Essentials of Organizational Behavior 12th Edition Robbins Solutions Manual
1. Download the full version and explore a variety of test banks
or solution manuals at https://testbankfan.com
Essentials of Organizational Behavior 12th Edition
Robbins Solutions Manual
_____ Follow the link below to get your download now _____
https://testbankfan.com/product/essentials-of-
organizational-behavior-12th-edition-robbins-solutions-
manual/
Access testbankfan.com now to download high-quality
test banks or solution manuals
2. Here are some recommended products for you. Click the link to
download, or explore more at testbankfan.com
Essentials of Organizational Behavior 12th Edition Robbins
Test Bank
https://testbankfan.com/product/essentials-of-organizational-
behavior-12th-edition-robbins-test-bank/
Essentials of Organizational Behavior 13th Edition Robbins
Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/essentials-of-organizational-
behavior-13th-edition-robbins-solutions-manual/
Essentials of Organizational Behavior 14th Edition Robbins
Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/essentials-of-organizational-
behavior-14th-edition-robbins-solutions-manual/
University Physics with Modern Physics 4th Edition Young
Test Bank
https://testbankfan.com/product/university-physics-with-modern-
physics-4th-edition-young-test-bank/
3. Accounting Volume 2 Canadian 9th Edition Horngren Test
Bank
https://testbankfan.com/product/accounting-volume-2-canadian-9th-
edition-horngren-test-bank/
Federal Taxation Basic Principles 2013 1st Edition
Harmelink Test Bank
https://testbankfan.com/product/federal-taxation-basic-
principles-2013-1st-edition-harmelink-test-bank/
Understanding Canadian Business Canadian 8th Edition
Nickels Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/understanding-canadian-business-
canadian-8th-edition-nickels-solutions-manual/
Human Anatomy 9th Edition Martini Test Bank
https://testbankfan.com/product/human-anatomy-9th-edition-martini-
test-bank/
Business Intelligence and Analytics Systems for Decision
Support 10th Edition Sharda Test Bank
https://testbankfan.com/product/business-intelligence-and-analytics-
systems-for-decision-support-10th-edition-sharda-test-bank/
4. Essentials of American Government Roots and Reform 2011
10th Edition OConnor Test Bank
https://testbankfan.com/product/essentials-of-american-government-
roots-and-reform-2011-10th-edition-oconnor-test-bank/
24. This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.
Title: Antinous
Author: Volter Kilpi
Release date: October 14, 2012 [eBook #41053]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTINOUS ***
25. Produced by Tapio Riikonen
ANTINOUS
Kirj.
Volter Kilpi
Otava, Helsinki, 1903.
K. Malmström'in kirjapaino, Kuopio.
SISÄLLYS:
26. I. Bithyniassa.
II. Athenassa.
III. Roomassa.
IV. Egyptissä.
I. BITHYNIASSA.
Satakielistä heläjöitsevät Bithynian metsät, ruusuista tuoksuvat
Bithynian laaksot.
Siellä luikertaa hopeainen Sangarius hämyntummien metsien
varjoissa, joissa satavuotiset korkeat puut seisovat iäisenä
hämäryytenä ja levittävät virran ylitse elävän lehtikatoksen, jonka
tiheästä holvikosta hintelät tulikukkaisat köynökset häilyvinä
riippuilevat valjun vedenpinnan ylitse, luikertaa korkeiden jylhien
vuorien välillä, joiden rinteet äkkijyrkkinä riippuvat juoksevan veden
ylitse ja uhkaavina ja paljaina ylenevät huimaaviin korkeuksiin,
kantaen kaukaisella laellaan, ikäänkuin taivaan sylissä, mitättömänä
silmään näkyvän kaupungin tornit ja muurit, luikertaa laaksojen
halki, jotka levittäyvät riemuitsevana, heleiden palmulehtojen
rajottamana ruusustona, jonka yllä taivaan kansi kylpee sinessä ja
27. auringon kullassa. Siellä ovat metsät, metsät, jotka ylenevät ihmisen
yllä kuin temppelinä, jonka rajattomassa rauhassa ihminen seisoo
riippuvin käsin ja hiljenneenä, puut seisovat siellä iäisenä
liikkumattomuutena, puiden välitse häämöttää silmään kostea
hämärä vuoren seinä, jonka ratkelmista vesi hiljalleen tiukkuu ja
hopeaisina suonina valuu vuoren vihervän sammaleen peittämää
rintaa, yllä huojuilevat puiden korkeat latvat, juurilla, metsän
epämääräisessä hämärässä näkee siellä täällä runkojen välillä jonkun
korkean kalpean kukkasen varrellansa hiljaa häilymässä, ympärillä on
rauha, ääretön hiljainen rauha, niin että yksinäinen linnun ääni jää
kauaksi kajailemaan ilmaan ennenkuin häipyy seisovain runkojen
välitse kaukaisuuteen metsien hämärään syliin. Mutta ovat siellä
nekin metsät, joissa puut hämärtävät purppuraholvikkana yllä, joissa
ruohostot metsän raskaassa ja tunkeassa hämärässä läikkyävät
kukkasten punaisena ja keltaisena vaippana, ja joissa ihminen itsekin
lehtikatoksen läikähtelevän läpinäkymättömän vehreyden, kukkasten
humalluttavan värikirkunan ja tuoksuina huuruavan ilman keskellä
huumautuu kuin pisaraksi sitä raskaanhivelevää tuoksujen ja värien
ja vehreysaaltoamisen vellontaa ja hämärtää kuin itsekin sieluineen
umpinaisena punaansa kumpuavana kukkasen umpuna metsän
raskaassa varjossa. Laaksoja on Bithyniassa, jotka ovat kuin
kukkasten hukuttamat, punan laineena häilyävät ne laaksot, ilmakin
läikkäilee tuoksujen raskauttamana niiden yllä, ja ympärillä ylenevät
metsät runsaana vehreyden merenä, jossa näkee vaan pehmyttä ja
tulvehtivaa lehvistöjen upeilua ja kukkataakkojen vaippaavaa
nuokkunaa, itse taivaskin tämän kukkasparatiisin yllä samenee
silmissä kuin purppuranusvaisena höyrynä uiskentelevaksi
katokseksi, joka yhtä päätä ikäänkuin valuu ja valuu sulana punan ja
kullan tulvana maailman avauvan kukkassylin yllä. Mutta on siellä
niitäkin laaksoja, joissa ihanilla riemuisilla niityillä kukkaset seisovat
28. suur- ja kirkassilmäisinä, joissa ympärillä ylenevät keveät korkeat
puut, joiden häilyvillä oksilla linnut hopeaisesti visertelevät; kuin
keveänä valkeana kirkkona nousee taivas niiden laaksojen ylitse,
linnut uiskentelevat vapaassa ilmassa ja kukkaset näkyvät heleinä
silmään, niinkuin heljää soittoa ovat ne laaksot ja ilma välkkyy
kirkkaana niiden raikkaan kukkavälkkeen yllä.
Niin on Bithynia, ruusujen ja tummaraskaiden metsien maa,
satakielien ja kaipaavain myrttien maa.
Mutta Bithyniassa, ruusujen ja lehvistöjen vehreässä Bithyniassa
on kaupunkikin meren heleällä rannalla, kirkas valkea kaupunki,
edessään meren laaja rannaton peili. Valkea on se kaupunki,
selkeänä ja tarkkamuotoisena nousee se temppeleineen ja ylenevine
pylvästöineen heijailevan veden peilin edessä kuin vetten helmasta
silmään, kirkkaana ja valkeana seijastaa se silmään sinisen kevyen
ilman rajottamana. Niin se kaupunki on ilman ja meren rajottamana
kuin ylenevien temppelien ja keveiden ylhäisten pilaristojen
sävellyttävä korallinen näky, mutta sen meren edessä heijailevan
kaupungin takana häämyilevät vehreiden runsaiden metsien vellovat
haahmot, jotka kuin suunnattomina pehmeinä aaltoina tulvivat joka
taholta sen kirkaspiirtoisen marmorikaupungin ylle ja ikäänkuin
vellovat hukuttamaan koko sen kaupungin ylitseuhkuvaan runsaus-
syliinsä. Claudiopolis, heleä ja valkea marmorikaupunki on Bithynian
laaksojen sylissä, kirkas on se temppelien ja pilaristojen kaupunki ja
ihmiset vaeltavat sen kaduilla puettuina valkeihin keveihin togiin,
mutta Claudiopoliin ympärillä läikkyvät Bithynian metsät, ja metsistä
huuruu tuoksujen raskauttama ilma sen selkeäpiirtoisen kaupungin
ylitse. Niin siellä ihminen, kun katselee pylvästöjen ylenevää rauhaa
ja temppelien tyyntä ja syvää lepoa pilaristoillaan, itsekin ikäänkuin
herää tyyneyden ja tyyntymyksen haluksi ja sointuisi joka
29. liikunnossaan ja ajatuksessaan tyyneeksi ja tasaiseksi, koko olo
asettuneena ikäänkuin marmoriin veistetyn kuvapatsaan tyyneen
kylmäksi oloksi, otsa ja rinta päilyvänä lepona, mutta samassa
hengittää taas sitä tuoksujen tulvahuttamaa ilmaa ja näkee taivaan,
jolle metsien ja niittyjen vehreys-läike antaa ikäänkuin samean,
huuruissa kylpevän värivaipan, ja sielu valahtaa siitä rauhottumisen
ja sointumisen rajasta muodottomaan ylitsekumpuavaan
läikehtimiseen, johon ihminen koko oloineen herkähtää.
Bithyniassa, ruusujen ja hämärtävien metsien maassa on
Claudiopolis, kirkas marmorikaupunki, joka ylenee selkeiden pilarien
ja temppelien sointuna merenpeilinsä edessä, mutta jonka ympärillä
metsien ja lehdikköjen salaperäinen vehreysmeri runsaana ja
hukuttavana lainehtii.
30. I.
Antinous pitää otsaansa kätensä varassa, istuu kivellä, kyynärpää
polvea vastaan ja tuijottaa metsään, metsän syliin.
Siinä se metsä häilyy tummuutena yllä ja ympärillä. Puut
nousevat, ylenevä runko ylenevän rungon takana, taampana häviää
kaikki sulkeuvaksi himmeyden seinäksi ympärillä, yllä kattaa latvojen
läpinäkymätön lehvistö metsän umpinaisen salin. Siinä jalkojen
edessä luikertaa kalpea puro puiden juuria, sen kelmeäkalvoisessa
kuvastuksessa näkee liikkumattoman hiljaisen metsän toistamiseen
parkkisine, ylenevine, toistensa taakse peittyvine runkoineen ja
raskaasti huojuvine lehtikatoksineen, jonka holvikosta tulikukkaiset
köynnökset hinteloina riippuvat vettä kohden ja ikäänkuin pisartavat
helakanpunaiset varjonsa puron liikkumattomaan kuvastukseen.
Pyörryttävänä hiljaisuutena ja liikkumattomuutena seisoo metsä,
silmä hukkuu toistensa taakse häviäväin runkojen seisontaan, joka
etäämpänä ja etäämpänä tihenevänä seinänä sulkee ihmisen olon ja
mielen ylt'ympäriltä, yllä huumenevat aistit taajan elävän
lehtikatoksen tuntemisesta, joka sankkana ja raskaana huojuu yllä ja
levittäytyy ympärille yhtyen kaukaisuudessa runkojen kanssa niiden
sameaan sankkaan taustaan, joka seisahtaa ihmisen mielikuvituksen
ylt'ympäriltä.
31. Umpinaista on siinä metsässä, ja raskaana lumoavana
hämärryksenä tuntuu se vereen ja oloon. Mielikuvitus seisahtuu
vangittuna sen metsän näkemiseen ylt'ympärillä. Puiden juurilla
tuoksuavat suuret punan- ja kellanhelottavat kukkaset ja ilma
runkojen välillä on raskas häilyäväin köynnösten lemusta,
kummallisesti vaippaa ja uuvuttaa se tuoksujen höyry ihmistä. On
niinkuin metsän suljettu umpinainen hämärrys kasvaisi ihmisen
sieluksi ja kuin raskaana lemuileva ilma usvailisi ihmisen vereksi.
Katoo itsestään ja seisahtuu lumoutuvassa sielussaan
liikkumattoman metsän seisonnaksi.
Antinous istuu, kätensä lamauvina, ja tuijottaa, mitään yksityistä
havaitsematta, metsän lumoavaan syliin. Kummallinen hervottumus
levittäytyy hänen mielensä ylle. Koko se metsä tulee kuin yhtenä
tuntona hänen sieluksensa, hän tuntee silmillään yhtä haavaa
ylenevät puunrungot ympärillä ja metsän hämärän seisovan sisustan,
jossa lehvistö hiljaa ja raskaasti liikkuilee, ja jonka suljetussa
varjossa kukkasten tukahuttava lemu liikkuu. Niin on kuin hämärtäisi
veressään jokainen lehden liikunta ylhäällä puussa ja ikäänkuin
jokainen tuntoonsa tuleva kukkasen näky tuntuisi lämpimänä
sykähdyksenä veressään. Yhtähaavaisena liikkuvana väriusvana
läikähtelee koko ympäröivä metsä hänen sieluksensa ja vaippaa
varjoovasti koko hänen olonsa.
Niin valahtuu ihminen kuin metsäksi ympärillä. Verta varjostaa ja
värjää metsän hämärä ja kukkasten puhkeilu, koko tunto on metsän
umpinaisena kuvana läikähtelemistä. On kuin hukkuisi mieli
kukkasten hämäräksi punaksi tai kuin puhkeisi metsän hillitty
raskaslemuinen henki ihmisen vereen. Liikkuu kuin omasta
olemisestaan ja liittyy tuntevana vellovana usvana kaiken myötä
ympärillään. Omassa itsessään tuntee valahteluna jokaisen lehden
32. hamuilevan liikunnan ja jokaisen, silmän tunnettavaksi pulpahtavan
kukkasen väripisaran. Lainehtii tuntemisena, koko sielu on
lehtikatoksisen metsän suljettua ja umpinaista liikkuilemista ja
tuoksujen ja värien uiskentelemista. On siinä metsän keskellä kuin
paikalleen lumottu kukkanen, jossa metsän koko elämä värehtii.
Niin istuu Antinous metsässä, sielunsa metsäksi liikkuvana.
Silmänsä lepäävät metsässä, joka unnuttavana rauhana taajenee
ylt'ympärillä, kätensä ovat vaipuneet kummallekin polvelleen ja
lepäävät auenneiksi herpouneina siinä. Silmänsä, kun hän katsoo
sinne metsien väriin, suurenevat ja tummenevat hetkittäin äkillisesti
ja samassa puhkee rinnastaan pidättyvä huokaus, kuin olisi hänessä
puhkeemassa halu hälvetä itsestään siksi kaikeksi ympärillä.
Rajatonna uumoilee metsä yllänsä ja kasvien verenä lainehtii maa ja
ilma.
33. II.
Apollon temppelin edessä seisoo Antinous, katselee Apolloa, Apollon
kuvaa temppelin edessä. Ympärillään ylenee Claudiopolis
marmorisena, aurinko katselee hoikan palmun ylitse, joka häilyvänä
seisoo temppelin terävänä näkyvässä kulmassa ja levittää lempeän
viherjän viuhkansa temppelin valkeata seinämää vastaan, ympärillä
liikkuu ihmisiä väljäin ja valluisten pilaristojen varjoissa. Apolloa
katselee nuori Antinous, Apollon ylhäisenä seisovaa kuvaa, katselee
liikkumatonna, vartalonsa hiukan eteenpäin kumartuneena, toinen
kätensä on heikosti kohotettuna sivullaan, toinen holhoo togaa, joka
suorissa poimuissa laskeuu nuorta vartaloansa alas. Päänsä on
kevyesti kumartuneena, kun hän siinä katselee.
Mikä lepo sen Apollon silmissä, siinä kun se marmorisena näkyy?
Ylhäisenä se seisoo, otsa ylennettynä, kohotetussa kädessä lyra.
Antinous seisoo totisena ja liikahtamatonna kuvan edessä. Silmänsä
seuraavat jokaisen jäsenen joustavaa muotoa. Niin siitä kuvasta
säveltyy ihmiseen kuin aaltoavain viivojen häilyvä tuudinta. Mieli
keinuu hyväiltynä solavain muotojen myötä ja koko ihmisen sielu
sulaa liuenneena sen kuvan ylle.
34. Tuntee kuin itsessään jokaisen jäsenen muodon. Näkee rinnan,
jonka joustava keveä kupu kutoutuu kun oman rinnan notkeaksi
kiinteydeksi. Näkee kohotetun käsivarren kaarean solavan muodon ja
polven hoikan ja kimmoisan pyörön, näkee vyötäisten valmiin ja
notkean ympärystän, ja jalkojen joustavan kiinteän kimmon, ja
tuntee joka jäsenessään itsensäkin notkeana ja täydellisenä. Näkee
ylennetyn otsan ja kirkastuneet silmät sen alla, näkee lyran herkkiä
kieliä koskettelevat sormet ja on kuin selkenisi omakin otsa yhtä
kepeinä ja tyyninä leijaaviin ajatuksiin ja kuin säestelisi tyynenä
tuudittuvan mielen kangastuksia metallikielien valuinen keveä
helähtely.
Niinkuin aalto, tuudittava muodostava aalto kulkee ihmistä, siinä
kun seisoo ja katsoo kirkastuvaa Apolloa. Eikö herää käsivarsi
pyöreämpänä ja eikö taivu käden nivel notkeampana ja
hienompana? Rinta hengittää kevyenä ja kiinteänä, vyötäisten
joustava notkeus herkkyy, tuntee kätensä ja olkansa, tuntee
polvensa ja jalkainsa nivelet täydellisinä ja kauniina ja liikkumaan
valmiina. Niin hypähtäisi esiin kuin joka jäsenessään notkeana
kimmoisuutena ja kajahuttaisi ilmoille olemisensa kevyen riemun,
mutta sitte valuu otsan ja silmien valaistu loisto ihmisen lävitse ja
hillittynä ja valaistuna tyyntyy täydellisyytensä keinuntaan.
On tyyni ja kirkas, mieli kuin marmorin rauhana. Tuntee
jäsentensä sopusuhdan, tuntee sielunsa peilailevan olon, ja on koko
olossaan kun meren päilyilevää peiliä, joka tyyntyneenä
rannattomana lepona kangastellen heleilee. Onnellisena kauneutena
häilyilee koko ihmisen tila. Ajatukset soutelevat mieltä, kuin
joutsenet heijailevan veden kantta, sielu liikkuilee tyyntyneinä
hyväilevinä uneksumisina ja koko olo on kuin hillityn hivelevän aallon
keinuttama ja lempeässä sylissään kantama.
35. Niin seisoo Antinous liikkumatonna ja katselee, toinen kätensä
riippuvana, Apollon kuvaa. Niin ovat ajatuksensa kuin ottaneet koko
hänen olonsa ja sieluineen sulaa hän itse Apollon muotoon, koko
mielensä häilyy Apollon kuvana. Siinä liikkuu ohitse togapukuisia
ihmisiä, ympärillä häämyilevät valkeat pilaristot, ja ylhäällä taivaalla
vaeltaa korkea aurinko marmorisen kaupungin ylitse, se kaikki on
sentään vaan kuin etäisenä epäselvänä unena läsnä Antinouksen
tunnossa, hän seisoo Apollossa silmänsä vaan ja juo sieluunsa
Apollon kuvaa, hälvenee sieluineen Apollon näkyyn, koko se
valkeneva kaupunki ympärillä on aistimissaan läsnä vaan kuin
tunteitansa keveästi säestelevänä sointujen kosketteluna.
36. III.
Antinous istuu, istuu huoneessaan yksin ja miettii. Edessään heittää
suihkulähde ilmaan välkkyvän kaaren, joka ilmassa säteillen palaa
marmorialtaaseen, jonka partaitten välillä vesi heleänä ja
läpinäkyvänä häilyelee. Antinous on nostanut toisen polvensa
polvelleen, istuu ja tuijottaa ilmassa edessään kiertävään
vedenkaareen, otsansa on heikosti rypistynyt. Veden hiljainen
loiskina, kun se putoaa marmorialtaaseen on ainoana äänenä
korkeassa marmoripilarisessa huoneessa, jonka katosta valo
tasaisesti levittäytyy ympärille. Putoavan veden helähtely säestää ja
tuudittaa ajatuksiansa.
Mitä on elämä? Onko se kuin vedenkaari, joka kevenee
lasisenkirkkaana ja välkkyelee ilmassa, sitte heläjöivästi sammuen
marmorialtaan heleään liikkumattomaan veteen? Antinous istuu,
seuraa silmillään vedenkaarta, kun se selkeänä hopeasuonena
nousee korkealle ja ylhäällä sitte hajautuu ilmaan monivärisinä
helminä, jotka helähdellen putoavat marmorialtaan veteen ja saavat
sen pinnan hiljaa heilahtelemaan. Onko elämä soinnun keveytenä
heleilemistä, ja onko elämän joka hetki pisara pisaralta kauniiksi
selkenevää ylentymistä? Onko elämä ihmisen heräämistä keveäksi ja
soivaksi kauneudeksi?
37. Niin ihmeellisen kaunista on elämä joskus elää. Sielu on kuin
vapaiden ilmojen sineä, niin kirkas ja kevyt, jokainen ajatus herää
mielessä vapaana ja kevytsiipisenä, kuin visertävä lintu, joka joka
hetki voi yletä taivaitten sinikeijuviin avaruuksiin leijaamaan, mieltä
säveltävät niinkuin valuisten sointujen kosketukset, tuntee koko
itsensä, sielunsa ja jokaisen jäsenensä sykähtyneenä, keveästi
liikkuvana notkeutena. Ajatukset ovat mielessä kuin seesteistä
aamumerta uiskentelevat linnut, jotka hyväiltyinä antavat aaltojen
kantaa itseänsä sinne tänne, milloin ne liikkuvat oman muodon
täydellisyydessä, häilyävät oman olkapään kiinteässä notkeassa
kaartumisessa ja oman rinnan väljänä ja vapaana hengittävässä
kuvussa, tai oman käsivarren pyöreässä ripeässä voiman
sykähtelyssä, milloin ne taas liitelevät ilmojen autereisen seesteen
kannattamina ja häilyävät utupilvien myötä taivaan siniselkeätä
väljää lakea, tai nousevat ne notkeina ja ihananluottavina kuin
marmorijalustoiltaan ylenevät ylhäiset pilarit ja seisovat luottavan
tyyninä ja täydellisinä kultaisena kuvastelevan maailman keskellä.
Niin on kevyttä ja täydellistä ihmisen olla, jokainen tunne on ihmisen
liikkumista ihanana, jokainen ajatus on tämän tuntemisen loistetta ja
koko ihmisen olo päilyävää kauneuden heleilemistä.
Antinous katsoo, silmänsä kuin sisällisesti valaistuina, vedenkaaren
säteilyyn, hengityksensä käy tasaisena ja kevyenä. Hetkeksi ylenevät
silmänsä ja vaeltavat huonetta ylt'ympäri katseella, joka ikäänkuin
kylpee autereisessa hurmausmeressä. Siinä nousevat ympärillä
hoikat ja valkeat pilarit, jotka keveänä ja norjana jännityksenä
kannattavat katoksen marmoriliistakkeita, niiden pilarien sorjien ja
selkeästi ilmaan piirtyväin vartalojen välitse näkyy silmään seinien,
kevythaamuisten pilastarien rajottamat ja säveltämät suunnikkaat
tasot, jotka avautuvat ilmaisina kuvina, joiden etäisiin valkeneaviin
maisemiin silmä hyväiltynä jää uneksumaan. Ihanana jättää Antinous
38. silmänsä harhailemaan niiden maisemakuvien elyseeisiä, rauhottavia
etäisyyksiä, joissa ihanat tuoksuvat vedet loistelevat, rannoillaan
ylhäiset puistot, joiden vihannasta valkeat pilaritemppelit hohtavat
auringon valaisemina. Uneksuvana jää silmä niiden maisemien
valaistuun näkyyn ja sielu viekottuu tuudittumaan niiden maisemien
autereisten haamujen myötä. Kuin ihanuuden kannattamana liikkuu
ja hälvenee ihminen.
Kuinka kummallisen kultaisen ihanaa on ihmisen olla! Niin on kuin
kylpisi ihmisen sielu kultaista merta, jossa jokainen aalto
hurmauksena huuhtoo ihmisen oloa ja vie häntä suloisessa
unohtuneessa kuoleentumuksessa mukanaan. Koko ihminen on kuin
ihanuuden sointuun häilyämistä ja hälvenemistä, jokainen tunne
herää kuin sävelen aaltona ja kulkee rikkaana ja tasottavana ihmisen
oloa, jokainen ajatus ihmisessä on niinkuin aalto, johon meren
hohteleva syli virkoo ja jonka liikunnossa se kullanvälähtelevänä
häilyy. Kuin yhtä mukauvaa hiveltymiseen antaumusta on koko
ihminen, ja herkkänä ja taipuvana tyyntyy ja päilyy koko
tahdottomassa olossaan.
Mutta onko ihminen aina näin hälvenneenä soinnun
tuudittumisena? Antinous on katsellut kauan niiden, pilarien takana
heijailevien maisemien unelmiin, kunnes silmänsä viimein
unohtuneina ovat jääneet tuijottamaan yhteen kohtaan ilmassa. Eikö
ihmisellä ole toisiakin hetkiä, jolloin ihmisen sielua kattaa kuin sitova
lumous? Jolloin maailma levittäytyy kuin umpinaisena katoksena
ihmisen ylle ja ympärille ja sulkee hänen kuin vangittuna itseensä?
Jolloin ihminen on maailman keskellä kuin umpinainen paikalleen
sidottu kukkanen, jonka ainoa olo on uumoilevaa värjymistä luonnon
rinnalla, luonnon veripisarana, joka on sidottu ja lamattu olemasta
mitään selkenevää ilmaisan ylenevää soinnun keveyttä, on
39. ainoastaan värien ja tuoksujen pulpahtuvaa, paikallaan kumpuavaa
olemista, jonka ylle maailma hämärryksenä levittäytyy?
Eikö ihminen toisinaan ole kuin sameata ja rajatonta sisältään
kumpuamisen halua? Niin on kuin kukkanen hämärän metsän
sylissä, joka alati halajaa hälvetä ja haihtua, mutta joka alati on
sidottu sijallensa ja suljettu itseensä ja sitte tämän rajattoman
täyttymättömän halunsa haikeassa kipeydessä vuotaa lehtiensä
hykähtyneeksi, sairastavan-tuliseksi punaksi. Niin ihmisessä
sisällisesti läikkyy, kuin rajaton rannaton meri, joka joka hetki
kumpuu ja tulvii, mutta sitte onkin ihminen myös kuin alati itseensä
sidottu ja itseensä lukittu ja alati voimaton tyydyttämään tätä
sisällistä hälvenemisen haluaan. Ihminen on niinkuin maailman
rinnalle, maailman sitomaksi halvattu elämänpisara, jossa aina on
liikkumassa kokonainen meri rajatonta halaavaa haihtumisen
kaipausta, mutta joka aina ja iäti jää hervottomana tähän
täyttymättömään kaipaukseensa. Niin on ihmisen koko mielentila
joskus nousevaa, uumoilevaa sumeena usvailevaa liikkumista, on
koko ihminen suurta ja sairasta haihtumisen halua, eikä ennen tunnu
lievittyvänsä olemisensa haikeasta kipeydestä ennenkuin saisi
nyyhkytyksi itsensä olemisensa sitovista koleista rajoista ulos ja saisi
leijailla ilmojen vapauksia. Ikäänkuin itsestään paisuu ihminen
joskus, ja valuisi äärettömänä äärettömyyksiin, niin on ainoana
haluna koko olemisen tunto.
Tyhjästi tuijottaa Antinous ilmaan eteensä ja kasvoillaan värjyy
suuri sairaus. Miksi pitää ihmisen olla, kuin olisi elämä joskus
hetkittäin hänelle kovaa ja hantelaa koleutta, joka runtelee hänen
tuntoansa ja jonka kosketusta hän ei kestä ajatella? Miksi on
ihminen joskus muodotonta sisällisyyttä, jonka ainoana alati
kytevänä pyrkimyksenä on vallettua, vallettua rajattomana, ja miksi
40. tämä ihmisen rajaton halu aina jää täyttymättömäksi ja aina ihmistä
sairaaksi sulattavaksi?
Niin katsoo Antinous eteensä ja ajattelee, rinnastaan nousee silloin
tällöin imevä ja sairas huokaus. Siinä edessään helähtelee yhä
suihkulähteen vesi marmorialtaaseen ja pilarit seisovat valkeina ja
kevyeinä ympärillä. Siitä ei Antinous sentään huomaa mitään,
silmänsä tuijottavat vaan epämääräisinä ilmaan, ja jokainen
jäsenensä on sammunut liikkumasta. Viimein vasta sulavat hänen
silmänsä taas seuraamaan vedensuihkun nousua ilmassa, hän jää
katsomaan vedenhelmiä, kun ne välkkyvät ilmassa ja sitte lempeästi
helähtäen putoavat veteen altaassa, ja näyttää kuin ajatuksensa
vähitellen tuudittuisivat kuuntelemaan sitä veden helmistä pisartelua.
Silmänsäkin heräävät lempeämmiksi siinä ja kasvonpiirtonsa
ikäänkuin herkkenevät. Tuntuu kuin jokainen helähtelevä
vedenpisara helähtäisi värjyvästi hänessäkin ja hellittäisi hänen
sielussaan ajatuksen kuin leppeyttävän vapahtavan kyynelen.
Miks'ei ihminen aina sointuna keinu? Miksi kärsii ihminen
rauhattomana, miksi hiutuu ja uupuu sisällisenä haikeutena joskus ja
tuntee elämän kuin haikean kärsimyksen? Oi, jos saisi ihminen aina
hiljaa kajaavana sävelenä tuudittua! Saisi olla sulana, saisi levätä
häilyvänä tiedottomana kauneuden kajaamisena ja liukua viivojen ja
muotojen ihanana sopusointuna! Saisi olla ainaisena asettuneena
kauneuden päilyntänä! Miks'ei ihminen aina saa siten soida, miksi
sumettuu sydän rajattomiin kipeyttäviin halajoimisiin ja miksi kärsii
ihminen?
Antinous katsoo ja katsoo vedensuihkuun, joka nousee ja nousee
ja sitten pisartelee veden helminä alas. Ajatuksensa tuntuvat
tuudittuvan, jokainen helähtävä vedenhelmi näyttää ikäänkuin
41. leppeyttävän hänen uuteen sulaneempaan ajatukseen. Kasvonsa
ovat herkät ja näyttää kuin häilyisi hän sieluineen mukana kun hän
silmillään seuraa veden hiljaista häilyämistä altaan marmoripartaitten
välillä.
Missä, missä olisi se levon ihana kaupunki, jossa ihmisen olo olisi
kauneuden tyyntä lepoa? Missä olisi se maa ja taivas, jossa ihmisen
sielu selkenisi sointujen rauhaksi? Sulanutta ja leppeätä olisi siellä
olla, sopusointujen häilyntänä siellä kangastelisi olonsa. Kauniina
siellä lepäisi ihmisen jokainen jäsen ja kauniina lepäisi mieli kuin
aalloista tyyntynyt rannattoman meren heijaileva peili. Rauhansa
päilyntää olisi ihminen siellä, jokainen toivo ja jokainen halu
silittyneenä ihmisen sielussa, ainoastaan suurta tyyneyden
kuvastusta koko ihmisen olo. O, kaunis olisi ihminen siellä, ja
kauniina purjehtisi ihmisen hiljennyttä sielua jokainen ihana ajatus ja
ihana tunteen valaistus. Olisiko maan päällä semmoista levon
kaupunkia ja semmoista levon ihanata maata? Sinne olisi ihmisen
suuri kaipaus ja sinne hakisi ihmisen sielu ihanana itsensä. Olisiko
sitä kaupunkia ja maata maanpäällä?
Antinous istuu, hän on nostanut otsansa holhoavalta kädeltä, ja
silmänsä harhailevat kuin unena soivan suihkulähteen ja kevyeiden
pilarien ohitse ikäänkuin jonnekin uneksumisten epämääräisiin
valkeneviin kangastusmaihin.
42. II. ATHENASSA.
Athena, kaupunki, jonka ylitse Parthenon loistaa, Athena, ylhäisten
pylvästöjen ja kirkkaitten temppelien marmorikaupunki.
Kuvapatsasten valkea kaupunki ja kauniiden ihmisten lempeä
hiljainen kaupunki.
Sinenä rakentuu rajaton taivas kirkkaan Athenan ylitse, valkeana
hohtelevan kaupungin ympärillä häilyy öljypuupuistojen
vaaleankimalteleva meri, taustassa hälveilevät Hymettoksen
auringon huikaisemat rinteet. Niinkuin helmenä hohtaa ja hymyy
ihana Athena valkeine temppelineen ja valkeine ilmaisine
pylvästöineen öljypuumetsikköjensä raikkaan vehreyden keskellä,
yllänsä taivaan kaareuva kepeä sini.
Kirkas Athena. Tyyninä aukeavat Athenan kadut ja torit, vierillään
pylvästöjen keveät ylhäiset ryhmät. Levollisina ja juhlallisina näkyvät
temppelien päädyt pilarijalustoillaan, katujen vieriä reunustavat
kuvapatsaitten valkeat rivit, jotka siinä ihanan ilman syleileminä
näkyvät silmään tyyneyden taivaisan levon ilmestyksinä. Selkeinä
piirtyvät temppelien keveät muodot taivaan sineä vastaan, heleinä
seisovat pilarit kirkkaassa ilmassa ja huikaisevan selkeänä kaartuu
taivas koko sen kirkkaan kaupungin ylitse. Hiljaista on siellä
kirkkaassa Athenassa, tyyntä ja hillittyä on siellä, ihmisetkin
vaeltavat siellä ylenevien pilariryhmien ja valkeitten kuvapatsaitten
välillä tyyninä ja hiljaisina, liikkuvat valkeissa puvuissaan siellä
ilmaisten pilaristojen alla toistensa keskellä hillityntasaisina ja
kaunisliikkeisinä, kuin eläviksi heränneet keveäoloiset veistoskuvat.
43. Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.
More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge
connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.
Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and
personal growth every day!
testbankfan.com