Introduction To Cubic Spline Interpolation With

Examples In Python Thomas I Maindl download

https://ebookbell.com/product/introduction-to-cubic-spline-
interpolation-with-examples-in-python-thomas-i-maindl-43838326

Explore and download more ebooks at ebookbell.com

Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.

Introduction To Geometrically Nonlinear Continuum Dislocation Theory

Fe Implementation And Application On Subgrain Formation In Cubic
Single Crystals In Applied Sciences And Technology 1st Edition
Christian B Silbermann
https://ebookbell.com/product/introduction-to-geometrically-nonlinear-
continuum-dislocation-theory-fe-implementation-and-application-on-
subgrain-formation-in-cubic-single-crystals-in-applied-sciences-and-
technology-1st-edition-christian-b-silbermann-23892772

Conics And Cubics A Concrete Introduction To Algebraic Curves 2nd

Robert Bix

https://ebookbell.com/product/conics-and-cubics-a-concrete-
introduction-to-algebraic-curves-2nd-robert-bix-1084014

Introduction To Modern Analysis 2nd Edition 2nd Kantorovitz

https://ebookbell.com/product/introduction-to-modern-analysis-2nd-
edition-2nd-kantorovitz-44870612

Introduction To The Speechmaking Process 15th Edition Diana K Leonard

Raymond S Ross

https://ebookbell.com/product/introduction-to-the-speechmaking-
process-15th-edition-diana-k-leonard-raymond-s-ross-44874488
Introduction To Construction Management 2nd Edition 2nd Fred Sherratt

https://ebookbell.com/product/introduction-to-construction-
management-2nd-edition-2nd-fred-sherratt-44899008

Introduction To Analysis With Complex Numbers Irena Swanson

https://ebookbell.com/product/introduction-to-analysis-with-complex-
numbers-irena-swanson-44912170

Introduction To Quantitative Methods In Business With Applications

Using Microsoft Office Excel 1st Edition Bharat Kolluri

https://ebookbell.com/product/introduction-to-quantitative-methods-in-
business-with-applications-using-microsoft-office-excel-1st-edition-
bharat-kolluri-44915766

Introduction To Biostatistical Applications In Health Research With

Microsoft Office Excel And R 2nd Edition Robert P Hirsch

https://ebookbell.com/product/introduction-to-biostatistical-
applications-in-health-research-with-microsoft-office-excel-and-r-2nd-
edition-robert-p-hirsch-44915830

Introduction To Strategies For Organic Synthesis 2nd Edition Laurie S

Starkey

https://ebookbell.com/product/introduction-to-strategies-for-organic-
synthesis-2nd-edition-laurie-s-starkey-44915846
 Introduction to
Cubic Spline Interpolation
with Examples in Python

Thomas I. Maindl
Department of Astrophysics, University of Vienna
Copyright c 2018 Thomas I. Maindl
All rights reserved. This book or any portion thereof may not be reproduced or used in
any manner whatsoever without the express written permission of the copyright holder
except for the use of brief quotations in a book review.
Anaconda R is a registered trademark of Anaconda, Inc., Texas, USA. JupyterTM is a
trademark of NumFOCUS, Texas, USA. Python R is a registered trademark of the Python
Software Foundation (PSF), Oregon, USA. SpaceX R and Falcon R are registered trademarks
of Space Exploration Technologies Corp., California, USA.
In case general descriptive names, registered names, trademarks, etc. are used this does
not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are exempt from
applicable protective laws and regulations and are therefore free for general use.
Cover picture: Photo by Bill Jelen on Unsplash
CreateSpace Independent Publishing Platform
4900 LaCross Road
North Charleston, SC 29406
USA

April 2018

ISBN-13 978-1987487374
ISBN-10 1987487370
Contents

Preface 5

1 Cubic spline interpolation 7

1.1 Course prerequisites . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
1.2 Polynomial interpolation . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13
1.3 The spline concept . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15
1.4 Linear splines . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18
1.5 Cubic splines . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20

2 Mini-script for constructing cubic splines 27

2.1 Preliminaries . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
2.1.1 Gluing the segments together – conditions at the borders . 28
2.1.2 What now? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29
2.2 Solve for the coefficients ak , bk , ck , and dk . . . . . . . . . . . . . 29
2.2.1 Express the coefficients ak , bk , ck , and dk in terms of yk00 . . 30
2.2.2 Linear equations for the yk00 . . . . . . . . . . . . . . . . . 32
2.3 Cubic spline equations for specific boundary conditions . . . . . . . 34
2.3.1 “Generalized” natural cubic spline . . . . . . . . . . . . . . 35
2.3.2 Spline with clamped boundary conditions . . . . . . . . . . 36
2.3.3 Spline with not-a-knot boundary conditions . . . . . . . . . 38
2.3.4 Spline with periodic boundary conditions . . . . . . . . . . 40

3 Spline exercises 43
3.1 Spline check . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43
3.1.1 Linear spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43
3.1.2 Quadratic spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 44
3.2 Constructing cubic splines . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45
3.2.1 Non-periodic spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45
3.2.2 Periodic spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52

3
4 The rocket launch project 57
4.1 Preparing the Notebook . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59
4.2 The data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59
4.3 Define functions for later use . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60
4.4 Calculate the splines . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64
4.4.1 Generalized natural spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64
4.4.2 Clamped spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67
4.4.3 Not-a-knot spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69
4.4.4 All spline coefficients . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72
4.5 Visualize the results . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 73
4.6 Answering the questions . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76

5 Closing remarks 79
Literature . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80

A A notebook for periodic cubic splines 81

A.1 Prepare the notebook and the data . . . . . . . . . . . . . . . . . 82
A.2 Define functions for later use . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82
A.3 Periodic cubic spline . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83
A.4 Visualize the results . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 86

Index 89

4
Preface

Welcome to this textbook on cubic spline interpolation, a book that is intended to

serve as a self-contained course – for students who wish to learn about interpolating
cubic splines and for lecturers who need inspiration for designing a spline interpolation
module. It is the result of teaching numerical methods to undergraduates in astronomy
and astrophysics over several years. Depending on the level of detail the mathematical
formalism is treated, splines are taught in one to two sessions, each session comprises
three units of 45 min each. Additionally, there are practical exercises in a lab session
after the lecture. The goal of the course is to enable students to explain

• what differentiates spline interpolation and polynomial interpolation,

• why using splines may be a good method for interpolating data, and
• how to construct cubic interpolating splines.

After completing the course students are able to implement cubic spline interpolation
in their own projects – either by writing the code by themselves or by using library
functions.
This book covers both parts of the course, the lecture session and the exercises.
The lecture starts with a slide-based presentation covering the ideas of spline inter-
polation and providing insight into the method how to construct an interpolating
cubic spline using linear algebra. Chapter 1 is the picture-book chapter where the
pages show the full-color slides at the top and lecture notes below.
In Chapt. 2 there are lecture notes covering the math in detail by deriving all
necessary equations for constructing cubic interpolating splines. The notes are called
mini-script because in their second half they provide a cookbook-like prescription
that ‘scripts’ how to construct cubic interpolating splines with different boundary
conditions.
The next two chapters elaborate on exercises very similar to those the students
have to do in the lab session. In Chapt. 3, there are ‘pencil and paper’ exercises
which are aggregated into just a few bigger ones in order to save space. The given
solutions are explained in a largely independent way to minimize cross-references
within the exercise chapter. A more extensive project is given in Chapt. 4 – based
on velocity data after a rocket launch (SpaceX R ’s Falcon R Heavy), interpolating

5
splines help determine the g-force acting on the spacecraft as well as other data that
depends on an analytic function describing the physics. The size of that problem’s
equation system requires programming to solve it. Hence, it’s all in a JupyterTM
Notebook that solves the problem using Python R and also includes a number of
function definitions for re-use.
As this book is intended to be a self-contained course it does not contain references
in the text, but leaves the hints pointing towards literature, further applications, and
programming libraries for the closing remarks in the last Chapt. 5.
The appendix finally, will round off the Python code given in Chapt. 4 by
demonstrating how to construct a periodic interpolating cubic spline, again provided
in a Jupyter Notebook for re-use by the reader.

Thomas I. Maindl

6
Chapter 1

Cubic spline interpolation

Sk–1
S0 Sn–1
Sk

x0 x1 xk–1 xk xk+1 xn–1 xn

Cubic Spline Interpolation

An introductory course with

examples in Python

This chapter introduces the concept of cubic interpolating splines. We start with
discussing the prerequisites for getting the most out of this book and then introduce
polynomial interpolation, which will lead to the splines concept. After having a brief
glance at linear splines we will see what it takes to construct cubic interpolating
splines and lay the foundation for the mini-script in Chapt. 2 which will describe how
to construct splines with different boundary conditions in detail.

7
 CHAPTER 1. CUBIC SPLINE INTERPOLATION

1.1 Course prerequisites

Math prerequisites

• Mathematics: you should know… )

– what a polynomial is ! " = $ " = % *+"+ = *( + *- " + *. " . + ⋯ + *) " )

&'(

– how to simplify/solve algebraic equations

– some calculus
• concept of continuity of functions
• derivatives of functions (polynomials)

– linear algebra
• matrix representation of systems of linear equations
• solving those systems e.g., Gaussian elimination

Before we dive into the content slides, let’s have a quick look at the course pre-
requisites. This spline course is an intermediate-level applied mathematics course
on interpolation. It targets undergraduate students of the science and engineering
disciplines and requires some basic knowledge in math and also some basic exposure
to computer programming in order to get the most out of this course. About one
year of calculus and linear algebra courses at college or university level should be
sufficient.
We will deal a lot with polynomials. In short, a function f (x) is a polynomial
p(x) if it is a finite power series in some unknown variable x with coefficients ak
where the index k ranges from 0 to the so-called degree of the polynomial n:
n
X
p(x) = ak x k = a0 + a1 x + a2 x 2 + · · · + an x n . (1.1)
k=0

In this course we will use the terms degree and order of a polynomial interchange-
ably. See the figure on this slide for an example of a 3rd -degree polynomial.

8
1.1. COURSE PREREQUISITES
Cubic spline interpolation

The coefficients dk : For the following, let’s remember the abbreviation

Math
and prerequisites
make use of continuous second derivatives (5) which demand the fol
to be equal:

• Mathematics: you should know… 00

Sk+1 (xk+1 ) = 2ck+1
– what a polynomial is
Sk00 (xk+1 ) = 2ck + 6dk (xk+1 xk ) = 2ck + 6dk hk
Note that these relations only hold for k = 0, . . . n 2 for which we direct
– how to simplify/solve algebraic equations
2ck+1 2ck y 00 yk00
2ck+1 = 2ck + 6dk hk =) dk = = k+1 , k = 0, .
– some calculus 6hk 6hk
• concept of continuity In
of the
functions
last step we substituted ck as given in (15). The definition yn00 = Sn00
• derivatives of functions
in (polynomials)
the k = n 1 case:

yn00 yn00
– linear algebra yn00 = Sn00 1 (xn ) = 2cn 1 + 6dn 1 hn 1 =) dn 1 =
6hn 1
• matrix representationHence,
of systems of linear
for all equations
n spline segements the coefficient dk can be written as
• solving those systems e.g., Gaussian elimination
y 00 yk00
dk = k+1 , k = 0, . . . n 1.
6hk

The coefficients bk : The still unused continuity condition Sk (xk+1 ) = S

provide an expression for bk . The condition demands the following two expre
Throughout this course, we will manipulate,
for k = 0, . . . nsimplify,
2: and solve algebraic equations.
In this example, the equation on the left is solved for dk . The individual steps for
solving are Sk+1 (xk+1 ) = ak+1
Sk (xk+1 ) = ak + bk hk + ck h2k + dk h3k
+ 6dk hkak =−
2ck+1 = 2ckConsidering yk ,6d k .−
k k=h0, 2ck+1
..n 1 (13), the condition becomes
6dk hk = 2ck − 2ck+1 × y6h1k = yk + bk hk + ck h2k + dk h3k , k (1.2)
= 0, . . . n 2.
k+1
2ck −2ck+1
dk = 6hk
.
The interpolation condition (2) that demands Sn 1 (xn ) = yn covers the edg
Along with (22) for k = n 1 it reads

2 3
If you wonder why we don’t reduce the fraction, that yn = yis
n 1because
+ bn 1 hn 1this
+ cn example
1 hn 1 + dnis1 hn 1

directly taken from our coefficient calculations

and extends thelater onofin(23)
domain Chapt. 2 justsegments
to all spline before kanother
= 0, . . . n 1. So
for bk yields
symbol is substituted for the entire 2ck -expressions in equation (2.18, page 31).
yk+1 yk
bk = ck hk dk h2k , k = 0, . . . n 1.
hk
Finally, the expressions for ck (15) and dk (20) need to be plugged in to o
for bk in terms of the second derivatives:

yk+1 yk 2yk00 + yk+1

00
bk = hk , k = 0, . . . n 1.
hk 6

c T.I.M.

9
 Another Random Document on
Scribd Without Any Related Topics
 Tytön vastaukset olivat niin ujostelemattoman avomieliset, entä ne
ehdottomasti vaikuttivat virkistävästi. "Minä sitä pahempi en tietänyt
mikä merkillisyys te olitte."

"Ettekö?"

"En, mutta olin kumminkin kuullut teistä puhuttavan."

"Keneltä?"

"Sitä en sano."

"No se on yhdentekevä. Mutta mitä sanoi hän?"

"Että täällä — kylpölän nähtävyyksien joukossa — myöskin oli pari

skånetarta, jotka tärryyttivät puhuessaan rrrää niin keikailevasti."

"Se oli herra Wahlberg", nauroi tyttö. William oli ehdottomasti

tullut matkineeksi Pellen ääntä.

"Paitse sitä tiedän enemmänkin teistä."

"Noo —"

"Olette täällä tätinne kanssa — — joka on kuuro — — ja joka

hemmottelee teitä. — — Ja te olette ollut Pariisissa — —"

Hän pysähtyi joka toteennäytöksensä perästä, jonka hän toi esille,

katsellen tyttöä koko ajan ilkkuvan näköisenä, kuin tahtoisi hän
sanoa: huomaatteko, kuinka tarkkaan kaikki minulle on ilmoitettu.
Tämä kumminkaan ei tuntunut tyttöä vähintäkään kummastuttavan.

Erään tanssinhaluisen nuoren herran oli hän keskustelun ajalla

toimittanut menemään, syyttäen väsymystään. Nyt ilmottausi vielä
yksi. Neiti Hagberg vetosi taas väsymykseen, mutta uusi kavaljeeri,
joka tuntui olevan vanhempi tuttava, ei antanut itseänsä sillä
tyydyttää. Hän oli vaaleahkon lihava tukkukauppias, tyytyväisen
näköinen ja päättävänvarma käytöstavaltaan.

"Onko neiti väsynyt? Sen tanssimme me pois", sanoi hän.

Hänen varma päättäväisyytensä tuntui tekevän neitiin vaikutuksen,

sillä melkein puoleksi vastenmielisesti nousi hän tarttuen hänen
käsikoukkuunsa.

Kenen kanssa tulee seurustelemaan kylpypaikoissa, riippuu

yleensä pelkästä sattumasta. Seurapiirin jäsenet tuntevat
useimmiten toisiansa aivan pintapuolisesti, läheisempi seurustelu
tulee vaan kysymykseen pienemmissä ryhmissä.

Pari nuorta neitoa, samanlaisin harrastuksin ja tottumuksin

liittoutuu yhteen, jonkun tai parin vanhemman eukon turvissa, ja
valitsevat kumpikin yhden tai parisen nuorta herraa ritarikseen koko
kesäksi.

Luonnontieteellinen näkökanta että mies valitsee, tuntuu ainakin

tässä tapauksessa olevan vanhettunut.

Neiti Alma Hagberg oli oleskellut 14 päivää kylpölässä

muodostamatta mitään seuruetta. Parhaimmat nuoret herrat, silloin
kun hän saapui, olivat jo tilatut, ja niistä uusista, jotka olivat
ilmaantuneet, ei kukaan ollut häntä miellyttänyt. Hänellä oli hyvin
tuntuvassa määrässä tuo naisellinen heikkous näyttäytyä ja koettaa
tulla huomatuksi. Seurueen muodostaminen parin luutnantin tai
varatuomarin kanssa ei hänelle itsessään olisi ollut ollenkaan
vastenmielistä, mutta niiden olisi pitänyt olla ensiluokan luutnantteja
ja ensiluokan varatuomareja. Hän nimittäin tässä suhteessa oli
kokeneempi ja tarkkanäköisempi kuin saman ikäisensä, niin että hän
tiesi, että oli olemassa ero luutnanttienkin ja varatuomarien välillä.

Ne olennot näitä lajeja, jotka ajelehtivat vielä yksinäisinä, eivät

kuuluneet ensi luokkaan. Ne olivat kyllä siivoja herroja, mutta
mitättömiä, ne eivät tulleet kysymykseenkään.

Neiti Hagbergin heikkouksiin, paitse haluansa näyttäytyä ja

herättää huomiota, kuului vielä myöskin taipumuksensa
kirjallisuuteen ja taiteesen. Kylpölässä kulki maine hänestä, että hän
kirjoitti, eikä pistänyt hänen päähänsäkään koskaan tehdä sitä
tyhjäksi. Päinvastoin hän puheli mielellään tuttavuuksistaan taiteilija-
ja kirjailijamaailmassa ja huvitteliihe väliin mainitsemalla nimiä, joilla
seurapiirin arvoisien jäsenien korvissa oli sama salaperäinen ja
pelästyttävä kaiku kuin möröllä pikku lapsille, ja jotka arveluttavassa
ajatusyhteydessä sovitettiin hänen pienien pukumerkillisyyksien
kanssa yhteen, ja jonka kautta hän itse tuli esiintymään
jonkunmoisena pienenä näppäränä jakobiininä hameissa. Tämä
myös oli aivan itsetietoista, hän tiesi, että fryygiläinen hattu, jonka
hän houkuttelevaan asentoon asetti vaalealle tukalleen, puki häntä
hyvin, mutta hänen ei koskaan tarvinnut pelätä, että tämä pieni
viekistely otettaisiin täydellä todella, siksi oli hän liian suuressa
määrässä korkeamman seurapiirin todellinen lapsi.

Hän oli rikkaan kauppiaan tytär Malmöstä. Ollen hyväpäinen, oli

hän myöskin saanut huolellisen kasvatuksen. Hän oli ollut erään
etelä-Ruotsin ylioppilaskaupungin ensimmäisiä naisylioppilaita, ja
siellä kierteli vielä ahdasmielisten pikkukaupunkilaisrouvien kesken
pari kaskua hänen osanotostaan punssikekkereihin, jotka
vastaleivotut apollonpojat olivat pitäneet julkisessa paikassa. Hän oli
sen jälkeen ollut vuoden kasvatuslaitoksessa Sveitsissä, pari
kuukautta Pariisissa ja parisen kesää isänsä kanssa Karlsbadissa.

Tämä kaikki antoi hänelle sekä pikkukaupunkilaisrouvain että

tukholmalaisherrain silmissä ulkolaiskuosin, joka lepytti heidät hänen
pukumerkillisyyksiensä kanssa ja vieläpä voi saada heidät
katselemaan sormiensa lomitse hänen katupoikamaista tapaansa,
että aina tehdä ja sanoa juuri sitä, jonka hän tiesi heistä tuntuvan
enimmän uskomattomalle ja hämmästyttävälle. Hänessä oli
kumminkin aina jotain, jonka vuoksi ei koskaan voinut todella uskoa
hänen vakuutuksesta suosivan noita uudenaikaisia hirvittäviä
aatteita. Hän tuntui tekevän vastaväitteensä vain leikillä,
vallattomuudesta, lapsellisella uhalla, siksi että se puki häntä.

Yleensä oli hän hemmoteltu lapsi. Hänen äitinsä oli kuollut hänen
vielä kehdossa nukkuessaan. Hän oli ainoa lapsi ja isä ja täti, jotka
häntä kasvattivat jumaloivat häntä. Kolmannesta ikävuodestaan oli
hän ollut kodin itsevaltias. Sellaisella varmuudella, joka versoi tästä
kasvatuksesta, oli hän tullut maailmaan, ja kaikkialla, minne vaan
hän oli tullutkin, oli maailma alistunut tämän varman, rikkaasta
kodista lähteneen pikku valtikan edessä.

Hän oikeastaan oli pikemmin ruma kuin kaunis, mutta hänen

näössään sekä tavassaan oli sitä selittämätöntä, joka on miesten
makuun ja ne seitsemän vuotta, sitte kun hän oli saanut pitkät
hameet, olivat olleet hänelle saman jumaloitsemisen jatkoa, johon
hän oli kodissa tottunut, sillä eroituksella vaan, että isän ja tädin
osaa ottivat näytelläksensä useat pikkukaupungin leijonat Lundista ja
Malmöstä sekä muutamat salaperäiset ulkomaalaiset, joita hän oli
matkoillaan tavannut.
 Itse oli hän luonnostaan kylmä ja hänen kokemuksensa toisesta
sukupuolesta olivat tehneet hänet jo aikasin kyllästyneeksi.

Nykyään oli miehissä enää yksi ainoa ominaisuus, jonka kautta he

voivat jossain suuremmassa määrässä herättää hänen
mielenkiintoansa, nimittäin välinpitämättömyydellään.

Siinä suhteessa oli William Zimmermann jo heti alussa tehnyt

häneen vaikutuksen. Tapa, jolla hän läheni häntä tuntui tytöstä siltä,
kuin oikeastaan herra Zimmermannille olisi aivan yhdentekevää,
kuinka hän käsittäisi hänen tapansa ja hänen keskustelunsa,
pilkallisine pohjasävelineen ja ujostelemattomalla suoruudella, jossa
voi havaita tavoittelemista eriskummallisuuksilla esiintymään, huvitti
tyttöä siksi, että herra Zimmermann sillä tavoin, tietämättänsäkin,
tuli näytelleeksi häntä kohtaan samaa osaa, johon hän itse oli
tottunut asettautumaan ympäristönsä arvoisien jäsenten suhteen.

Sitä paitse oli William edellisestä kesästä tuttu ja nautti

jonkunmoista arvonantoa vakituisten kylpyvieraiden hienouksien
piirissä vielä niiltä ajoilta, kun hän oli heidän oma, tunnustettu
juhlarunoilijansa.

Ja kylpölän pieni äänenkannattaja, joka ei koskaan halveksinut

sopivaa uutista, oli myöskin julistanut hänen tulonsa ilmoituksena,
jonka päällä hänen nimensä oli suurilla kirjaimilla painettuna. Kaikki
tämä vaikutti sen, että neiti Hagberg oli tullut valinneeksi Williamin
kesäritarikseen.

William itse oli ollut aivan toimeton tässä asiassa, välittävänä

renkaana oikeastaan oli Pelle Wahlberg ollut. Pelle nimittäin alkoi olla
huomattavasti huvitettu tulevasta ylioppilaasta neiti Johnssonista, ja
koska tämä oli eroittumaton vanhemmasta orpanastaan, olivat he
neljä tulleet liittäytymään yhteen ja muodostaneet seurueen kuuron
tädin siveellisessä suojassa.

Tapaamispaikkana heillä oli Bansvik, joka oli Pellen

maalausaiheena ja jossa hän maalasi joka aamupäivä kello 12-2.

Näillä retkillä oli täti aluksi mukana, mutta sittemmin kun seurueen
jäsenet olivat tutustuneet jonkun verran toisiinsa, jätettiin hänet
kotiin. Hänellä oli tuo esiliinoille harvinaisen onnellinen ominaisuus,
että hänellä ei koskaan ollut mitään muuta tahtoa kuin nuoren
veljentyttärensä ja pian tuli hänen palveluksensa rajoittumaan
yksinomaan niihin tilaisuuksiin, kun nuoret esiintyivät, niin sanoaksi,
enemmän julkisesti: illanvietoissa, jolloin täti asetettiin käsitöineen
nurkkaan ja yleisinä kävelytunteina, jolloin nuoret vaelsivat
ihmisvilinässä edestakaisin kylpölän sillalla.
 Sitä paitse oli nuorilla tilaisuutta tapaamiseen milloin tahansa
päivällä, ja he tapasivatkin toisiaan yhä useammin. Pellen ihastus
Bansvikin potrihin poikihin väheni huomattavasti samassa suhteessa
kuin hänen ihastuksensa pieneen skånettareen, viehättävine rrrineen
kasvoi, ja Williamin valkoinen paperiarkki kävi yhä tomusemmaksi,
hänen kynänsä koskaan koskematta siihen.

Eräänä päivänä kun hän neiti Hagbergin kanssa sattui kulkemaan

seurahuoneen kivijalassa olevan haarakirjakaupan ohi, ehdotteli hän,
että he menisivät alas katsomaan mitä uutta oli ilmestynyt.

Kirjakaupan hoitajatar, joka vanhastaan tunsi Williamin, tervehti

häntä ystävällisesti: "Hyvää päivää herra Zimmermann!" ja William
alkoi silmäillä esille asetettuja kirjoja. Siellä muiden muassa oli hänen
oma novellikokoelmansa Kate Zimmermannin matkakuvien vierellä.

"Oletteko myyneet monta kappaletta kirjaani, sitte kun tulin

tänne?" kysyi hän.

"Kolme kappaletta", vastasi myyjätärneiti hymyillen.

"Neitosille varmaan."

"Tietysti."

"Kuulkaa — neiti — sanokaa minulle kenelle. Voisi olla jollain

tavoin huvittavaakin saada tietää se."

"Neiti on ostanut yhden", sanoi kaupanhoitajatar osottaen

kädellään neiti Hagbergiä.

William hymyili.
 "Ooo! mikä kunnia tekijälle!"

"Se lisää aina menekkiä kun herra Zimmermann tulee. Viime

vuonna en myynyt ainoatakaan kappaletta."

William osti yhden äidin matkakuvista ja he menivät edelleen

kylpölän puistolle päin.

"Niin, tepäs olette hieno, pieni neitonen", sanoi William, kun he

olivat tulleet siksi kauas, ettei ääni enää kuulunut.

Tyttö purskahti nauruun. Hän oli alusta alkaen tekeytynyt kuin hän
varsin hyvin tuntisi William Zimmermannin kirjalliset tuotteet.

"Mitä olisi minun sitte pitänyt sanoa. Tiedän varsin hyvin miten
turhamaisia herrat kirjailijat ovat."

"Entä sitte? Kuka on teitä käskenyt liehakoimaan

turhamaisuudelleni?"

"Se huvitti minua nyt."

"Ja täytyy aina tehdä sitä, mikä huvittaa."

"Niin."

"Sen olen paneva muistooni."

He istuivat sohvalle vastapäätä suihkulähdettä kultapalloineen;

William kysyi tytöltä, jos hän oli lukenut äidin kirjan.

"Kyllä tietysti."

"Samalla tavoin kun olitte lukenut minunkin?"

 Tyttö nauroi, mutta ei vastannut.

"Ostin tämän antaakseni teille, mutta jos te olette lukenut niin…"

William ojensi kirjan puoleksi esille, jonka neiti Hagberg otti vastaan
nyykähyttäen keveästi päätään ja heittäen samalla häneen naurua
täynnä olevan, peittelemättömän silmäyksen, joka tuntui sanovan:
herran tähden, ettekö voi ymmärtää että valehtelen! Mutta näettekö,
en pelkää sitä tunnustaa.

William oli vähä kerrassaan tottunut niin neiti Hagbergin seuraan,

että hän nykyisin tuskin voi olla sitä paitse. Hän laski leikkiä itse siitä.
"Voi tottua uskomattomimpaankin", sanoi hän tytölle, luoden häneen
katseen, joka juuri puhui päinvastaista, ja jonka tyttö varsin hyvin
oivalsi. Hän nimittäin oli myöskin ehtinyt tottua Williamin puhetapaan
ja ymmärsi nyt kaikki mitä hän sanoi juuri oikealla tavalla —
sielutieteellisesti, ei sanojen mukaisesti. Kuka huoliikaan sanoista.
Sanat ovat vaan kätkeäkseen ajatukset.

Näin ollen voikin William vapaasti lasketella merkillisyyksiänsä ja

sen hän katsoikin perussyyksi siihen mielihyvän tunteesen, jonka hän
tunsi tytön seurassa. Tyttö myöskin puoleltaan päivä päivältä tuli yhä
enemmän huvitetuksi tästä sanoilla leikkimisestä, tästä alinomaisesta
ottelusta, joka juuri siksi tuli niin jännittäväksi, kun hän ei koskaan
tietänyt, mitä herra Zimmermann oikeastaan tarkoitti, ainoastaan,
että hän ei tarkoittanut juuri sitä mitä sanoi.

Williamin mielestä oli kaikki niin vähäpätöistä, hän puhui kaikesta

hienolla ivaäänellä, joka ei vähääkään ilmaissut hänen omia
ajatuksiaan ja tunteitaan, vaan jätti vapaan leikkitanteren tytön
mielikuvituksille.
 Aika kului niin jäljettömiin kun aika voi kulua mieluisassa
kesänvietossa, jossa toinen päivä on toisensa kaltainen. Päivä, joka
oli määrätty molempien skånettarien lähtöpäiväksi, alkoi lähestyä.

Kun William ajatteli pian tapahtuvaa eroa, tuntui se hänestä

olevan yksi niitä mieliharmeja, joiden alle on alistuminen tässä
maailmassa; se tuotti hänelle vastenmielisyyden tunteen, jollaista
tuntee, kun tulee häirityksi tavoissaan esim. muuttaessa; mutta hän
ei sitä paljonkaan mietiskellyt. Ajatus, että hän mahdollisesti voisi
olla rakastunut — ajatus, joka joskus pujahti hänen mieleensä — veti
aina hymyilyä hänen huulilleen, niin uskomattomalle se hänestä
tuntui.

Mahdollisuutta, että tyttö oli rakastunut, katsoi hän kyllä

todenmukaiseksi. Neiti Hagberg oli selvästi osoittanut olevansa
hänestä erityisesti huvitettu. William ei tuntenut tyttöä kylliksi
tietääkseen, että hän itse oli ollut tytölle melkein samaa kuin tyttökin
hänelle: huvittavan kokeena, johon käy varmalla edellytyksellä, että
itselleen siinä ei ole mitään vaaraa.

Tässä leikissä oli tytöllä kumminkin se etuisuus Williamin rinnalla,

että hän ainakin tunsi hänen elämänsä ja mielipiteensä
ulkopiirteissään, jota vastoin William ei tietänyt mitään tytön
entisyydestä, joka tosin ei koskaan ollut mennyt yli luvallisuuden
rajan, mutta jonka historia kumminkin voisi antaa aihetta aika
pitkään Leporello luetteloon lemmenseikkailujen urhotöistä, joissa
hän usein oli uskaltautunut niin likelle rajaa, kuin mahdollista oli,
astumatta sen yli. Williamin mielestä oli hän tavallinen, pieni
maalaisneitonen, joka taas puolestaan piti Williamia hirvittävänä don
Juanina, jota vastaan hänen oli oleminen varoillaan.
 Hän ei hetkeäkään uskonut, että tuo don Juan voisi todellakin
käydä hänelle vaaralliseksi, siksi tunsi hän liian hyvin voimansa ja
kylmäverisyytensä. Mutta hänellä oli vastustamaton halu päästä
selville siitä, miltä tällainen herra oikeastaan näyttäisi hetkellä, jolloin
intohimo hänet täysin valtaa, ja mitä keinoja hän tulisi käyttämään
voittaaksensa sen naisen vastustelut, jota hän rakastaa. Hän oli
utelias näkemään sitä, sillä se olikin melkein ainoa tällä alalla, joka
kuului hänen kokemuksensa ulkopuolelle.

Siksipä olikin hänelle ollut melkein pettymys, kun ei William ollut

ottanut askeltakaan siihen suuntaan. Jo tällä asteella huomasi tyttö
koko joukon selvemmin, kuin William itse, hänen koittavat
tunteensa; mutta juuri siksi ei hän voinut ymmärtää hänen ujouttaan
siinä suhteessa.

Kun hän vielä päivää ennen heidän lähtöänsä ei ollut tehnyt

minkäänmoista lähenemisen koetta, toimitti tyttö itse viimeisenä
iltapäivänä tuon tapaamisen, jota hän oli odottanut Williamin
pyytävän häneltä.

"Menen vuoren kukkuloille tänään iltapäivällä", sanoi hän heidän

erotessaan aamupäivällä.

"Vai niin."

William arvasi heti hänen tarkoituksensa ja nauroi salaa tälle

lapsellisuudelle.

"Yksinäni", jatkoi tyttö.

William ei vieläkään ollut ymmärtävinään. Häntä huvitti nähdä;

kuinka pitkälle hän voisi päästä viattomuudessaan.
 "Ottaaksenne hyvästit seudulta varmaankin?"

"Noo —." Tyttö katsahti häneen uteliaasti. "Miksi ei hän sano

mitään", ajatteli hän.

"Tahdotteko mukaan?" kysyi hän suoraan lopuksi.

"Luuletteko myös että se sopii?" William tunsi itsensä niin paljon

ylempänä olevaksi tuota lapsellista, yksinkertaista pikku sielua, mutta
jonka viaton avomielisyys häntä kumminkin suuresti viehätti.

"Miks'ei se sopisi?"

Katse, jonka tyttö loi häneen oli avonainen ja peloton. William piti
sen hänen viattoman tiedottomuutensa osoitteena, mutta se
todellisuudessa olikin ilmaus hänen tietoisuudestaan ja siitä, että hän
oli niin täydellisesti varma itsestään.

"Kas vaan, mikä järkevä pikku neiti te olette!"

He sopivat kellonmääräksi puoli viisi ja tapaamispaikan: paikan

kylpölän alueen ulkopuolella.

"Tämähän on melkein kuin — — kuinka sanotaankaan tanskan

kielellä?
'Staevnemöde'."

"Niinkö mielestänne?"

"Kyllä. Niin se on totta — olen kuullut, että naiset tavallisesti

myöhästyvät, kun heillä on kohtaus jonkun nuoren herran kanssa.
Ettekö tahtoisi vanhan tuttavuuden vuoksi tehdä minulle sitä
palvelusta ja ilmoittaa, kuinka paljon te aijotte myöhästyä?" sanoi
hän leikikkäästi.

"Tulen aina säntilleen", nauroi tyttö.

"Aina. Kaunis tunnustus!"

William Zimmermann ei juuri ollut kovinkaan vaarallinen don Juan,

joksi neiti Alma Hagberg häntä kuvitteli. Hänen elämänsä oli ollut
köyhä rakkaudesta, niin köyhä, että tämä oikeastaan oli hänen
ensimmäinen yhtymänsä naisen kanssa hänen omasta
yhteiskunnallisesta piiristään. Hän odottikin sitä nyt siksi helposti
selitettävällä uteliaisuudella, johon sekoittui hiukan tuskallista
levottomuutta siitä, ettei hän tässä uudessa asemassansa voisi
näytellä osaansa sellaisella halveksivalla varmuudella, kuin hän
mieluummin olisi toivonut. Hän oli luonnostaan ujo ja peittääkseen
tätä luonnonvammaa oli hän jokapäiväistä käytäntöä varten
hankkinut itselleen tuon ujostelemattoman julkean puhetavan; mutta
hän käsitti vaistomaisesti, ettei tässä tapauksessa sitä voisi käyttää,
ja hän ponnistelihe turhaan saadaksensa selville millaisena hänen
nyt tulisi esiintyä; toisaalta pelkäsi hän tulevansa naurunalaiseksi
sekä tytön että omissa silmissään ujoutensa vuoksi ja toisekseen oli
hänelle vaikeaa pakoittaa itseänsä yritteliäisyyteen, joka oli vastaista
hänen luonnolleen — ja joka voisi pelästyttää tytön luotaan.

Hän päätti lopuksi asettua odottavalle ja huomioita tekevälle

kannalle, se oli juuri sama asema, jonka tyttökin jo edeltäkäsin oli
aikonut ottaa. Tulokseksi tulikin, että vihollisjoukot asettautuivat
vastatusten, mutta että vastoin molempien toivoa, ei mitään ottelua
tullutkaan.
 Hetkisen ennen määräaikaa marssi William huvilalle päin, missä
vanha täti veljentyttärineen asui. Hän pysähtyi erään huoneuston
suojaan voidaksensa tehdä huomioita. Hän oli utelias näkemään,
josko tyttö todellakin tulisi, hän luuli melkein varmaan hänen jäävän
pois. Hänestä tuntui niin oudolle, mutta hän ei suonut itsellensä
aikaa ruvetakseen mielialaansa tarkemmin miettimään. Hän toimi
enemmän vaistomaisesti kuin ennakolta muodostetun päätöksen
mukaan. Hänen huomaamattansa olivat johtolangat hänen tahtonsa
ja toimintansa välillä jo poikkikatkaistut ja hän kulki tyttöä kohti nyt
ikäänkuin luonnonmahdin vetämänä.

Muutama minuutti ennen puolta viittä tuli neiti Hagberg verannalle

ja läksi määräpaikkaa kohti. William seurasi häntä jonkun matkan
päässä, ja kun neiti Hagberg oli ehtinyt kylpölän alueen ulkopuolelle,
meni William hänen luokseen ja tervehti.

"Oletteko täällä?" sanoi tyttö vaan.

"Kyllä. Olen seurannut jälessänne."

"Kuinka kauan?"

"Huvilasta saakka, missä asutte!"

"Miksikä niin?"

"Tirkistelläkseni teitä tietysti! — — Suoraan sanoen — Uskoin

tuskin että tulisitte."

"Näette että niin kumminkin tein."

He kiipesivät vuoren kukkuloita ylös. Joskus, missä oli jyrkkää,

täytyi
Williamin kurottaa tytölle kätensä ja vetää häntä ylös.

Liikunta toi tytön poskille hieman väriä ja suuriin

vihervänharmaisiin silmiin loistetta. William katsoi häntä ja
ensikerran kävi hänen lävitsensä aavistus, että hän kenties
kumminkin oli hiukan, hiukkasen vain rakastunut. Tämä ei
vaikuttanut häneen suinkaan epämiellyttävästi. Hän ei hetkeäkään
uskonut, että tämä rakastuminen tulisi näyttelemään mitään osaa
hänen elämässään, mutta hän iloitsi sille rahtuselle surumielisyyttä,
jonka se tulisi jättämään jälkeensä, kun kaikki oli ohi. Se olisi oleva
pieni kesämuistelma, jonka voisi ottaa esille, silloin tällöin talvi-illoin,
istuessaan yksin unelmoiden hämärän laskiessa.

He olivat tulleet korkeimman vuoriharjanteen kukkulalle ja

istahtivat aurinkoiseen rotkoon, jossa maa oli peittynyt lämpöisellä
kuivuneella ruoholla. William tahallaan ei asettunut aivan likelle, ettei
tyttö pelästyttäisi, ja että hän paremmin voisi tehdä havaintoja.

"No", sanoi. William, "täällähän on kaunista, eikö niin? Ja me

olemme yksinämme, eikä kukaan häiritse meitä. Mitäs me nyt
keksimme."

"Niin mitä te haluatte?"

"Minä olen kokonaan teidän käytettävänänne."

"Kiitos. Mutta tällä haavaa ei minulla ole tilaisuutta siihen."

He katsoivat toisiinsa varsin välinpitämättöminä, mutta samalla

salaisesti uteliaina, vaihtaessaan näitä lauselmia.

"Leikimmekö — mitä? Leikkimistä sanoilla, tarkoitan minä. —

Tahdotteko niin? Otammeko seurustelulörpötykset esille?
Rupeammeko kekseliäiksi? Laskettelemmeko taas
eriskummallisuuksiamme?"

William puhui yhä vielä ivahtavaan tapaansa, mutta pohjalta kaikui

kumminkin toinen sävel, jolleka tytöllä oli hyvin tarkka korva, ja
jonka hän heti ymmärsi. "Nyt se tulee", ajatteli hän. Hän ei
vastannut mitään.

"Oh. Tämähän on viimeinen iltapäivä. Kauniin kesän viimeinen

iltapäivä.
Niin mielellään tahtoo käydä vähän hentomieliseksi — eikö niin?"

William siirtyihe muutaman tuuman likemmäksi — ei kumminkaan

enemmän kuin että välimatka vielä heidän välillään oli kyllin arvoa
antava.

"Olisimmeko hiukan hentomielisiä?" sanoi hän osaksi todella,

osaksi leikillä katsahtaen tyttöön.

"Olkaa juuri niin kuin teitä haluttaa."

"Ai, ai! Se oli vaarallinen lupaus. Ajatelkaa, jospa ottaisinkin teidät

sanasta kiinni!"

"No mitä sitte?"

"Minulle voisi esim. tulla halu — — suudella teitä."

William katseli tyttöä yhä edelleen hyvin tarkkaavaisesti,

nähdäksensä, minkä vaikutuksen hänen sanansa tekivät. Mutta ei
näkynyt pienintäkään muutosta tytön kasvojen ilmeessä, ei edes
pikaisintakaan punastusta.
 "Sen tekee, jos uskaltaa — — kun siitä puhuu, osoittaa se, ettei
siihen ole rohkeutta", sanoi tyttö kohdaten Williamin katseen
suurimmalla tyyneydellä. William tunsi itsensä noloksi
huomautuksesta ja siitä ujostelemattomasta avomielisyydestä, jolla
tyttö sen oli esilletuonut.

"Te olette älykäs pieni neitonen", sanoi hän. "Ja alanpa melkein
myös epäillä, että olette harvinaisen rehellinen pikku neiti. Minua
huvittaisi tulla teitä tuntemaan."

"Siinä tapauksessa saatte kiiruhtaa, sillä huomenna matkustan

minä."

"Ettekö tahtoisi kertoa minulle jotakin itsestänne?"

"En"

"Miksi ei?"

"Mitä se hyödyttäisi?"

"Se huvittaisi minua."

"Niin, mutta ei minua."

"No kuten tahdotte."

William loi silmänsä tytöstä saaristoon, joka uiskenteli tuolla

alhaalla, kaukana heidän edessään kuin aaltoihin vajonneen
ylänkömaan ylöspistävät vuorenkukkulat. Laajana kultaisena virtana,
leveni vinoon lahdelman poikki vaipuvan auringon valoheijastukset.
Kaikki välkehti ja kimalteli tässä jäähyväisloisteessa. Eräästä
huvivenheestä levisi värjähdellen yksinäisen b-kornetin kiehtovat
sulavat sävelet ja kaukaisena kohinana kuului kylpölän sillalta
edestakaisin astuvien kylpyvieraiden jalan-kapse. Lokin kokoisena
kuumotti etäältä Kattegatilta kalastajavenhe, valkoisine, auringon
valaisemine huippupurjeineen.

Kului pitkä aika, eikä sanottu sanakaan. Silloin kuului yht'äkkiä

ripsahdus kalliolta. William kohottiihe puoleksi nojautuen
kyynäspäihinsä ja kuunteli. Hymy välähti hänen kasvoillaan; hän oli
tuntenut Pelle Wahlbergin ja neiti Johnssonin äänet.

"Tuntuupa olevan useampiakin kuin me näköalalle hyvästit

sanomassa", sanoi hän. He katsoivat hymyillen toisiansa silmiin ja
kuuntelivat, askelet lähenivät ja äänet kuuluivat yhä selvemmin.

"Hyvä Jumala, miten täällä on kaunista!" sanoi Pelle — nuo kaksi

olivat pysähtyneet kallionkielekkeelle aivan toisten pään päälle.

"Herranen aika, jospa voisin maalata noin! Voi sentään! Meidän

Herramme on aika mestari. Me muut olemme vaan ilman aikojaan
tuhruksia."

Mitä neiti Johnsson vastasi, tahi jos hän ollenkaan vastasi, ei

voinut eroittaa, hän puhui aina niin hiljaa ja verhotulla äänellä. Mutta
Pelle lasketteli edelleen samaan ajatussuuntaan, josta hän oli
alkanut.

"Hyvät ihmiset! miksi täytyykin olla sellainen hutilus. Mitä? Oi,

Jumalani, jospa voisinkin maalata noin — vai mitä? — niin voisimme
mennä naimiseen huomenna."

"Mitä? Ettekö huoli minusta, sanokaa?" — — ja samassa oli tullut

aivan toinen väre Pellen puheeseen. Se kävi niin pehmeäksi ja
taipuisaksi. Muutos oli tapahtunut aivan yht'äkkiään, oli selvää että
hän aivan edeltäpäin valmistamatta oli tullut tälle alalle ja että sanat
olivat ryöstäytyneet melkein vastoin hänen tahtoansa.

"Sanokaa ettekö tahdo?"

Tuolla ylhäällä tuli niin hiljaista ja ne muutamat minutit, jotka

kuluivat, tuntuivat kiusallisen pitkiltä noille kahdelle tuolla alhaalla.
Tyttö oli noussut. William nojasi vielä maahan toisella polvellaan ja
he katsoivat toisiansa silmiin omituisen juhlatunteen valtaamina,
johon sekottui häpeän tunnetta, kuin jos he äkkiarvaamatta olisivat
tavanneet toisensa kuuntelemassa oven takana, jonka toisella
puolella kaksi ihmistä luuli häiritsemättömässä rauhassa
keskustelevansa elämänsä pyhimpiä ja enin yksityisiä asioita.

Mutta oli myös jotain muutakin, joka valtasi heidät molemmat, se

oli melkein kateutta, tunne omasta köyhyydestä. Noilla kahdella
tuolla ylhäällä oli nuoruuden välitöntä tunnetta, joka pysähdyttää
onnensa lennostaan, ilman tuskallista epäilyä, omaa tunnelmaansa
ennakolta rikki nyppimättä, noilla kahdella tuolla ylhäällä oli
nuoruuden uskoa ja elämänrohkeutta ja jaloa, kaunista
ajattelemattomuutta — ne voivat rakastaa ne kaksi.

Ja ensikerran tunsivat nuo toiset, jotka olivat leikkineet

kesäleikkiänsä, kumpikin salaisesti luullen olevansa vaaraa vasten
varustetut, kyllästyvänsä tuohon tyhjään, pintapuoliseen leikkiin ja
tunsivat ikävöitsemistä antautua kokonaan hyvineen, pahoineen,
ilman arveluitta, epäilyittä.

Kantapäät rapsahtivat taas kalliota vasten ja askeleet etenivät…

 William oli noussut ylös. Hänestä tuntui kuin jotakin pitäisi sanoa,
mutta hän ei löytänyt sanoja. Kaikki ivalliset pilkkapuheet olisivat
takertuneet kielelle ja omille inhimillisille tunteilleen puuttui häneltä
ilmaisukeinoja.

He kulkivat äänettöminä takaisin kylpölää kohti.

Jälkeen illallisen tapasivat he taas toisensa ihmisvilinässä, joka

aaltoili edestakaisin kylpölän sillalla. Vanha täti istui penkillänsä ja
neljä nuorta olivat aluksi yhtä joukkoa. Pelle Wahlberg oli nyt niin
omituinen. Hän voi vaieta pitkiksi ajoiksi yhtämittaa, ja kun hän
puhui, oli hänen äänensä hillittyä ja pehmeää. Pieni kuustoista
vuotias ylioppilaskokelas kulki hänen rinnallaan ja oli, jos
mahdollista, vieläkin hiljaisempi kuin tavallisesti. Hän näytti kalpealta
kuun valossa, mutta uskollisuutta uhkuvat, kauniit silmät olivat
saaneet syvemmän sisällön, ikäänkuin olisi hän ensikerran katsonut
omaa elämänkohtaloansa vasten kasvoja.

Joukko alkoi harventua sillalta. Täti kääriysi väristellen

peitehuiviinsa ja ikävöi lämpimään sänkyynsä, mutta hänellä ei ollut
sydäntä häiritä nuoria. He olivat nyt, kuten tavallista, jakaantuneet
kahdeksi pariksi.

Kuu kulki korkealla kylpölän edustalla olevan kallion yläpuolella,

sulana hopeavirtana värähdellen lahdelman tummassa
vesikuvastimessa. Kauempana Pelleskäristä kuului iloinen
barytoniääni laulavan juomalaulua "Konung för en dag."

Seuraavana aamuna ihmetteli William Zimmermann itseään. Hän

löysi itsensä hereillä, aivan ilmihereillä, jo niin aikaseen kuin kello 5.
Hän tavallisesti voi ponnistelematta nukkua kello 9.
 Turhaan turvausi hän vanhaan keinoonsa, kääntyi, koettaen saada
vielä pienen aamu-unen. Hän tunsi kohta, että se olisi turhaa.
Yht'äkkiä välähti hänen mieleensä aivan perusteeton toive,
mahdollisesti saada tavata neiti Hagbergia jo tänä aikaisena
aamuhetkenä. Hän uskotteli itselleen, että neiti Hagbergin tietysti
täytyi nousta aikasin ylös keräilemään tavaroitaan ja että hän
samalla tuntisi halun saada sanoa hyvästit heidän kauniin, pienen
kesä-idyllinsä ihastuttavalle puitteelle. Hänen onnistui niin
täydellisesti sulautua tähän kuvitteluunsa, että hän lopuksi oli aivan
vakuutettu siitä, että hän tapaisi tytön.

William kierteli kauan rannikkoja pitkin, meni kylpölän sillalle,

missä hänen yksinäiset askeleensa kaikuen kumahtelivat ja hän tunsi
itsensä vallan hämmästyneeksi siitä, kun ei mitään sairaloisen
kalpeaa pikkuneitiä näkynytkään. Ainoa elävä olento, jonka hän
tapasi, oli Kalle Hare, joka leveine saappaineen tulla tallusteli
somerikon poikki ja huomattavasti hämmästyen tervehti muinaista
juhlarunoilijaa, jota ei oltu totuttu näkemään tähän aikaan päivästä.

William päätti lopuksi mennä kiskomaan Pelleä ylös vuoteeltaan.

Mutta
Pelle, unikeko, oli jo mennyt menojaan.

Puolen tunnin päästä näki William Pellen vivahdukselta, mutta hän

ei ollut yksin. Hänellä oli mukanaan siniseen matkapukuun puettu
pikku neiti ja he vaelsivat yhdessä tietä pitkin. William voi nähdä
heidän käynnistäänkin, että he olivat olemassaoloonsa tyytyväisiä.

*****

Laiva teki lähtöä rannasta.

 Satamalaituri oli yhtenä pilvenä heiluttavista nenäliinoista ja laivan
laitamilta vastattiin hatuilla ja päivänvarjoilla hyvästijättöihin. Naiset
seisoivat lempeästi hymyillen, kädet kukkasia täynnä ja samalla
tarkastellen toistensa lähtösaaliita.

Neiti Alma Hagberg oli yksi niistä, joka oli saanut kauneimman
sadon; hänen kasvonsa olivatkin pelkkänä autuaallisena hymyilynä.
Hän seisoi ylikannella ja hänen pienen, pyylevän vartalonsa piirteet
esiintyivät selvästi ruskeassa matkapuvussaan tupakkahytin valkeata
seinää vasten. Hänen vierellään seisoi pieni neiti Johnsson solakkana
ja suorana sinisessä kesätakissaan, jalompimuotoisena paljonkin
vartaloltaan ja asennoltaan, verrattomasti kauniimpana rohkeine,
totisine piirteineen William ajatteli hieman katkeralla mielellä, että
hänen kenties olisikin pitänyt valita hänet kesäidyllinsä
sankarittareksi, niin olisi se kenties siinä tapauksessa saanut
paremmin tyydyttävän lopun, — todellisen hyvästijätön. Hän tunsi
hurjasti janoavansa tätä hyvästiä, jota vaille hän oli jäänyt ja tämä
jano purkihe katkeruuden tunteeksi sitä kohtaan, joka nyt vetäysi
pois, antamatta muuta hyvästiä kuin käden puristuksen laivasillalla,
keskellä väen vilinää. Pelle oli vaeltanut tietä pitkin kesäsatuineen.
Hän varmaan oli saanut oikeat hyvästit, hän!

Pelle seisoi hänen vierellään, huiskuttaen kuin mieletön.

Niin, hänellä olikin syytä viuhtoa. William pisti nenäliinan

taskuunsa; hitto tässä seiskoon ja hassutelkoon kauemmin.

"Tuletko mukaan?" sanoi hän Pellelle.

"En vielä."
 William kohoutti olkapäitään ja koetti olla ivallisen näköinen. Hän
alkoi katsella ympärillä seisovia pilkallisin silmäyksin.

Kylpyhuoneen verannalla heiluttivat kylvettäjämatamit suurilla

kylpylakanoilla, ravintolarakennuksen verannalta kaikki
tarjoilijaneitoset valkosilla ruokailuliinoilla — kolme kaartinluutnanttia
matkusti tänään laivassa — ja biljaardin edustalla seisoi sen lihava
omistaja huiskuttaen osoitustaulun pyyhkeellä; se oli viimeinen
hyvästijättö uskollisimmalle kantavieraalle, taitavimmalle à la
guere'en pelaajalle, eräälle ylioppilaalle Upsalasta, joka oli maannut
kylpölässä kuuden viikon ajan muka terveyttään hoitaakseen.

"Tuletko mukaan jo?" kysyi William vielä kerran.

"Koht' sillään."

Laiva oli jo loitolla, mutta vielä liehui uskollinen nenäliina

ylikannelta, ja niin kauan kuin sitä kesti, oli mahdotonta Pelleä saada
hievahtamaan.

Vihdoin viimeinkin onnistui Williamin saada hänet mukaansa ja he

vaelsivat rinnatusten kylpölää kohti, sanaakaan virkkamatta.

"Täällä käy ikäväksi nyt", äännähti William vihdoin.

"Niin", sanoi Pelle alakuloisella äänellä. "Luulenpa, että matkustan

pian."

"Sinäkinkö? Minne?"

Hän hymyili salaperäisesti.

"Skooneen kenties."
 "Mitä sinulla on siellä tekemistä?"

Pelle hymyili yhä harvinaisen säveästi.

"Oh, ei juuri mitään. Voisi olla hauska nähdä maakuntaa. En ole

koskaan ollut siellä. Luonto kuuluu olevan siellä hyvin omituista."

"Niin se varmaan on hyvin omituista", sanoi William

merkitseväisesti. "Sinä matkustat sinne syömään puuroa. Sinä tulet
voimaan siellä paksusti."

Pelle vilkasi sivulta häneen ja ajatteli: "mitä hittoa hän tarkoittaa?

Hänen äänensä kajahti niin merkillisen hermostuneelta."
KAHDEKSAS LUKU.

Äidistä oli kesä ollut pitkä. Se oli ollut ikäänkuin raskasta,

yksitoikkoista koneen polkemista päivä päivän perästä saadaksensa
ajan kulumaan. Hän oli yksi niistä ihmisistä, jotka kiintyvät yhteen
ainoaan asiaan niin lujasti, että se karkoittaa jokaisen muun
ajatuksen ja tunteen. Hänen elämässänsä ennen oli kaiken hänen
harrastuksensa esineenä ollut hänen miehensä, ja niin kauan kuin
hän eli, ei ollut mitään jäänyt heidän lapselleen. Nyt oli isä ja puoliso
kuollut ja paikan, joka täten oli jäänyt avoimeksi, oli poika
luonnollisesti kyllä tullut täyttämään. Sillä tunteiden
voimakkaisuudella, joka oli keskustana äidin luonteessa, oli hän
omistanut omaksensa tuon laiminlyödyn, jähmettyneen lapsen, hän
antausi niin kokonaan rakkaudelleen, että kaikki muu maailmassa oli
hänestä vähäpätöistä, ellei se tavalla tai toisella ollut jossain
suhteessa hänen poikaansa. Kaikki se raitis, luonnollinen
itsekkäisyys, jota äiti kukoistusaikanaan oli käyttänyt omana
elämänsä ja onnensa vaatimusten tyydyttämiseksi, oli nyt keräytynyt
syväksi hellyyden lähteeksi, jolla äiti koki vaalia pojan onnea ja
elämää, sillä tässä elämässä asui hänen oma olentonsa ja tässä
nuoressa veressä hänen sielunsa kuolemattomuus.
 Hän oli pysähtynyt Tukholmaan, sillä hän oli aivan välinpitämätön
siitä missä oleskeli, kun ei hän kumminkaan voinut olla siellä, missä
poikansa.

Tarkalla vaistollaan tunsi hän, että se oli jotain, josta hänen täytyi
kieltäytyä. Kosto siitä koituisi heidän välillensä ja tekisi sen elämän-
ilman ummehtuneeksi ja tukahduttavaksi. Poika pitäisi sen painavana
siteenä ja repisi siitä itsensä irti.

Mutta oli myös toinenkin syy, jonka vuoksi äiti ei jättänyt

kaupunkia. Hän tiesi varsin hyvin, että oli vaarallista olla sieltä
poissa. Siellä voi tapahtua niin paljon ja poissaolevalla ei ole mitään
osaa tapausten juoksussa. Poistuminen sieltä olisi ollut samaa, kuin
päästää langat käsistänsä, tehdä älynsä ja vaikutuksensa
voimattomaksi toimimaan itsensä säilyttämiseksi olemassaolon
taistelussa; se olisi ollut asiain päätösaikojen laiminlyömistä ja
otollisten asianhaarojen tuhlausta.

Williamilla oli paikka sanomalehden toimituksessa, asema, joka

hyvin sopi hänelle ja antoi hänelle hänen toimeentulonsa. Sill'aikaa
kun hän oli poissa, voisi joku toinen tunkeutua sijaan ja anastaa
hänen paikkansa. William itse ei ollut koskaan ajatellut sellaista
mahdollisuutta, mutta äidin hyvää tarkoittava itsensäsäilyttämisvaisto
oli vaaran käsittänyt, ja siksi oli hän maannut paikallaan, kuin
uskollinen koira vartioiden isäntänsä omaisuutta.

Ikäviä päiviä olivat olleet nämät kesäpäivät, vailla muuta iloa kuin
työn tuottama. Mutta itse tätä työtä oli äiti oppinut rakastamaan,
sillä hän tunsi, kuinka se solmi yhä lujemmin hänet pojan
maailmaan, antoi hänelle tuhat salaista tietä tulla häntä lähemmäksi,
tarttua kiinni hänen harrastuksiinsa, taistellen saavuttaa hänen
kunnioituksensa — ja rakkautensa.
 Säännöllisesti, yksitoikkoisesti kului aika. Työtunnit, aterioimisajat,
lepo ja virkistyshetket — siinä hänen päivänsä. Viimemainittuja ei
hän lyönyt laimin. Hän kylpi ja teki pitkiä kävelyretkiä. Hän piti
ylpeytenään että Williamilla olisi terve, kaunis vanha äiti, jota hänen
ei koskaan tarvitsisi häveten kulettaa käsikoukussaan ja jonka ryhtiä
ja voimaa hänen mieluimmin tulisi ihaella hiukan, hiukkasen vain.

Tuttujansa ei hän usein tavannut; useimmat lintusista olivat

liitäneet pois kesän ajaksi. Ainoa, joka silloin tällöin tuli hänen
luoksensa oli herra Hedström. Mutta tätä kunnon miestä, jolla ei ollut
varaa asettua maalle, vaivasi alituinen alakuloisuus, jonka vuoksi
hänen seuransa ei ollut mitä huvittavinta. Kaiken onnettomuuden
lisäksi oli hän vielä tilapäisesti leski; pikku rouva oli kolmannen
luokan vaunuissa lähetetty vieraanvaraisten sukulaisten luo
Smoolantiin, vahvistaakseen siellä voimiaan vuohenmaidolla ja
havupuiden tuoksulla.

Yhden ainoan kirjeen oli äiti saanut Williamilta kesän kuluessa.

Tässä ilmoitettiin hänelle — neljällä rivillä — että hän oli Lysekilissä
ja aikoi oleskella siellä jonkun aikaa. Likemmä kahteen kuukauteen ei
hän sitte ollut antanut mitään kuulla itsestään, äiti ei edes tietänyt,
missä hän oli, ja Williamin vaiteliaisuus alkoi tehdä hänet
levottomaksi.

Mutta tämä oli jotain, jota täytyy kärsiä, hän ei kaikella

tarmollansakaan voinut mitään tässä asiassa. Tämä kesä oli kuollut
piste hänen elämässänsä, jonka yli hänen täytyi koettaa päästä. Hän
ei voinut muuta kuin odottaa ja malttaa mielensä.

Mutta ei ollut niinkään helppoa malttaa mieltänsä. Hänen

ajatuksensa lensivät heti pojan luo niinpiankun päivätyön kovat ohjat
olivat löyhtyneet. Ja päivän toisensa perästä kuluessa kasvoi
tuskakin yhä, leviten hänen mielensä pohjalle ja verhoten kaikki
mustalla pohjavärillään.

Ja yhäti kiiti hänen mielikuvituksensa samaa pimeätä tietä pitkin,

jossa se niin usein oli väsyksiin asti juossut. Jälleen ja jälleen kaikui
hänen korviinsa nuo kaksi sanaa, joihin poika oli keskittänyt
elämäntunnustuksensa: "halvattu sisällisesti!"

Niin makasi hän jälleen eräänä elokuun iltana leposohvallaan

käännähdellen kalvavassa levottomuudessaan poikansa ja hänen
tulevaisuutensa tähden; oli kuin katseleisi hän yli aution nummen,
pimeän ja viluisen, missä ei yksikään tuore oksa voinut versoa, eikä
ainoakaan vihreä taimi juurtua. Hän näki ihmiselämän, koko
ihmiselämän niin aution, niin tyhjän, niin pimeän, ei ulkonaisten
olosuhteiden, vaan koko tahdonsuuntansa tähden. Ja tuo ihmiselämä
oli sen olennon, jota ainoata hän rakasti koko maailmassa. Äiti näki
poikansa hitaasti, vastustelematta soluvan alaspäin ja kuitenkaan ei
ollut hänellä voimaa pysähyttää häntä, pidättää häntä menemästä!
Hän olisi tahtonut ravistaa häntä olkapäistä, huutaa hänen korviinsa:
Nouse! Jännitä lihaksesi! Ryhdy työhön! — mutta huuto kuoli hänen
huulillensa, sillä hän tunsi, ettei hän mitään voinut. Oma tahtonsa
ainoastaan voi pelastaa hänen poikansa — mutta hän ei usko tahdon
voimaan. Niin, uskoa hän tarvitsi, uskoa omaan ponnistukseen,
onneen ja edistykseen. Hänellä itsellään oli uskoa siirtämään vuoria
ja kuolemankin voittamaan — ja hän ei voinut hitustakaan siitä antaa
lapselleen.

"Halvattu sisällisesti."

Oi Jumala, jos hän voisi rakastaa, jos hän voisi oppia pitämään
jostakin! Hänet itsensä saisi hän mielellään sysätä syrjään — — jos
vaan löytyisi ainoakaan ihminen maailmassa, josta hän pitäisi. Äitiä
Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.

More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge

connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.

Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and

personal growth every day!

ebookbell.com