SlideShare a Scribd company logo
Yhteinen lapsikäsitys johtamisen perustana
Lea Pulkkinen
Lasten hyvinvointi Suomessa I
28.3.2017
Jäsentely
1. Käsitteellinen viitekehys
2. Lapsikäsitys hallituksen kärkihankkeissa
3. Lapsilähtöinen toimintakulttuuri
4. Suomalaisen lapsikäsityksen muotoutuminen
5. Lapsikäsityksen merkitys johtamisen
kannalta
Käsitteellinen viitekehys
• Maailmankuva – olemassaolon selitys, esim.
uskonnollinen, tieteellinen
• Maailmankatsomus – arvot, käsitys elämän
tarkoituksesta ja siitä miten pitäisi elää
• Ihmiskäsitys – ihmisen olemus, alkuperä ja
päämäärä, asema toisiin ihmisiin ja
ympäristöön
• Lapsikäsitys – sidoksissa edellisiin; lisäksi
lapsen ja lapsuuden suhde aikuiseen ja
aikuisuuteen
Hallituksen kärkihanke
1. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen
• Tavoite: Tuoda kulttuuri osaksi lasten arkea, vahvistaa
lasten ja nuorten luovuutta sekä lisätä taiteen ja kulttuurin
saavutettavuutta
• Toimenpide: Edistetään lastenkulttuurin ja taiteen
perusopetuksen toimijoiden yhteistyötä koulujen ja
varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa. Mahdollisuutta
harrastaa taidetta ja kulttuuria koulun tiloissa lisätään.
• Lapsen oikeuksien sopimus (31 art.): Tunnustetaan
lapsen oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, leikkimiseen ja
virkistystoimintaan, osallistumisen kulttuurielämään ja
taiteisiin. Edistetään yhtäläisten mahdollisuuksien
tarjoamista kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajan
toimintoihin.
Hallituksen kärkihanke
2. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
• Tavoite: Tuottaa nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät,
ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
• Ohjaavat periaatteet: Lapsen oikeudet ja lapsen etu;
voimavarojen vahvistaminen; lapsi-, nuori- ja
perhelähtöisyys; perheiden monimuotoisuus
• Lapsen oikeuksien sopimus (useat artiklat): esim.
Tunnustetaan lasten oikeudet taustasta riippumatta (2 art),
turvataan hyvinvoinnille välttämätön suojelu (art. 3),
taataan lapsen oikeus ilmaista näkemyksiään häntä itseään
koskevissa asioissa (12 art.), tuetaan vanhempia
kasvatustehtävässä (18 art.), kehitetään ehkäisevää
terveydenhuoltoa, vanhempainohjausta ja perhepalveluja
(24 art.)
YK:n lapsen oikeuksien sopimus
• Lapsi oikeuksien haltijana; vaatimukset
viranomaisille (provision)
• Lapsen suojelusta lapsen oikeuksien
suojeluun (protection)
• Lapsi aktiivisena osallistujana omaa
elämäänsä koskevassa päätöksenteossa,
mihin luotava olosuhteet (participation)
• Lapsikäsitys pirstaloitunut ja normittava
(Suvianna Hakalehto)
Hallituksen kärkihankkeiden lapsikäsitys
• Maailmankuva: Tieteellinen
• Maailmankatsomus: Ihmisten tasa-arvoisuus, yhtäläiset
oikeudet, kaikkien hyvinvointi; yhteiskuntaa säilyttävät
arvot, turvallisuus, mutta myös itseilmaisun arvostaminen
• Ihmiskäsitys: Humanistinen
• Lapsikäsitys: Perustuu tietoon lapsen elämään
vaikuttavista tekijöistä. Tunnistaa lasten erilaisuuden ja
yksilölliset tarpeet; lapsen oikeuksilla turvataan lapsen etu;
lapsen kehitys ja hyvinvointi vaativat aikuisten suojelua ja
huolehtivaa kasvatuskulttuuria; lapset kasvavat ja kehittyvät
erilaisissa ympäristöissä; lapset ovat aktiivisia toimijoita
oman elämänsä rakentajina ja heillä on kokemusta ja tietoa,
jota aikuisten tulee arvostaa
The Alliance for Childhood European Network Group
http://www.allianceforchildhood.eu/
• Lapsella on sisäsyntyinen potentiaali kasvaa, oppia ja kommunikoida
sekä osallistua omalla tavallaan ja omine oikeuksineen ja
velvollisuuksineen yhteisönsä toimintaan.
• Lapsi on aktiivinen toimija omassa elämässään ja suhteessa toisiin
ihmisiin. Lapsi ei ole kohde, jota tungetaan aikuisen valitsemaan
muottiin.
• Aikuiset, jotka ovat herkkiä lapsen tarpeille, auttavat lapsen
ainutlaatuisuuden kehkeytymisessä.
• Lapsen vuorovaikutuksen ja suhteiden laatu aikuisiin ja toisiin lapsiin
vaikuttaa heidän kasvuunsa ihmisinä joko myönteisesti tai kielteisesti.
• Lapset luovat kanssamme maailmaa ja muuttavat sitä.
• Inhimillinen kehitys on yksilön ainutlaatuisuuden kehkeytymisprosessi,
johon vaikuttavat keskenään vuorovaikutuksessa olevat biologiset,
psykologiset, sosiaaliset, kulttuuriset, henkiset ja yhteiskunnalliset
tekijät.
Lapsilähtöinen toimintakulttuuri
• Aikuis- tai viranomaislähtöisyys: autoritaarista,
määräävää; ohjautuu aikuisten tai organisaatioiden tarpeista
ja tavoitteista; välinpitämätöntä lapsen todellisista tarpeista
• Lapsijohtoisuus: Sallivaa, lapsen hallitsemaa, ”curling”-
vanhemmuutta = lapsen tien silottelua
• Lapsikeskeisyys: Lapsen yksilöllisyyden ja oman
toimijuuden kunnioitusta, voi kaventaa aikuisen positiivista
auktoriteettia, johtaa aikuisen vastuun kaventumiseen
• Lapsilähtöisyys: Kehitetty edellisestä. Pyrkimys rakentaa
aktivoiva kasvutapahtuma lapsen yksilöllisyys ja
kehitysvaihe huomioon ottaen. Kasvu on prosessi, jota
aikuinen tukee ja jossa lapsi on aktiivinen toimija.
Lapsuuden kunnioitusta ja lapsen persoonallisuuden
arvostamista ja uskoa lapsen potentiaaleihin.
Lapsilähtöiset vanhemmat
Pulkkinen, L. (2017). Human development from middle childhood to middle
adulthood. Growing up to be middle-aged. (In collabortion with Katja
Kokko). London: Routledge
• Olivat kykeneviä jäsentämään käyttäytymistään lapsen
näkökulmasta
• Loivat ilmapiirin, jossa lapset voivat tuntea vanhempiensa
lämpöä ja hyväksyntää sekä omistautumista ja kiinnostusta
lapsen asioita ja toimintaa kohtaan
• Ottivat huomioon lapsen mielipiteitä
• Reagoivat lapsen tarpeisiin tyydytystä tuottaen ja tukea
antaen
• Lapsilähtöisyys ilmeni samalla tavoin tilanteesta toiseen
Antoi perustan itsesäätelyn ja joustavan (resilient)
persoonallisuuden kehitykselle keski-ikään asti
Lapsilähtöisyyden taustaa
Ennen uutta aikaa: lapsuuden ymmärtäminen vähäistä
Johan Amos Comenius (1592-1670): ikävaiheet, leikki, ilo
Jean-Jacques Rousseau (1712-1778): lapsen yksilöllisyyden
kunnioitus, lapsi luontaisesti hyvä; vapauden merkitys
kasvatuksessa
Johann Heinrich Pestalozzi (1746-1827): kehitys kohti
sisältäpäin ohjautuvaa, omaan moraaliseen harkintaan
perustuvaa toimintaa; rakkauden merkitys kasvatuksessa
Ellen Key (1849-1926): lapsen erityisluonne, mallioppiminen,
tunne-elämä, mielikuvitus, vastusti kehityksen kiirehtimistä
Lapsen ja lapsuuden tutkimus
YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1990
Lapsi – vanhemmat - valtiovalta
• Valtionpaternalismi - vastuu lasten kasvatuksesta,
hoidosta ja hyvinvoinnista kuuluu ensi sijassa valtiovallalle;
hoidon ja kasvatuksen järjestäminen on yhteiskunnallinen
tehtävä
• Perheen autonomian periaate – huolenpito lapsen
kasvatuksesta, hoidosta ja hyvinvoinnista kuuluu ensi sijassa
lapsen vanhemmille
1800-luvulta holhouslaki: isän määräysvalta, lapsen huolto ja
taloudellinen holhous liitettiin toisiinsa
* Lapsen oikeudet: 1984 laki lapsen huollosta ja
tapaamisoikeudesta: lapsen oikeus saada huolenpitoa
vanhemmiltaan, ei ollut enää yksityisasia; omaisuuden hoito
erotettiin huollosta; lasta on kohdeltava itsenäisenä yksilönä
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
361/1983, 1. luku, 1 §
Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen
tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten
tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata
myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen
vanhempiensa väillä.
Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen
ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja
huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja
virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja
toivomuksia vastaava koulutus.
Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen
ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa
ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavalla loukkaavasti. Lapsen
itsenäistymistä ja sekä kasvamista vastuullisuuteen ja
aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.
Opetussuunnitelman perusteet (OPH, 2014->2016)
Lasta kunnioittava lapsikäsitys (s. 15)
Perusopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta
merkityksestä. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas
juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa
täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä
oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea ja kokemusta
siitä, että kouluyhteisössä häntä kuunnellaan ja arvostetaan ja
että hänen oppimisestaan ja hyvinvoinnistaan välitetään. Yhtä
tärkeä on kokemus osallisuudesta ja siitä, että voi yhdessä
toisten kanssa rakentaa yhteisönsä toimintaa ja hyvinvointia.
Lapsikäsityksen merkitys johtamisen kannalta
Scharmer, O. & Kaufer, K. (2013)
Leading from the emerging future:
From Ego-system to Eco-system
economies. San Francisco: Berrett-Koehler.
Tasot:
1.0 autoritaarinen, instituutio- ja panoskeskeinen
2.0 tuotoskeskeinen, indikaattoreita kokoava
3.0 asiakaskeskeinen
4.0 yhdessä luova, innovaatiokeskeinen
Miten edistämme lapsen hyvinvointia - yhteistä päämääräämme? Yhteinen lapsikäsitys johtamisen perustana

More Related Content

PDF
Uuteen toimintaympäristöön liittyvät haasteet maakuntien ja kuntien näkökulma...
 
PDF
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
 
PPTX
Pirjo Hepo-Oja: Vähän ennen kyyneleitä
PPTX
Maria Kaisa Aula: Ajankohtaista Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmasta (...
PDF
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena suu...
 
PDF
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
 
PDF
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin...
 
PDF
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
 
What's hot (20)

PDF
Suvi Lindholm: Varhaiskasvatuksen kuraattorit lasten ja perheiden tukena
 
PDF
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
 
PDF
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
 
PPTX
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...
PDF
Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoito 26.9.2017
PDF
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
 
PDF
Mettinen & Aarnio: Läheltä tueksi – vertaisuus vahvistaa
PDF
Ahtonen Huuskonen- Jaana: Kanta-Hämeen perhekeskustoiminnan ratkaisut varhais...
 
PPTX
Sari Hanhinen: Lastensuojelu SOTEssa
PDF
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2
 
PDF
Avun ja tuen tarpeen arviointi varhaiskasvatuksessa
 
PDF
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
 
PDF
Tiina Nykky: Päihde- ja pelikasvatuksen toimintamalli Kuopion varhaiskasvatuk...
 
PDF
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!
 
PDF
Kohti lasten ja perheiden palveluiden kokonaisuuden johtamista
 
PPTX
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
PDF
Mistä puhumme kun puhumme Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman LAPE kokon...
 
PDF
Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät: työvälineitä hyvinvointiin, tukeen j...
 
PDF
LAPE tilannekatsaus
 
PDF
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminen
 
Ad

Viewers also liked (18)

PDF
Uuteen toimintaympäristöön liittyvät haasteet maakuntien ja kuntien näkökulma...
 
PDF
Vanhemmuuden tuella katkos ylisukupolvisuuteen
 
PDF
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
 
PDF
Peruskoulusta tasa-arvoisuuden edistäjä?
 
PDF
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin johtaminen uudessa maakunnassa ja k...
 
PDF
Lapsia innostavaan kouluun
 
PDF
Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu – miten tukea lasten ja nuorten hyv...
 
PPTX
Kouluterveyskysely 2015
PDF
Rehaboo! Virtual Physical Therapy
 
PDF
Better Day, Digital Innovation for Physical and Cognitive Rehabilitation
 
PDF
Finnish Personal Health Record (PHR) Platform
 
PDF
Den nya lagen om smittsamma sjukdomar - Vem vaccineras och var?
 
PDF
FUTUR!OT. Näkymiä terveydenhuoltoon. Avoimen THL-tiedon visualisointeja
 
PPTX
Mielikuvatonta mainontaa? Case Ranska.
PDF
Juomatavat Euroopassa - RARHA-hankkeen tuloksia
 
PDF
Diske. Health combinator.Interactive service for health guidance & visualization
 
PDF
Puusniekka: Päihteidenkäyttö ja päihdeasenteet Oulun seudulla
PDF
Luopa: Tutkimustuloksia nuorten huumeidenkäytöstä - Kouluterveyskysely

Similar to Miten edistämme lapsen hyvinvointia - yhteistä päämääräämme? Yhteinen lapsikäsitys johtamisen perustana (20)

PDF
Kasvatusvaikuttamisen käytännössä koestettu filosofinen perusta
PPTX
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelut
PDF
Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa
 
PDF
Kasvatusluento TaY 30.1.17
PDF
Kasvatusluento TaY 8.2.16
PDF
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä vanhemmuuden voimavarojen vahvist...
 
PPTX
Seksuaalikasvatuksen kysymyksiä
PDF
Läsnäoleva isä lapsen kannalta
DOC
Tosi rentojen opinto ohjaus elämän-eri_vaiheissa[1]
DOC
Tosi rentojen opinto ohjaus elämän-eri_vaiheissa[1]
PPTX
Tutkimustulosten esittelyä, suositukset
PPT
Sivistyspedagogiikka: miten opetus, opettaja, oppiminen ja oppija kohtaavat t...
PPT
Itsenäistyminen elämänvaiheena. HIllevi Westman, SOS-Lapsikylä ry
PDF
Isyyden merkityksestä
 
PPTX
Lk seminaari turku katja rajala ja henri karjula
PPTX
Oppimisen paikka. Koulutuksen ja kasvatuksen tulevaisuuden suuntaviivat
PDF
Johda pedagogiikkaa 5.9.2019 OAJ
PPTX
Timo hamalainen paneeli
PDF
Mitä tietoa lastensuojelussa tarvitaan?
 
PDF
Eliisa Roine: Vanhemmuusvalmennus

More from THL (20)

PPTX
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
PDF
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
PDF
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
PDF
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
PDF
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
PDF
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
PDF
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
PDF
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
PDF
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
PDF
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
PDF
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
PDF
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
PDF
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
PDF
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
PDF
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
PDF
Förvaring av vacciner
 
PDF
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
PDF
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
PDF
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
PDF
Tietoisku eri rokotteista
 
  • 1. Yhteinen lapsikäsitys johtamisen perustana Lea Pulkkinen Lasten hyvinvointi Suomessa I 28.3.2017
  • 2. Jäsentely 1. Käsitteellinen viitekehys 2. Lapsikäsitys hallituksen kärkihankkeissa 3. Lapsilähtöinen toimintakulttuuri 4. Suomalaisen lapsikäsityksen muotoutuminen 5. Lapsikäsityksen merkitys johtamisen kannalta
  • 3. Käsitteellinen viitekehys • Maailmankuva – olemassaolon selitys, esim. uskonnollinen, tieteellinen • Maailmankatsomus – arvot, käsitys elämän tarkoituksesta ja siitä miten pitäisi elää • Ihmiskäsitys – ihmisen olemus, alkuperä ja päämäärä, asema toisiin ihmisiin ja ympäristöön • Lapsikäsitys – sidoksissa edellisiin; lisäksi lapsen ja lapsuuden suhde aikuiseen ja aikuisuuteen
  • 4. Hallituksen kärkihanke 1. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen • Tavoite: Tuoda kulttuuri osaksi lasten arkea, vahvistaa lasten ja nuorten luovuutta sekä lisätä taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta • Toimenpide: Edistetään lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen toimijoiden yhteistyötä koulujen ja varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa. Mahdollisuutta harrastaa taidetta ja kulttuuria koulun tiloissa lisätään. • Lapsen oikeuksien sopimus (31 art.): Tunnustetaan lapsen oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, leikkimiseen ja virkistystoimintaan, osallistumisen kulttuurielämään ja taiteisiin. Edistetään yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoamista kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajan toimintoihin.
  • 5. Hallituksen kärkihanke 2. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma • Tavoite: Tuottaa nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut • Ohjaavat periaatteet: Lapsen oikeudet ja lapsen etu; voimavarojen vahvistaminen; lapsi-, nuori- ja perhelähtöisyys; perheiden monimuotoisuus • Lapsen oikeuksien sopimus (useat artiklat): esim. Tunnustetaan lasten oikeudet taustasta riippumatta (2 art), turvataan hyvinvoinnille välttämätön suojelu (art. 3), taataan lapsen oikeus ilmaista näkemyksiään häntä itseään koskevissa asioissa (12 art.), tuetaan vanhempia kasvatustehtävässä (18 art.), kehitetään ehkäisevää terveydenhuoltoa, vanhempainohjausta ja perhepalveluja (24 art.)
  • 6. YK:n lapsen oikeuksien sopimus • Lapsi oikeuksien haltijana; vaatimukset viranomaisille (provision) • Lapsen suojelusta lapsen oikeuksien suojeluun (protection) • Lapsi aktiivisena osallistujana omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa, mihin luotava olosuhteet (participation) • Lapsikäsitys pirstaloitunut ja normittava (Suvianna Hakalehto)
  • 7. Hallituksen kärkihankkeiden lapsikäsitys • Maailmankuva: Tieteellinen • Maailmankatsomus: Ihmisten tasa-arvoisuus, yhtäläiset oikeudet, kaikkien hyvinvointi; yhteiskuntaa säilyttävät arvot, turvallisuus, mutta myös itseilmaisun arvostaminen • Ihmiskäsitys: Humanistinen • Lapsikäsitys: Perustuu tietoon lapsen elämään vaikuttavista tekijöistä. Tunnistaa lasten erilaisuuden ja yksilölliset tarpeet; lapsen oikeuksilla turvataan lapsen etu; lapsen kehitys ja hyvinvointi vaativat aikuisten suojelua ja huolehtivaa kasvatuskulttuuria; lapset kasvavat ja kehittyvät erilaisissa ympäristöissä; lapset ovat aktiivisia toimijoita oman elämänsä rakentajina ja heillä on kokemusta ja tietoa, jota aikuisten tulee arvostaa
  • 8. The Alliance for Childhood European Network Group http://www.allianceforchildhood.eu/ • Lapsella on sisäsyntyinen potentiaali kasvaa, oppia ja kommunikoida sekä osallistua omalla tavallaan ja omine oikeuksineen ja velvollisuuksineen yhteisönsä toimintaan. • Lapsi on aktiivinen toimija omassa elämässään ja suhteessa toisiin ihmisiin. Lapsi ei ole kohde, jota tungetaan aikuisen valitsemaan muottiin. • Aikuiset, jotka ovat herkkiä lapsen tarpeille, auttavat lapsen ainutlaatuisuuden kehkeytymisessä. • Lapsen vuorovaikutuksen ja suhteiden laatu aikuisiin ja toisiin lapsiin vaikuttaa heidän kasvuunsa ihmisinä joko myönteisesti tai kielteisesti. • Lapset luovat kanssamme maailmaa ja muuttavat sitä. • Inhimillinen kehitys on yksilön ainutlaatuisuuden kehkeytymisprosessi, johon vaikuttavat keskenään vuorovaikutuksessa olevat biologiset, psykologiset, sosiaaliset, kulttuuriset, henkiset ja yhteiskunnalliset tekijät.
  • 9. Lapsilähtöinen toimintakulttuuri • Aikuis- tai viranomaislähtöisyys: autoritaarista, määräävää; ohjautuu aikuisten tai organisaatioiden tarpeista ja tavoitteista; välinpitämätöntä lapsen todellisista tarpeista • Lapsijohtoisuus: Sallivaa, lapsen hallitsemaa, ”curling”- vanhemmuutta = lapsen tien silottelua • Lapsikeskeisyys: Lapsen yksilöllisyyden ja oman toimijuuden kunnioitusta, voi kaventaa aikuisen positiivista auktoriteettia, johtaa aikuisen vastuun kaventumiseen • Lapsilähtöisyys: Kehitetty edellisestä. Pyrkimys rakentaa aktivoiva kasvutapahtuma lapsen yksilöllisyys ja kehitysvaihe huomioon ottaen. Kasvu on prosessi, jota aikuinen tukee ja jossa lapsi on aktiivinen toimija. Lapsuuden kunnioitusta ja lapsen persoonallisuuden arvostamista ja uskoa lapsen potentiaaleihin.
  • 10. Lapsilähtöiset vanhemmat Pulkkinen, L. (2017). Human development from middle childhood to middle adulthood. Growing up to be middle-aged. (In collabortion with Katja Kokko). London: Routledge • Olivat kykeneviä jäsentämään käyttäytymistään lapsen näkökulmasta • Loivat ilmapiirin, jossa lapset voivat tuntea vanhempiensa lämpöä ja hyväksyntää sekä omistautumista ja kiinnostusta lapsen asioita ja toimintaa kohtaan • Ottivat huomioon lapsen mielipiteitä • Reagoivat lapsen tarpeisiin tyydytystä tuottaen ja tukea antaen • Lapsilähtöisyys ilmeni samalla tavoin tilanteesta toiseen Antoi perustan itsesäätelyn ja joustavan (resilient) persoonallisuuden kehitykselle keski-ikään asti
  • 11. Lapsilähtöisyyden taustaa Ennen uutta aikaa: lapsuuden ymmärtäminen vähäistä Johan Amos Comenius (1592-1670): ikävaiheet, leikki, ilo Jean-Jacques Rousseau (1712-1778): lapsen yksilöllisyyden kunnioitus, lapsi luontaisesti hyvä; vapauden merkitys kasvatuksessa Johann Heinrich Pestalozzi (1746-1827): kehitys kohti sisältäpäin ohjautuvaa, omaan moraaliseen harkintaan perustuvaa toimintaa; rakkauden merkitys kasvatuksessa Ellen Key (1849-1926): lapsen erityisluonne, mallioppiminen, tunne-elämä, mielikuvitus, vastusti kehityksen kiirehtimistä Lapsen ja lapsuuden tutkimus YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1990
  • 12. Lapsi – vanhemmat - valtiovalta • Valtionpaternalismi - vastuu lasten kasvatuksesta, hoidosta ja hyvinvoinnista kuuluu ensi sijassa valtiovallalle; hoidon ja kasvatuksen järjestäminen on yhteiskunnallinen tehtävä • Perheen autonomian periaate – huolenpito lapsen kasvatuksesta, hoidosta ja hyvinvoinnista kuuluu ensi sijassa lapsen vanhemmille 1800-luvulta holhouslaki: isän määräysvalta, lapsen huolto ja taloudellinen holhous liitettiin toisiinsa * Lapsen oikeudet: 1984 laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta: lapsen oikeus saada huolenpitoa vanhemmiltaan, ei ollut enää yksityisasia; omaisuuden hoito erotettiin huollosta; lasta on kohdeltava itsenäisenä yksilönä
  • 13. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983, 1. luku, 1 § Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa väillä. Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavalla loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä ja sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.
  • 14. Opetussuunnitelman perusteet (OPH, 2014->2016) Lasta kunnioittava lapsikäsitys (s. 15) Perusopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea ja kokemusta siitä, että kouluyhteisössä häntä kuunnellaan ja arvostetaan ja että hänen oppimisestaan ja hyvinvoinnistaan välitetään. Yhtä tärkeä on kokemus osallisuudesta ja siitä, että voi yhdessä toisten kanssa rakentaa yhteisönsä toimintaa ja hyvinvointia.
  • 15. Lapsikäsityksen merkitys johtamisen kannalta Scharmer, O. & Kaufer, K. (2013) Leading from the emerging future: From Ego-system to Eco-system economies. San Francisco: Berrett-Koehler. Tasot: 1.0 autoritaarinen, instituutio- ja panoskeskeinen 2.0 tuotoskeskeinen, indikaattoreita kokoava 3.0 asiakaskeskeinen 4.0 yhdessä luova, innovaatiokeskeinen