Avustushaku digitaaliseen
nuorisotyöhön vuodelle 2018
Digitaalisen nuorisotyön avustus
• Digitaalisella nuorisotyöllä tarkoitetaan avustuskriteereissä erilaisia nuorisotyön palveluja,
menetelmiä ja toimintamuotoja, joissa hyödynnetään digitaalista teknologiaa ja mediaa
• Hankkeessa digitaalisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin esim. sisältönä, välineenä,
toimintana ja toimintaympäristönä (
• Katso Digitaalisen nuorisotyön suuntaviivat ja Kohti digitaalista nuorisotyötä -julkaisu
osoitteessa http://www.verke.org/digitaalisen-nuorisotyon-kehittaminen)
• Avustusta voidaan myöntää
1. Digitaalista teknologiaa ja mediaa hyödyntävän toiminnan käynnistämiseen ja
kehittämiseen
2. Digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvan toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen
Digitaalisen nuorisotyön avustus
• Avustusta voidaan myöntää paikalliseen, alueelliseen tai valtakunnalliseen
toimintaan
• Avustusta myönnettäessä painotetaan hankkeita, jotka ovat sisällöltään ja
menetelmiltään innovatiivisia kohderyhmän ja maantieteellisen alueen
näkökulmasta
• Tuettavissa hankkeissa korostetaan nuorten osallistumista ja roolia tekijöinä
kaikissa hankkeen vaiheissa sekä nuorten omaan tekemiseen perustuvaa
nuorisotyöllistä ja media- ja teknologiakasvatuksellista työotetta
Verke tukena hankehaussa
• Tarjoamme sisällöllistä tukea ja sparrausta digitaalisen nuorisotyön
hankehaussa
• Verken sivuilta www.verke.org löytyy paljon materiaalia (mm. tutkimuksia,
julkaisuja ja videoita) hankkeen sisällöllisen suunnittelun tueksi
Lisätietoja:
Heikki Lauha, heikki.lauha@verke.org, p. 040 3361 856 (ensisijainen
yhteyshenkilö avustushaussa, lomalla 24.11.-10.12.)
Suvi Tuominen, suvi.tuominen@verke.org, p. 041 5121 703 (yhteydenotot
24.11.-10.12.)
Lyhyesti Verkestä ja
digitaalisesta nuorisotyöstä
Verke
Verken visio: kaikilla nuorten parissa
työskentelevillä on valmiudet
hyödyntää digitaalista mediaa ja
teknologiaa osana työtään
Ydinkysymys: Miten
digitaalisuus voi auttaa
nuorisotyön
tavoitteiden
toteutumista?
Nuorten kasvun
tukeminen
digitalisoituneessa
yhteiskunnassa
What is digital youth work?
• Digital youth work means proactively using or addressing digital media and
technology in youth work.
• Digital youth work is not a youth work method – digital youth work can be included in
any youth work setting (open youth work, youth information and counselling, youth
clubs, detached youth work…).
• Digital youth work has the same goals as youth work in general, and using digital
media and technology in youth work should always support these goals.
• Digital youth work can happen in face-to-face situations as well as in online
environments – or in a mixture of these two. Digital media and technology can be
used either as a tool, an activity or a content in youth work.
EU expert group on digitalisation and youth 2017
Esimerkkejä digitaalisesta
nuorisotyöstä
Nuorten osallistuminen
tapahtumien
streamaukseen ja
someläsnäoloon
Whatsapp
yhteydenpitovälineenä
Maker-paja
Kannustaminen
mielipiteen ilmaisuun
Lanit
Kyselysovellus
ryhmäyttämisessä
Keskustelu
tubettamisesta
Pokemon-tapahtuma
Neuvontaa ja ohjausta
sosiaalisessa mediassa
Digitaalisen nuorisotyön toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti
Teknologinen
kehitys
Muutokset
nuorisotyössä
Nuorten
muuttuva
verkonkäyttö
Yhteiskunnalliset
muutokset
Digitaalinen
nuorisotyö
Miten hyödyn Verkestä?
www.verke.org/julkaisut
www.somecamp.fi
www.verke.org/uutiskirje
Nostoja Digitaalinen nuorisotyö
kunnissa 2017 -selvityksestä
hankesuunnittelun tueksi
HUOM! Tarkempia kunta-/aluekohtaisia tuloksia voi
tiedustella Verkestä (heikki.lauha@verke.org)
1. Toimintakulttuuri
Miten hanke edistää toimintakulttuuria, jossa
tunnistetaan digitalisaation vaikutuksia sekä nuoriin
että oman organisaation toimintaan?
(Työntekijät)
2. Strateginen suunnittelu
Miten hanke tukee ja edistää organisaation strategista
suunnittelua ja kehittämistyötä?
(Esimiehet)
(Esimiehet)
3. Tavoitteellisuus ja arviointi
Miten hanke edistää toiminnan tavoitteellisuutta sekä
työntekijätasolla että organisaatiotasolla?
Millaisia uudenlaisia arviointikäytänteitä hanke tuottaa?
(Työntekijät)
(Työntekijät)
(Esimiehet)
4. Resurssit
Mitä lisäarvoa ja lisäresurssia hanke tuottaa
organisaatiolle ja toimialalle?
(Työntekijät)
5. Osaaminen
Millaista (digitaalista) osaamista hanke tuottaa ja edistää?
(Esimiehet)
6. Yhteistyö
Millaisia yhteistyökumppanuuksia hanke rakentaa?
12%
10%
12%
21%
22%
25%
30%
32%
34%
71%
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Emme ole tehneet yhteistyötä
Yritykset
Seurakunnat
Järjestöt
Oppilaitokset
Liikuntatoimi
Kirjastot
Perusopetus ja yleissivistävä koulutus
Muiden kuntien toimijat
Muut nuorisotyön yksiköt tai toiminnot (esim.
erityisnuorisotyö, etsivä nuorisotyö, nuorisotalot)
Minkä seuraavientoimijoiden kanssa työyhteisösi on tehnyt
yhteistyötä digitaalisen nuorisotyön suhteen viimeisen vuoden aikana?
11%
21%
23%
29%
34%
45%
48%
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60%
Tiloja toiminnalle
Tekniikkaa ja laitteita
Kattavampaa toimintaa
Laajemman osallistujajoukon
Digitaalisen nuorisotyön toteuttamisen vaadittavaa
teknistä osaamista
Digitaalisen nuorisotyön sisällöllistä osaamista
Uutta näkökulmaa digitaaliseen nuorisotyöhön
Mitä yhteistyökumppanit ovat tuoneet toimintaan lisää?
(Esimiehet)
(Esimiehet)
7. Nuorten osallisuus ja
yhdenvertaisuus
Miten hanke edistää eri tavoin nuorten osallisuutta ja
omaehtoisuutta huomioiden samalla yhdenvertaisuuden
ja esteettömyyden?
(Esimiehet)
(Työntekijät)
8. Nuorten mediaosaaminen ja
digitaaliset taidot
Millaista mediaosaamista ja nuorten digitaalisia taitoja
vahvistavaa toimintaa hankkeella edistetään?
(Työntekijät)
Kiitos!

Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018

  • 1.
  • 2.
    Digitaalisen nuorisotyön avustus •Digitaalisella nuorisotyöllä tarkoitetaan avustuskriteereissä erilaisia nuorisotyön palveluja, menetelmiä ja toimintamuotoja, joissa hyödynnetään digitaalista teknologiaa ja mediaa • Hankkeessa digitaalisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin esim. sisältönä, välineenä, toimintana ja toimintaympäristönä ( • Katso Digitaalisen nuorisotyön suuntaviivat ja Kohti digitaalista nuorisotyötä -julkaisu osoitteessa http://www.verke.org/digitaalisen-nuorisotyon-kehittaminen) • Avustusta voidaan myöntää 1. Digitaalista teknologiaa ja mediaa hyödyntävän toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen 2. Digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvan toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen
  • 3.
    Digitaalisen nuorisotyön avustus •Avustusta voidaan myöntää paikalliseen, alueelliseen tai valtakunnalliseen toimintaan • Avustusta myönnettäessä painotetaan hankkeita, jotka ovat sisällöltään ja menetelmiltään innovatiivisia kohderyhmän ja maantieteellisen alueen näkökulmasta • Tuettavissa hankkeissa korostetaan nuorten osallistumista ja roolia tekijöinä kaikissa hankkeen vaiheissa sekä nuorten omaan tekemiseen perustuvaa nuorisotyöllistä ja media- ja teknologiakasvatuksellista työotetta
  • 4.
    Verke tukena hankehaussa •Tarjoamme sisällöllistä tukea ja sparrausta digitaalisen nuorisotyön hankehaussa • Verken sivuilta www.verke.org löytyy paljon materiaalia (mm. tutkimuksia, julkaisuja ja videoita) hankkeen sisällöllisen suunnittelun tueksi Lisätietoja: Heikki Lauha, [email protected], p. 040 3361 856 (ensisijainen yhteyshenkilö avustushaussa, lomalla 24.11.-10.12.) Suvi Tuominen, [email protected], p. 041 5121 703 (yhteydenotot 24.11.-10.12.)
  • 5.
  • 6.
  • 7.
    Verken visio: kaikillanuorten parissa työskentelevillä on valmiudet hyödyntää digitaalista mediaa ja teknologiaa osana työtään
  • 8.
    Ydinkysymys: Miten digitaalisuus voiauttaa nuorisotyön tavoitteiden toteutumista?
  • 9.
  • 10.
    What is digitalyouth work? • Digital youth work means proactively using or addressing digital media and technology in youth work. • Digital youth work is not a youth work method – digital youth work can be included in any youth work setting (open youth work, youth information and counselling, youth clubs, detached youth work…). • Digital youth work has the same goals as youth work in general, and using digital media and technology in youth work should always support these goals. • Digital youth work can happen in face-to-face situations as well as in online environments – or in a mixture of these two. Digital media and technology can be used either as a tool, an activity or a content in youth work. EU expert group on digitalisation and youth 2017
  • 11.
    Esimerkkejä digitaalisesta nuorisotyöstä Nuorten osallistuminen tapahtumien streamaukseenja someläsnäoloon Whatsapp yhteydenpitovälineenä Maker-paja Kannustaminen mielipiteen ilmaisuun Lanit Kyselysovellus ryhmäyttämisessä Keskustelu tubettamisesta Pokemon-tapahtuma Neuvontaa ja ohjausta sosiaalisessa mediassa
  • 12.
    Digitaalisen nuorisotyön toimintaympäristömuuttuu jatkuvasti Teknologinen kehitys Muutokset nuorisotyössä Nuorten muuttuva verkonkäyttö Yhteiskunnalliset muutokset Digitaalinen nuorisotyö
  • 13.
  • 14.
    Nostoja Digitaalinen nuorisotyö kunnissa2017 -selvityksestä hankesuunnittelun tueksi HUOM! Tarkempia kunta-/aluekohtaisia tuloksia voi tiedustella Verkestä ([email protected])
  • 18.
    1. Toimintakulttuuri Miten hankeedistää toimintakulttuuria, jossa tunnistetaan digitalisaation vaikutuksia sekä nuoriin että oman organisaation toimintaan?
  • 19.
  • 20.
    2. Strateginen suunnittelu Mitenhanke tukee ja edistää organisaation strategista suunnittelua ja kehittämistyötä?
  • 21.
  • 22.
    3. Tavoitteellisuus jaarviointi Miten hanke edistää toiminnan tavoitteellisuutta sekä työntekijätasolla että organisaatiotasolla? Millaisia uudenlaisia arviointikäytänteitä hanke tuottaa?
  • 23.
  • 24.
  • 25.
    4. Resurssit Mitä lisäarvoaja lisäresurssia hanke tuottaa organisaatiolle ja toimialalle?
  • 26.
  • 27.
    5. Osaaminen Millaista (digitaalista)osaamista hanke tuottaa ja edistää?
  • 29.
  • 30.
  • 31.
    12% 10% 12% 21% 22% 25% 30% 32% 34% 71% 0% 10% 20%30% 40% 50% 60% 70% 80% Emme ole tehneet yhteistyötä Yritykset Seurakunnat Järjestöt Oppilaitokset Liikuntatoimi Kirjastot Perusopetus ja yleissivistävä koulutus Muiden kuntien toimijat Muut nuorisotyön yksiköt tai toiminnot (esim. erityisnuorisotyö, etsivä nuorisotyö, nuorisotalot) Minkä seuraavientoimijoiden kanssa työyhteisösi on tehnyt yhteistyötä digitaalisen nuorisotyön suhteen viimeisen vuoden aikana? 11% 21% 23% 29% 34% 45% 48% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Tiloja toiminnalle Tekniikkaa ja laitteita Kattavampaa toimintaa Laajemman osallistujajoukon Digitaalisen nuorisotyön toteuttamisen vaadittavaa teknistä osaamista Digitaalisen nuorisotyön sisällöllistä osaamista Uutta näkökulmaa digitaaliseen nuorisotyöhön Mitä yhteistyökumppanit ovat tuoneet toimintaan lisää? (Esimiehet) (Esimiehet)
  • 32.
    7. Nuorten osallisuusja yhdenvertaisuus Miten hanke edistää eri tavoin nuorten osallisuutta ja omaehtoisuutta huomioiden samalla yhdenvertaisuuden ja esteettömyyden?
  • 33.
  • 34.
    8. Nuorten mediaosaaminenja digitaaliset taidot Millaista mediaosaamista ja nuorten digitaalisia taitoja vahvistavaa toimintaa hankkeella edistetään?
  • 35.
  • 36.