-2.3.20171
Sote- ja
maakuntauudistus
Hallituksen esitys 2.3.2017
-
Vastuu yhdelle toimijalle
-
Uuden soten kulmakivet
1. Vahva järjestäjä
• 18 maakuntaa
2. Palvelujen integraatio
• Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi
• oikea hoito ja palvelu sekä sen edellyttämä osaaminen oikeaan aikaan
• sujuva hoito- ja palveluketju väestön ja asiakkaiden tarpeen mukaan
3. Valinnanvapaus
• tuki asiakaslähtöisyydelle, itsemääräämisoikeudelle ja kilpailun hyödyntämiselle
4. Kustannusten kasvun hillintä
• kasvun taittuminen 3 mrd eurolla vuoden 2029 loppuun mennessä
• oikea-aikainen palvelu
• parhaiden käytännöt ja vaikuttavimmat palvelu- ja hoitomuodot
5. Digitalisaatio
• Arki on digitalisoitu
• Tieto kulkee ja tietojärjestelmät ovat yhteentoimivia
• Tiedolla johdetaan
2.3.20173
-2.3.20174
Uusi sote-rakenne 1.1.2019
-2.3.20175
tähän välilehti kuvalla tai väri pintana
tähän välilehti kuvalla tai väri pintana
Lainsäädäntö
-
• Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki
• Järjestämislain ja maakuntalain voimaanpanolaki
• Maakuntalaki (perussäädös itsehallintoalueista)
• Maakuntajakolaki
• Maakuntien rahoituslaki (valtionrahoitus maakunnille)
• Uusi kunnan peruspalveluiden valtionosuuslaki
• Tuloverolain ja muun verolainsäädännön muutokset
• Vaalilain ja vaalirahoituslain sekä hallintolain, julkisuuslain,
kielilain yms. hallinto-oikeudellisen ja informaatio-oikeudellisen
yleislainsäädännön muutokset
• Viranhaltijoita, virka- ja työehtosopimusjärjestelmää sekä
eläkejärjestelmää koskevat muutokset (henkilöstö)
• Hallinnon yleislakien muutokset
2.3.20176
Sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädäntö
-7
• Maakunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla
on alueellaan itsehallinto
• Maakuntalaissa säädetään:
• maakunnan tehtävistä
• hallintorakenteesta
• johtamisesta
• taloudenhoidosta
• päätöksenteosta
• Maakuntalain tarkoituksena on luoda
edellytykset alueelliselle itsehallinnolle ja
asukkaiden mahdollisuudelle osallistua
ja vaikuttaa.
Maakuntalaki (1/2)
18 uuden
maakunnan
toiminta
käynnistyy
1.1.2019
-
Järjestämislailla säädetään, millä tavoin maakunnan
pitää järjestää asiakkaiden lakisääteinen sosiaali- ja
terveydenhuolto.
• Laki koskee julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestämistä, kehittämistä, ohjausta ja valvontaa.
• Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön
hyvinvointia ja terveyttä sekä varmistaa yhdenvertaiset,
kustannusvaikuttavat ja tuottavuudeltaan hyvät
sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa.
2.3.20178
Järjestämislaki
-2.3.20179
Järjestämislaki
• Maakunta vastaa siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen
sisältö, laajuus ja laatu ovat asiakkaiden tarpeen mukaisia.
• Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen erotetaan.
Maakunnan liikelaitos vastaa maakunnan omasta
tuotannosta. Lisäksi palveluja voivat tuottaa julkiset,
yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat.
• Maakunta vastaa siitä, että palveluista muodostuu
asiakkaille sujuvat kokonaisuudet ja palvelu- ja hoitoketjut.
• Maakunta laatii palvelustrategian ja antaa palvelulupauksen.
• Kunnat eivät enää järjestää tai rahoita sosiaali- ja
terveyspalveluja. Kuntien tehtävänä on edistää hyvinvointia
ja terveyttä.
-2.3.201710
Voimaanpanolaki
-
Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden
osallistuminen
-2.3.201712
Osallistuminen ja demokratia
• Maakunnan ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla
• vaalirahoituksen raja on sama kuin eduskuntavaaleissa
• toimintaa, hallintoa ja taloutta johtaa maakuntahallitus
• uudeksi vaaliviranomaiseksi perustetaan maakuntavaalilautakunnat
• Maakuntavaalit samanaikaisesti kuntavaalien kanssa
vuodesta 2021 lähtien
• ensimmäiset maakuntavaalit kuitenkin presidentinvaalin
yhteydessä 28.1.2018
• maakunta vaaleissa yhtenä vaalipiirinä
• maakuntavaltuusto päättää valtuutettujen määrän
• maakunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä oikeus osallistua ja
vaikuttaa
• valtuusto hyväksyy maakuntastrategian
valtuutettuja
59-99
-13 2.3.2017
Henkilöstö
-
Maakuntien palvelukseen yli 215 000 työntekijää
-2.3.201715
• Maakuntien henkilöstöä koskeva sääntely
kunnallisen palvelussuhdelainsäädännön
soveltamisalaa laajentamalla.
• Maakunnat siirtyvät Kevan jäsenyhteisöksi.
• Maakuntien työnantajaedunvalvonnan
järjestäminen:
• KT Kuntatyönantajat toimii jatkossa myös
maakuntien työnantajaedustajana (Kunta- ja
maakuntatyönantajat KT)
• Maakunnilla on niiden henkilöstömäärää ja
taloudellista painoarvoa vastaava asema uudessa
työnantajajärjestössä
Henkilöstöjärjestelyt
-2.3.201716
Talous
-
Valtion ohjaus vahvistuu
• Julkisen talouden suunnitelmassa yhdistetään maakuntien tehtävät ja rahoitus.
• Valtion ohjausta sosiaali- ja terveydenhuollossa vahvistetaan.
• Valtioneuvosto vahvistaa joka neljäs vuosi strategiset tavoitteet.
• Valtioneuvosto voi päättää maakuntia sitovasti sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenteen kehittämisestä, laajakantoisista investoinneista ja
tietojärjestelmäpalveluista.
• Maakunnan on laadittava sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelustrategia osana maakuntastrategiaa.
• VM voi käynnistää maakunnan arviointimenettelyn,
jos maakunnan kyky järjestää lakisääteisiä palveluja on vaarantunut.
2.3.201717
Valtion talousohjauksen keskeiset välineet ovat julkisen talouden
suunnitelma, valtion talousarvio ja maakuntia koskeva lainsäädäntö.
-
Maakuntien rahoitus 1
2.3.201718
Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan. Lisäksi maakunnat saavat asiakas-
ja käyttömaksutuloja. Maakunnat voivat ottaa myös lyhytaikaista lainaa.
• Maakunta päättää itsenäisesti
yleiskatteellisen rahoituksensa
käytöstä.
• Vuosina 2019–2023 valtion
rahoituksessa siirrytään
menoperusteisesta rahoituksesta
tarveperusteiseen rahoitukseen.
• Rahoituksen määräytymisperuste
muuttuu toteutuneista kustannuksista
laskennallisiin kustannuksiin.
• Maakuntien valtion rahoitusta
tarkistetaan vuosittain ja
kohdentamisperusteita arvioidaan
vähintään neljän vuoden välein
(1/2)
• Maakunnat saavat laskennallista
valtion rahoitusta asukasmäärän
ja asukkaiden sote-
palvelutarpeiden sekä
olosuhdetekijöiden perusteella.
• Maakunnat saavat rahoitusta
myös hyvinvoinnin ja terveyden
edistämiseen.
-2.3.201719
(1/2)Maakuntien rahoitus 1
-2.3.201720
-
Kuntien valtionosuudet
ja kuntakohtaiset
vaikutuslaskelmat
2.3.201721
• Verotulojen ja valtionosuuksien siirto
yhdistettynä merkittäviin kustannuseroihin
johtaa suuriin muutoksiin kunnan taloudessa.
• Muutoksia tasataan kunnan peruspalvelujen
valtionosuusjärjestelmää uudistamalla.
• Kustannusten ja tulojen siirron aiheuttamia
epätasapainoja rajoitetaan.
• Verotuloihin perustuvan valtionosuuksien
tasauksen tasauslisää korotetaan ja
tasausvähennystä pienennetään.
-
3
Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon,
sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta
vuokraa vähintään 3 vuodeksi.
Mahdollisesti tyhjilleen jäävien kiinteistöjen riski ei jää yksittäiselle
kunnalle
-
Sosiaali- ja terveyspalvelut
-2.3.201724
• Maakunta vastaa siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut
ovat yhteen sovitettuja kokonaisuuksia ja ne
toteutetaan väestön tarpeiden mukaan lähellä asiakkaita.
• Erityisesti paljon palveluja käyttäville annetaan
ohjausta ja tehdään laaja-alainen palvelutarpeen arvio
ja asiakassuunnitelma.
• Kaikki rahoitus kulkee maakunnan kautta
palvelujen tuottajille.
• Palveluntuottajien on noudatettava maakunnan
määrittelemiä palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja.
Palveluntuottajien on osaltaan varmistettava, että
palvelujen integraatio toteutuu.
• Maakunta vastaa siitä, että tietojärjestelmät
toimivat yhteen.
Maakunta vastaa palvelujen
yhteensovittamisesta
-2.3.2017 Etunimi Sukunimi25
-
Maakunnan liikelaitos ja yhtiö
• Maakunta voi tuottaa palvelut itse, yhteistoiminnassa
muiden maakuntien kanssa tai ostopalveluina.
• Palvelun tuottajana voi toimia maakunnan liikelaitos,
osakeyhtiö, yhteisö, yhdistys, osuuskunta, säätiö ja
itsenäinen ammatinharjoittaja.
2.3.201726
Maakunnan liikelaitos
• vastaa maakunnan omasta palvelujen tuotannosta (ei markkinoilla)
• viranhaltijat voivat tehdä viranomaispäätöksiä ja käyttää julkista valtaa.
• tuottaa asukkaille sote-palvelut myös silloin, jos niitä ei ole muuten saatavilla.
• voi tuottaa myös muita maakunnan tehtäviin liittyviä palveluja.
Maakunnan yhtiö
• Maakunnan pitää yhtiöittää tuottamansa palvelut silloin, kun maakunta
• hoitaa sote-tehtäviä kilpailutilanteessa markkinoilla ja palvelut
ovat asiakkaan valinnanvapauden piirissä.
-
Palvelujen tuottaminen
• Maakunnan palvelustrategia: mitä palveluja asukkaille tarjotaan
ja miten sovitetaan yhteen valinnanvapauden piirissä olevat
palvelut ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut.
• Myös palveluntuottajan on varmistettava, että
palvelukokonaisuudet toteutuvat ja palveluketjut toimivat
sovitusti.
• Maakunnan palvelustrategiassa on määriteltävä, mikä osa
hankinnoista kilpailutetaan innovatiivisuutta ja
kustannusvaikuttavuutta parantavien uusien ratkaisujen
kehittämiseksi.
• Uusi laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta (ns.
palveluntuottajalaki) säätelee maakunnan tuottamia sosiaali- ja
terveyspalveluja sekä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja.
• Lailla halutaan varmistaa asiakkaan ja potilaan turvallisuus
sekä laadultaan hyvät palvelut. Lisäksi halutaan vähentää
yrittäjien hallinnollista taakkaa.
2.3.201727
-
-2.3.201729
• Maakunnan julkisesti ilmoitettu palvelulupaus
antaa maakunnan asukkaille tietoa siitä, miten
palvelut toteutetaan ja toteutuvatko ne
lupauksen mukaisesti.
• Palvelulupauksen kautta asukkaiden on myös
mahdollista antaa palautetta ja tehdä ehdotuksia,
jotka parantavat palveluja käytännössä.
• Palvelulupaus ei koskisi laajemmin sosiaaliturvaa.
• Palvelulupaus ei ole oikeudellisesti sitova.
Julkinen palvelulupaus
-
Erilaisia keinoja asukasosallisuuteen
2.3.201730
• Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää
• erityisesti järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia
sekä selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen
päätöksentekoa.
• valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia maakunnan
toimielimiin, sekä suunnittelemalla ja kehittämällä
palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa.
• järjestämällä mahdollisuuksia osallistua maakunnan
talouden suunnitteluun ja tukemalla asukkaiden,
järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden
suunnittelua ja valmistelua.
• Aloiteoikeus, kansanäänestysaloite ja
vaikuttamistoimielimet
-
• Kielelliset oikeudet turvataan. Asiakkaalla ja potilaalla on
oikeus käyttää kansalliskieliä, eli suomen tai ruotsin
kieltä, tulla kuulluksi ja saada asiakirjat hallintoasioissa
suomeksi tai ruotsiksi. Oikeus saamen kielen käyttöön
viranomaisissa koskee lähinnä saamelaisten
kotiseutualuetta.
• Asiakkaan ja potilaan osallistuminen on turvattava myös
tilanteissa, joissa asiakkaalla tai potilaalla ja
henkilöstöllä ei ole yhteistä kieltä tai henkilö ei
esimerkiksi aisti- tai puhevamman vuoksi voi tulla
ymmärretyksi.
z
2.3.201731
Asukkaiden kielelliset oikeudet
-2.3.201732
• Kunnat vastaavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.
• muun muassa varhaiskasvatus ja koulutus,
liikuntamahdollisuudet, ruoka- ja kulttuuripalvelut,
kaavoitus ja liikennejärjestelyt.
• Tukena järjestöt ja muut yhteistyökumppanit.
• Hyvästä työstä kannustimia kunnille.
• Maakunnat edistävät hyvinvointia ja terveyttä omassa toiminnassaan.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Palvelukeskukset
• Maakunnille perustetaan yhteisiä valtakunnallisia
palvelukeskuksia, joihin keskitetään maakuntien tarvitsemia
tukipalveluja. Lisäksi maakunnat voivat perustaa kuntien tai
muiden julkisen sektorin yhteistyökumppanien kanssa yhteisiä
tukipalveluja.
• Valtakunnallisesti organisoituja tukipalveluita ovat:
1. Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus
2. Tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus
3. Talous- ja henkilöstö-hallinnon palvelukeskus
2.3.201733
• Palvelukeskukset tuottavat tukipalveluita maakunnille sekä maakuntien
tytäryhteisöille.
• Palvelukeskukset eivät tuota palveluita maakuntien markkinoilla toimiville
tuotantoyhtiöille tai valinnanvapauden piirissä oleville yksityisen sektorin
toimijoille lukuun ottamatta ICT-palvelukeskuksia.
-

Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017

  • 1.
  • 2.
  • 3.
    - Uuden soten kulmakivet 1.Vahva järjestäjä • 18 maakuntaa 2. Palvelujen integraatio • Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi • oikea hoito ja palvelu sekä sen edellyttämä osaaminen oikeaan aikaan • sujuva hoito- ja palveluketju väestön ja asiakkaiden tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus • tuki asiakaslähtöisyydelle, itsemääräämisoikeudelle ja kilpailun hyödyntämiselle 4. Kustannusten kasvun hillintä • kasvun taittuminen 3 mrd eurolla vuoden 2029 loppuun mennessä • oikea-aikainen palvelu • parhaiden käytännöt ja vaikuttavimmat palvelu- ja hoitomuodot 5. Digitalisaatio • Arki on digitalisoitu • Tieto kulkee ja tietojärjestelmät ovat yhteentoimivia • Tiedolla johdetaan 2.3.20173
  • 4.
  • 5.
    -2.3.20175 tähän välilehti kuvallatai väri pintana tähän välilehti kuvalla tai väri pintana Lainsäädäntö
  • 6.
    - • Sosiaali- jaterveydenhuollon järjestämislaki • Järjestämislain ja maakuntalain voimaanpanolaki • Maakuntalaki (perussäädös itsehallintoalueista) • Maakuntajakolaki • Maakuntien rahoituslaki (valtionrahoitus maakunnille) • Uusi kunnan peruspalveluiden valtionosuuslaki • Tuloverolain ja muun verolainsäädännön muutokset • Vaalilain ja vaalirahoituslain sekä hallintolain, julkisuuslain, kielilain yms. hallinto-oikeudellisen ja informaatio-oikeudellisen yleislainsäädännön muutokset • Viranhaltijoita, virka- ja työehtosopimusjärjestelmää sekä eläkejärjestelmää koskevat muutokset (henkilöstö) • Hallinnon yleislakien muutokset 2.3.20176 Sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädäntö
  • 7.
    -7 • Maakunta onjulkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto • Maakuntalaissa säädetään: • maakunnan tehtävistä • hallintorakenteesta • johtamisesta • taloudenhoidosta • päätöksenteosta • Maakuntalain tarkoituksena on luoda edellytykset alueelliselle itsehallinnolle ja asukkaiden mahdollisuudelle osallistua ja vaikuttaa. Maakuntalaki (1/2) 18 uuden maakunnan toiminta käynnistyy 1.1.2019
  • 8.
    - Järjestämislailla säädetään, millätavoin maakunnan pitää järjestää asiakkaiden lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuolto. • Laki koskee julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, kehittämistä, ohjausta ja valvontaa. • Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä varmistaa yhdenvertaiset, kustannusvaikuttavat ja tuottavuudeltaan hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. 2.3.20178 Järjestämislaki
  • 9.
    -2.3.20179 Järjestämislaki • Maakunta vastaasiitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen sisältö, laajuus ja laatu ovat asiakkaiden tarpeen mukaisia. • Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen erotetaan. Maakunnan liikelaitos vastaa maakunnan omasta tuotannosta. Lisäksi palveluja voivat tuottaa julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat. • Maakunta vastaa siitä, että palveluista muodostuu asiakkaille sujuvat kokonaisuudet ja palvelu- ja hoitoketjut. • Maakunta laatii palvelustrategian ja antaa palvelulupauksen. • Kunnat eivät enää järjestää tai rahoita sosiaali- ja terveyspalveluja. Kuntien tehtävänä on edistää hyvinvointia ja terveyttä.
  • 10.
  • 11.
    - Maakunnan päätöksenteko, toimintaja asukkaiden osallistuminen
  • 12.
    -2.3.201712 Osallistuminen ja demokratia •Maakunnan ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla • vaalirahoituksen raja on sama kuin eduskuntavaaleissa • toimintaa, hallintoa ja taloutta johtaa maakuntahallitus • uudeksi vaaliviranomaiseksi perustetaan maakuntavaalilautakunnat • Maakuntavaalit samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2021 lähtien • ensimmäiset maakuntavaalit kuitenkin presidentinvaalin yhteydessä 28.1.2018 • maakunta vaaleissa yhtenä vaalipiirinä • maakuntavaltuusto päättää valtuutettujen määrän • maakunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä oikeus osallistua ja vaikuttaa • valtuusto hyväksyy maakuntastrategian valtuutettuja 59-99
  • 13.
  • 14.
    - Maakuntien palvelukseen yli215 000 työntekijää
  • 15.
    -2.3.201715 • Maakuntien henkilöstöäkoskeva sääntely kunnallisen palvelussuhdelainsäädännön soveltamisalaa laajentamalla. • Maakunnat siirtyvät Kevan jäsenyhteisöksi. • Maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestäminen: • KT Kuntatyönantajat toimii jatkossa myös maakuntien työnantajaedustajana (Kunta- ja maakuntatyönantajat KT) • Maakunnilla on niiden henkilöstömäärää ja taloudellista painoarvoa vastaava asema uudessa työnantajajärjestössä Henkilöstöjärjestelyt
  • 16.
  • 17.
    - Valtion ohjaus vahvistuu •Julkisen talouden suunnitelmassa yhdistetään maakuntien tehtävät ja rahoitus. • Valtion ohjausta sosiaali- ja terveydenhuollossa vahvistetaan. • Valtioneuvosto vahvistaa joka neljäs vuosi strategiset tavoitteet. • Valtioneuvosto voi päättää maakuntia sitovasti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen kehittämisestä, laajakantoisista investoinneista ja tietojärjestelmäpalveluista. • Maakunnan on laadittava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia osana maakuntastrategiaa. • VM voi käynnistää maakunnan arviointimenettelyn, jos maakunnan kyky järjestää lakisääteisiä palveluja on vaarantunut. 2.3.201717 Valtion talousohjauksen keskeiset välineet ovat julkisen talouden suunnitelma, valtion talousarvio ja maakuntia koskeva lainsäädäntö.
  • 18.
    - Maakuntien rahoitus 1 2.3.201718 Valtiorahoittaa maakuntien toiminnan. Lisäksi maakunnat saavat asiakas- ja käyttömaksutuloja. Maakunnat voivat ottaa myös lyhytaikaista lainaa. • Maakunta päättää itsenäisesti yleiskatteellisen rahoituksensa käytöstä. • Vuosina 2019–2023 valtion rahoituksessa siirrytään menoperusteisesta rahoituksesta tarveperusteiseen rahoitukseen. • Rahoituksen määräytymisperuste muuttuu toteutuneista kustannuksista laskennallisiin kustannuksiin. • Maakuntien valtion rahoitusta tarkistetaan vuosittain ja kohdentamisperusteita arvioidaan vähintään neljän vuoden välein (1/2) • Maakunnat saavat laskennallista valtion rahoitusta asukasmäärän ja asukkaiden sote- palvelutarpeiden sekä olosuhdetekijöiden perusteella. • Maakunnat saavat rahoitusta myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
  • 19.
  • 20.
  • 21.
    - Kuntien valtionosuudet ja kuntakohtaiset vaikutuslaskelmat 2.3.201721 •Verotulojen ja valtionosuuksien siirto yhdistettynä merkittäviin kustannuseroihin johtaa suuriin muutoksiin kunnan taloudessa. • Muutoksia tasataan kunnan peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmää uudistamalla. • Kustannusten ja tulojen siirron aiheuttamia epätasapainoja rajoitetaan. • Verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen tasauslisää korotetaan ja tasausvähennystä pienennetään.
  • 22.
    - 3 Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon,erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään 3 vuodeksi. Mahdollisesti tyhjilleen jäävien kiinteistöjen riski ei jää yksittäiselle kunnalle
  • 23.
  • 24.
    -2.3.201724 • Maakunta vastaasiitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat yhteen sovitettuja kokonaisuuksia ja ne toteutetaan väestön tarpeiden mukaan lähellä asiakkaita. • Erityisesti paljon palveluja käyttäville annetaan ohjausta ja tehdään laaja-alainen palvelutarpeen arvio ja asiakassuunnitelma. • Kaikki rahoitus kulkee maakunnan kautta palvelujen tuottajille. • Palveluntuottajien on noudatettava maakunnan määrittelemiä palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja. Palveluntuottajien on osaltaan varmistettava, että palvelujen integraatio toteutuu. • Maakunta vastaa siitä, että tietojärjestelmät toimivat yhteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta
  • 25.
  • 26.
    - Maakunnan liikelaitos jayhtiö • Maakunta voi tuottaa palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden maakuntien kanssa tai ostopalveluina. • Palvelun tuottajana voi toimia maakunnan liikelaitos, osakeyhtiö, yhteisö, yhdistys, osuuskunta, säätiö ja itsenäinen ammatinharjoittaja. 2.3.201726 Maakunnan liikelaitos • vastaa maakunnan omasta palvelujen tuotannosta (ei markkinoilla) • viranhaltijat voivat tehdä viranomaispäätöksiä ja käyttää julkista valtaa. • tuottaa asukkaille sote-palvelut myös silloin, jos niitä ei ole muuten saatavilla. • voi tuottaa myös muita maakunnan tehtäviin liittyviä palveluja. Maakunnan yhtiö • Maakunnan pitää yhtiöittää tuottamansa palvelut silloin, kun maakunta • hoitaa sote-tehtäviä kilpailutilanteessa markkinoilla ja palvelut ovat asiakkaan valinnanvapauden piirissä.
  • 27.
    - Palvelujen tuottaminen • Maakunnanpalvelustrategia: mitä palveluja asukkaille tarjotaan ja miten sovitetaan yhteen valinnanvapauden piirissä olevat palvelut ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut. • Myös palveluntuottajan on varmistettava, että palvelukokonaisuudet toteutuvat ja palveluketjut toimivat sovitusti. • Maakunnan palvelustrategiassa on määriteltävä, mikä osa hankinnoista kilpailutetaan innovatiivisuutta ja kustannusvaikuttavuutta parantavien uusien ratkaisujen kehittämiseksi. • Uusi laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta (ns. palveluntuottajalaki) säätelee maakunnan tuottamia sosiaali- ja terveyspalveluja sekä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja. • Lailla halutaan varmistaa asiakkaan ja potilaan turvallisuus sekä laadultaan hyvät palvelut. Lisäksi halutaan vähentää yrittäjien hallinnollista taakkaa. 2.3.201727
  • 28.
  • 29.
    -2.3.201729 • Maakunnan julkisestiilmoitettu palvelulupaus antaa maakunnan asukkaille tietoa siitä, miten palvelut toteutetaan ja toteutuvatko ne lupauksen mukaisesti. • Palvelulupauksen kautta asukkaiden on myös mahdollista antaa palautetta ja tehdä ehdotuksia, jotka parantavat palveluja käytännössä. • Palvelulupaus ei koskisi laajemmin sosiaaliturvaa. • Palvelulupaus ei ole oikeudellisesti sitova. Julkinen palvelulupaus
  • 30.
    - Erilaisia keinoja asukasosallisuuteen 2.3.201730 •Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää • erityisesti järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa. • valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia maakunnan toimielimiin, sekä suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa. • järjestämällä mahdollisuuksia osallistua maakunnan talouden suunnitteluun ja tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua. • Aloiteoikeus, kansanäänestysaloite ja vaikuttamistoimielimet
  • 31.
    - • Kielelliset oikeudetturvataan. Asiakkaalla ja potilaalla on oikeus käyttää kansalliskieliä, eli suomen tai ruotsin kieltä, tulla kuulluksi ja saada asiakirjat hallintoasioissa suomeksi tai ruotsiksi. Oikeus saamen kielen käyttöön viranomaisissa koskee lähinnä saamelaisten kotiseutualuetta. • Asiakkaan ja potilaan osallistuminen on turvattava myös tilanteissa, joissa asiakkaalla tai potilaalla ja henkilöstöllä ei ole yhteistä kieltä tai henkilö ei esimerkiksi aisti- tai puhevamman vuoksi voi tulla ymmärretyksi. z 2.3.201731 Asukkaiden kielelliset oikeudet
  • 32.
    -2.3.201732 • Kunnat vastaavathyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. • muun muassa varhaiskasvatus ja koulutus, liikuntamahdollisuudet, ruoka- ja kulttuuripalvelut, kaavoitus ja liikennejärjestelyt. • Tukena järjestöt ja muut yhteistyökumppanit. • Hyvästä työstä kannustimia kunnille. • Maakunnat edistävät hyvinvointia ja terveyttä omassa toiminnassaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
  • 33.
    - Palvelukeskukset • Maakunnille perustetaanyhteisiä valtakunnallisia palvelukeskuksia, joihin keskitetään maakuntien tarvitsemia tukipalveluja. Lisäksi maakunnat voivat perustaa kuntien tai muiden julkisen sektorin yhteistyökumppanien kanssa yhteisiä tukipalveluja. • Valtakunnallisesti organisoituja tukipalveluita ovat: 1. Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus 2. Tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus 3. Talous- ja henkilöstö-hallinnon palvelukeskus 2.3.201733 • Palvelukeskukset tuottavat tukipalveluita maakunnille sekä maakuntien tytäryhteisöille. • Palvelukeskukset eivät tuota palveluita maakuntien markkinoilla toimiville tuotantoyhtiöille tai valinnanvapauden piirissä oleville yksityisen sektorin toimijoille lukuun ottamatta ICT-palvelukeskuksia.
  • 34.

Editor's Notes

  • #7 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #8 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #9 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #10 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #11 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #13 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #15 Kuntien ja kuntayhtymien palveluksesta maakuntien palvelukseen siirtyy yhteensä noin 215 000 työntekijää. Siirtyminen toteutetaan liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti ns. vanhoina työntekijöinä. Siirtymähetkellä voimassa olevat oikeudet ja velvollisuudet säilyvät. Siirtyvistä työntekijöistä suurin osa on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä.
  • #19 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #20 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #21 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #22  Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella: Muuta kuvaa. Valkoisen reunan paikkaa voi myös siirtää tällä dialla. HUOM! Tätä pohjaa ei löydy Uusi dia-valikosta. Kuvasivun voi kopioida klikkaamalla hiiren oikealla diavalikossa dian päällä -> Monista dia.
  • #23 Maakunnan tehtävissään tarvitsema omaisuus turvataan maakunnan käyttöön osin omaisuuden siirrolla ja osin vuokraamalla. Lakisääteisten kuntayhtymien varat ja velvoitteet sekä kuntien sote-toimintaan liittyvä irtain omaisuus siirtyy maakunnille vastikkeetta (ns. suppea jakautumismalli). Maakunta ja kuntayhtymän jäsenkunnat voivat sopia, että kuntayhtymän omistamaa maa-omaisuutta jää jäsenkuntien omistukseen. Maakunnalle siirtyy kuitenkin aina sellainen kuntayhtymän omistama maa-omaisuus, joka sitoutuu maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan toiminnan rakennuskantaan. Siirtymäkauden jälkeen kunnille voidaan myöntää harkinnanvaraista avustusta mahdollisesti tyhjilleen jäävien kiinteistöjen tuottamien kuntatalousongelmien perusteella. Lisäksi kuntia tuetaan kiinteistökehityksessä ja markkinoinnissa.
  • #25 Kuvallinen sivupohja, oikea kuva oikealla ja rajaava elementti siirrettävissä. Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella: Muuta kuvaa. Valkoisen reunan paikkaa voi myös siirtää tällä dialla. HUOM! Tätä pohjaa ei löydy Uusi dia-valikosta. Kuvasivun voi kopioida klikkaamalla hiiren oikealla diavalikossa dian päällä -> Monista dia.
  • #26 Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti Maakunta varmistaa, että eri tuottajien palvelut toimivat yhteen Kaikki rahoitus kulkee maakunnan kautta palveluntuottajille Maakunta varmistaa, että tieto kulkee sujuvasti toimijoiden välillä. Suoran valinnan palveluntuottaja vastaa oman asiakkaansa palvelujen kokonaisuudesta.
  • #30 Kuvallinen sivupohja, oikea kuva oikealla ja rajaava elementti siirrettävissä. Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella: Muuta kuvaa. Valkoisen reunan paikkaa voi myös siirtää tällä dialla. HUOM! Tätä pohjaa ei löydy Uusi dia-valikosta. Kuvasivun voi kopioida klikkaamalla hiiren oikealla diavalikossa dian päällä -> Monista dia.
  • #31 Kuvallinen sivupohja, oikea kuva oikealla ja rajaava elementti siirrettävissä. Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella: Muuta kuvaa. Valkoisen reunan paikkaa voi myös siirtää tällä dialla. HUOM! Tätä pohjaa ei löydy Uusi dia-valikosta. Kuvasivun voi kopioida klikkaamalla hiiren oikealla diavalikossa dian päällä -> Monista dia.
  • #32 Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  • #33 Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten välisiä terveyseroja ja vähentää sosiaali- ja terveysmenoista aiheutuvia kustannuksia. Jotta tässä onnistuttaisiin, on kuntien ja maakuntien tehtävä tiivistä yhteistyötä. Kunnat päättävät monista tehtävistä ja toimista, joilla on ratkaiseva merkitys asukkaiden hyvinvointiin, osallisuuteen, työllistymiseen ja toimintakykyyn. Ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia asioita ovat muun muassa varhaiskasvatus ja koulutus, liikuntamahdollisuudet, ruoka- ja kulttuuripalvelut, kaavoitus ja liikennejärjestelyt.  Kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät säilyvät pitkälti samoina kuin nykyisinkin: Seuraa asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin Raportoi kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain Valmistelee valtuustolle hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa Asettaa tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuen Toteuttaa päätösten vaikutusten ennakkoarviointia Nimeää vastuutahot hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen Tekee yhteistyötä maakunnan ja muiden kunnassa toimivien tahojen kanssa (ml. järjestöt)