansivu meille.

Lisäksi ei Tarzan ollut riippuvainen yksinomaan hajuaististaan.

Hänen aikaisemman elämänsä pakottavat olosuhteet olivat
kehittäneet näön ja kuulon ihmeteltävän tarkoiksi, koska silloin itse
eloonjääminen melkein joka päivä riippui siitä, että aina oli tarkoin
varuillaan ja yhtä mittaa käytti kaikkia kykyjään.

Ja niin hän seurasi belgialaisen vanhaa uraa metsän läpi pohjoista

kohti, mutta jäljen vanhuuden takia hänen oli pakko kulkea
jokseenkin hitaasti. Tarzanin takaa-ajama mies oli kaksi päivämatkaa
hänestä edessä silloin kun hän aloitti seuraamisen, ja joka päivä
varas pääsi yhä kauemmaksi apinamiehestä. Mutta Tarzan ei
epäillytkään asian päätöstä. Jonakin päivänä hän saavuttaisi saaliinsa
— hän saattoi odottaa rauhassa, kunnes se päivä sarastaisi. Hän
seurasi itsepäisesti heikkoa jälkeä, pysähtyen päivällä vain
tappamaan riistaa ja syömään ja yöllä vain nukkumaan ja
lepäämään.

Silloin tällöin hän sivuutti villejä soturijoukkoja, mutta näistä hän

pysytteli kaukana, sillä hänen metsästysretkellään oli tarkoitus, jota
tiellä esiintyvät pienemmät sattumat eivät saaneet häiritä.

Nämä joukkueet olivat wazireja ja heidän liittolaisiaan, joille Busuli

oli lähettänyt kokoontumiskäskyn. He marssivat paraikaa yhteiseen
kerääntymispaikkaan, valmistaakseen hyökkäystä Ahmet Zekin
linnoitukseen, mutta Tarzanista he olivat vihollisia — hänellä ei ollut
tietoista muistoa ystävyydestä mustia miehiä kohtaan.

Oli yö, kun hän pysähtyi arabialaisen rosvon paaluaitaisen kylän

ulkopuolelle. Istuen suuren puun oksilla hän katseli elämää aitauksen
sisäpuolella. Tähän paikkaan jälki oli vienyt hänet. Hänen saaliinsa
täytyi olla tuolla sisäpuolella. Mutta miten hän löytäisi hänet niin
monesta majasta? Vaikka Tarzan tiesi mahtavat voimansa, käsitti hän
myös rajoituksensa. Hän ymmärsi, ettei hän voinut
menestyksellisesti tapella suurta joukkoa vastaan avoimessa
taistelussa. Hänen täytyi turvautua villin eläimen varovaisuuteen ja
viekkauteen, jos aikoi onnistua.

Istuen puussaan rauhallisesti ja kaluten Hortan, metsäsian,

sääriluuta Tarzan odotti suotuisaa tilaisuutta päästäkseen kylään.
Jonkun aikaa hän jyrsi suuren luun esiinpistäviä pyöreitä päitä,
musertaen pieniä paloja lujien leukojen välissä ja imien sisäpuolella
olevaa herkullista ydintä, mutta loi samalla yhä uudestaan katseensa
kylään. Hän näki valkoviittaisia hahmoja ja puolialastomia mustia,
mutta ei saanut kertaakaan silmiinsä sellaista, joka olisi muistuttanut
jalokivivarasta.

Hän odotti kärsivällisesti, kunnes kaikki lähtivät leirin teiltä,

lukuunottamatta vahteja porteilla, ja pudottautui sitten keveästi
maahan, kaarsi kylän vastakkaiselle puolelle ja lähestyi paalutusta.

Hänen kupeellaan riippui pitkä, muokkaamattomasta nahasta

tehty köysi — hänen lapsuutensa ruohoköyden luonnollinen ja
luontevampi seuraaja. Irroitettuaan nuoran hän levitti sen taakseen
maahan ja liikuttaen nopeasti rannettaan, heitti köyden päässä
olevan silmukan nopeasti paalutuksen harjan terävään ulkonemaan.
 Hän koetti silmukan lujuutta vetämällä sen tiukalle. Silmukka kesti,
ja apinamies juoksi ketterästi pystysuoraa seinää ylös köyden avulla,
jota hän puristi kummallakin kädellään. Päästyään aidan harjalle hän
tarvitsi vain hetken kietoakseen riippuvan köyden taas vyyhdelle ja
kiinnittääkseen sen kupeelleen. Sitten hän katsahti nopeasti alaspäin
paalutuksen sisäpuolelle, sai selville, ettei kukaan ollut väijyksissä
juuri hänen allaan, ja pudottautui keveästi maahan.

Nyt hän oli kylässä. Hänen edessään levisi jono telttoja ja

alkuasukasten majoja. Jokaisen niiden tutkiminen olisi hyvin
vaarallista, mutta vaara oli luonnollinen tekijä jokapäiväisessä
elämässä — se ei milloinkaan kauhistanut Tarzania. Mahdollisuudet
houkuttelivat häntä — elämän ja kuoleman mahdollisuudet, kun hän
sai panna uljuutensa ja kykynsä koetteelle ottelussa tasaväkistä
vihollista vastaan.

Ei ollut välttämätöntä mennä jokaiseen majaan — oven, ikkunan

tai avoimen raon kautta sai hänen nenänsä selville, oliko hänen
saaliinsa sisällä vai ei. Jonkun aikaa tuli pettymys nopeasti toisen
jälkeen. Belgialaista ei ollut huomattavissa. Mutta lopulta hän joutui
sen teltan luo, josta varkaan haju selvästi tuntui. Tarzan kuunteli
korva painettuna teltan takaosan kangasseinää vasten, mutta sisältä
ei kuulunut mitään ääniä.

Vihdoin hän katkaisi erään niistä köysistä, jotka kiinnittivät teltan

maahan, kohotti kankaan reunaa ja pisti päänsä sisään. Kaikki oli
rauhallista ja pimeätä. Tarzan ryömi varovasti telttaan — belgialaisen
haju oli tuntuva, mutta se ei ollut enää tuore. Hänen tarvitsemattaan
edes tarkasti tutkia teltan sisustaa tiesi Tarzan, ettei sisällä ollut
ketään.
 Eräässä nurkassa hän huomasi kasan sikinsokin heitettyjä huopia
ja vaatteita, mutta siinä ei ollut pussia, jossa sievät piikivet olivat.
Tarkastettuaan huolellisesti teltan läpikotaisin hän ei keksinyt mitään
muuta merkille pantavaa, ei ainakaan mitään, mikä olisi ilmaissut
jalokivien paikan. Mutta sillä puolella, missä huovat ja vaatteet olivat,
näki apinamies teltan seinän olevan alapuolelta irti, ja pian hän sai
selville, että belgialainen oli äskettäin tätä tietä poistunut teltasta.

Tarzan lähti pian samaa tietä, jota pitkin hänen saaliinsa oli
paennut. Jälki kulki aina varjossa ja kylän majojen ja telttojen taitse
— Tarzanille kävi selväksi, että belgialainen oli lähtenyt matkalleen
yksin ja jalan. Hän oli ilmeisesti pelännyt kylän asukkaita; ainakin oli
hänen tekonsa ollut sellainen, ettei hän ollut uskaltanut antautua
ilmitulon vaaraan.

Erään alkuasukasmajan takana jälki vei pieneen aukkoon, joka oli

äsken tehty pensasseinään, ja hävisi sitten mustaan majaan. Tarzan
seurasi jälkeä pelottomasti. Hän ryömi käsin ja jaloin pienestä
aukeamasta. Majassa tuli hänen sieraimiinsa monenlaisia hajuja,
mutta niiden joukossa oli eräs, joka puoleksi herätti uinuvan muiston
menneiltä ajoilta — se oli naisen heikko ja hieno haju. Saadessaan
hajun sieraimiinsa tunsi apinamies rinnassaan omituista
levottomuutta — sen herätti vastustamaton voima, johon hän oli
tutustunut uudelleen — vaisto, joka vetää miestä puolisonsa luo.

Samassa majassa tuntui myöskin heikko belgialaisen haju, ja kun

nämä molemmat tunkeutuivat apinamiehen sieraimiin sekoittuen
toisiinsa, heräsi mustasukkaisuuden raivo hänessä pelottavana,
vaikka hänen muistinsa kuvastimessa ei ollut mitään kuvaa naisesta,
johon hänen halunsa oli kiintynyt.
 Samoinkuin hänen tutkimansa teltta oli majakin tyhjä, ja kun hän
oli varmistunut siitä, että hänen varastettu pussinsa ei ollut sinne
kätkettynä, lähti hän takaseinän aukosta kuten oli tullutkin.

Sitten hän etsi taas belgialaisen ladun, seuraten sitä aukeaman

poikki ja paalutuksen yli ulkopuolella olevaan mustaan viidakkoon.
VIIDESTOISTA LUKU

Werperin pako

Kyhättyään valenukkujan vuoteeseensa ja hiivittyään kylän

pimeyteen teltan takaseinän kautta Werper oli mennyt suoraa päätä
siihen majaan, jossa Jane Claytonia pidettiin vankina.

Oven edessä oli musta vartija kyyryssä. Werper lähestyi häntä

rohkeasti, puhui jonkin sanan hänen korvaansa, antoi hänelle
tupakkakäärön ja meni majaan. Musta irvisti ja vilkutti silmäänsä,
kun eurooppalainen katosi pimeään huoneeseen.

Koska belgialainen oli Ahmet Zekin tärkeimpiä avustajia, sai hän

luonnollisesti mennä minne tahtoi kylässä ja ulkopuolella, eikä musta
vahti siis ollut kysynyt hänen oikeuttaan tunkeutua majaan, jossa
valkoinen nainen oli vankina.

Päästyään sisään Werper kuiskasi matalalla äänellä ranskaksi:

"Lady Greystoke! Minä tässä olen, Frecoult. Missä te olette?" Mutta
vastausta ei kuulunut. Mies tunnusteli nopeasti teltan sisustaa,
haparoiden käsillään umpimähkään pimeydessä. Sisällä ei ollut
ketään.
 Werperin ällistys oli kuvaamaton. Hän oli vähällä astua ulos
kysyäkseen asiaa vahdilta, kun hänen silmänsä, totuttuaan
pimeyteen, huomasivat vaaleamman paikan majan takaseinässä
likellä maata. Lähempi tarkastelu ilmaisi, että siinä oli seinään tehty
aukko. Se oli kylliksi iso, jotta siitä saattoi mahtua ruumis, ja
arvaten, että lady Greystoke oli mennyt aukosta koettaen päästä
kylästä pakoon, Werper käytti itsekin viivyttelemättä hyväkseen
samaa kulkutietä. Hän ei tuhlannut aikaa Jane Claytonin
hyödyttömään etsimiseen kylästä.

Hänen oma henkensä riippui siitä, kykenikö hän välttämään Ahmet

Zekiä ja pääsemään tämän ulottuvilta, ennenkuin hänen pakonsa
keksittäisiin. Hänen alkuperäisen suunnitelmansa mukaan olisi lady
Greystoken karkaamisen auttaminen kahdestakin perin hyvästä ja
riittävästä syystä saattanut hänet itsensä edullisempaan valoon.

Ensiksikin hän saavuttaisi englantilaisten kiitollisuuden

pelastamalla ryöstetyn naisen ja olisi siten vähemmässä vaarassa
joutua luovutettavaksi omille kansalaisilleen, jos hänet tunnettaisiin
ja häntä syytettäisiin päällikkönsä murhaamisesta. Toinen syy
perustui siihen tosiasiaan, että vain yksi pakosuunta oli turvallisesti
avoinna hänelle. Hän ei voinut lähteä länteen päin, koska
belgialaisten alueet olivat hänen ja Atlantin välissä. Etelä oli suljettu
häneltä, koska hän pelkäsi rosvoamaansa villiä apinamiestä.
Pohjoisessa olivat Ahmet Zekin ystävät ja liittolaiset. Vain idässä
päin, brittiläisessä Itä-Afrikassa, tarjoutui jommoinenkin varmuus
vapauden saavuttamisesta.

Kun hänen seurassaan oli ylhäisniminen englannitar, jonka hän oli

pelastanut kauheasta kohtalosta ja joka takaisi, että hän oli
ranskalainen, nimeltä Frecoult, saattoi hän mielestään odottaa, ja
syystä kylläkin, englantilaisten tehokasta apua siitä hetkestä lähtien,
jolloin hän tulisi kosketuksiin heidän ensimmäisen etuvartionsa
kanssa.

Mutta vaikka hän nytkin, lady Greystoken kadottua, yhä toivoi

idässä pelastusta, olivat hänen mahdollisuutensa pienentyneet, ja
muuan sivutarkoitus oli täydelleen mennyt myttyyn. Siitä hetkestä
lähtien, jolloin hän oli nähnyt Jane Claytonin, oli hän rinnassaan
vaalinut salaista intohimoa englantilaisen loordin kaunista
amerikkalaista vaimoa kohtaan, ja kun Ahmet Zek, löytämällä
jalokivet, oli pakottanut hänet karkaamaan, oli hän suunnitelmissaan
uneksinut saavansa tulevaisuudessa lady Greystoken uskomaan
miehensä kuolleen ja suostuttavansa hänet omakseen, vetoamalla
hänen kiitollisuuteensa.

Siinä osassa kylää, joka oli kauimpana portista, huomasi Werper

kaksi tai kolme pitkää salkoa, jotka oli otettu läheisestä pinosta —
pino oli varattu majojen rakentamista varten — ja pantu nojalle
paalutuksen aitaa vasten, niin että niistä sukeutui vaivaloinen, mutta
kuitenkin käyttökelpoinen pakotie.

Hän päätteli aivan oikein, että lady Greystoke oli keksinyt tämän
keinon kiivetä aidan yli, eikä hän itse hukannut hetkeäkään
seuratessaan jäljessä. Päästyään viidakkoon hän suuntasi kulkunsa
suoraan itään päin.

Muutamia kilometrejä hänestä etelään Jane Clayton makasi

läähättäen puun oksilla, jonne oli paennut saalista haeskelevaa
nälkäistä naarasleijonaa.

Hänen pakonsa kylästä oli ollut paljon helpompi kuin hän oli
odottanutkaan. Veitsen, jota hän oli käyttänyt, raivatakseen itselleen
majan pensasseinän kautta tien vapauteen, hän oli löytänyt
vankilansa seinään pistettynä — epäilemättä se oli jäänyt sattumalta,
kun joku aikaisempi asukas oli poistunut majasta muille maille. Oli
kulunut vain muutamia hetkiä, kun hän oli hiipinyt tiehensä kylän
taitse, pysyen aina tiheimmässä varjossa. Se onnellinen seikka, että
hän oli huomannut majasalkojen olevan niin lähellä paalutusta, oli
osoittanut hänelle, kuinka voi päästä korkean seinän yli.

Hän oli matkannut tunnin ajan vanhaa riistatietä pitkin etelää

kohti, kun hänen harjaantunut kuulonsa erotti takaapäin vaanivan
pedon varovaa tassuttamista. Lähin puu tarjosi hänelle heti
turvapaikan, sillä hän oli liiaksi hyvin perillä viidakon tavoista
pannakseen turvallisuuttaan hetkeksikään alttiiksi sen jälkeen kun oli
huomannut olevansa takaa-ajettu.

Werperillä oli parempi onni, ja hän vaelsi hitaasti eteenpäin

aamunkoittoon asti, jolloin kauhukseen huomasi ratsastavan
arabialaisen jäljessään. Mies oli muuan Ahmet Zekin käskyläisiä;
näitä oli nimittäin paljon hajaantuneina kaikkiin suuntiin pitkin
metsää, ja he etsivät karannutta belgialaista.

Jane Claytonin pakoa ei ollut vielä huomattu, kun Ahmet Zek ja

hänen tiedustelijansa lähtivät tavoittamaan Werperiä. Ainoa mies,
joka oli nähnyt belgialaisen sen jälkeen kun tämä oli lähtenyt
teltastaan, oli musta vartija lady Greystoken vankikopin ovella, mutta
hän ei puhunut mitään, kun oli tavannut sen miehen kuolleena, joka
oli tullut hänen sijaansa, — vahdin, jonka Mugambi oli surmannut.

Lahjusten ottaja päätteli luonnollisesti, että Werper oli tappanut

hänen toverinsa, eikä uskaltanut Ahmet Zekin vihaa peläten ilmaista
päästäneensä belgialaisen majaan. Näin ollen, koska sattuman
sallimasta juuri hän oli löytänyt vartijan ruumiin sen jälkeen kun
Ahmet Zek oli nostanut hälytyksen päästyään selville Werperin
petoksesta, oli viekas neekeri laahannut kuolleen miehen ruumiin
läheiseen telttaan ja asettunut itse taas paikalleen majan oven
eteen, jossa luuli naisen yhä olevan.

Huomattuaan arabialaisen likellä takanaan belgialainen kätkeytyi

lehväisen pensaan suojaan. Tässä kohdassa polku meni melkoisen
matkan suoraan eteenpäin, ja takaa-ajajan valkeaviittainen hahmo
ratsasti pitkin varjokasta metsän kujannetta ylikaartuvien puunoksien
alla.

Hän tuli yhä lähemmäksi. Werper kyyristyi likemmäksi maata,

piilopaikkansa lehvien taakse. Muuan viiniköynnös liikahti tien toisella
puolen. Werperin silmät kohdistuivat heti siihen. Tuuli ei liikutellut
lehtiä viidakon syvyyksissä. Taas viiniköynnös liikahti. Belgialaisen
mielessä oli vain jonkun synkän ja pahaa tarkoittavan voiman
läsnäolo syynä tähän ilmiöön.

Miehen silmät suuntautuivat kiinteinä lehväverhoon polun toisella

puolen. Vähitellen lehvistä erottautui joku hahmo — keltaisenruskea
hahmo, kolkko ja kauhistava, jonka kellanvihreät silmät pelottavina
tuijottivat kapean polun poikki suoraan hänen silmiinsä.

Werper olisi kiljahtanut kauhusta, mutta polkua pitkin tuli toinen

kuoleman ja yhtä hirvittävän kuoleman sanansaattaja, yhtä varmana.
Hän pysyi hiljaa, ollen melkein pelon kangistama. Arabialainen
lähestyi. Polun toisella puolen leijona kyyristyi hyppyyn, kun sen
huomio kiintyi äkkiä ratsumieheen.

Belgialainen näki mahtavan pään kääntyvän rosvoa kohti, ja hänen

sydämensä miltei lakkasi sykkimästä, kun hän odotti tämän
keskeytyksen seurausta. Hevonen lähestyi kävellen. Pelästyisikö
vauhko eläin lihansyöjän hajua ja syöksyisi pois, jättäen Werperin
edelleenkin eläinten kuninkaan armoille?

Mutta hevonen ei näyttänyt huomaavan suuren kissaeläimen

läsnäoloa. Se tuli eteenpäin kaula kaaressa ja pureskellen kuolaimia
hampaillaan. Belgialainen käänsi silmänsä leijonaa kohti. Pedon koko
tarkkaavaisuus näytti nyt kohdistuneen ratsastajaan. Ratsu oli
leijonan kohdalla, eikä peto vieläkään hypännyt. Odottiko se ehkä
vain heidän ohimenoaan? Werperiä värisytti, ja hän kohottautui
puoliksi. Samassa hetkessä leijona loikkasi piilopaikastaan suoraan
ratsastajan kimppuun. Hevonen päästi kimeän hirnahduksen
kauhusta ja syöksähti sivulle melkein belgialaisen päälle. Leijona veti
avuttoman arabialaisen satulastaan, hevonen hypähti taas tielle ja
pakeni länttä kohti.

Mutta se ei paennut yksin. Kun pelästynyt eläin oli painautunut

Werperiä kohti, oli tämä pian huomannut tyhjentyneen satulan ja
sen tarjoaman tilaisuuden. Leijona oli tuskin raastanut arabialaisen
toiselta puolen alas, kun belgialainen tarttui satulan nuppiin ja
hevosen harjaan ja hyppäsi eläimen selkään toiselta puolen.

Puoli tuntia myöhemmin muuan alaston jättiläinen, joka heilautti

itseään nopeasti pitkin puiden alempia oksia, pysähtyi ja nuuski
aamuilmaa pää koholla ja sieraimet laajentuneina. Hän tunsi veren
hajun voimakkaana, ja siihen sekottui Numa-leijonan haju.
Jättiläinen kallisti päänsä toiselle puolelle ja kuunteli.

Lyhyen matkan päässä tietä pitkin kuului selviä ääniä, jotka

osoittivat leijonan syövän ahnaasti. Sieltä saattoi erottaa luiden
murtumista, isojen lihapalojen hotkimista ja tyytyväistä murinaa,
mitkä kaikki todistivat, että eläinten kuningas oli jossakin likellä
aterioimispuuhissa.
 Tarzan lähestyi paikkaa pysyen yhä puiden oksilla. Hän ei
yrittänytkään salata lähestymistään, ja pian hän totesi, että Numa oli
havainnut hänet, sillä tiheiköstä tien vierestä kuului pahaenteinen,
muriseva varoitusääni.

Pysähtyen matalalle oksalle juuri leijonan yläpuolelle Tarzan katseli

kauheata näyttämöä. Voiko tuo tuntematon hahmo olla hänen takaa-
ajamansa mies? Apinamies oli mietteissään. Hän oli silloin tällöin
laskeutunut polulle ja saanut hajuaistinsa avulla selville, että
belgialainen oli edennyt tätä riistapolkua pitkin itää kohti.

Nyt hän meni juhla-ateriaa pitävän leijonan toiselle puolelle,

laskeutui taas alas ja haisteli maata. Hänen takaa-ajamastaan
miehestä ei ollut pienintäkään jälkeä. Tarzan palasi puun luo. Hän
tutki terävin silmin maata raadellun ruumiin ympärillä, etsiäkseen
merkkiä kadonneesta piikivipussista, mutta ei nähnyt mitään.

Hän ärjyi Numalle ja koetti ajaa valtavaa petoa pois, mutta sai
ainoastaan vihaista murinaa palkakseen. Hän taittoi pieniä varpuja
läheisestä oksasta ja viskasi niitä vanhaa vihollistaan vasten. Numa
katsahti häneen torahampaat paljaina ja irvisti pelottavasti, mutta ei
noussut saaliinsa äärestä.

Silloin Tarzan otti esille jousensa ja vetäen jännettä kauas

taaksepäin ampui vasamansa sitkeäpuisen, vain hänen käsissään
taipuvan kaaren kaikella voimalla. Kun nuoli upposi syvälle Numan
kylkeen, syöksyi eläin pystyyn, päästäen raivon ja tuskan kiljunnan.
Se hypähteli turhaan tavoittamaan irvistelevää apinamiestä, raastoi
nuolen esiinpistävää päätä ja loikaten sitten taas polulle asteli
edestakaisin kiduttajansa alla. Tarzan ampui jälleen nopeasti
vasaman. Tällä kertaa tunkeutui huolellisesti tähdätty nuoli leijonan
selkärankaan. Peto pysähtyi paikalleen ja lysähti halvauksen
kohtaamana avuttomasti maahan.

Tarzan laskeutui polulle, juoksi nopeasti pedon sivulle ja iski

keihäänsä syvälle villiin sydämeen. Irrotettuaan sitten nuolensa
pedon ruumiista hän käänsi huomionsa eläimen saaliin raadeltuihin
jäännöksiin läheisessä tiheikössä.

Kasvot olivat kokonaan poissa. Arabialainen puku ei herättänyt

mitään epäilyksiä kuolleen oikeasta syntyperästä, koska hän oli
seurannut miestä arabialaisten leiriin ja sieltä pois, ja siellä hän oli
voinut helposti hankkia pukineensa. Tarzan oli niin varma siitä, että
hänellä oli etsimänsä rosvon ruumis edessään, ettei hän
yrittänytkään varmentaa johtopäätöstensä todenmukaisuutta
tarkkaamalla niitä monenlaisia hajuja, jotka nousivat valtavasta
lihansyöjästä ja uhrin tuoreesta verestä.

Hän tyytyi etsimään huolellisesti pussia, mutta ruumiissa tai sen

lähistöllä ei ollut merkkiäkään siitä tai sen sisällyksestä. Apinamies oli
tyytymätön — ehkä ei niin paljon värikkäiden piikivien
kadottamisesta kuin Numan takia, joka oli riistänyt häneltä
kostamisen nautinnon.

Aprikoiden, kuinka aarteen oli käynyt, apinamies kääntyi hitaasti

takaisin tielle, mennen samaan suuntaan, josta oli tullutkin. Hän
mietti mielessään suunnitelmaa lähteä pimeyden jälleen tultua
arabialaisten leiriin vielä tutkimaan. Hän nousi puihin ja kulki suoraan
etelää kohti, etsien saalista, sammuttaakseen nälkänsä ennen
puoltapäivää ja asettuakseen sitten iltapäiväksi makuulle johonkin
paikkaan kauas leiristä, missä voisi ilmitulemisen pelotta nukkua,
kunnes tulisi aika suunnitelman toteuttamiseen.
 Hän oli tuskin lähtenyt polulta, kun kookas musta soturi, joka
itsepintaisesti samosi eteenpäin, kiiruhti polkua pitkin itään päin. Se
oli Mugambi, joka etsi emäntäänsä. Hän jatkoi matkaansa tietä
myöten, pysähtyen tutkimaan kuolleen leijonan ruumista. Hänen
kasvoilleen tuli hämmästyksen ilme, kun hän kumartui tarkastamaan
haavoja, jotka olivat syynä viidakon herran kuolemaan. Tarzan oli
ottanut nuolensa pois, mutta Mugambille oli kuoleman syy yhtä selvä
kuin jos vasamat ja keihäs olisivat yhä pistäneet esiin raadosta.

Musta katseli salavihkaa ympärilleen. Ruumis oli vielä lämmin, ja

tästä seikasta hän päätteli, että tappaja oli lähettyvillä, vaikka ei
näkynytkään merkkiä elävästä ihmisestä. Mugambi pudisti päätään
ja lähti taas liikkeelle, ollen kuitenkin kaksin verroin varovainen.

Hän matkasi koko päivän pysähtyen silloin tällöin huutamaan

yhden ainoan sanan: "Lady", toivoen, että hänen emäntänsä
lopultakin kuulisi ja vastaisi. Mutta hänen uskollinen
uhrautuvaisuutensa saattoi hänet vihdoin onnettomuuteen.

Abdul Murak, jolla oli johdossaan osasto abessinialaisia sotilaita, oli

koillisessa päin usean kuukauden etsinyt uutterasti arabialaista
rosvoa
Ahmet Zekiä, joka kuusi kuukautta aikaisemmin oli loukannut Abdul
Murakin keisarin majesteettia, kuljettamalla orjia ryöstämään joukon
Menelikin alueen rajojen sisäpuolelle.

Ja nyt tapahtui, että Abdul Murak oli juuri tänä päivänä pysähtynyt
puolenpäivän aikaan hieman lepäämään saman polun varrelle, jota
pitkin Werper ja Mugambi samosivat itää kohti.

Vähän sen jälkeen kun sotilaat olivat laskeutuneet hevosiltaan,

ohjasi belgialainen heidän läsnäolostaan tietämättä väsyneen
ratsunsa melkein heidän keskelleen, ennenkuin huomasi heidät.
Hänet ympäröitiin heti, ja hänelle sateli kysymyksiä, kun hänet
vedettiin hevosen selästä ja vietiin päällikön luo.

Kääntyen taas eurooppalaiseksi Werper kertoi Abdul Murakille, että

hän oli ranskalainen, joka metsästeli Afrikassa, ja että muukalaiset
olivat käyneet hänen kimppuunsa, hänen safarinsa oli tapettu tai
hajoitettu, ja hän itse oli päässyt pakoon vain ihmeen avulla.

Eräästä abessinialaisen satunnaisesta huomautuksesta Werper sai

selville retken tarkoituksen, ja kun hän huomasi, että nämä miehet
olivat Ahmet Zekin vihollisia, rohkaisi hän itsensä ja pani kurjan
tilansa heti arabialaisten syyksi.

Mutta ettei hän joutuisi uudelleen rosvon käsiin, kehotti hän Abdul
Murakia lopettamaan takaa-ajonsa ja vakuutti abessinialaiselle, että
Ahmet Zekillä oli johdossaan suuri ja vaarallinen joukko, ja myöskin,
että hän marssi nopeasti etelää kohti.

Ollen varma siitä, että menisi pitkä aika rosvon saavuttamiseen ja

että epätasaiset voimasuhteet saattoivat taistelun päätöksen erittäin
arveluttavaksi, Murak luopui mielellään suunnitelmastaan ja antoi
joukolleen tarpeelliset määräykset leirin pystyttämiseksi siihen, missä
olivat; seuraavana aamuna he lähtisivät marssimaan takaisin
Abessiniaa kohti.

Myöhään iltapuolella leirilläolijain huomio kiintyi länttä kohti, josta

kaikuisa ääni kuului huutavan kerran toisensa jälkeen yhtä ainoata
sanaa: "Lady! Lady! Lady!"

Noudattaen vaistonsa mukaisesti varovaisuutta joukko

abessinialaisia eteni salavihkaa Abdul Murakin johdolla viidakon läpi
sitä paikkaa kohti, jossa huutaja oli.

Puoli tuntia myöhemmin he palasivat raahaten Mugambia

mukanaan. Ensimmäinen henkilö, johon isokokoisen mustan silmät
sattuivat, kun hänet töykittiin abessinialaisten päällikön luo, oli
ranskalainen Jules Frecoult, joka oli ollut hänen isäntänsä vieraana ja
jonka hän viimeksi oli nähnyt menevän Ahmet Zekin kylään
sellaisissa olosuhteissa, että oli syytä uskoa hänen olevan rosvojen
tuttavan ja ystävän.

Mugambi käsitti, että hänen isäntäänsä ja isäntänsä taloa

kohdanneet onnettomuudet ja ranskalainen olivat pahaenteisesti
yhteydessä toistensa kanssa, ja se esti häntä ilmaisemasta itseään
Werperille, joka ei häntä enää nähtävästi muistanutkaan.

Vakuuttaen olevansa vain vaaraton soturi eräästä etelämpänä

olevasta heimosta Mugambi pyysi, että hänen sallittaisiin mennä
tiehensä, mutta Abdul Murak, joka ihaili soturin loistavaa
ruumiinrakennetta, päätti viedä hänet Addis Abebaan ja tarjota
häntä Menelikille. Muutamia hetkiä myöhemmin Mugambi ja Werper
vietiin vartioituina pois, ja silloin belgialainen sai huomata olevansa
pikemmin vanki kuin arvossa pidetty vieras. Hän kiisteli turhaan
sellaista kohtelua vastaan, ja lopulta muuan roteva sotilas iski häntä
suulle ja uhkasi ampua hänet, jollei hän pitäisi pienempää ääntä.

Mugambi ei ottanut asiaa niin raskaalta kannalta, sillä hän ei

ollenkaan epäillyt, että hän matkan aikana helposti voisi pettää
vartijansa valppauden ja päästä karkuun. Kun tämä ajatus oli aina
etualalla hänen mielessään, tekeytyi hän abessinialaisten ystäväksi,
kyseli paljon heidän keisaristaan ja maastaan ja osoitti yhä
kiihkeämpää halua päästä perille, voidakseen nauttia kaikista niistä
eduista, joita he vakuuttivat olevan Addis Abeban kaupungissa. Sillä
tavoin hän haihdutti heidän epäluulonsa, niin että heidän
valppautensa päivä päivältä laimeni.

Käyttäen hyväkseen sitä seikkaa, että häntä ja Werperiä pidettiin

aina yhdessä, hän koetti saada selville, mitä toinen tiesi Tarzanin
olopaikasta tai huvilaa vastaan tehdyn rosvoretken alkuunpanijasta
ja lady Greystoken kohtalosta. Mutta kun hänen oli pakko tyytyä
keskustelun satunnaisiin käänteisiin näiden tietojen saamiseksi ja
kun Werper yhtä huolellisesti tahtoi maailmalta salata osuutensa
entisen isäntänsä kodin ja onnen hävittämiseen, ei Mugambi saanut
selville mitään — ainakaan tällä tavalla.

Mutta tuli aika, jolloin hän sattumalta sai tietää hyvin

hämmästyttävän seikan.

Joukko oli erään helteisen päivän iltapuolella aikaisin leiriytynyt

kirkkaan ja kauniin virran rantamalle. Joen pohja oli hiekkainen, eikä
ollut merkkiäkään krokotiileista, jotka muutamissa mustien
maanosan seuduissa ovat vaarana, kun yhteisesti mennään uimaan.
Näin ollen abessinialaiset ottivat tilaisuudesta vaarin suorittaakseen
kauan lykätyn ja kipeästi tarvitun pesun.

Kun Werper, jolle samoin kuin Mugambillekin oli annettu lupa

mennä veteen, riisui vaatteensa, huomasi musta, kuinka huolellisesti
belgialainen irrotti jotakin vyötäisiltään ja otti paitansa mukana pois,
aina pitäen tätä vaatekappaletta epäilyttävän huolensa esinettä
verhoamassa.

Juuri tämä huolellisuus kiinnitti mustan huomion esineeseen ja

herätti luonnollista uteliaisuutta hänen mielessään. Näin ollen, kun
belgialainen liiallisesta varovaisuudesta hermostuneena liikutteli
kätkettyä esinettä kömpelösti ja päästi sen kädestään, näki
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookfinal.com