1. Get Full Test Bank Downloads on testbankbell.com
Business Communication Today 13th Edition Bovee
Test Bank
http://testbankbell.com/product/business-communication-
today-13th-edition-bovee-test-bank/
OR CLICK BUTTON
DOWLOAD EBOOK
Download more test bank from https://testbankbell.com
2. More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...
Business Communication Today 13th Edition Bovee
Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/business-communication-
today-13th-edition-bovee-solutions-manual/
Test Bank for Business Communication Today, 11th
Edition: Bovee
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-business-
communication-today-11th-edition-bovee/
Test Bank for Business Communication Today, 12/E 12th
Edition Courtland Bovee, John V. Thill
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-business-
communication-today-12-e-12th-edition-courtland-bovee-john-v-
thill/
Test Bank for Business Communication Essentials, 6th
Edition: Courtland Bovee
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-business-
communication-essentials-6th-edition-courtland-bovee/
3. Test Bank For Business Communication Today (14th
Edition) 14th Edition
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-business-
communication-today-14th-edition-14th-edition/
Test Bank for Business in Action, 6th Edition: Bovee
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-business-in-
action-6th-edition-bovee/
Business in Action 8th Edition Bovee Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/business-in-action-8th-edition-
bovee-solutions-manual/
Business in Action 7th Edition Bovee Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/business-in-action-7th-edition-
bovee-solutions-manual/
Test bank for Business in Action 7e by Bovee 0133773892
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-business-in-
action-7e-by-bovee-0133773892/
23. This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.
Title: Seuratkaamme häntä!
Author: Henryk Sienkiewicz
Translator: M. L.
Release date: February 2, 2024 [eBook #72858]
Language: Finnish
Original publication: Pori: Otto Andersin, 1902
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SEURATKAAMME
HÄNTÄ! ***
25. SISÄLLYS:
Jouluvieraita.
Mies ja vaimo.
Joulutervehdys sydänmaasta.
Koti!
Koivun rungossa 1860—1890.
Toteutuvia ennustuksia.
Hyvällä tuulella.
Ison sisaren häät.
"Syntistä elämää".
Kirjojen jouluyö. Fantasia.
Henryk Sienkiewicz.
Henryk Sienkiewicz kuuluu vanhaan liettualaiseen aatelissukuun ja
on syntynyt 1846. Hän opiskeli Warsowan yliopistossa.
Kahdenkymmenen kolmen vuoden ikäisenä julkaisi hän ensimäisen
romaaninsa, Turhaan, jossa hän kuvailee oman aikakautensa
elämää. Mutta vasta v. 1878, matkansa jälkeen Amerikassa ja
26. useissa Europan maissa, alkoi hän saada pysyväistä mainetta ensi
luokan kirjailijana. Siltä ajalta ovat m.m. teokset: Hiilipiirroksia
(suomeksi), Janko musikantti, Leipätaistelun aikana (suomeksi),
Bartek voittaja y.m., jotka kaikki ovat täynnä lyriikkaa, huumoria,
katkeruutta ja syvää surua kärsivien tähden. Mestarin kädellä
maalailee hän kurjien valtiollisten ja yhteiskunnallisten olosuhteiden
aikaan saamat kurjuudet.
Verrattomissa historiallisissa romaaneissaan: Tulella ja miekalla,
Vedenpaisumus, Herra Wolodyjowski ja Ristiritarit kuvailee kirjailija,
joka on lämmin onnettoman isänmaansa ystävä, asianymmärryksellä
ja tarkkuudella Puolan sankaritaisteluja Saksan ritaristoa, kasakoita,
turkkilaisia ja ruotsalaisia vastaan.
Sienkiewiczin teokset nykyisestä Puolasta ovat: Ilman dogmeja
(1890) ja Polanieckin perhe (1894). Edellisessä hän ruoskii
uskottomuutta ja henkistä laiskuutta, jälkimmäisessä esitetään
yhteiskunnan parannuskeinoksi kristillisyys ja siitä johtunut tarkka
velvollisuuden tunto.
Nerokkain hänen kirjoistaan on epäilemättä Quo vadis? (1895),
joka on suomeksikin ilmestynyt. Siinä käsitellään keisari Neeron
aikoja, Rooman paloa ja kristittyin kauheata vainoa sekä näytetään
Kristus siksi johtotähdeksi, jonka avulla maailman arvoitus saatetaan
ratkaista.
Seuratkaamme häntä! on suurenmoisempi sisällölleen kuin Quo
vadis. Nopeasti toisiansa seuraavissa kuvissa liukuvat siinä
ohitsemme ihmiset ja tapahtumat Roomassa, Aleksandriassa ja
Jerusalemissa, noissa kolmessa antiikisen sivistyksen Centrumeissa.
Siinä saamme myös tarkastella uskonnollisen kehityksen kolmea
astetta: pakanuutta, milloin rakastettavana ja hienona, milloin taasen
27. raakana ja julmana: juutalaisuuden ankaria lakeja; kristillisyyden
oppia rakkaudesta ja anteeksi-antamisesta.
Päähenkilöt teoksessa ovat: Cinna, Antea ja Pontius Pilatus. Ne
ovat psykologisia muunnoksia Quo Vadiksen Viniciuksesta, Lygiasta
ja Petroniuksesta. Mutta kuolevan pakanamailman sijasta kohtaa
meitä täällä Hekaten kummituskasvot, apostolien Pietarin ja Paavalin
asemesta itse Kristus, Neeron cirkuksen sijasta Golgatha. Esillä ovat
myös kreikkalaiset filosofit ja juutalaisten korkea raati.
SEURATKAAMME HÄNTÄ!
28. I.
Roomalainen patrici Cajus Septimus Cinna oli viettänyt nuoruutensa
legionissa ja siellä kokenut sotilaselämän vaikeat vaivat.
Sitte hän palasi kotiin Roomaan, nauttimaan sotilaskunniastaan
sekä loistosta ja mukavuudesta, jonka voi hankkia melkoisella
omaisuudella.
Heti hän syöksyi huvien pyörteeseen ja nautti kyllästymiseen
saakka kaikesta, mitä tuolla ihmeellisellä maailmankaupungilla oli
suinkin tarjottavana. Yönsä vietti hän hurjissa juomingeissa
muhkeissa huviloissaan, jotka sijaitsivat etukaupungeissa, päivänsä
ruumiinharjoituksissa lanistain [henkilöitä, jotka kouluttivat
gladiatoreja arenaa varten. Suom.] luona, keskusteluissa reetorien
kanssa, termeissä, missä kaikenlaisia asioita keskusteltiin, sekä
kaupungin juoruja kuunneltiin ja levitettiin, tai myöskin cirkuksessa
ja gladiatorein arenalla, tracilaisten velhonaisten ja Arkipelagin
saarilta kotoisin olevien lumoavien tanssijattarien parissa.
Hän oli sukua äidin puolelta kuuluisalle Lukullukselle ja oli tältä
perinyt himon kitalaen nautintoihin. Hänenkin pöytänsä notkuivat
nimittäin kreikkalaisten viinien, Neapelin ostronien sekä Vähästä-
29. Aasiasta tuotujen ja Numidian hunajaan hillottujen syötettyjen
heinäsirkkain painosta; yleensä kaikki harvinaiset herkut, mitä
Rooma vain suinkin saattoi tarjota, olipa ne sitte joko kaloja
Punaisesta merestä taikka valkeita peltokanoja Dnjeprin rantamilta,
eivät suinkaan saaneet puuttua Cinnan aterioista.
Mutta tästä ajallisesta hyvyydestä nautti hän, ei kuten ahmatti
sotilas, vaan niinkuin läpeensä hienostunut patrici ainakin.
Hän oli koettanut uskotella itselleen — ja oli kenties siinä
onnistunutkin — että hän muka intohimoisesti rakastaa taiteen
tuotteita. Hän oli hurmaantunut Korinton raunioista kaivettuihin
kuvapatsaisiin, attikalaisiin lamppuihin, etruskilaisiin vaaseihin,
savitavaroihin, jotka olivat kotoisin idän usmaisista maista,
roomalaisiin mosaikkiteoksiin, Eufratin kankaisiin ja Arabian
lemuaineisiin, lyhyesti sanoen kaikellaisiin niihin ylellisyystavaroihin,
jotka tavallisesti täyttävät ylimyksen tyhjän elämän.
Semmoisista saattoi⁻ Cinna asiantuntijana ja harrastajana
keskustella hampaattomien ukkojen kanssa, jotka pöytään
käydessänsä seppelöivät paljaat päälakensa ruusuilla ja aterian
jälkeen pureksivat heliotroopin lehtiä saadakseen hengityksensä
hyvänhajuiseksi. Hän kykeni arvostamaan kauneutta niin hyvin
Ciceron ajatuksissa kuin Horatiuksen ja Ovidiuksen värsyriveissäkin.
Koska hän oli opiskellut erään ateenalaisen reetorin johdolla, puhui
hän virheettömästi kreikkaa, taisi ulkoa kokonaisia lauluja Iliadista ja
saneli pikari kädessä Anakreonin säkeistöjä siksi, kunnes juopuneena
vaipui syvään uneen. Kiitos opettajansa ynnä toisten reetorein,
omasi hän myöskin riittävästi suuret tiedot filosofiassa, käsittääkseen
niitä rakennustaiteellisia muistomerkkejä, joita muinoin Hellaassa ja
siirtomaissa pystytettiin ihmisellisen neron kunniaksi. Myöskin hän
30. tiesi, ettei näistä rakennuksista enää ollut muuta jälellä kuin korkeat
rauniokasat.
Hän oli persoonallisesti tuttava useampain kanssa stoalaisten
joukosta, vaikkakin hän oikeastaan oli vihamielisellä kannalla heitä
kohtaan sekä piti heitä valtiollisena puolueena ja askeetteina, jotka
elämän nautintoja halveksivat. Skeptikot olivat usein hänen
pöytävierainansa ja ehtivät ruokalajien lomassa repiä alas monta
filosofista järjestelmää, sekä täysinäisiä viinipikareita kohottaessaan
selittivät, että huvi on pelkkää turhamaisuutta eikä totuus voi
koskaan tulla todellisuudeksi eikä viisaalla ole muuta päämäärää kuin
lepo ja tyyneys.
Tarkkaavaisena kuunteli Cinna heidän keskusteluansa, mutta ei
antanut sille erityistä arvoa. Hän ei omaksunut kumpaakaan
ajatuskantaa, ei myöskään halunnut saada omaa mielipidettä. Hänen
käsityksensä mukaan oli Cato personoitu ääretöin voima ynnä lisäksi
ääretöin määrä tyhmyyttä.
Hänen mielestään oli elämä kuin meri, jossa alinomaa vaihtelevat
tuulet puhaltelevat. Viisaus on siinä, että osaa kulloinkin laittaa
purjeet niin, että alus aina kulkee eteenpäin.
Mutta hän pani myös paljon arvoa leveihin hartioihinsa, hyvään
vatsaansa ja hyvin muodostuneeseen päähänsä kotkaprofileineen ja
tarmokkaine suineen. Hän oli myöskin vakuutettu, että hän täten
varustettuna saattoi joka tapauksessa viettää hauskaa elämää.
Kuulumatta skeptilliseen kouluun oli hän kuitenkin elämässään
skeptillinen ja samalla kertaa cyreneläinen, vaikka hän hyvin tiesi,
että huvi ei onnea tee. Hän piti itseänsä epikurolaisena, mutta ei
tuntenut Epikuron opin sisällystä.
31. Yleensä oli hänestä filosofia älyn harjoitusta, yhtä hyödyllistä kuin
voimistelu lanistain luona.
Jos keskustelu alkoi tuntua väsyttävältä, meni hän cirkukseen
saadakseen nähdä veren virtaavan.
Hän uskoi yhtä vähän jumaliin kuin hyveisiin, totuuteen tai
onneen; ainoastaan noituuteen hän luotti. Hän oli taikauskoinen, ja
tuo itämaisten uskontojen salaperäisyys miellytti häntä.
Orjilleen oli hän hyvä, ellei vaan ikävystyminen kiihoittanut häntä
julmuuteen.
Hänen käsityksensä mukaan oli elämä kuten amfora [poltetusta
savesta tehty ruukunmuotoinen viiniastia, noin 26 litran vetoinen.
Suom.], jota kalliimmalla viinillä sen täytät, sitä suurempi on sen
arvo. Myöskin hän koetti täyttää elämänsä paraalla, mitä maailma
voi antaa.
Hän ei rakastanut ketään, mutta löytyi paljon, josta hän piti, kuten
esim. hänen oma kaunis päänsä muhkeine aivokoppineen, ja somat
patricilaiset jalkansa.
Iloisen elämänsä ensi vuosina oli hän huvitellut hämmästyttämällä
Roomaa ylellisillä oikuillaan; siinä oli hän osittain onnistunutkin.
Mutta sittemmin oli hän kyllästynyt myöskin siihen huviin.
32. II.
Cinna oli joutunut häviöön.
Hänen omaisuutensa oli mennyt velkojille; hänelle itsellensä ei
ollut jäänyt muuta jälelle, kun väsymys, semmoinen, jota tuntee
raskaan työn jälkeen, sekä kyllästyminen — ynnä vielä jotakin, mitä
hän ei ollut ennen kokenut: epämääräinen, mutta syvä
levottomuuden tunne.
Sitä ennen oli hän täyteen mittaan nauttinut rikkaudestaan ja
rakkaudesta — siinä merkityksessä kun sen käsitti silloinen maailma
— nauttinut kaikellaisesta uhkeudesta ja sotilaskunniastaan.
Hän oli koetellut vaaroja, enemmän tai vähemmän lähestynyt
ihmisellisen ajatuksen rajoja sekä työskennellyt runouden ja
kaunotaiteiden kanssa.
Siksipä hän saattoikin uskoa saaneensa elämältä kaikki, mitä se
suinkin voi antaa.
Ja nyt oli hänellä hämärä aavistus, että oli jotain laimiinlyönyt ja
että tämä jotain oli suuresta merkityksestä. Mutta hän ei voinut
saada selkoa, mitä se olisi ja mietti sentähden ankarasti sitä.
33. Usein hän koetti näitä ajatuksiansa poistaa, yritti itsestään ravistaa
tätä levottomuutta, joka hänet oli vallannut, sekä uskotteli itseänsä,
ettei muka löydy mitään enempää, ei voi löytyä mitään enempää
elämässä. Kuitenkaan ei levottomuus haihtunut, vaan päinvastoin
kasvoi, kasvoi siihen määrään, että hän rupesi huolehtimaan, ei
ainoastaan itsensä vuoksi, vaan koko Rooman tähden.
Skeptikoita hän samalla kertaa sekä kadehti että piti narreina,
syystä kun he väittivät, että tyhjyyden voi täyttää olemattomuudella.
Cinnassa näytti olevan kaksi ihmistä: eräs, joka ihmetteli
levottomuutta ja toinen, joka vastoin tahtoaankin huomasi sen
täydellisesti oikeutetuksi.
Omaisuutensa menettämisen jälestä nimitettiin hänet Aleksandrian
maaherraksi — kiitos siitä mahtavain sukulaisten vaikutusvallalle —
ja hän matkusti uuteen virkapaikkaansa iloisessa toivossa, että voisi
tuossa rikkaassa maailmankulmassa vielä parantaa taloudellisen
asemansa.
Mutta Brindisissä astui levottomuuskin mukana laivaan ja teki
uskollisesti seuraa koko matkan.
Hän toivoi, että uusi virka, uudet ihmiset, uusi maailma ja uudet
vaikutukset piankin karkottaisivat tuon painajaisen.
Mutta siinä hän pettyi.
Kuukausi kului nimittäin, toinenkin, ja, kuten se siemenvilja, jota
Demetrius toi Italiasta, kasvaa rehottaa uhkeammin suistomaan
viljavassa maanlaadussa, loi Cinnan levottomuuskin hänen sieluunsa
34. yhä synkemmän varjon niinkuin tuuheaksi seetripuuksi ylennyt
pensas.
Hän koetti sitä haihduttaa viettämällä samanlaista elintapaa kuin
ennen
Roomassa.
Aleksandria oli muhkea kaupunki, jossa vilisi vaaleanvereviä,
hieno-ihoisia kreikattaria, joiden jäsenet olivat Egyptin auringosta
saaneet merenkullan läpihohtoisen värin.
Niiden sylissä etsi Cinna unhotusta.
Huomattuaan senkin turhaksi joutui hän itsemurhan-ajatusten
kiusattavaksi.
Itsemurhalla olivat monet hänen ystävistänsä vapauttaneet itsensä
elämän kärsimyksistä, ja tehneet sen paljoa vähäpätöisemmistä
syistä: jotkut vain sentähden, että heillä oli ollut ikävä taikka
tunteneet elämänsä tyhjäksi; toiset taasen syystä, kun olivat
menettäneet halunsa maallisiin nautintoihin. Itsemurhaanhan
tarvittiin muuten vain ainoastaan, että joku orja piteli
silmänräpäyksen ajan miekkaa voimakkaalla kädellä.
Itsemurhan-ajatus siis valtasi Cinnan, ja olikin hän juuri
toteuttamaisillaan sen, kun muuan ihmeellinen uni tuli esteeksi.
Hän uneksi nimittäin olevansa purjehtimassa erään joen yli. Äkkiä
hän huomasi toisella rannalla levottomuutensa, väsymyksestä
riutuneen orjan haahmossa. Tämä tervehti häntä seuraavin sanoin:
"Minä tulin edeltä ollakseni vastassasi."
35. Cinna peljästyi ensi kerran elämässään.
Hän käsitti, että ellei hän ilman levottomuutta saata ajatella
elämää haudan toisella puolen, niin levottomuus varmaan sinnekin
häntä seuraa.
Tarttuen viimeiseen keinoon, päätti hän sentähden tavata noita
viisaita miehiä Serapeumissa, heiltä saadakseen arvoitukseensa
ratkaisun.
Mutta eivät nämäkään filosofit kyenneet tätä arvoitusta
ratkaisemaan. Sen sijaan, ikäänkuin selityksen korvaukseksi, antoivat
he Cinnalle arvonimen viisas, joka nimitys tavattiin lahjoittaa
korkeasukuisille ja ylhäisessä asemassa oleville roomalaisille.
Kehno lohdutus. Arvonimi viisas annettuna miehelle, joka ei
kyennyt saamaan selvitystä siinä, mitä hän eniten mietiskeli, tuntui
suorastaan ironialta.
Mutta hän ajatteli, ettei Serapeum kai yhdellä kertaa ilmoittanut
kaikkea tietoansa, ja saattoi siten pitää yllä heikkoa toivoa.
Etevin Aleksandrian filosofeista oli tuo jalo ateenalainen Timon,
arvossa pidetty Rooman kansalainen. Jo useita vuosia oli hän asunut
Aleksandriassa, jonne oli tullut tutkiakseen Egyptin salaisia tieteitä.
Sanottiin, ettei kirjastossa löytynyt sitä pergamenttirullaa eikä
paperikääröä, jota hän ei ollut läpilukenut, ja että hän muka omasi
koko ihmisellisen viisauden.
Lisäksi oli hän lempeä ja tarkkanäköinen.
Ahdas-älyisten selittäjäin ja sanansaivartelijain parvesta eroitti
Cinna hänet heti, kiintyi häneen ja teki hänen tuttavuuttansa sekä
36. tuli lopulta hänen uskotuksi ystäväkseen.
Nuori roomalainen kuunteli hämmästyksellä tuon vanhuksen
dialektista taitoa ja kaunopuheisuutta, kun hän pohti ihmisyyden ja
maailmankaikkeuden korkeata merkitystä.
Mika erittäinkin Cinnaa ihmetytti oli se, että Timonin
syvämietteisessä puheessa oli kaihomielisyyden leima.
Myöhemmin, kun heidän ystävyytensä oli tullut
sydämmellisemmäksi, tunsi hän suurta halua kysyä vanhalta
filosofilta syytä tuohon surumielisyyteen sekä sitte vuorostansa avata
sielunsa hänelle.
Ei kauan viipynytkään, ennenkuin tilaisuus siihen ilmestyikin.
37. III.
Eräänä iltana, vilkkaan keskustelun jälestä sielun kulkuteistä
ylimaailmallisissa tienoissa, olivat Timon ja Cinna jääneet kahden
kesken terassille, josta oli laaja näköala merelle.
Nuori roomalainen tarttui vanhuksen käteen ja tunnusti hänelle
elämänsä suurimman tuskan sekä kertoi, minkätähden hän oli
etsinyt Serapeumin oppineita ja filosofeja.
"Timon", lopetti hän, "siitä oli minulle kumminkin se hyöty, että
opin sinut tuntemaan, ja nyt tiedän, että ellet sinäkään voi elämäni
arvoitusta ratkaista, niin ei kukaan muukaan kykene sitä tekemään."
Timon silmäsi pitkän aikaa vedenpintaa, joka levittäytyi heidän
eteensä ja kuvasteli kalvossaan puolikuun sirppiä, sekä lausui
vihdoin:
"Cinna, oletko nähnyt lintujen parvia, kun ne talvisin muuttavat
tänne pohjolan pimeydestä? Tiedätkö, mitä ne etsivät Egyptin
maasta?"
"Kyllä. — Lämpöä ja valoa."
38. "Myöskin sielu etsii lämpöä, joka ei ole mitään muuta kuin
rakkautta, ja valoa, joka on samaa kuin totuus. Mutta lintu tietää,
mihin sen on kulkunsa suunnattava saavuttaakseen onnensa; sielu
sitävastoin harhailee ympärinsä tietämättömyydessä, surussa ja
levottomuudessa."
"Minkätähden, jalo Timon, ei hän kykene löytämään tietänsä?"
"Muinoin antoi usko jumaliin meille rauhaa. Nyt on tämä usko
sammunut, kuten lampun liekki. Sitte luultiin, että filosofia totuuden
auringon tavalla valaisisi sielun. Kuten tiedät, istuvat nykyään,
niinhyvin Roomassa kuin Ateenassa ja täälläkin, filosofian raunioilla
skeptikot, jotka luulottelevat antavansa rauhaa, mutta tuottavatkin
vain sekasortoa. Sillä kääntyä poispäin valosta ja lämmöstä, on
samaa kuin jättää sielu pimeyteen, ja pimeys on levottomuutta.
Koettakaamme siis, kädet eteenpäin ojennettuina, hapuilla
uloskäytävää…"
"Sinäkään et siis ole sitä löytänyt?"
"Minä olen etsinyt sitä, mutta en ole löytänyt. Sinä olet sitä etsinyt
huvien pyörteistä, minä sitä vastoin ajattelemisesta. Ja molempia
meitä ympäröi sama pimeys. Et sinä yksinäsi kärsi, vaan se on
maailmankaikkeuden sielu, joka sinussa kärsii… Onko siitä pitkä, kun
olet lakannut jumaliin uskomasta?"
"Roomassa niitä palvellaan virallisesti, vieläpä on sinne tuotu uusia
jumaliakin, jotka juontavat alkunsa Aasiasta ja Egyptistä; mutta
kenties ei kukaan muu niihin oikeen todenteolla usko kun
vihannesten kauppias, joka aamuisin tulee maalta kaupunkiin."
"Ja ainoastaan hänellä on rauha."
39. "Samalla tapaa kuin niillä, jotka täällä kumartuvat maahan
kissojen edessä."
"Ja myöskin niillä, jotka noiden kylläisten eläinten lailla eivät halua
muuta kun saada rauhassa nukkua, sitte kuu ensin ovat ahtaneet
itsensä täyteläisiksi."
"Asianlaidan näin ollessa, onko sitte eläminen laisinkaan vaivan
arvoista?"
"Tiedämmekö me, mitä kuolemalla on varastossa meidän
varallemme?"
"No, mitä eroitusta on nyt sinun ja skeptikkojen välillä?"
"Skeptikot tottuvat pimeyteen tai ainakin teeskentelevät olevansa
siihen tottuneita, minä kärsin siitä."
"Ja etkö näe vapahdusta?"
Timon oli vaiti hetkisen, lausui sitte hitaasti, epäröiden: "Minä
odotan vapahdusta."
"Mistäpäin?"
"Sitä en tiedä."
Hän nojasi päätänsä kasvoihinsa ja jatkoi — kenties ympärillä
vallitsevan hiljaisuuden ja rauhan vaikuttamana — matalalla äänellä:
"Ihmeellistä! Toisinaan tuntuu minusta, että meidän ei pitäisi
tuntea ollenkaan levottomuutta siinä tapauksessa, jos maailma ei
sisältäisi enempää kuin sen, mitä me jo tunnemme, ja siinä
tapauksessa, jos ei meistä tulisi enempää kuin me nyt olemme… Siis
40. tuon minä juuri sairauden lähteestä parantumisen toivon… Usko
Olympiaan ja filosofiaan on kuollut. Mutta kenties löytyy terveys
jossakin uudessa totuudessa, jota minä en tunne…"
Vastoin kaikkea odotusta, tuotti tämä keskustelu Cinnalle todellista
lievennystä. Kun hän sai kuulla, ettei hän yksin kärsinyt tästä
sairaudesta, vaan koko maailma hänen kanssansa, tunsi hän
samanlaista tunnetta kuin se ihminen, jonka seljästä nostetaan
raskas kuorma ja jaetaan se tuhansille hartioille.
41. IV.
Päivä päivältä tuli Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys yhä
sydämmellisemmäksi. Usein he kävivät toistensa luona, jakoivat
leipänsä ja vaihtoivat ajatuksiansa.
Vaikka Cinna olikin paljo elämästä kokenut ja sitäpaitsi sairasti
liikanautinnon aiheuttamaa väsymystä, oli hän kuitenkin siksi nuori,
että maailmalla vielä varastossaan löytyi jotain hänelle tähän asti
tuntematointa hurmausta.
Tämän hurmauksen löysi hän Timonin ainoassa lapsessa,
Anteassa.
Se arvo, jota Antea Aleksandriassa nautti, ei ollut suinkaan
vähempi sitä suosiota, jota hänen isälleen osotettiin; jalot
roomalaiset, jotka seurustelivat Timonin talossa, häntä kunnioittivat,
samoin kreikkalaisetkin ja Serapeumin filosofit sekä koko kansa.
Timon ei pitänyt häntä gyneceumiin [naisten huone.
Muinaiskreikkalaisen talon sisin osa, jossa naiset asuivat. Suom.]
suljettuna, kuten yleensä oli tapa naisten suhteen; päinvastoin koetti
hän häntä tutustuttaa kaikkeen siihen, mitä itsekin tiesi.
42. Tuskin oli Antea lapsuuden ijän taaksensa jättänyt, kun isä oli
antanut hänen lukea kreikkalaisia kirjoja, jopa latinan ja hebreankin
kielisiä teoksia, sillä, ihmeteltävällä muistilla varustettuna, oli tuo
nuori tyttö, joka oli kasvatettu kosmopoliittisessa Aleksandriassa,
saanut tilaisuuden oppia kaikkia näitä erilaisia kieliä.
Hän vaihtoi ajatuksia isänsä kanssa, kuten toveri, otti osaa
keskusteluihin Timonin huoneessa pidetyissä symposioissa
[pidoissa], ja usein onnistui hänen yksinään, niinkuin Ariadnen
muinoin, löytää oikea suunta noissa vaikeain kysymysten
labyrinteissä sekä johtaa toiset perässään. Itse isänsä tapasi
semmoisesta hämmästyä ja kunnioitti tytärtään suuresti.
Oli kun jotain lumouksellista, salaperäistä, melkein pyhää Antean
ympärillä. Hänellä oli profeetallisia unia ja hän näki näkyjä, jotka
olivat salatut toisten kuolevaisten epäpyhiltä silmäyksiltä.
Tuo vanha filosofi rakasti tytärtänsä niinkuin omaa sieluansa, sitä
enempi vielä siitä syystä, että hän pelkäsi menettävänsä hänet.
Antea väitti nimittäin, että hänelle toisinaan näyttäytyi unessa
vihollinen olento kummallisessa valonliekissä, mutta hän ei voinut
sanoa, ennustiko se hänelle elämää vaiko kuolemaa.
Tähän asti oli ainoastaan rakkaus häntä ympäröinyt.
Ne egyptiläiset, jotka kävivät Timonin huoneessa, nimittivät häntä
lotuskukaksi, varmaankin sentähden, että sille kukalle Niilin rannoilla
osotettiin jumalallista kunnioitusta, sekä varmaan myöskin
sentähden, että se, joka kerran oli Anteaa katsellut, hänen tähtensä
unhotti koko muun maailman.
43. Hän oli yhtä kaunis kuin viisaskin. Egyptin aurinko ei ollut hänen
ihoansa ruskottanut. Aamuruskon kultaiset säteet näyttivät
kokoontuneen häneen, kuten läpinäkyvään helmisimpukkaan.
Silmillänsä oli Niilin azuuriväri [taivaansini. Suom.], ja silmäys niistä
näytti tulevan samasta salaperäisestä lähteestä, josta tuon
salaperäisen joen vesikin virtasi.
Kun Cinna tuli kotiin sen jälkeen kun hän ensi kerran oli nähnyt
Antean ja kuullut hänen puhuvan, tunsi hän halua pystyttää tälle
alttari asuntonsa atriumiin [katettu pylväskäytävä
muinaisroomalaisessa asunnossa; siitä mentiin muihin huoneisiin.
Suom.] sekä uhrata sillä valkeita kyyhkysiä.
Elämässään oli hän tavannut tuhansia naisia, alkaen äärimmäisen
pohjan nuorista tyttäristä, joiden tukka on kypsyneen tähkän
värinen, aina mustiin, jähmettyneen laavan värisiin numidiattariin
saakka. Mutta hän ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaisia kasvoja,
sellaista sielua. Ja jota enemmän hän katseli häntä, kuunteli hänen
sanojansa ja tunkeutui hänen henkensä syvyyteen, sitä suuremmaksi
tuli hänen ihmetyksensä. Toisinaan luuli hän, ettei Antea muka
olisikaan Timonin tytär, vaan taivaan lapsi, puoliksi ihminen, puoliksi
jumalatar.
Pian rakastui Cinna Anteaan.
Hänen rakkautensa oli syvää ja voittamatointa, aivan erilaista kuin
hänen muinaiset tunteensa, samaten kun Anteakin oli erilainen toisia
naisia.
Hän tahtoi omata Antean yksinomaan vain sitävarten, että, saisi
jumaloida häntä, ja sen oikeuden saavuttaakseen oli hän valmis
44. antamaan sydänverensä. Mieluummin köyhänä Antean kanssa kuin
Caesarina ilman häntä!
Kuten pyörre meressä vastustamattomalla voimalla tempaa
mukaansa kaiken, mikä tulee sen kierroksen ulottuville, samoin otti
rakkaus valtoihinsa Cinnan sielun, sydämen ja ajatukset, hänen
yönsä ja päivänsä, koko hänen elämänsä.
Myöskin Antea tunsi rakkauden suloa.
"Onnellinen sinä Cinna!" sanoivat hänen ystävänsä.
"Onnellinen sinä Cinna!" sanoi hän itsellensä hääpäivänänsä, kun
tuon nuoren neidon jumalalliset huulet olivat lausuneet
vihkimäsanat:
"Missä sinä Cajus olet, siellä tahdon minä Caja olla."
Silloin tuntui Cinnasta, että hänen onnensa oli kuten meri,
ääretön, rajaton.
45. V.
Kului vuosi.
Kodissaan oli tuo nuori vaimo melkein jumalallisen kunnioituksen
esineenä; hän oli miehensä silmäterä, hänen rakkautensa,
viisautensa ja valonsa.
Kun Cinna vertasi onneansa mereen, unhotti hän, että tällä
myöskin on luoteensa.
Vuoden lopussa sairastui Antea kamalaan, kummalliseen tautiin.
Kauheat näyt häiritsivät hänen untansa ja kuluttivat hänen
elinvoimiansa. Kasvoilta sammuivat aamuruskon värit, jälelle jäi
ainoastaan perlemon vaalea läpikuultavaisuus. Kädet kävivät
ohkaisiksi ja silmät painuivat kuoppiinsa. Tuo kirkas lotuskukka
vaaleni vaalenemistaan, tuli valkeaksi lotuskukaksi, valkeaksi, kuten
kuolleen kasvot.
Cinnan asunnon päällä leijailivat korppikotkat. Egyptin maassa
luultiin sen ennustavan kuolemaa.
Antean näyt tulivat yhä hirvittävimmiksi. Keskellä valoisaa päivää,
kun maa kylpi auringon puhtaassa valossa ja kaupunki oli
46. hiljaisuuteen vaipunut, oli tuo nuori vaimo kuulevinansa
näkymättömän olennon nopeita askeleita sekä etäällä ilmapiirin
syvyydessä eroittavinansa kuihtuneet, kellertävät, aavemaiset
kasvot, jotka yönmustilla silmillään häneen tuijottivat. Ja ne silmät
näyttivät kutsuvan häntä pois, pois tutkimattomaan pimeyteen.
Silloin vapistuttivat Antean ruumista vilunväreet, ja kylmä hiki
tihkui hänen vaaleista kasvoistansa. Kodillisen lieden jumaloitu
papitar oli muuttunut avuttomaksi, säikähtyneeksi lapseksi, joka
piilotti päätänsä puolisonsa rinnoille ja verettömin huulin rukoili:
"Pelasta minut, Cajus, pelasta minut!"
Cinna olisi ryhtynyt taisteluun vaikka kaikkein haamujen kanssa,
jotka
Persefone suinkin voi manalasta lähettää, mutta hän ei nähnyt
ketään.
Kuten aina puolipäivän aikana, oli nytkin hiljaista ja yksinäistä
heidän ympärillänsä. Kirkas auringonvalo syleili kaupunkia, meri
lepäsi liikkumattomana, valkeanhehkuvana, ja hiljaisuutta häiritsi
ainoastaan taloa kiertäväin korppikotkain kiljunta.
Yhä useammin esiintyivät näyt, lopulta joka päivä; ne vainosivat
Anteaa ulkona kadulla ja sisällä atriumissa, vieläpä sisäisimmässä
kammiossakin.
Lääkärin neuvosta käsketti Cinna egyptiläisiä harpunsoittajia ja
savihuilua puhaltavia beduineja meluavalla musiikillansa
hämmentämään näkymättömän aaveen askelten kaikua.
47. Mutta turhaan. Mitä korkeaäänisemmän puhelun aikanakin eroitti
Antea nämä askeleet, ja silloin kun aurinko seisoi niin korkealla
taivaslaella, että ihmisen varjo makasi hänen jaloissansa, kuten
olkapäiltä luisunut viitta, näkyivät kuumuudesta värisevässä
ilmakehässä nuo aavemaiset kasvot, jotka lasimaisilla silmillään
tuijottivat Anteaan sekä hitaasti vetäytyivät poispäin, ikäänkuin
sanoen:
"Seuraa minua!"
48. VI.
Toisinaan näytti Anteasta, että aaveen huulet hiljaa liikkuivat,
toisinaan taas tuntui sen suusta ryömivän inhottavia, mustia
kovakuoriaisia, jotka lentelivät häntä kohden.
Vain ajatellessaankin näitä harhanäkyjä, ilmaisivat hänen
silmäyksensä kauhua. Elämä alkoi näyttää hänestä loppumattomalta
rengasjaksolta vaikeita kärsimyksiä; jopa hän pyysi, että Cinna pitäisi
miekan valmiina hänen varalleen tai sallisi hänen ottaa myrkkyä.
Cinna ei olisi milloinkaan tähän suostunut. Mielellänsä olisi hän
miekallansa avannut omat suonensa, jos siitä vaan olisi tullut
lievitystä Antealle; mutta tappaa häntä, häntä! Ei ikipäivinä hän sitä
voisi tehdä!
Koska hän mielessään kuvitteli näkevänsä tuon pienen pään
elottomana, silmälaudat suljettuina, jäykkänä ja jäätävän
liikkumattomana, hänen oman miekkansa lävistämänä, tuntui
hänestä, että voidakseen vaimonsa murhata, täytyisi hänen itsensä
ensin tulla mielipuoleksi.
Muuan kreikkalainen lääkäri sanoi, että se oli itse Hekate, joka
Antealle ilmestyi, ja että ne näkymättömät olennot, joiden askeleet
49. säikyttivät sairasta, olivat tuon pelätyn jumalattaren seuralaisia.
Hänen mielipiteensä mukaan ei mitään pelastusta löytynyt tuolle
nuorelle vaimolle, sillä sen, joka oli Hekaten nähnyt, täytyi kuolla.
Silloin uhrasi Cinna Hekatelle oikein hekatombin [uhri, jossa sata
härkää uhrattiin. Suom.], vaikka hän muutoin tapasi ivata uskoa
tähän jumalattareen. Mutta siitäkään ei ollut apua. Jo seuraavana
päivänä tirkistelivät nuo kammottavat silmät taasen Anteaa.
Hänen päänsä peitettiin, mutta tiheimmänkin hunnun läpi näki hän
aavekasvot. Jos hän sulkeutui pimeään huoneeseen, näyttäytyivät ne
seinällä ja hälvensivät pimeyden vaalealla, laimealla valollaan.
Iltasin oli sairas parempi; silloin hän makasi niin syvään
unenhorrokseen vaipuneena, että Timon ja Cinna jo toisinaan
pelkäsivät hänen nukkuneen ijäksi.
Lopulta tuli hän niin heikoksi, ettei enää jaksanut kävellä ilman
tukea ja häntä täytyi kulettaa kantotuolissa.
Cinnan vanha levottomuus palasi kahdenkertaisella voimalla ja otti
täydellisesti ylivallan hänen suhteensa. Se oli sekoitus pelkoa Antean
elämän vuoksi sekä omituista vaistomaista aavistusta, että Antean
sairaus oli jossakin selittämättömässä yhteydessä sen kanssa, mikä
oli ollut hänen ja Timonin tuttavallisten keskustelujen aineena.
Kenties tuo vanha filosofi ajatteli samoin kuin hänkin. Mutta Cinna
ei uskaltanut häneltä kysyä.
Sillä välin sairas kuihtui kuihtumistansa ikäänkuin kukka, jonka
teriöön myrkyllinen mato on piiloutunut. Mutta toimettomuudestaan